***Kevyempänä kesään*** ToUkOkUu

Voi hanuristin helluntai. Olo on ihan karmee, räkää valuu niin että vähemmästä väliä! :snotty: Ja tänään alko kylppäriremontti, jipii. Eteinen on ihan pölyssä ja vessan oven eteen on kasaantunu lautoja ja sontaa. Kaikki kylppärikamat ruokailutiloissa sikinsokin, pyykkikone ulkona saunan kuistilla.

Suunnitelmana on lähtee pakolaiseks sukulaisille koska en jaksa enkä pysty nyt siivoomaan tai kattelee tätä sotkua, saan jonku stressiräkähalvauskohtauksen pelkästä ajatuksesta. :kieh: Eli suoritan punnituksen sitten maanantaina kun palaan maisemiin tai jätän yhden viikon kokonaan väliin. Tuskin mitään painonpudotusta tapahtunukkaan kun en o liikkunu senttiäkään pihalta poispäin. Tullu syötyy liian vähän vaikka ihan karpisti yritänkin, ja se jos mikä jumittaa meitsin laihdutusta kokemuksen mukaan.

Tsemppiä kaikille! Pikku nousu painossa haittaa mitään kun pääsääntösesti suunta on kuitenki alaspäin. :) Kuullaan taas loppuviikosta! :heart:
 
Tännekki tulen ilmottamaan, että raskaana ollaan! :) Laihdutukset saa jäädä, mutta yritän silti käydä salilla ja katsoa ettei tule mitää 20kg, niiku viime raskaudessa.

Nyt kaikki muut viimeset viikot oikee kunnolla paino alas, ennen kesää!! :wave:
 
Onnea Icefairy. :heart: me taidetaan tuntea ihan livenäkin, joten täytyy onnitella sua tuolla naamakirjankin puolella vielä.. :heart:

Täällä paino pysynyt tismalleen samassa, tuli vähän herkuteltua viikonloppuna, niin ei paino laskenut.. :ashamed:

eli siis

pituus:161cm
paino 69kg
tavoitepaino:55kg
bmi ennen 26
bmi nyt 23,4
Paino nyt 59,5
viikkopudotus +-0kg

Pudotettu 9,5kg
 
[/b]icefairyonnea :hug:

Jaahas, viikko ei sitten alkanutkaan loistokkaasti liikunnalla ja tiukalla keveyellä linjalla vielä eilen, mutta tämä aamu alkoi suunnitelman mukaan vesijuoksulla eli hallilla tunnin poljin reippaasti ja pyörämatkat vei yhteensä n.30min, vielä työmatka pyörily edessä ja se 6km:n sauvakävely illalla kotiin palattua. Aamu alkoi siis kivasti liikunnalla ja nutrauksella, töissä syön normi lounaan lasten kanssa, mutta muuten loppupäivä nutraten.

Minä olen ollut aivan masentunut, kun sitä herkkulakkoa en ole saanut alkamaan, vaan nyt se alkoi :D

Kaikille mieletön vimma karistaa ennen kesäkuuta kiloja ja senttejä kropasta, kiinteytykää ja laihtukaa vauhdilla!!

ja että taas kävi näin.. tämä kone temppuilee tuon korostuksen kanssa, en minä..
 
Onnea icefairy!
Hetken ehdin jo miettiäkin, että missä olet, kun sua ei ole näkynyt...

On ollut hirmu kiire niin töissä kuin kotonakin ja tänne kirjoittelu on ollut vähän vähäisempää. Lukemassa olen kyllä käynt teitin juttuja, mutta kirjoittamiseen aika ei ole riittänyt. Nyt korjataan tilanne!

Eilinen meni kivasti, kun ehdin liikuntakeskukselle jo hyvissä ajoin ennen Zumbatuntia. Ehdin ottamaan hien pintaan 30 min lämmittelyllä crossarilla ja matolla. =) Oli huomattavasti mukavempi mennä sitten tunnille pomppimaan! Täytyy koittaa useammin päästä paikalle noin ajoissa. Tuli siinä sit pyyhkästyä 940 kaloria taivaa tuuliin. :whistle: Tänään on tullut tosin syötyä viis karkkia ja yksi pieni lihapasteija...et saas nähdä taas, kuinka perjantain kanssa käy.

Huomenna vienkin muuten iltapukuni ompelijalle... ostin sen itsenäisyyspäiväksi viime vuonna ja nyt se on yläosasta aivan liian iso. :D :whistle: JEE! :wave:
Jos kävis sillä reisulla ostaan itelleen uudet uikkarit samalla...

Tänään ajattelin vähän "kotizumbailla", jos tää väsymys antais edes hiukan myöden. |O Koko aika vaan haukottelen ja nuokun. :/ Mistähän moinenkin sitten?

Olipas sekalainen seurakunta tekstiä, mutta nyt täytyy taas rientää! :wave: :wave:
 
Mae
icefairy :heart: :flower: onnea ihan hirmusti!

Mulla jääny kauhea mässäily päälle ja voi että se ärsyttää!!! Mutta kun ei vaan pysty lopettamaan vaikka tulee ihan kauhea olokin. :x Tänään sentään kävin pumpissa ja spinningissä heti aamusta :) Ja nyt kyllä yritän skarpata noiden syömisten kanssa, mikä ei ole kovin helppoa kun ukko toi laivalta kauhean kasan karkkia :headwall: kiitti vaan sillekin!

Tänään kuitenkin alkanut hyvin; 1 ateriakorvikepatukka, riistawokkia ja salaattia+lasi piimää. Kohta ehkä vähän pähkinöitä ja joku hedelmä. Iltaruokana lanttumuusia ja jauhelihaa+tietty salaattia. Iltapalana rahkaa höystettynä profeel jugurtilla, kaurakuitusella ja kurpitsansiemenillä. Eiköhän tämä taas tästä :D
:headwall:
 
Mihnä kaikki on?!?!?!? :attn: :attn:

Täällä päivä meni taas "hassusti". Lähdin käymään suuressa cityssä lääkärissä ja samalla vein mekkoseni korjattavaksi... Aamulla en ehtinyt syödä kuin ruisleivän täytteillä ennen lähtöä. Reisussa söinkin sitten kanasalaatin, yhden Japp patukan :ashamed: ja kotiin päästyäni vetäsin kolme viipaletta vaaleaa leipää ja sen lisäksi vielä pienen annoksen ranskalaisia ja nakkeja. :ashamed: :ashamed: Sit alkoi harmittamaan niin paljon, että oli pakko lähteä vielä puoli kymmenen aikaan heittämään tunnin lenkki. :whistle: Nyt voi hyvillä mielin mennä nukkumaan.

Huomenna olisikin luvasa taas Zumbailua. Ihanaa! :D
Pääsee hetkeksi unohtamaan sinne arjen murheet!

Nyt nukkumaan! Toivottavasti tänne ilmestyy perjantaina kuitenkin porukkaa ilmoittamaan lukemiaan, jottei koko kasa kuihdu tyystin! Nää hienot ilmat tietty tekee sen, että porukalla on muutakin puuhaa, kuin istua koneella...
 
Mae
:headwall: :kieh: |O mulle iski ihan törkeä flunssa, edes nukutuksi en saa. Ilmeisesti keuhkoputkentulehdus ainakin. Taas jää urheilut vähille, jos vaikka edes lenkillä kävis.
Ärsyttävää!!!!!!!
Että hyvää huomenta vaan kaikille B)
 
:wave: hengissä ollaan, mutta niin masentuneena painon noususta, vaikka sille ylettömälle syömiselle sain selityksen eilen, kun alkoi menkat ja se syöminenkin sitten väheni viimein. Eilen onnistuin olemaan täysin herkkuja vailla ja melkolailla nutrauksella menin. Aamulla kävin tunnin vesijuoksulenkillä ja illan ahkerasti sovittelin Stockalla biksuja (ja löysinkin mielettömät yläosat, niih ja alaosan myös) , löysin myös kivan koltun kesään, caprit tms. kaiken varasin perjantaille ja sitten ne haen kerran vielä sovitettuani, jos vaikka tämä turvotus hiukan laskee.. Tosin kaikki päälle mahtui tursuamatta mistään ja koot oli Espritiltä kolttu 40 ja caprit 31 tuumaa, biksut yläosa c-kuppi ja alaosa 40 ja ne oli Calvin Kleinin.

Eilen ostin Doven vartalovoidetta jossa on itseruskettavaa mukana, sitä sitte vielä illalla läträsin kroppaan, jotta aurikoiset kelit ei ihan kauhistuta, kevyt päivetys jo tuli yhdestä kerrasta =) hyvät hakinta taas näihin kevään ensi päiviin vähissä vaatteissa (joita ei sopivia tosin juuri ole). Piti käydä eilen vielä H&M:lla, mutta en millään jaksanut. Olin lähtenyt aamulla jo klo 6 hallille ja 9 töihin, töistä suoraan lähdin keskustaan ja kotiin tulin n.20:40.

Tänään olis suunnitelmissa hallille meno, mutta taitaa se jäädä väliin edellä mainitusta syystä.. mutta kohta lähden sauvoilla viuhtomaan ja ehkä vielä päivemmällä ja illemmalla uudelleen. Vaan nyt lentokenttää kiertämään!

:wave:
 
Hengissä ollaan tääläkin. Kamalasti ollu menoa eikä oikeen oo keriinny mitään kirjottelemaan mut ny aattelin tempasta :)

Kyllä niin tympii :ashamed: :ashamed: siis kun on tullu hypättyä ympäri kylää niin sen tietää sitte mitä noi syömiset on ollu :ashamed: hätäsesti suklaapatukka tai jotai muuta :$

Tiistaina kävin parturis ja sen jälkee kelalla ja verotoimistos ym ja kahvilla käväsin :x no sielä söin vaan sämpylän mut sit ruokakaupas lankesinki patukoihin.

Ja eilen mulla oli lääkäri, ettepä arvaakkaa mitä mulle tehtiin :LOL: :LOL: :LOL: rasvaimu.....no ei ny sentään :LOL: oon niiiiiiin kyllästyny tuohon punakkaan naamaani että käväsin kokeilemas siihen KTP-laserhoitoa. Hoito ei ollu onneksi kivulia, naama punotti toimenpiteen jälkeen ja nyt aamulla vähän enemmän on tuota turvotusta, mutta eiköhän se parin päivän jälkeen siitä lasketu. Vielä pitää ainaki kerran käydä kun tuo naama tosiaan on aika punakka nenän ja poskien kohdalta ja ens kerralla käsitellään silmäkulmas olevat vaaleat läntitki samalla. Oi, kun olis ihanaa olla ihan norminaamanen :saint: nyt oon vitsaillu noista silmäkulmatäplistä et multa on sarvet leikattu pois ja arvet jääny siihen kohtaan :LOL: No olihan tuo kyllä hinnakasta lystiä mut nyt aattelen ihan itseäni ja teen tämän palkinnoksi itelleni, vaikka paino taas onki nousussa |O |O
Nyt vaan täytyy varoo tuola pihalla ettei saa liikaa aurinkoa ;) kunnon kertoimien kans sinne voi kuulemma mennä.

Mutta tulen taas huomenna ilmottelemaan plussaa :x :x |O :whistle: ja sitten alotetaan oikeen kunnolla kiri seiskan alapuolelle uudestaan, tai saa nähä miten sitte ens viikolla kun meen töihin :$ mutta yritystä lisätään jos naamaki alkaa miellyttämään ittee enemmän. Nyt ei vielä miellytä kun kattoo turpeaa pärstää ja tummuneita silmänalusia mut eiköhän se helpota pian, toivottavasti :saint:
 
Onnea Icefairy! :flower:
Täällä odotellaan menkkoja alkavaks ja makea on taas maistunut sen takia.. :ashamed: Eli plussaa tulossa luultavasti jos ei mitään ihmettä tässä vielä tän päivän aikana tapahdu. Kävin ostamassa askelmittarin et jos se tsemppais liikkumaan enemmän mut sitä odotellessa :snotty:
Äitienpäivä vkl tais tulla peräti kilo painoa takas mut nyt on vähän siitä tippunut mutta vieläkin plussalla viime viikkoon verrattuna.
 
Morjens!

Huoh, mikä olo. Eilen oli työpaikan pippalot ja olo on sen mukainen. Vaikken paljoo ees juonu, mut syöminen jäi ja se kostautuu. Aamulla olo oli aavistuksen kuivahtanu ja vajaan litran juomisen jälkeen luku oli 62,5 Kg :LOL: . Huomenna tosin tuun kertomaan epävirallisen tuloksen, ku ollaan reissun päällä.

Nyt pitää mennä pakkaamaan ja tankkaamaan:)

 
juu.. en oo muistanu/kerenny käydä ilmotteleen tänne mitään aikoihin.. :ashamed: ja muutenkin ollu painon pudotus jäissä... no nyt taas otan niskasta kiinni ja yritän saada painoa alaspäin... huomenna tulee punnitus tuloksia taas. pelottaa vaan paljonko on noussu kun en oo käyny vaa'allakaan... hmmm.. tsemppiä kaikille.. huomiseen =)
 
Plaah, mikä päivä! :whistle:
Aamu ilman ruokaa, päivällä yksi tortilla reiluilla täytteillä, paaljon vettä ja illalla yksi pala mustikkapiirakkaa, tilkkavaniljakastiketta ja pala jäätelöä. |O Onneksi Zumba vähän tasapainottaa... toivottavasti! Jos edes +-0 huomiselle! :/
 
Ikuinen laihduttaja
pituus 176cm
paino 89,5kg
tavoitepaino 76kg
BMI ennen 28,7
BMI nyt 26,5 (16.04.2010)
paino nyt 81,2 kg 14.05.2010
pudotettu -8,3 kg
viikkopudotus -0,8 kg (14.05.2010)

Tulipahan ainakin miinusta! :D
Haaveissa oli toukokuun loppuun mennessä päästä siihen 80 kilon, muta haaveeksi taisi taas jäädä! Kyllä se nyt on sitkeessä! :|
 
Nöpö
Pituus: 158cm
Paino: 86,8kg (1.1.2010)
Tavoitepaino: 70kg
Paino nyt: 81,9kg (14.5.2010)
Pudotettu yht:
Viikkopudotus: Edelleen reilusti plussalla
paino ollut jo 80,4kg(23.4.2010)

Siinä se on ,totuus paperilla... En saa millään itseäni ruotuun... Haaveet oli niin suuret, mutta toteutus aivan toinen =( Mutta edelleen pitelen pientä toivonkipinää, että jos edes alle 80kg tän toukokuun aikana.

Olen ollut viime viikot tosi kiireinen ja niinpä syömiset on ihan onnettomalla tolalla, ensin olen päivän lähes syömättä ja sitten mätän kaikki päivän 4 ateriaa kerralla ja kilon herkkuja päälle. Pitäisi saada noista pisteistä taas kiinni ja ruokapäiväkirjaa alkaa täyttämään!

Mutta toiveikkaana uuteen viikkoon!
 
Pituus: 154 cm
Aloituspaino: 69,4kg
Tavoitepaino: 63 ---> 59
Paino nyt: 63,8kg
Pudotettu yht: -5,6kg
Viikkopudotus: -200g (14.5.2010)

Tervehdys. En kertaikaikkiaan ole jaksanut laihduttaa. Olen vaan syönyt mitä mieli tekee, mutta kuitenkin -200g viime viikosta, MUTTA edelleen +500g pienimmästä lukemasta. Jospa taas ensi viikolla jaksaisin. Tai sitten en. En jaksa stressata. Ensi viikolla on tyttäremme nimipäivä ja anopi 60v-juhlta, mutta onhan siinä 5 muuta päivää, jolloin voi miettiä mitä suuhunsa laittaa. Icefairylle lämpimät onnittelut. :heart:
 
Pituus:164 cm
Lähtöpaino: 78,5 kg
Tavoitepaino: 60 kg
paino nyt: 69 kg
Pudotettu yhteensä: - 9,5 kg
Viikkopudotus: +700 g (14.5.2010)
Juu-u... Menkat alkoi eilen et jos tää nyt menis ees osittain turvotuksen piikkiin. Nyt on pakko ottaa niskasta kiinni ja päästä taas ruotuun. Jos vaikka sais ensi viikolle painon 68 kiloon ..
 
Mianna79
Pituus: 152cm
Aloituspaino: 74,8kg
Tavoitepaino: 57kg
paino nyt: 68,3kg (14.5)
pudotettu yhteensä: - 6,5kg
viikkopudotus:-200g
Samassa lukemassa vaan pyöritään. Oma vika on :headwall:
Olen kyllä innostunu zumbaamaan mutta EI VAIKUTUSTA :kieh: Lihakset on kyllä olleet jumissa ja jalat rakoilla. Rasitusvammat polvissa.. Ei mikään urheilu mulle taida sopia :( :( :/
 
minni-iines
pituus: 157cm
aloituspaino:70kg
tavoite paino: 60kg (kesään mennessä -10kg)
paino nyt 65.5kg(14.5.2010)
pudotettu yht 4.5kg
viikkopudotus-n.100g
huh olipa kuitenkin kiva kun vähän on lähteny vaikka paljon oon herkutellu viimeaikoina... =) =) kuitenkin kiire tulee ja taitaa tavoite jäädä plussan puolelle. ei muutako tehokkaasti nyt loppukuu pudotetaan painoa..
 
Lunga
Pituus: 160cm
Aloituspaino:68,8kg (tänä aamuna)
Tavoitepaino: 59,9kg(50-luvulle askeleeni käy)
Paino nyt:62,5 Kg
Pudotettu:-6,3 kg
Viikkopudotus: -0,2 Kg (14.5.2010)


Eri puntari, ni vaikee sanoo onko pitävä luku. Tää viikko kyl ollu onnistunu, ku oon kaloreissa melko hyvin pysyny ja liikuntamäärät on täyttyny tehokkaasti.

Josko tässä toukokuussa sais alitettua tuon 62 Kg. Siinähä sitä taas olis tavotetta...

Aurinkoista viikonloppua kaikkialle:)
 
Mae
Pituus 175 cm
Aloituspaino 83,9kg (4.1.2010)
Tavoitepaino 68 (mahd. jopa alle sen, ehkä 65kg)
Paino nyt 70,5kg
Pudotettu -13,4kg (Arvio."aloitus" ja "nyt" punnittu eri vaa'alla, eri vrk:n aikaan)
Viikkopudotus +0,1kg (14.5.2010)


Voi vitsi :kieh: Vähän ärsyttää!!! Ja nyt ei kyl varmaan taas tiputusta tuu, kun ihan törkeä keuhkoputkentulehdus tai kurkunpääntulehdus. Ärsyttävää!
Ja siskokin tuli miehensä kanssa grillattavien ja lonkeroiden kanssa meille :p
 

Yhteistyössä