Kevätvauvasta 2008 haaveilijoita

Kaunista Vappupäivää kaikille! =)
Hiljaiseksi on vaput muuttuneet, eilenkin juhlistettiin vappua vain parilla oluella ja siiderillä, sekä tietysti harjoittelemalla hieman, että osataan sit ovisaikaan, minkä pitäis olla tän viikon lopussa. Joten... viikon ohjelma on aika selvillä! ;)

Rahatilanne edelleen minua kovasti huolettaa, niin tiukkaa on tilanne sillä saralla viime aikoina ollut. Toisaalta tuntuu, että ihmiset on kyllä kautta aikojen selvinneet paljon vähemmilläkin rahoilla kuin mitä meillä on... sanokaa, olenko minä (tai me) ihan kahjo(ja) kun edes suunnitellaan toista lasta, vaikka tilanne on jo kolmen hengen perheenä näin tiukka välillä?

Kun sitä vain haluaisi lapset pienellä ikäerolla, eikä suinkaan lykätä perhesuunnitteluja ja mahd. lisääntymistä vain jonkun rahan takia... Pärjääkö sitä sit..? Sitähän sitä miettii. Kommentteja? :wave:
 
Meillevauva
Mulla on ollut samanlaisia fiiliksiä ja olotiloja kuin Hilipatilla..
Vielä eilenkin oli hassu tunne alavatsassa eikä tehnyt mieli mitään holia. Tän vapun saldo siinä onkin yksi olut ja pullo viiniä jaettuna kolmelle..

Sitä laskeskelin että jos mitään menkkoja ei näy kuuluvaksi ensi viikolla niin voinen tehdä r-testin, toisaalta minkään sortin oireita puoleen tai toiseen ei ole tänään ollut. Säännöllistä "lähes joka toinen päivä"-harjoittelua on tullut tehtyä..

Mulla on edessä työtehtävien muuttuminen parin viikon päästä, ne voi vielä muuttua alkuperäissuunnitelmastakin mutta oikeestaan mielenkiintoisempaan suuntaan. Sitäkin odotan innolla:)


 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 12:56 Ippu kirjoitti:
Rahatilanne edelleen minua kovasti huolettaa, niin tiukkaa on tilanne sillä saralla viime aikoina ollut. Toisaalta tuntuu, että ihmiset on kyllä kautta aikojen selvinneet paljon vähemmilläkin rahoilla kuin mitä meillä on... sanokaa, olenko minä (tai me) ihan kahjo(ja) kun edes suunnitellaan toista lasta, vaikka tilanne on jo kolmen hengen perheenä näin tiukka välillä?

Kun sitä vain haluaisi lapset pienellä ikäerolla, eikä suinkaan lykätä perhesuunnitteluja ja mahd. lisääntymistä vain jonkun rahan takia... Pärjääkö sitä sit..? Sitähän sitä miettii. Kommentteja? :wave:
Hmm..omat vanhempani ovat olleet aika köyhiä mun ja veljeni lapsuusaikoina, mutta onnellinen lapsuus on eletty eikä koskaan mitään puuttunut. Teini-iässä olikin jo toinen tilanne, kun tilanne muuttui ihan päin vastaiseksi. Mutta lapsuusaikoina matkusteltiinkin aika paljon, vaikka sitä ylimääräistä rahaa ei pahemmin ollut.

Meillevauva, tehän olette ahkerasti peittoja heilutelleet, kiva =) Me sen sijaan ei olla kuin pari kertaa viime viikollakin, joten siksi koitan olla ajattelematta raskautta. Alapäässä vaan vieläkin pakottaa ja vas. alavatsalla outo tunne jatkuu. Viimeksi kun gyne teki ultran, niin sanoi, että mun kohtu on vähän vasemmalle kallistunut, enkä nyt malta olla ajattelematta näiden asioiden yhteyttä..hulluksihan tässä tulee.. :eek:
 
Mun kp on tänään 21, oli lipsahtanut tuohon listaan 31. Eli vielä ei tartte jännäillä.. Meillä myös vappu rauhallinen, pari lasia viiniä, saunottiin ja sit nukkuun. Hei mitäs olette mieltä tästä, mä testailin tossa kierron puolivälin aikoihin niillä rfsun:n ovistesteillä ja negaa näytti. Sit tuli sellasta limasta vuotoa ja ostin apteekista niitä aconin testejä. Viime lauantaina tein ekan (kp 18) niillä aconeilla ja heti sillon la oli selvä plussa. Vahva viiva siis testikohdassakin. Mut sit tein myös sunnuntaina, maanantaina ja tänään niin joka kerta tullu vahva viiva eli plussa siihen testiin. Eihän sen lh-piikin pitäis kestää mun käsittääkseni kun parista tunnista vuorokauteen?! Onko muut saanu plussaa ovistestistä noin monena päivänä? Tein sitten tietysti hätäissäni raskaustestin ja negahan se oli. Tosin ku se mittaa sitä istukkahormoonia niin sehän ei näy ku vasta sit vähän ajan päästä. Tosissaan hämää nuo testit. Mielestäni kuitenkin oikein tein ja silti neljänä päivänä tollanen tulos. Kertoilkaahan muut onko vastaavia kokemuksia. Tänään on taas sellanen mulle kaikki ja heti-päivä.
 
Vapusta selvitty hengissä. Muutama tunti sitte palattiin kotiin ja aamulla tarttis töihin. Vappu meni tietenkin vesiselvänä, tosin sitä vettä tuli taivaalta koko tän päivän. :/

Mulla on kyl sellanen fiilis, että menkkojen tulo venyy tosi pitkään. Raskaudest aei oo mitään toivoa, mut pillereiden lopettamisen uskon aiheuttavan venymisen. :( Saa nyt nähdä.

Mäki haluisin jo ostamaan testejä ja päästä jännäilemään. Kaverilla on tällä viikolla laskettu aika. Saan täällä jännäillä sen puolesta ja samalla oon vihreenä kateudesta. :/

Käytiin ukon kans eilen moottoripyörällä ajamassa ja oli niin kylmä, että siittiöt on nyt luultavasti hyvin pakastettuja. :LOL:

Tervehdys uusille ja peukutukset jännääjille! :wave: <br><br>
 
Hilipatilla ja Meillevauvalla on näköjään ollut samanlaisia tuntemuksia kuin täällä päin. Kaikki alavatsakivut / vihlaisut on kyllä tarkasti otettu huomioon, ja tänään huomasin ihan pienen kirkkaan punaisen veriviirun kun kävin vessassa. Heti tuli kyllä mieleen että voisiko se olla kiinnittymisvuotoa? Nyt menossa kp.20/~30 että kyllähän se pienen pienellä todennäköisyydellä voisi sitäkin olla. Töissä on kyllä huomattu että vauvakuume jyllää, ja tänään yksi kysyikin suoraan että olenko raskaana. Se oli ensimmäinen kerta kun joku kysyy minulta tuollaista :) Ja täytyy kyllä myöntää ettei se ainakaan negatiivisia tunteita herättänyt =)

Voisiko joku lisätä kp:ni listaan (itse en ole vielä siinä onnistunut vaikka yrittänyt olen :ashamed: )
 
Tääl ei menkkoja vieläkään :headwall: , testejä on kaksin kappalein tehty ja negaahan ne näyttää :/ , joten saapas nähdä kuinka tässä käy, tai että millon ne kuukautiset siiten suostuupi alkamaan...näähän ois ekät jälkeen pillereiden joten sekasin voi vissiin tuo kierto aikalailla olla..ja näköjään siis onkin.
Missäköhän vaiheessa kandee ruveta soitteleen tuonne terkkariin asian tiimoilta (vai kannataako)?? "Oireet " on ennallaan eli tissit on kovin kipeenä ja alaselkää vihloo aina välillä.
Vaan kyllähän odottavan aika on pitkä =)

nimm. hermo-heikko :wave:
 
Keskiviikko 2.5.

Esikoisesta haaveilevat

Vauvakuumeinen......kp.4/29-31............04/07......................yk 1
Kälättäjä................kp. 13/30...............02/07......................yk.3
Hilipati.....................kp. 20/28...............04/07......................yk.1
Meillevauva..............kp.23/??................04/07......................yk.1
Ciba.......................kp.24/41................04/07......................yk.1
Olivia.......................kp.22/26-28..........04/07......................yk.1
haahuilija.................kp.??/??................04/07......................yk.1
nipsuli......................kp.38/28?................??
postimestari.............1.haaveissa..............kesän alussa alkaa
Rhea...................... .kp.27/?....................touko-kesäkuussa alkaa
Tansuli....................1.haaveissa..............touko-kesäkuussa alkaa
Bumba....................1. haaveissa.............kesäkuussa alkaa
Tellu -75..................1.haaveissa..............heinäkuussa alkaa
tinka.......................1.haaveissa..............heinä-elokuussa alkaa
Nappi......................1.haaveissa..............elo-syyskuussa alkaa
Afu-82.....................kp.21/~30.............04/07......................yk.1
Dreamer-88.............kp.20/29 (51-86)......puoli vuotta...........yk.3


Toista toivovat

Ippu........................kp.8/24 (23-29).......04/07...............yk.2
tuittu-tilda.................kp.14/30-34 .............04/07...............yk.2
Vilma84....................kp.22/29.................04/07...............yk.1
Helmi72....................2. haaveissa...............huhti-toukokuussa alkaa
Hissukka...................kp.2/35?.................05/07...............yk.1
miimu.......................2.haaveissa................kesällä alkaa
kaisa pieni................2.haaveissa................kesällä alkaa
Emminmamma..........kp.11/27-32.................toukokuussa alkaa
Titania......................2. haaveissa...............kesäkuussa toivottavasti
Minja........................2.haaveissa................heinäkuussa alkaa
sonja.......................2.haaveissa................ehkä heinäkuussa
Heikko-Peikko...........kp.13/30-73.................varmaa tietoa ei vielä
Jemina....................2.haaveissa.................ei vielä tietoa
Nirppurotta...............2.haaveissa.................ei vielä tarkkaa tietoa


Kolmatta kaipailevat

Amalia..................kp. 3/28-32........yk 2
Äippä84.......................kp.20/28-30..........03/07...................yk.3
annetta.......................3.haaveissa...............alkanut jo
Alicia...........................kp.31/28-30..............toukokuussa alkaa
MOLLAKKA..................3.haaveissa...............kesän alussa alkaa
Mammutti-Mamma...... kp.14/?.......................kesä-heinäkuussa alkaa
äitsykkä78.................3.haaveissa...............kesäkuussa alkanee
Tytönjapojanmamma...3.haaveissa...............joskus kesällä
Miiruska.....................3. haaveissa..............joskus kesällä
mervi-elina.................3.haaveissa...............syksyllä alkanee
Katinka.......................3.haaveissa...............toivottavasti pian
Narya.........................3. haaveissa..............en tiedä vielä
Hannipupu..................3.haaveissa...............heinäkuussa alkaa


Neljännestä unelmoivat

pikkueppu...................kp.24/28-30...............alkanut jo


Haamuilijat


Plussanneet

iida83..............2. lapsi (esikoinen 08/06)..............LA 31.12.2007


 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 01.05.2007 klo 22:36 Afu-82 kirjoitti:
Hilipatilla ja Meillevauvalla on näköjään ollut samanlaisia tuntemuksia kuin täällä päin. Kaikki alavatsakivut / vihlaisut on kyllä tarkasti otettu huomioon, ja tänään huomasin ihan pienen kirkkaan punaisen veriviirun kun kävin vessassa. Heti tuli kyllä mieleen että voisiko se olla kiinnittymisvuotoa? Nyt menossa kp.20/~30 että kyllähän se pienen pienellä todennäköisyydellä voisi sitäkin olla.
Hmm..sehän voisi olla sitä kiinnittymisvuotoa! Itselläni ei ole asiasta mitään tietoa, kun ei ole aikaisempia raskauksia. Kieltämättä minäkin tiirasin tarkkaan tänä aamuna vessapaperia, jos olis joku punainen pilkku jäänyt. Ei mitään. Vatsakivut jatkuu edelleen...ja muka vähän huono olokin. Pari jännää viikkoa nyt sitten edessä. Mietin jo että jos onkin ovis vähän myöhässä ja tämä onkin sitä! Mutta niin menkkamaisia kipuja, että tuskin ovis...

nipsuli ehkä sun kannattais käydä verikokeella varmistaa HCG. Näköjään kierto on venynyt jo niin pitkäksi ja oireetkin voisi hyvin viitata raskauteen! Ainakin kannattaa soittaa tk:een. Olen kyllä kuullut, että ne laittaa vähän nihkeesti lähetteitä, että toinen vaihtoehto olis sitte käydä yksityisellä. Lääkärin lähetteellä saa vähän Kelalta palautuksiakin. Toivotaan, että plussaa tulis!!! :whistle:
 
Tätiä ei kuulu ei näy! \|O Oireita piisaa.... Kuvotusta on aaltomaisesti 24/7. Yölläkin olen herännyt siihen, kun yököttää... :kieh: Ja paleltaa usein varsinkin illalla... :kieh: Mutta kaksi testiä olen tehnyt ja selkeät negat sieltä on tullu! \|O :headwall: Tänään aamulla nippaili masua ja luulin, että tätihän se sieltä tulee, mutta eipä näy.... Apuva! Mitä mie teen!? \|O

:LOL: :LOL: :LOL:


-Hermoheikki :ashamed:
 
Alicia: Ei auta muuta kuin odottaa että ratkaisu tapahtuu suuntaan tai toiseen. Toivotaan että salamatkustaja siellä nipistelee.

Kaveri sai vajaa tunti sitte terveen tytön. :heart: Ankeeta ku synnärille ei pääse niitä kattomaan.
 
tuittu-tilda

En oo muutamaan päivään kirjoitellut mitään, käynyt vain lukemassa teidän kuulumisia,
Jotenkin tuntuu että piti vähän rauhoittua, kun ei päässä pyörinyt kuin ovis ja sen odottelu :) Nyt rupeaa pieniä ovisoireita olemaan joten kuvittelisin loppuviikon sujuvan puputtelun merkeissä. Sitten vaan toivotaan parasta.
Kamalaa kun ei voi kun odotella ja ihmitettellä. Voin jo kuvitella mitkä kaikki raskausoireet mä huomaan heti ensi viikolla...

Alicialle paljon plussatuuliaa! jospa se nyt kuitenkin olis pikku nipistelijä masussa!

 
No niin...

Tänä aamuna tein TAAS testin... Ja negatiivinenhan se oli jälleen kerran. Ja pari tuntia testin teon jälkeen alkoi veriliman vuoto. :D Vähän on pettynyt olo, mutta oikeastaan olen vain iloinen, että ne menkat alkoi! :whistle: Meinasi nimittäin nuppi seota.... :ashamed: :snotty: :LOL: Mulle älkää vielä tuota kp:ta muuttako. Odottelen vielä sitä kunnon vuotopäivän alkamista. ;)

Laittakaahan kanssasiskot peitot heilumaan! :LOL:
 
\
Alkuperäinen kirjoittaja 02.05.2007 klo 14:03 Alicia kirjoitti:
Tätiä ei kuulu ei näy! \|O Oireita piisaa.... Kuvotusta on aaltomaisesti 24/7. Yölläkin olen herännyt siihen, kun yököttää... :kieh: Ja paleltaa usein varsinkin illalla... :kieh: Mutta kaksi testiä olen tehnyt ja selkeät negat sieltä on tullu! \|O :headwall: Tänään aamulla nippaili masua ja luulin, että tätihän se sieltä tulee, mutta eipä näy.... Apuva! Mitä mie teen!? \|O

:LOL: :LOL: :LOL:


-Hermoheikki :ashamed:
Pidetään peukkuja! toivotaan parasta! =) :flower: :heart:
 
Heipparallaa!!!

mun tietoja vois taas joku taitava naputella uusiks eli yritys alkanut kiivaasti kiertopäivä 5/28-31 kai... ei jaksettu odottaa enää eli tos äitienpäivän hujakoilla peitot heiluu ja paljon! On kyllä jo kiivaasti harjoiteltu jtp!!

JIPPIII!!! oon ihan onnesta mykkyrällä enkä jaksais odottaa 4 vkoa!!

T:Huuhaaapupu
 
Heippa vaan!

Tänään kurvaili täti kylään. Oli jo hieman odotettukin. Eli nyt on siis kp 1/?.
Huomasin tuossa reilu viikko sitten taas hienoista mahan nippailua... liekö ollut sittenkin ovis kyseessä. Nyt pitää tarkkailla kaikki mahdolliset nippailut ja pikku kivut ja houkutella tuo ukko mahdollisimman useasti vällyjen väliin... ;) Onneksi on itsekin aika kovassa kuumeessa, joten ei toivottavasti ainakaan yritystä puutu.

Toivoisin vaan mahdollisimman nopeeta raskautumista, kun ei tuo töihin lähtö (tai töissä olo) oikein houkuttele :( Olisi ainakin hyvä syy jäädä taas lasten kanssa kotiin.

En tiiä onko vaan miun omassa päässä kehitetty ongelma, mutta kun ollaan miehen kans molemmat vuorotyötä tekeviä (miulla 2-vuorotyö ja miehellä 3-vuorotyö), niin tuntuu tuo muksujen hoitohomma aika hankalalta, vaikka heille vuorohoitopaikka saatiinkin ja viel suht läheltä kotia. Olen vaan huomannut tänä aikana mitä oon kotona heidän kanssa ollut, että näille meiän neideille pitäis olla mahdollisimman säännöllinen päivärytmi syömisineen ja nukkumisineen. Varsinkin nuo illat minuu pelottaa. Nimittäin jos vähänkin poiketaan totutusta rytmistä, on nukkumaan käyminen ihan mahdotonta sirkusta. Ja kun molemmat ollaan töissä iltavuorossa puoleen kymmeneen...

Voihan olla että kaikki sujuu ihan hienosti kun vauhtiin päästään ja ehkä pelottelen itseäni ihan turhaan, mutta kun tuon oman pesueensa tuntee ja tietää heidän metkunsa, niin en voi ihan täysin rauhallisesti töiden alkua odottaa :/ Mieskin on yrittänyt rauhoitella, että on se onnistunut muillakin niin miksei meilläkin, mutku silti... Onko kaikki äidit näin hermona ennen töihin lähtöä... :eek: :p
 
Ihme alavatsakipuja/pistoja ollut pitkin viikkoa. Ei kyllä millään malttais odottaa ens vikkoon että sais selvyyttä tähän kiertoon ja pääsis mahdollisesti testailemaan :)
Oikeestaan nyt ensimmäistä kertaa tiedän mitä on "piinaileminen" ja kyllä se odottavan aika on pitkä! Ensi kierrossa ajattelin koittaa ovistestejä, ihan vaan senkin vuoksi että saan varmuutta että se ovulaatio todellakin on/tapahtuu (pillereitä tuli kuitenkin syötyä aika monta vuotta, että oma hormonitasapaino voi olla vielä hukassa).
 
Olin huomaavinani taas uusia pinoutujia, tervetuloa :D Kiva kun porukka vain kasvaa!

Täällä nyt se tilanne, että viimeinen pilleri viuhahti kurkusta alas tuossa viime lauantaina ja nyt tyhjennysvuotoa odotellen. Merkit näyttäisivät siltä että huomenna alkavat kunnolla, eli jos nyt noita kiertopäiviä lähtee laskemaan, niin onko se huominen sitten se kp1? /?

Ihanaa, jos vihdoinkin pääsen laskuihin mukaan! :D :)

Vielä tällainen turha kysymys, teille joilla nuo e-pillerit ehkäisynä ovat olleet? Minulla kun noissa tyhjennysvuodoissa on ollut selkeä kaava: jokatoiset tyhjennykset kovin niukat ja lyhyet ja jokatoisella kerralla runsaat ja pitkät. Ennenkin olen miettinyt mitenkä se näin selkeästi vuorottelee... Josko jollain olisi vastaavia kokemuksia. :eek:

Nyt niukat tulossa, pelottaa mitenkä sitten tämän ensimmäisen luomukuukauden jälkeen mahtaa olla. Jos saman kaavan mukaan menevät taitavat olla runsaat + ilman pillereitä älyttömän kivuliaat! (Ainakin silloin muinoin ilman pillereitä näin oli) Eli sen takiakin olisi älyttömän ihanaa, jos tärppäisi heti, eikä tarvisi piiitkäään aikaan tätiä kahvitella :D

Harmi, ettei vielä ollut lisäplussia ilmaatunut listalle. Ehkäpä jo seuraavan kerran kun tänne kurkkaan plussia on sadellut :) Peukut pystyssä kaikille!
:wave: Heips!<br><br>
 
Meillevauva
Minkäänlaisia nipistelyjä ei ole kuulunut.. Eilen jo aloin epäillä että menkat alkais ihan päivänä minä hyvänsä.. Väsykin iski, mä nukahdan jo kotimatkalla bussiin ja siksi peittojen heiluttelu on jäänyt pariksi päiväksi. Toisaalta mä oon vakaasti sitä mieltä että seksi auttaa myös menkkojen alkamiseenkin :D

 
Torstai 3.5.

Esikoisesta haaveilevat

Vauvakuumeinen......kp.5/29-31............04/07......................yk 1
Kälättäjä................kp. 14/30...............02/07......................yk.3
Hilipati.....................kp. 21/28...............04/07......................yk.1
Meillevauva..............kp.24/??................04/07......................yk.1
Ciba.......................kp.25/41................04/07......................yk.1
Olivia.......................kp.23/26-28..........04/07......................yk.1
haahuilija.................kp.??/??................04/07......................yk.1
nipsuli......................kp.39/28?................??
postimestari.............1.haaveissa..............kesän alussa alkaa
Rhea...................... .kp.28/?....................touko-kesäkuussa alkaa
Tansuli....................1.haaveissa..............touko-kesäkuussa alkaa
Bumba....................1. haaveissa.............kesäkuussa alkaa
Tellu -75..................1.haaveissa..............heinäkuussa alkaa
tinka.......................1.haaveissa..............heinä-elokuussa alkaa
Nappi......................1.haaveissa..............elo-syyskuussa alkaa
Afu-82.....................kp.22/~30.............04/07......................yk.1
Dreamer-88.............kp.21/29 (51-86)......puoli vuotta...........yk.3


Toista toivovat

Ippu........................kp.9/24 (23-29).......04/07...............yk.2
tuittu-tilda.................kp.15/30-34 .............04/07...............yk.2
Vilma84....................kp.23/29.................04/07...............yk.1
Helmi72....................2. haaveissa...............huhti-toukokuussa alkaa
Hissukka...................kp.3/35?.................05/07...............yk.1
miimu.......................2.haaveissa................kesällä alkaa
kaisa pieni................2.haaveissa................kesällä alkaa
Emminmamma..........kp.12/27-32.................toukokuussa alkaa
Titania......................2. haaveissa...............kesäkuussa toivottavasti
Minja........................2.haaveissa................heinäkuussa alkaa
sonja.......................2.haaveissa................ehkä heinäkuussa
Heikko-Peikko...........kp.14/30-73.................varmaa tietoa ei vielä
Jemina....................2.haveissa.................ei vielä tietoa
Nirppurotta...............2.haaveissa.................ei vielä tarkkaa tietoa


Kolmatta kaipailevat

Amalia..................kp. 4/28-32........yk 2
Äippä84.......................kp.21/28-30..........03/07...................yk.3
annetta.......................3.haaveissa...............alkanut jo
Alicia...........................kp.31/28-30..............toukokuussa alkaa
MOLLAKKA..................3.haaveissa...............kesän alussa alkaa
Mammutti-Mamma...... kp.3/?.......................kesä-elokuussa alkaa
äitsykkä78.................3.haaveissa...............kesäkuussa alkanee
Tytönjapojanmamma...3.haaveissa...............joskus kesällä
Miiruska.....................3. haaveissa..............joskus kesällä
mervi-elina.................3.haaveissa...............syksyllä alkanee
Katinka.......................3.haaveissa...............toivottavasti pian
Narya.........................3. haaveissa..............en tiedä vielä
Hannipupu...................5/28-31....................heinäkuussa alkaa


Neljännestä unelmoivat

pikkueppu...................kp.25/28-30...............alkanut jo


Haamuilijat


Plussanneet

iida83..............2. lapsi (esikoinen 08/06)..............LA 31.12.2007


Toivottavasti meni päivitys oikein?!?
<br><br>
 
Bumba eka vuotopäivä on kp 1, vähän eri käytäntöjä taitaa olla laskuissa, joku laskee kunnon vuodoista ja joku tuhrusta. Mulla yleensä ekapäivänä tulee kuitenkin jo sen verran, että se on mun kp 1.

Hannipupu hauskaa, että olette päättäneet aikaistaa aloittamista! Toivotaan, että tulosta syntyy pian. =)

(.) : tänään ollut vielä vaan masu kipeenä. Oli tossa illansuussa jopa niin kipee et piti kaksin kerroin kävellä. Sykkyrällä olo auttaa, liikkuminen pahentaa. Epäilin jo umpparia ja vaikka mitä. Vilun väristyksiäkin oli roppa kaupalla, lämpö kuitenkin alhainen. Mikään oire ei taida viitata alkavaan raskauteen, joten taitaa olla jotain muuta. Ja ihme juttu, närästystä tuntuu olevan myös, mutta se johtuu varmaan tulisesta ruuasta jota söin päivällä. Mahakipu sen sijaan jatkuu nyt jo kolmatta päivää.. :/
 
Iltaa :wave:

Annetta tutulta kuulostaa sun mietteesi... minä tuossa muutama päivä sitten stressasin oikein tosissani että haenko yhtä työpaikkaa vai en, kun en haluaisi tuota tyttöä vielä hoitoon laittaa mutta toisaalta vakituinen työpaikkakin olisi kiva. Päädyin kuitenkin siihen, että en hae koko paikkaa, niin paljon alkoi mieltä painamaan ajatus tytön hoitoon laittamisesta... meillä myös nuo säännölliset päivärytmit ovat tosi tärkeitä. Saa nähdä alanko hakemaan töitä muutaman kuukauden päästä jos vauvaa ei ala kuulua, mutta toistaiseksi haluan hoitaa tyttöä vielä kotona ja jos vauva alkaa ilmoitella itsestään niin eiköhän se aikalailla ratkaise tämän asian. ;)

Bumba ei ole vastaavanlaista kokemusta, mutta tuli mieleen että eikös munarakkula puhkea vuorotellen kummastakin munasarjasta, jos johtuisi siitä tuo sinun menkkojesi vaihtelu? Jospa sulla on toinen munasarja kiukkuisempi? :D Tämä oli ihan omaa päättelyä vailla minkäänlaista tietämystä, tulipahan vaan mieleen. =)

Täällä odotellaan tädin poistumista että päästäisiin tositoimiin. :D Greippimehua olen jo alkanut juomaan, nam, ihmettelen miksei sitä tule normaalisti juotua kun oikeasti se on mun herkkua? :p Tuo puolitoistavuotias halusi väkisin maistaa mehua kun näki mun juovan ja tykkäsi myös kovasti, lisää pyyteli. :D
 
Heippa!

Kun päivitätte listaa laitatteko miulle kierrot ja yk:n kohalleen. En kehtaa mennä itse listaa korjailemaan, saatan sotkea koko homman.
Eli tänään on kp 1/? ja yk.1. Kiitos =)

Hissukka! Miunkin tekis mieli vielä olla kotona hoitamassa lapsia, mut asuntolainat painaa päälle ja pakottaa töihin. Miulla on koko ajan haku päällä jos vaikka jonkin toisen työn saisin. Haaveena olisi päästä ihan rehellisiin päivätöihin, selkeyttäisi meidän perheen tilannetta ihan kummasti. Kun en kehtaa miestäkään pyytää vaihtamaan työpaikkaa, on sen verran parempi palkka kuin miulla ja kun vielä kaiken lisäksi tykkää työstään ( ainakin suurimman osan aikaa :D ). Sais täti pakata kamansa mahdollisimman nopeesti, että päästäis ihan tosissaan "lapsen tekoon" :D<br><br>
 
[/b]Hilipati jos vatsakipusi on oikealla puolella ja suunnilleen suoliluun ja navan välissä (vähän lähempänä suoliluuta) niin voi se myös olla umppari joka vaivaa. Liikkuminen yleensä pahentaa silloin kipua, ja myös pientä kuumetta voi olla. Jos kipu jatkuu samanlaisena tai pahenee niin kannattaa hakeutua ainakin terkkariin, jossa lääkäri voi tarkistaa tilanteen.

Toivotaan kuitenkin että kipu johtuisi aivan jostain muusta ja pikkuinen vaikka yrittäisi kiinnittyä matkaan mukaan ;)
 

Yhteistyössä