Kiinnostaako pakko-oireista häiriötä käsittelevä blogi?

"nipsu"
Kiinnostaa toki, kiitos linkistä! Puolisollani on pakko-oireinen häiriö ja olen etsiskellyt asiaan liittyvää keskustelupalstaa, mutta en ole löytänyt aktiivista sellaista (suomi24:llä on hyvin hiljaista). Jonkunlainen lähiomaisten tukiryhmä olisi myös tarpeen, ainakin itseltäni meinaa välillä lähteä järki päästä, kun pakkotoiminnot ovat toiselle maailman tärkein asia.
 
käsienpesijä
Mua kiinnostaa myös! Oletko muuten katsonut televisiosta pakko-oireista kärsivistä tehtyjä dokkareita, niitä on tullut muutamakin erimaalainen suurinpiirtein nimillä pakkomielteiden vangit. Mä sain apua ainakin yhdestä englanninkielisestä ohjelmasta, jossa siedätettiin niitä potilaita erilaisilla tehtävillä. Itse olen kotona siedättänyt itseäni ja olen jo paljon paremmassa jamassa kuin ennen.
 
nipsu: Hienoa kuulla, että edes joku on kiinnostunut! :) Itse törmäsin myös siihen tosiasiaan, että aiheesta löytyy hyvin vähän aktiivisia keskusteluja tai blogeja. Siksipä päätinkin itse perustaa blogin. Itse siis sairastan pakko-oireista häiriötä. Toivottavasti blogistani olisi sinulle edes hieman apua! Läheisen osa pakko-oireista häiriötä sairastavan elämässä ei todellakaan ole helppo, ymmärrän sen täysin. Toivon sinulle paljon voimia ja hurjasti tsemppiä! :)
 
Viimeksi muokattu:
käsienpesijä:: Kiva kuulla että täältä löytyy lisää kiinnostuneita! :) Olen katsonut joitakin dokkareita ja lukenut kirjoja. Tarkoitus olisi jossakin vaiheessa käsitellä niitä myös blogissani. Olen itsekin katsonut tuota sarjaa, jossa potilaita siedätettiin erilaisilla tehtävillä ja se sarja oli todellakin hyödyllinen! Mahtavaa kuulla, että olet jo paremmassa kunnossa! Tsemppiä jatkoon!! :)
 
käsienpesijä: Kiitos paljon! :) Todella mukava kuulla, että blogini herätti mielenkiintoa. Toivottavasti sinäkin vierailet blogissani jatkossakin! :) Tarkoitus olisi kirjoitella mahdollisimman usein sinne. Tänään tai viimeistään huomenna kirjoittelen taas lisää :)
 
"sirpukka"
Kävin lukemas blogisi ja täytyy sanoo et se oli varsin miellyttävää luettavaa. Toivo heräs omassa mielessäkin. Mulla järkyttävä tarkistelupakko joka häirittee jo elämää melko paljo. Aion kyl lukea tekstejäsi jatkossakin ja jään oottaan seuraavaa =) ja suosittelen muillekkin. Kiitti sulle ja tsemiä!!! :>
 
lievästi pakko-oireinen
Kiinnostaa kyllä, itselläkin jonkinasteista pakkotoimintaa. Mulla liittyy aina nämä asiat puhtauteen (tautipelko, etenkin hiv) ja läheisteni turvaamiseen. Nyt olen jo onneksi päässyt hieman eteenpäin synkimmistä ajoista, jolloin saattoi itkukin päästä kun ahdisti niin paljon. Mullakin tosin vielä kotoa pois lähteminen kestää melko kauan. Onneksi mies on kärsivällistä sorttia.

Tuntuuko susta että olet tietoinen monista sellaisista asioista, mitä moni muu ei huomaa/välitä? Noin niinkun sun silmissä "uhkaavien asioiden" suhteen.
 
lievästi pakko-oireinen: Mukava kuulla, että sinäkin kiinnostuit blogistani! :) Vastauksena kysymykseesi: Kyllä minusta tuntuu, että olen tietoinen monista asioista, joita muut eivät edes tulisi ajatelleeksi. Löydän joka puolelta minua tai ympäristöäni uhkaavia asioita ja vaikka tiedän, että suuri osa niistä on täysin epärealistisia, silti pyörittelen niitä päässäni. Tuntuu myös, että usein ylianalysoin kaikkea ympärilläni tapahtuvaa ja lopulta se alkaa ahdistaa. Onko sinulla vastaavanlaisia kokemuksia?
Tsemppiä tulevaan! :)
 
Blogissani on käynyt jo todella kivasti lukijoita, kiitos teille! :) Toivoisin kuitenkin myös kommentteja kirjoituksiini. Eli jos lukiessasi mieleesi juolahtaa jotakin kysyttävää/asiaa, jonka haluaisit jakaa minun ja muiden lukijoiden kanssa, nakkaahan ihmeessä kommentilla! :)

Otan mielelläni vastaan myös sähköpostia blogiini liittyen. Sitä voi lähettää osoitteeseen: pako_pakosta(a)hushmail.com

Kiitos kaikille! :)

-Neiti Pako
 
"vieras"
Itse ymmärsin kärsiväni pakko-oireista noin vuosi sitten luettuani asiasta palstalta :) Olin lapsena aika samanlainen kuin sinä. Olin (ja olen) huolissani liian monesta asiasta. Läheisten kuolema ja sairastuminen, maailmanloppu ja esimerkiksi kodin palaminen ovat olleet huoliani niin kauan kuin muistan.

Ehkäpä yläasteella uskalsin jäädä vasta yksin kotiin, vanhempien viereen juoksin joka yö. Vielä n. 13-14 vuotiaana. Iltaisin ja kotoa lähtiessä tarkistan levyt ym. Raskausajat ovat olleet yhtä helv...ä. Jokainen asia ja varsinkin ruoka oli potentiaalinen uhka syntymättömälle vauvalleni. Et uskoisi minkälaista hygieenia keittiössäni on ollut raskauksien aikana :D

Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä paremmin osaan suhtautua oireisiini, ja saanut niitä kuriin. Raskaudet laukaisivat tilanteen pahemmaksi, mutta normalisoidun aina synnytyksien jälkeen. Toksoplasmoosi ja listetia olivat pahimmat pelkoni. Apua en ole ikinä hakenut koska en tunne sitä tarvitsevani ;) Mielestäni muut ovat outoja koska eivät näe asioita kuten minä.. Ehkä elämäni olisi ollut helpompaa jos olisin nuorena hakenut apua tilanteeseen. Enää en koe oireita niin pakottavina.
 
käsienpesijä
[QUOTE="vieras";27427405]Itse ymmärsin kärsiväni pakko-oireista noin vuosi sitten luettuani asiasta palstalta :) Olin lapsena aika samanlainen kuin sinä. Olin (ja olen) huolissani liian monesta asiasta. Läheisten kuolema ja sairastuminen, maailmanloppu ja esimerkiksi kodin palaminen ovat olleet huoliani niin kauan kuin muistan.

Ehkäpä yläasteella uskalsin jäädä vasta yksin kotiin, vanhempien viereen juoksin joka yö. Vielä n. 13-14 vuotiaana. Iltaisin ja kotoa lähtiessä tarkistan levyt ym. Raskausajat ovat olleet yhtä helv...ä. Jokainen asia ja varsinkin ruoka oli potentiaalinen uhka syntymättömälle vauvalleni. Et uskoisi minkälaista hygieenia keittiössäni on ollut raskauksien aikana :D

Mitä vanhemmaksi olen tullut sitä paremmin osaan suhtautua oireisiini, ja saanut niitä kuriin. Raskaudet laukaisivat tilanteen pahemmaksi, mutta normalisoidun aina synnytyksien jälkeen. Toksoplasmoosi ja listetia olivat pahimmat pelkoni. Apua en ole ikinä hakenut koska en tunne sitä tarvitsevani ;) Mielestäni muut ovat outoja koska eivät näe asioita kuten minä.. Ehkä elämäni olisi ollut helpompaa jos olisin nuorena hakenut apua tilanteeseen. Enää en koe oireita niin pakottavina.[/QUOTE]

Mulla kanssa raskausajat, erityisesti ensimmäinen, oli aika täynnä vainoharhoja juurikin ruokiin liittyen. Lasten myötä olen kyllä muuten parantunut huomattavan paljon, sillä lapsille en haluaisi näitä ongelmia opettaa, joten lapsille annan ruokaa kodin lattialta jne. ja joskus sitten siedätän itseäni ottamalla esim. lattialta pähkinän suuhun, koska ajattelen, että jos olen valmis antamaan sen rakkaalle lapselle, niin pakko olla valmis syömään se itsekin. Mulle tällainen psyykkaus on ollut hyvä keino ja auttanut paljon.
 
vieras: Kiitoksia sinulle, kun jaoit kokemuksiasi! Sinänsä helpottavaa kuulla, että en ole ainoa, jolla on vastaavanlaisia kokemuksia lapsuudesta. Olen itsekin usein ajatellut, että entäs jos minussa ei olekaan mitään vikaa - jos muut vain ajattelevat asiat väärin? :)

Itselleni avun hakeminen oli lähes välttämätöntä, koska pakko-oireet alkoivat hallita elämääni niin paljon ja aiheuttivat todella tuskaisen olon. Minullakin on käynyt mielessä, että mitäköhän mahdollinen raskausaika tuo sitten tulevaisuudessa tullessaan - voi olla että itselläkin käy jos jonkinlaista ajatusta mielessä :)

Hienoa kuulla, että oireesi ovat helpottaneet ja olet selkeästikin sinut pakko-oireidesi kanssa. Siihen minäkin pyrin ja toivottavasti pääsenkin. Ihanaa talvea sinulle ja kiitos vielä kerran! :)
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä