** Kevätunelmasta 2010 - Haaveilevat **

No niin ja vihdoinkin.
Kp 2/ jotain :D

Ihan luomusti alkoivat ja vuotaa kuin härän kurkusta ja kipeetä tekee.

Varmaan se syksyn kova stressi ja pelko saivat menkat jäämään pois. Nyt tilanne rauhoittunu monelta osaa ja elämä voi palautua "normaaliksi".
Eli multahan löytyi syksyllä kasvain kaulasta mitä ei leikata ja on hyvälaatuinen, lopullisen tuomion kuulen ensi viikolla (ohutneulanäyte patologin tutkittavana).
Pojalla ilmeni joulun aikoihin infektioastma joka nyt hallinnassa päivittäisellä (+ kohtauslääke). Atopia pysyy kurissa hyvillä rasvoilla.
Että tuollaista.
 
Hei vaan tännekkin pinoon :wave: !

Ja heti alkuun onnittelut plussanneille :heart: ja :hug: kaikille sitä tarvitseville :heart: !

ON: Täällä piinapäiviä elellään ja normaaleita oviksen jälkeisiä nippailuita yms. ei kummempia oireita ilmoilla. Ovis oli n. vajaa viikko takaperin ja tätiä odotan saapuvaksi 8-9.2 tienoilla. Tunne siitä, ettei ole tärpännyt on vahva, vaikka onnistuttiinkin taas täsmäiskuissa oviksen tienovilla, niin tämä oireilu tosiaan täysin identtistä aiempiin kiertoihin verrattuna ja koko ajan hiipumaan päin nämäkin oireet :ashamed: . Tietysti toivoohan sitä todella kovin, että tarttuisi pikkuinen matkaan, mutta en tiedä mikä oikein vetää mielen / toiveet näin matalaksi :| ...ehkä tunne siitä, että miksi nytkään onnistaisi kun aiemminkaan ei ole onnistanut...ja meillä tosiaan vasta yk 3 menossa...saa nähdä kuinka mun kärsivälisyys pidemmällä tähtäimellä tulee kestämään jos yritystä joutuu jatkamaan ties kuin kauan :|
Laitoin jo useita päiviä sitten postia niille leikkiennustajille: madam mammalle ja ennustaja-ellille...kumpikaan ei ole vastannut mitään |O...olisi ollut niin mukavaa piinapäivien rattoa lukea moisia ennusteita, mutta kun ei niin ei..tyhmää! Onko joku muu laittanut noille eukoille postia ja oletteko saaneet vastauksen kuin pian?

Kysymys kaikille, joilla oviksen jälkeen näitä nipistelyitä, nännien kipeytymistä yms. oireita: onko normaalia, että oireet helpottaa n. viikko oviksen jälkeen ja tarkoittaako se sitten sitä, että tärppi ei olisi käynyt? Ts. jos olisi tärpännyt, niin kestäisivätkö ko. kivut/ oireet aina tädin oletettuun saapumisaikaan saakka?

hugoliina: Jospa teidän ei tarttis hirveen kauaa yrittää! :hug:

vilinäiti: Olit vissiin ihan tyytyväinen, että menkat alkoi? Se on kyllä tosi tympeää, kun kierto venyy ja vanuu.. :/ Onhan teitä muutenkin nyt koeteltu.. :hug:

tikruliini: Tää on tätä virus-aikaa.. Parempaa onnea ensi kiertoon, jos ei nyt ole
tärpännyt!

kiharapää: :hug: Voimia!!

).( Mulla on vaan jatkunu tämä ihme keilapallo-vatsanpohjassa-tunne.. eilen oli ihan selvästi kipeä maha ja selkä oikealta puolelta. Jos se munasolu irtooki aina vaan siltä puolelta, kun ei oo koskaan vasemmalta kipeä. Voihan se olla että vas. tuuba on kokonaan tukossa! Nyt vaan odotellaan kaksi viikkoa, ei tässä muu auta.
 
Esikoista Enteilevät

kiharapää..................kp 3/28-35...................yk 17...........TYKS
jeju81........................kp 13/28-30.................yk 3...........VKS
Päkä83.......................kp 17/28-30................yk 9............OYS
Alisa84.......................kp 21/26......................yk 4
wippii.........................kp 22/28-34.................yk 6...........KSKS
Hugoliina...................kp 25/28.....................yk 3
Niiz............................kp 26/30-38................yk 3
Marta........................kp 27/??......................yk 3
jenninho....................kp 30/28-30................yk 1
kaz............................kp 30/28......................yk 7
Arcatha......................kp 31/29.....................yk 16..........KYS
MarjaVatta.................kp 33/32-35................yk 2...........TYKS
HelmiEnkeli................kp 52/31......................yk 1............Kätilöopisto

Toista Toivovat

Vilinäiti.......................kp 3/??.....................yk ??.........TYKS
äippäliini83................kp 4/25-29................yk 2..........KOKS
kellopeliappelsiini......kp 5/28-30............yk 10
minime.......................kp 20/30-34...........yk 11
mussu........................kp 25/29................yk alk 02...TYKS
mariq.........................kp 31/28-36.........yk 21........L-PKS
niimar87....................kp 39/28-33.........yk 2..........TAYS

Kolmatta Kuumeilevat

Jennyli......................kp 8/32.....................yk ?
tikruliini.....................kp 21/30...................yk 2..........TYKS
ärripurri.....................kp 31/30.................yk 4..........K-HKS/Hyas
Pakanamaan Kartta..kp 37/28-30............yk ?
joikhu........................kp 60/28.................yk ?

Neljättä Toivovat

Päppä.......................kp 23/25-30............yk 25..........PHKS
wirtsu.......................kp ??/??.................yk 0 (tammikuussa aloitetaan)

Viidennestä Villiintyneet

tuittu79.....................kp 4/30-34...............yk 2
taaperotx4................kp 14/28..................yk 1.....TYKS
Lahja Lintikka............kp 21/32..................yk 1
Chira.........................kp 23/28..................yk 4

Tautajoukoissa:

mymmyryy
Snoopy
Vauvakuume83
Selis
Tuulia79
velmuliina74
Lapinmaria
Henuliini
Dooris85

:heart: Haamuilijat :heart:

:heart: Plussanneet :heart:

Sipuli123.................??.??.2009.................yk 2
dindei......................??.??.2009.................yk 3
Sokruli....................16.09.2009.................yk 3......PHKS
Millukka...................10.9.2009.................yk 16 (km 05/08)
ElämänIlo3..............10.9.2009............yk 8
mama-84................??.??.2009..........yk 26...........SATKS
hellu77...................??.??.2009...........yk 3............Jorvi
Ninnurainen............??.??.2009..........2v yritystä takana
Ezmeralda...............11.8.2009..........yk 4............NKL........(km 08/08)
Juibe75....................??.??.2009..........yk 0
Ouska......................??.??.2009..........yk 8
Jonna-.........................7.8.2009..........yk 11
Irmeli09.....................13.8.2009..........yk 4......TAYS
Sini74.......................??.??.2009..........yk 2 (km 08/08)
Rouva Bennet............??.??2009..........yk ? (km 02/08)
toivova-84................??.??.2009..........yk 4
Johanna83.................??.6.2009..........yk 5..........KOKS
Rouva Pikkumyy..........4.7.2009...........yk 2 (km 2/08 tm 8/08)
MasterPiece...............30.6.2009...........yk 3...........Oyks
masuha1....................17.6.2009..........yk 6
Linduu..........................5.5.2009..........yk 5
emiliana......................10.5.2009..........yk 5
Lehmis........................30.4.2009..........yk 1............TAYS
Laala..........................21.4.2009...........yk 2.............TYKS
superheppuli...............17.4.2009..........yk 1.....KOS
miracle..........................9.4.2009...........yk 7..........K-HKS
JJ-t..............................10.4.2009...........yk 07/07 alkaen
nti.................................1.4.2009...........yk 9.............PHKS
Jadekettu....................28.3.2009...........yk 1...........Jorvi
Halfcafnonfatlatte........23.3.2009...........yk 4
humu82.......................??.??.????...........yk 3
nessu86......................26.2.2009...........yk 3....KYS
meilinde.......................??.??.????
Charlott.........................3.3.2009...........yk 6........KYS
Pixie.............................14.2.2009
ipanapa-08..................??.??.????...........yk 8
Sirja...............................1.2.2009...........yk 9..............KHKS
Mammutti-Mamma..........8.2.2009...........yk 6
Mamamin......................23.1.2009...........yk 3.........kätilöopisto
nooruli..........................10.1.2009...........yk 1 km -06
tuttemui........................19.1.2009...........yk 3........OYS
Sirpula...........................16.1.2009...........yk 10
kirppunen......................20.1.2009...........yk 1........PKKS

:heart: Vuoden 2008 plussanneet (lasketutajat) :heart:

Tuulia78, vauvahaaveita. Maria-08, maitooo, Red Dragon, Luminka, kutmula, ipapii, Emiliina, Maotao, Mayah, Pamu k, HepsKatti, TähtiTaika, Caffee81Su
 
Alkuperäinen kirjoittaja hugoliina:
Laitoin jo useita päiviä sitten postia niille leikkiennustajille: madam mammalle ja ennustaja-ellille...kumpikaan ei ole vastannut mitään |O...olisi ollut niin mukavaa piinapäivien rattoa lukea moisia ennusteita, mutta kun ei niin ei..tyhmää! Onko joku muu laittanut noille eukoille postia ja oletteko saaneet vastauksen kuin pian?

Kysymys kaikille, joilla oviksen jälkeen näitä nipistelyitä, nännien kipeytymistä yms. oireita: onko normaalia, että oireet helpottaa n. viikko oviksen jälkeen ja tarkoittaako se sitten sitä, että tärppi ei olisi käynyt? Ts. jos olisi tärpännyt, niin kestäisivätkö ko. kivut/ oireet aina tädin oletettuun saapumisaikaan saakka?
Täällä yksi joka on kysellyt noita leikkimielisiä ennustuksia :wave:
Olen ensimmäisen kerran kysynyt jo ennen poikien syntymää ja syntymävuosi ja sukupuoli meni kyllä ihan nappiin...tosin tuplaonnihan meille sitten koitti ;)
Muutoin nuo ennustukset onkin sitten olleet milloin mitäkin ja eronneet toisistaan...eli sama ennustaja laittanut erilaista viestiä eri kerroilla!
'Epätoivoissani' laitoin uutta viestiä nyt torstaina menemään enkä vielä ole vastausta saanut...joskus kestää pidempäänkin että saa vastauksen!

Ja noista oireista...en halua olla ilonpilaaja koska oireethan on aina erilaiset eri raskauksissa mutta itselläni on nyt niin tuoreessa muistissa viimekierto eli kierto jossa plussasin!
Mulla kipeytyy aina nännit oviksen aikaan ja helpottaa sitten aina ennen menkkojen alkua. Eli olisiko juuri viikon verran tuota nännikipuilua! Masussa taas ei ole negakierroilla ollut juuri mitään tuntemuksia, jotain satunnaisia saattanut olla silloin tällöin ja yleensä olenkin aina ollut varma siitä ettei tärppiä ole käynyt!
Nyt sitten plussakierrossa mulla oli masutuntemuksia oviksesta lähtien...nipistystä,paineen tunnetta, repäisyjä jne. Masu oli vaan ihan erilainen kuin ennen!!
Samoin nännit, ne kipeytyivät taas oviksen aikaan mutta arkuus ei hävinnytkään vaan jatkui ja jopa voimistui kun menkkojen olisi pitänyt alkaa. Mittailinmyös lämpöjä ja yleensä lämmöt lähtee laskuun n. vrk ennen menkkoja kun taas plussakierrossa lämmöt pysyi ylhäällä ja jopa nousivat! Plussakierto oli siis ihan erilainen...harmi vaan etten saanut nauttia siitä pidempään :ashamed:

).( Vuoto loppunut ja halut palanneet ;) Nyt jännityksellä odotan tapahtuuko ovis luomusti, monilla näin on käynyt!! Saatan siis ensiviikon lopulla alkaa tikuttamaan ovista...vaikka piti mennä ihan hissuksiin tämä kierto :whistle:
Vauvakuume on kuitenkin niin valtava :heart: Haluan kokea pian uudestaan raskauden ilon ja onnen pahoinvointeineen päivineen!! :heart:
 
Olen minäkin sitten tyhmä :headwall:

Kait sitä nyt pitäs minun älytä, että kun ovulaatiota ei ole tapahtunut, eikä teroluttia ole käytössä, ei tarvitsisi mitään mennä testailemaan ennen sitä kiertopäivää 40.. Mutta meninpä kuitenkin ja eihän se mitään näyttänyt..

Hermot kireällä.. Kissa kuvitteli viimeyönä jotain ihan olemattomia olevan vaatehuoneessa tai makkarin komerossa kun varmaan sen 20 kertaa heräsin, kun kissa yrittää raapia itsensä näiden ovien läpi.. :headwall:
 
Esikoista Enteilevät

kaz............................kp 1/29-30...................yk 8
kiharapää..................kp 4/28-35...................yk 17...........TYKS
jeju81........................kp 14/28-30.................yk 3...........VKS
Päkä83.......................kp 18/28-30................yk 9............OYS
Alisa84.......................kp 22/26......................yk 4
wippii.........................kp 23/28-34.................yk 6...........KSKS
Hugoliina...................kp 26/28.....................yk 3
Niiz............................kp 27/30-38................yk 3
Marta........................kp 28/??......................yk 3
jenninho....................kp 31/28-30................yk 1
Arcatha......................kp 32/29.....................yk 16..........KYS
MarjaVatta.................kp 34/32-35................yk 2...........TYKS
HelmiEnkeli................kp 53/31......................yk 1............Kätilöopisto

Toista Toivovat

Vilinäiti.......................kp 4/??.....................yk ??.........TYKS
äippäliini83................kp 5/25-29................yk 2..........KOKS
kellopeliappelsiini......kp 6/28-30............yk 10
minime.......................kp 21/30-34...........yk 11
mussu........................kp 26/29................yk alk 02...TYKS
mariq.........................kp 32/28-36.........yk 21........L-PKS
niimar87....................kp 40/28-33.........yk 2..........TAYS

Kolmatta Kuumeilevat

Pakanamaan Kartta..kp 15/28-30............yk ?
Jennyli......................kp 9/32.....................yk ?
tikruliini.....................kp 22/30...................yk 2..........TYKS
joikhu........................kp 61/28.................yk ?

Neljättä Toivovat

Päppä.......................kp 24/25-30............yk 25..........PHKS
wirtsu.......................kp ??/??.................yk 0 (tammikuussa aloitetaan)

Viidennestä Villiintyneet

tuittu79.....................kp 5/30-34...............yk 2
taaperotx4................kp 15/28..................yk 1.....TYKS
Lahja Lintikka............kp 22/32..................yk 1
Chira.........................kp 24/28..................yk 4

Tautajoukoissa:

mymmyryy
Snoopy
Vauvakuume83
Selis
Tuulia79
velmuliina74
Lapinmaria
Henuliini
Dooris85

:heart: Haamuilijat :heart:

:heart: Plussanneet :heart:

ärripurri....................9.10.2009.................yk 4..........K-HKS/Hyas
Sipuli123.................??.??.2009.................yk 2
dindei......................??.??.2009.................yk 3
Sokruli....................16.09.2009.................yk 3......PHKS
Millukka...................10.9.2009.................yk 16 (km 05/08)
ElämänIlo3..............10.9.2009............yk 8
mama-84................??.??.2009..........yk 26...........SATKS
hellu77...................??.??.2009...........yk 3............Jorvi
Ninnurainen............??.??.2009..........2v yritystä takana
Ezmeralda...............11.8.2009..........yk 4............NKL........(km 08/08)
Juibe75....................??.??.2009..........yk 0
Ouska......................??.??.2009..........yk 8
Jonna-.........................7.8.2009..........yk 11
Irmeli09.....................13.8.2009..........yk 4......TAYS
Sini74.......................??.??.2009..........yk 2 (km 08/08)
Rouva Bennet............??.??2009..........yk ? (km 02/08)
toivova-84................??.??.2009..........yk 4
Johanna83.................??.6.2009..........yk 5..........KOKS
Rouva Pikkumyy..........4.7.2009...........yk 2 (km 2/08 tm 8/08)
MasterPiece...............30.6.2009...........yk 3...........Oyks
masuha1....................17.6.2009..........yk 6
Linduu..........................5.5.2009..........yk 5
emiliana......................10.5.2009..........yk 5
Lehmis........................30.4.2009..........yk 1............TAYS
Laala..........................21.4.2009...........yk 2.............TYKS
superheppuli...............17.4.2009..........yk 1.....KOS
miracle..........................9.4.2009...........yk 7..........K-HKS
JJ-t..............................10.4.2009...........yk 07/07 alkaen
nti.................................1.4.2009...........yk 9.............PHKS
Jadekettu....................28.3.2009...........yk 1...........Jorvi
Halfcafnonfatlatte........23.3.2009...........yk 4
humu82.......................??.??.????...........yk 3
nessu86......................26.2.2009...........yk 3....KYS
meilinde.......................??.??.????
Charlott.........................3.3.2009...........yk 6........KYS
Pixie.............................14.2.2009
ipanapa-08..................??.??.????...........yk 8
Sirja...............................1.2.2009...........yk 9..............KHKS
Mammutti-Mamma..........8.2.2009...........yk 6
Mamamin......................23.1.2009...........yk 3.........kätilöopisto
nooruli..........................10.1.2009...........yk 1 km -06
tuttemui........................19.1.2009...........yk 3........OYS
Sirpula...........................16.1.2009...........yk 10
kirppunen......................20.1.2009...........yk 1........PKKS

:heart: Vuoden 2008 plussanneet (lasketutajat) :heart:

Tuulia78, vauvahaaveita. Maria-08, maitooo, Red Dragon, Luminka, kutmula, ipapii, Emiliina, Maotao, Mayah, Pamu k, HepsKatti, TähtiTaika, Caffee81Su
 
Tein sit aamulla testin ja elämäni tummin positiivinen paukahti liuskaan :) en meinannut millään uskoa vaikka ei menkat alkanutkaan lauantaina.Siirryn tuonne odottavien joukkoa kasvattamaan.Miehelle lupasinkin hääpäivä lahjaksi plussan.
 
Moikka taas kaikille.
Onnea kovasti kaikille plussanneille ja haleja niitä tarvitseville.

Suoraan mennään omaan napaan kun vituttaa niin paljon ku pientä eläintä....
Tosta varmaankin kaikki arvasi että ei tullut plussaa tänäänkää... Eikä vieläkään pienintäkään merkkiä tädin tulemisesta. Tulis nyt jompikumpi edes. :headwall:
Olis ihana tietää että toimiiko tää oma kroppa olleskaa, vai oonko ihan viallinen. :ashamed:
 
Onnittelut plussanneille :flower: :flower: :flower: ! Taas on ollut oikein plussanneiden aalto :D . Toivottavasti itekkin pääsis perässä.

Tädin riivaamille :hug: , paljon jaksamisia.

Niin ja Jennyli, pahoittelut :hug:
 
Uusi kuumeilija ilmoittautuu mukaan. Ilmoittauduin tuonne syysvauvahaaveilijoiden pinoonkin, mutta taitaa meidän haaveet kääntyä jo talven puolelle. . Esikoisesta haaveillaan, nyt yk 7 ja kp25/26-34. Vaikka vielä jännätäänkin, on vahva tunne, ettei plussa tule tässäkään kuussa.
 
Esikoista Enteilevät

kaz............................kp 2/29-30...................yk 8
kiharapää..................kp 5/28-35...................yk 17...........TYKS
jeju81........................kp 15/28-30.................yk 3...........VKS
Päkä83.......................kp 19/28-30................yk 9............OYS
Alisa84.......................kp 23/26......................yk 4
wippii.........................kp 24/28-34.................yk 6...........KSKS
Pipopi........................kp 26/26-34.................yk 7
Hugoliina...................kp 27/28.....................yk 3
Niiz............................kp 28/30-38................yk 3
Marta........................kp 29/??......................yk 3
jenninho....................kp 32/28-30................yk 1
Arcatha......................kp 33/29.....................yk 16..........KYS
MarjaVatta.................kp 35/32-35................yk 2...........TYKS
HelmiEnkeli................kp 54/31......................yk 1............Kätilöopisto

Toista Toivovat

Vilinäiti.......................kp 5/??.....................yk ??.........TYKS
äippäliini83................kp 6/25-29................yk 2..........KOKS
kellopeliappelsiini......kp 7/28-30............yk 10
minime.......................kp 22/30-34...........yk 11
mussu........................kp 27/29................yk alk 02...TYKS
mariq.........................kp 33/28-36.........yk 21........L-PKS
niimar87....................kp 41/28-33.........yk 2..........TAYS

Kolmatta Kuumeilevat

Pakanamaan Kartta..kp 16/28-30............yk ?
Jennyli......................kp 10/32.....................yk ?
tikruliini.....................kp 23/30...................yk 2..........TYKS
joikhu........................kp 62/28.................yk ?

Neljättä Toivovat

Päppä.......................kp 25/25-30............yk 25..........PHKS
wirtsu.......................kp ??/??.................yk 0 (tammikuussa aloitetaan)

Viidennestä Villiintyneet

tuittu79.....................kp 6/30-34...............yk 2
taaperotx4................kp 16/28..................yk 1.....TYKS
Lahja Lintikka............kp 23/32..................yk 1
Chira.........................kp 25/28..................yk 4

Tautajoukoissa:

mymmyryy
Snoopy
Vauvakuume83
Selis
Tuulia79
velmuliina74
Lapinmaria
Henuliini
Dooris85

:heart: Haamuilijat :heart:

:heart: Plussanneet :heart:

ärripurri....................9.10.2009.................yk 4..........K-HKS/Hyas
Sipuli123.................??.??.2009.................yk 2
dindei......................??.??.2009.................yk 3
Sokruli....................16.09.2009.................yk 3......PHKS
Millukka...................10.9.2009.................yk 16 (km 05/08)
ElämänIlo3..............10.9.2009............yk 8
mama-84................??.??.2009..........yk 26...........SATKS
hellu77...................??.??.2009...........yk 3............Jorvi
Ninnurainen............??.??.2009..........2v yritystä takana
Ezmeralda...............11.8.2009..........yk 4............NKL........(km 08/08)
Juibe75....................??.??.2009..........yk 0
Ouska......................??.??.2009..........yk 8
Jonna-.........................7.8.2009..........yk 11
Irmeli09.....................13.8.2009..........yk 4......TAYS
Sini74.......................??.??.2009..........yk 2 (km 08/08)
Rouva Bennet............??.??2009..........yk ? (km 02/08)
toivova-84................??.??.2009..........yk 4
Johanna83.................??.6.2009..........yk 5..........KOKS
Rouva Pikkumyy..........4.7.2009...........yk 2 (km 2/08 tm 8/08)
MasterPiece...............30.6.2009...........yk 3...........Oyks
masuha1....................17.6.2009..........yk 6
Linduu..........................5.5.2009..........yk 5
emiliana......................10.5.2009..........yk 5
Lehmis........................30.4.2009..........yk 1............TAYS
Laala..........................21.4.2009...........yk 2.............TYKS
superheppuli...............17.4.2009..........yk 1.....KOS
miracle..........................9.4.2009...........yk 7..........K-HKS
JJ-t..............................10.4.2009...........yk 07/07 alkaen
nti.................................1.4.2009...........yk 9.............PHKS
Jadekettu....................28.3.2009...........yk 1...........Jorvi
Halfcafnonfatlatte........23.3.2009...........yk 4
humu82.......................??.??.????...........yk 3
nessu86......................26.2.2009...........yk 3....KYS
meilinde.......................??.??.????
Charlott.........................3.3.2009...........yk 6........KYS
Pixie.............................14.2.2009
ipanapa-08..................??.??.????...........yk 8
Sirja...............................1.2.2009...........yk 9..............KHKS
Mammutti-Mamma..........8.2.2009...........yk 6
Mamamin......................23.1.2009...........yk 3.........kätilöopisto
nooruli..........................10.1.2009...........yk 1 km -06
tuttemui........................19.1.2009...........yk 3........OYS
Sirpula...........................16.1.2009...........yk 10
kirppunen......................20.1.2009...........yk 1........PKKS

:heart: Vuoden 2008 plussanneet (lasketutajat) :heart:

Tuulia78, vauvahaaveita. Maria-08, maitooo, Red Dragon, Luminka, kutmula, ipapii, Emiliina, Maotao, Mayah, Pamu k, HepsKatti, TähtiTaika, Caffee81Su
 
Alkuperäinen kirjoittaja hugoliina:
Hei vaan tännekkin pinoon :wave: !

Ja heti alkuun onnittelut plussanneille :heart: ja :hug: kaikille sitä tarvitseville :heart: !

ON: Täällä piinapäiviä elellään ja normaaleita oviksen jälkeisiä nippailuita yms. ei kummempia oireita ilmoilla. Ovis oli n. vajaa viikko takaperin ja tätiä odotan saapuvaksi 8-9.2 tienoilla. Tunne siitä, ettei ole tärpännyt on vahva, vaikka onnistuttiinkin taas täsmäiskuissa oviksen tienovilla, niin tämä oireilu tosiaan täysin identtistä aiempiin kiertoihin verrattuna ja koko ajan hiipumaan päin nämäkin oireet :ashamed: . Tietysti toivoohan sitä todella kovin, että tarttuisi pikkuinen matkaan, mutta en tiedä mikä oikein vetää mielen / toiveet näin matalaksi :| ...ehkä tunne siitä, että miksi nytkään onnistaisi kun aiemminkaan ei ole onnistanut...ja meillä tosiaan vasta yk 3 menossa...saa nähdä kuinka mun kärsivälisyys pidemmällä tähtäimellä tulee kestämään jos yritystä joutuu jatkamaan ties kuin kauan :|
Laitoin jo useita päiviä sitten postia niille leikkiennustajille: madam mammalle ja ennustaja-ellille...kumpikaan ei ole vastannut mitään |O...olisi ollut niin mukavaa piinapäivien rattoa lukea moisia ennusteita, mutta kun ei niin ei..tyhmää! Onko joku muu laittanut noille eukoille postia ja oletteko saaneet vastauksen kuin pian?

Kysymys kaikille, joilla oviksen jälkeen näitä nipistelyitä, nännien kipeytymistä yms. oireita: onko normaalia, että oireet helpottaa n. viikko oviksen jälkeen ja tarkoittaako se sitten sitä, että tärppi ei olisi käynyt? Ts. jos olisi tärpännyt, niin kestäisivätkö ko. kivut/ oireet aina tädin oletettuun saapumisaikaan saakka?

Mä oon kerran lähettäny madam mammalle viestin ja vastaus tuli muistaakseni viikon sisällä ja hän oli ennustanut meille tulevan tyttö elokuussa 09 ja poikaa heinäkuussa 2017 saas nähä pitääkö tuo jälkimmäinen paikkansa.

Meillä on ollut niin paljon puuhaa tässä ettei ole pahemmin tännekkää jaksanu kirjotella,oltii lauantaina Helsingissä kattoo disney prinsessa on ice jääshow ja hyvä oli muksut tykkäs siitä kovasti ja jaksoivat istua paikoillaa 2h tosi kiltisti.

Täällä tulee tota kirkasta limaa/valkkarii aikasta paljon ja kauhee vilun tunne on lähes kokoajan.
 
Ärripurrille onnittelut ja muillekin plussanneille, en kyllä muista ketä niitä oli vai oliko muita :ashamed: :LOL: :ashamed:

Tänne ei kummempia, ens viikkoa ootellaan tuleeko täti kylään vai ei. Jotain oireita on mutta kun ei pirukaan tiedä, onko ne raskaus vai menkkaoireita joten en ole sen kummemmin alkanut niitä edes setvimään. Siirtyy pian menkat sen takia kun oikein intoilee ja täpyyttää, kuten viime lauantaina tuli tehtyä ;) :whistle: :wave:

Hassua on se et jos nyt olis alkanu oottaa, tulis laskettu hyvin samoihin, jopa samalle päivälle erään laskurin mukaan, mitä tuolla tämän hetkisellä kuopuksella oli :D

Mutta jäädään odottavalle kannalle :wave:
 
Esikoista Enteilevät

kaz............................kp 3/29-30...................yk 8
kiharapää..................kp 6/28-35...................yk 17...........TYKS
jeju81........................kp 16/28-30.................yk 3...........VKS
Päkä83.......................kp 20/28-30................yk 9............OYS
Alisa84.......................kp 24/26......................yk 4
wippii.........................kp 25/28-34.................yk 6...........KSKS
Pipopi........................kp 27/26-34.................yk 7
Hugoliina...................kp 28/28.....................yk 3
Niiz............................kp 29/30-38................yk 3
Marta........................kp 30/??......................yk 3
jenninho....................kp 33/28-30................yk 1
Arcatha......................kp 34/29.....................yk 16..........KYS
MarjaVatta.................kp 36/32-35................yk 2...........TYKS
HelmiEnkeli................kp 55/31......................yk 1............Kätilöopisto

Toista Toivovat

Vilinäiti.......................kp 6/??.....................yk ??.........TYKS
äippäliini83................kp 7/25-29................yk 2..........KOKS
kellopeliappelsiini......kp 8/28-30............yk 10
minime.......................kp 23/30-34...........yk 11
mussu........................kp 28/29................yk alk 02...TYKS
mariq.........................kp 34/28-36.........yk 21........L-PKS
niimar87....................kp 42/28-33.........yk 2..........TAYS

Kolmatta Kuumeilevat

Pakanamaan Kartta..kp 17/28-30............yk ?
Jennyli......................kp 11/32.....................yk ?
tikruliini.....................kp 24/30...................yk 2..........TYKS
joikhu........................kp 63/28.................yk ?

Neljättä Toivovat

Päppä.......................kp 26/25-30............yk 25..........PHKS
wirtsu.......................kp ??/??.................yk 0 (tammikuussa aloitetaan)

Viidennestä Villiintyneet

tuittu79.....................kp 7/30-34...............yk 2
taaperotx4................kp 17/28..................yk 1.....TYKS
Lahja Lintikka............kp 24/32..................yk 1
Chira.........................kp 26/28..................yk 4

Yhteistyössä