Kiinteiden aloitus ja nyt vauvan posket ja leuka punoittaa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Hip
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

Hip

Vieras
Aloitettiin 5 kk vauvalla kiinteät pari viikkoa sitten. Aloitettiin perunalla, sitten porkkana ja sitten maissi. Näitä kaikkia vauva on saanut siis viime aikoina ja nyt posket (ensin toinen ja sitten toinen) ja lopuksi leuka on alkanut punoittaa.

Onkohan allergiaa (joko noista kiinteistä johtuvaa tai jotain mitä saa äidinmaidon kautta) vai ihan normaalia kiinteiden alotuksen yhteydessä? Kiinteitä oli syöty siis n. viikko, jonka jälkeen posket alkoivat punoittaa. Veikkaan että saattaisi johtua maissista, mutta en ole varma.. Ensin mietin porkkanaa, mutta punotus ei hävinnyt vaikka oltiin pari päivää syömättä sitä. Posket ovat lisäksi vähän kuivan tuntuiset. Punoitusta tulee siis vaikka ollaan ihan sisälläkin eli tuskin johtuu ulkoilmasta.
 
Syötä kokeeksi jotain muuta. Porkkana, peruna ja maissi ovat samantyylistä tavaraa. Meille porkkana aiheutti masukipua. Pottua ja maissia ei olla syöty (eikä tulla syömään vauva-aikana). Parsakaali, kukkakaali ja kesäkurpitsa ovat meidän menussa.
 
mie lähtisin kokeilemaan niin että olisi vain yksi noista kolmesta mitä syö. siis ensin vaikka sitä perunaa jos lähtee paranemaan lisäisin sen porkkanan ja katsoisin miten käy jos taas perunastakin punaiset jättaisin sen pois ja kokeilisin pelkällä porkkananlla jne.

Tosin jos kuolaa kovin voi sekin aiheuttaa punaisuutta... tekisikö hampaita kun kuolaa?!?
 
peesaan Saimaanrannan äippää. kokeilkaa ensin vain yhtä ruokalajia.

mutta meillä molemmilla lapsilla on posket alkanut punoittaa kun hampaat on puhjenneet, samoin kuolamäärä on moninkertaistunut.
 

Yhteistyössä