O
"onnellinen"
Vieras
Olen naimisissa, ollut useamman vuotta, pian kahden lapsen äiti. Elämä hymyilee.
Minulla on ystävä, noin 4 vuoden takaa, mies. Olemme täysin eri elämäntilanteissa, mutta meillä on joku juttu, joka pitää ystävyyden yllä ja ehkä voisin sanoa, että meillä on jotain "kemiaa". Olemme aina olleet vain ystäviä, onhan molemmilla perhe. En voisi kuvitellakaan olevani tämän ihmisen vaimo, enkä edes haluaisi. Joskus vahingossa olemme kuitenkin pussanneet, jopa vähän lääppineet... Tiesin ja tiedän ettei se ollut koskaan oikein, yritin olla erossa, mutta silloin ajattelin häntä enemmän kuin koskaan ja silloin se alkoi vaikuttaa parisuhteeseeni. Kun taas tapasimme, juteltiin niin oma parisuhteeni kukoistaa jälleen. Emme siis todellakaan tapaa pussataksemme saatika pussaa läheskään aina kun tapaamme. Kaiken lisäksi tapaamme vain keskimäärin 1-4 kuukauden välein. Muuten emme juuri ole tekemisissä, siis erikseen soittele tai kirjoittele posteja.
Nyt olen saanut jonkinmoisen oivalluksen elämän moraalin tärkeydestä ja siitä, että vaikka kukaan ei näkisi, se ei tarkoita ettei sitä ole. Olen tehnyt väärin, vaikka mieheni ei sitä tiedä. Ja kadun sitä. Ja olen sen lopettanut. Keskustellut ystäväni kanssa ja hän on samaa mieltä. Tällä naisella on alkanut uusi aikakausi!!! Tästä eteenpäin olen taas oikealla tiellä ja paras vaimo miehelleni! Ja siitä niin onnellinen!
Olen harkinnut kertovani tämän miehelleni, mutta päätynyt siihen, että ainoastaan satuttaisin häntä, pilaisin parisuhteemme vaikka meillä on kaikki hyvin. Annan siis itselleni anteeksi aiemmat mokani, kadun niitä ja aloitan puhtaalta pöydältä. Anteeksi ja kiitos.
Minulla on ystävä, noin 4 vuoden takaa, mies. Olemme täysin eri elämäntilanteissa, mutta meillä on joku juttu, joka pitää ystävyyden yllä ja ehkä voisin sanoa, että meillä on jotain "kemiaa". Olemme aina olleet vain ystäviä, onhan molemmilla perhe. En voisi kuvitellakaan olevani tämän ihmisen vaimo, enkä edes haluaisi. Joskus vahingossa olemme kuitenkin pussanneet, jopa vähän lääppineet... Tiesin ja tiedän ettei se ollut koskaan oikein, yritin olla erossa, mutta silloin ajattelin häntä enemmän kuin koskaan ja silloin se alkoi vaikuttaa parisuhteeseeni. Kun taas tapasimme, juteltiin niin oma parisuhteeni kukoistaa jälleen. Emme siis todellakaan tapaa pussataksemme saatika pussaa läheskään aina kun tapaamme. Kaiken lisäksi tapaamme vain keskimäärin 1-4 kuukauden välein. Muuten emme juuri ole tekemisissä, siis erikseen soittele tai kirjoittele posteja.
Nyt olen saanut jonkinmoisen oivalluksen elämän moraalin tärkeydestä ja siitä, että vaikka kukaan ei näkisi, se ei tarkoita ettei sitä ole. Olen tehnyt väärin, vaikka mieheni ei sitä tiedä. Ja kadun sitä. Ja olen sen lopettanut. Keskustellut ystäväni kanssa ja hän on samaa mieltä. Tällä naisella on alkanut uusi aikakausi!!! Tästä eteenpäin olen taas oikealla tiellä ja paras vaimo miehelleni! Ja siitä niin onnellinen!
Olen harkinnut kertovani tämän miehelleni, mutta päätynyt siihen, että ainoastaan satuttaisin häntä, pilaisin parisuhteemme vaikka meillä on kaikki hyvin. Annan siis itselleni anteeksi aiemmat mokani, kadun niitä ja aloitan puhtaalta pöydältä. Anteeksi ja kiitos.
