*Keväällä 2013 hoitoja aloittavat (ivf/icsi)*

Täällähän on monella hoidot hyvin vauhdissa. Aikamoista tykitystähän tämä on ollut, eilen meni kolme piikkiä :) Mutta komppaan monia muita, pistäminen on ollut todella helppoa ja kivutonta eikä mitään sivuvaikutuksi ole ilmennyt. Mulla on menny kp3 alkaen 9x125IU ja 1x25IU Gonal, 4x Cetrotide ja 1x Gonapeptyl.

Trigidia, mullakin todettiin herkät munasarjat. Kyllä lääkäri pco:stakin puhui, mutta käytännössä kaikki muut oireet puuttuu joten mä liityn mielummin sun kanssa herkät munasarjat -kerhoon :) Ja varovaiset onnittelut täältäkin :heart: Oletko jo testannut uudelleen?

Omassa navassa tapahtuu. Kasa folliultria takana ja huomenna elämäni ensimmäinen punktio edessä. Täällä ei edetty ihan käsikirjoituksen mukaan, sillä folleja on kypsynyt juuri noiden herkkien munasarjojen takia vähän turhan tasaiseen ja hitaaseen tahtiin vähän turhan monta. Varsin ongelmalliseksi tämän teki ajankohta sillä follien koon puolesta ei ole takuita, että solut olisivat perjantaina vielä riittävän kypsiä kerättäväksi, mutta maanantaihin odottaminen lisäisi kakkosvaiheen hyperin riskiä niin radikaalisti ettei sitä voitu pitää edes vaihtoehtona. Meinasi tulla jo jännät paikat kun lääkäri alkoi vähän kakistellen ehdottelemaan, että yksi varteenotettava vaihtoehto olisi hoidon keskeytys. Aikamme vaihtoehtoja punnittuamme päätimme kuitenkin katsoa perjantaina mitä sieltä tulee. Paremmat mahdollisuudet näin on kuin hoidot keskeyttämällä :D
 
Tositoimet alkaa...

Tammikuu:

rimpatti
Tigridia
Enneliina

Helmikuu:

Larenzia
Dazzler
Hvv
Lucrezzia
Nyysy
Sandaali....................1.IVF/ICSI

Maaliskuu:

miumau*
Iksi
Minnie82
Enneliina..................... PAS
Venla74...................... 2. IVF

Huhtikuu:

Karhutar


Toukokuu:

Dani84


Piinailijat ja virallinen testipäivä:


Tigridia................................ la 16.2.2013


PLUSSANNEET:

Vihervaara 29.1.2013
 
Tigridia onnea plussasta! :heart:

Minut voi poistaa listalta, me päädyttiin lykkäämään hoitoja loppuvuodelle. Mulla on tulossa syksyllä leikkaus, jota ei voi tehdä jos olen raskaana, joten päädyin siirtämään hoitojen aloitusta, että saan leikkauksen alta pois. Leikkaustakin olisi voinut periaatteessa lykätä, mutta ajattelin, että ehkä on kuitenkin viisainta hoitaa se pois alta, niin voi sen jälkeen keskittyä hoitoihin kunnolla. Vähän kyllä harmittaa, kun on ehtinyt jo niin kauan hoitoja odottaa :( Sovittiin Naistenklinikan kanssa, että käydään infossa syyskuussa ja ilmottaudun hoitoon sitten kun olen leikkauksesta toipunut. Tsemppiä teille kaikille hoitoihin, mä liityn johonkin pinoon sitten uudestaan syksymmällä! :)
 
Onnea Tigridia :heart:

Hienoa että plussapino senkun kasvaa!

Meiltä tämä yritys meni ketuille. Perjantaina ultrassa löytyi kyllä 10mm folleja 7 kpl mutta piikitykset täytyi lopettaa kun hormoneja oli pistetty jo yli kaksi viikkoa. No nyt sitten TAAS odotellaan yksi normikierto ja aloitetaan lyhyellä kaavalla. Toivotaan että se toimisi paremmin.

dani84: Harmi että aloitus siirtyy ja tsemppiä leikkaukseen.
 
Tositoimet alkaa...

Tammikuu:

rimpatti


Helmikuu:

Dazzler
Hvv
Lucrezzia
Nyysy
Sandaali....................1.IVF/ICSI

Maaliskuu:

miumau*
Iksi
Minnie82
Enneliina..................... PAS
Venla74...................... 2. IVF

Huhtikuu:

Karhutar
Larenzia


Toukokuu:




Piinailijat ja virallinen testipäivä:





PLUSSANNEET:

Vihervaara 29.1.2013

Tigridia 16.2.2013
 
Moi! Voisin kans liittyä tähän ryhmään. Hoidot aloitettu, Suprecurilla jarrutettu ja Fostimon 150IU menny jo 5 päivää. Tiistaina ultraan katteleen mitä siellä on tapahtunu... Punktio ja siirto pitäisi olla viikolla 9. Huh huh tätä odottelua!!

Luomuna meillä on kohta 11v poika, 8v sitten sain keskenmenon ja vuosi sitten oli ivf:sta kohdunulkopuolinen. Monenlaista on koettu ja nähty. Vatsanalueen leikkauksia on luomuraskauksien jälkeen ollut 3, liekö ne sitten vaikuttaneet asiaan kun mitään syytä ei ole löytynyt miksi en raskaaksi tule. Ikää on 36 ja vuodet ne vain vierii eteenpäin kovaa vauhtia....
 
Heippa vaan pitkästä aikaa!

Omaan napaan suoraan.. meillä oli se ensikäynti perjantaina ja hommat etenee nyt hieman eritapaan kun normaalisti. Eli miehellä nyt edessä kaikki mahdolliset labrat ja kivesten ultra sekä parin kuukauden päästä uus spermatesti. Multa otettiin papa nyt samalla käynnillä ja katottiin ultralla munasarjat. Toinen oli siisti, toisessa pikkukystia. Mulle ei tehä nyt torvien aukiolotutkimusta ollenkaan, kierron kartotus ens kierrosta ja samalla sitten muut labrat kans. Toukokuun loppupuolelle saatiin uus aika ja sillon mennään kuulemaan tulokset. Puol vuotta on jono hoitoihin että loppu vuoteen menee varmaan hoitojen alotus :/

Minäpä nyt siis hiljenen kun ei mitään tapahdu..

Trigidialle suuret onnittelut! :)
 
Trigidia onnea :heart: Mones hoito sulla olikaan? Ja menittekö ICSI:llä vai IVF:llä?

dani84, tsemppiä leikkaukseen

Larenzia, harmi että teille tuli hukkakierto. Toivottavasti seuraavassa osuus jo lääkitys kohdilleen. Aikamoista säätämistähän sen kanssa on.

Susa76, tervetuloa mukaan.

Lilly, pitkä pinnaa ja kärsivällisyyttä vaaditaan, mutta luotetaan siihen, että odotus vielä palkitaan :)

Meillä oli perjantaina punktio jossa saatiin saaliiksi 14 solua joista kuusi oli riittävän kypsiä hedelmöitettäväksi. Lauantai aamuna labrasta soitettiin, että neljä näistä soluista oli hedelmöittynyt ja tänään aamulla tuli tieto, että kaikki neljä olivat alkaneet jakautua. Viljelyä jatketaan blastoiksi asti eli siirto on keskiviikkona, olettaen ettei tyypit kuukahda seuraavan parin päivän aikana. Mä oon todella tyytyväinen tulokseen toistaiseksi, meillähän oli vähän pelkona löytyykö kypsiä soluja ollenkaan kun folleja tuli niin paljon ettei punktiota voinut enää odottaa. Pientä arkuutta alavatsalla lukuunottamatta kunto ja fiilis todella hyvä ja varovaisen toiveikas. Voin jo pikkuhiljaa alkaa päästää irti muutamista peloista kun ongelma ei näytä olevan hedelmöittymisessä eikä jakautumisessa ja valmistautua taklaamaan seuraavia :D

Tsemppiä alkaneeseen viikkoon, siskot. Stay strong!
 
  • Tykkää
Reactions: Susa76
Tigridia: Ihanaa että viivat testissä vain vahvistuu, onnea kovasti! :heart:

dani: Jaksamista sinne! On varmasti kurjaa siirtää hoitojen aloitusta! Se on monesti muutenkin niin pitkä ja raskas taival. Mutta eiköhän teidänkin aika koita sitten syksymmällä :) Jos vaan pystyy pitämään itsensä kiireisenä ja ajatuksia toisaalla, niin kyllähän tää aika kuluu kuin siivillä! Tosin helpommin sanottu kuin tehty.

Larenzia: Voi kurjuus! :( Olispa seuraava yritys sitten menestyksekkäämpi!

Lilly: juu kyllähän ne jonot on usein vähintään sen puoli vuotta : / Tuntuu että tää on ikuista odottelua ja tietämättömyyttä. Tsemppiä teille!

Sandaali
: Teillähän vaikuttaa nyt tilanne hyvältä! Varmasti pääsette siirtoon asti :)

Susa: Tervetuloa! :flower:

..ja tähän omaan napaan ei vieläkään mitään uutta eikä ihmeellistä :D
 
  • Tykkää
Reactions: Susa76
Onpas teillä Sandaali jännät paikat! Tsemppiä vain sinnekin ja kiitokset keskusteluun mukaan otosta :)

Täällä pelottaa hirveesti että jos mitään ei olekaan kasvanu huomiseen mennessä kun on ultra2. Mielialat heittelee kyllä hurjaa tahtia ja alamahassa on turvotuksen tunnetta, että jospa siellä ois jotain tapahtunut.
 
Isot onnittelut Tigridialle :flower:

Tervetuloa uusille mukaan!

).( Nostetulle Puregon-annostuksella saatiin muitakin rakkuloita kasvamaan, yhteensä 8 kpl. Ei siis tarvinnut keskeyttää hoitoa tai "tyytyä" inssiin. Tänään oli aamulla punktio, josta saaliina 10 kpl munasoluja. Mahdollinen siirto keskiviikkona. Jännät paikat jatkuu, huomenna saa tiedon miten jakautuvat ja toteutuuko siirto. Olin positiivisesti yllättynyt punktiosta, lääkkeet oli kohdillaan eikä tuntunut missään. Nopea toimenpide kaiken kaikkiaan.
 
  • Tykkää
Reactions: Susa76
Rimpatti: Mulle oli kans yllätys ettei punktio ollutkaan kivulias toimenpide, ainakaan mulle. Toivottavasti päästään sinne asti tälläkin kertaa ja olis yhtä kivuton. Mutta saahan siihen hyvät lääkkeet. Toivottavasti pääsette siirtoon!! Tuntuuko teistä muista että tämä on jatkuvaa jännittämistä ja hermoilua, vaiheita mitkä voi epäonnistua on niiiiiiin monta tässä matkan varrella?
 
Tigridia Onnea hirmuisesti plussasta! :heart:

Osaisko joku punktion jo läpikäyneenä kertoa onko normaalia että tuhruvuoto jatkuu ja jatkuu..? Menkat alkoivat siis ruskealla tuhruvuodolla pp 10, jolloin tein raskaustestin ja negaa näytti. Sitten alkoi runsaampi vuoto kestoltaan n. 3-4 päivää. Sen jälkeen tuhru jatkui vielä, kunnes pariksi päiväksi loppui melkein kokonaan. Kp 12 tuhruvuoto taas yltyi. Nyt kp 15. Kuuluuko tämä siis asiaan vai onko mun kroppa nyt täydellisen sekaisin!?
 
Kiitos Enneliina, Rimpatti, MiuMau, Sandaali, Larenzia ja Dani :)

Rimpatti
Hieno "saalis", toivottavasti jakautuminen sujuu hyvin ja saattee ihanan kyytiläisen!

Sandaali mua vähän kyllä hirvitti teidän aikainen punktio, mutta onneksi saitte kypsiä soluja ja alkioitakin hyvin :)

Dani
leppoisaa taukoa!

Larenzia, voi kurjuus!! Mitä nyt? Paremmalla aloituksella uusi yritys? Onneksi ei tuhraantunut yhtä yrityskertaa tähän.

Tervetuloa Susa!

Sandaali Tämä oli meidän 1. ICSI tällä "toisella kierroksella". 2002 tehtiin IVF, josta on meidän koululaiset.
 
Susa76 pp=piinapäivät eli alkionsiirron jälkeiset päivät. Ei oo kukaan vaan kirjoitellut tällaisista sivuoireista, niin ajattelin onko kovinkin yleistä. Eihän se kyllä ihmekään ole, että kroppa sekaisin kaikkien näiden hormonien jälkeen... huoh, toivottavasti normalisoituu pian ja päästäisiin seuraavaan kiertoon suunniteltuun passiin. Jos tästä nyt edes erottaa milloin uusi kierto alkaa :(
 
Omaa napaa nopeasti: kymmenestä muniksesta oli hedelmöittynyt 6 kpl, huomenna siirto ja tieto, miten ovat siitä kehittyneet. Yksi siirretään ja loput pakkaseen, mikäli nyt siis jotkut/joku noista kuudesta lähtee normaalisti kehittymään. Melkoista jännittämistä tämä on vaihe vaiheelta, voi kun osais ottaa rennommin :)
 
Rimpatti Tsemppiä siirtoon ja toivottavasti saatte pakkaseenkin asti! Rentoutta kaivattais täälläkin suunnalla...

Enneliina No niimpä tietenkin, piinapäivät! Nuo vuodot on tosi tympeitä, mulla on tullu hoitojen myötä vuotoja milloin mitäkin, joten olettaisin sen olevan normaalia. Onko suunnitelmissa heti seuraavaan kiertoon pas? Muistelen että mulle sanottiin että jos ei nyt tuoresiirrosta tärppää niin sitten on parin kierron tauko ennen kuin pas tehtäisiin, juurikin sen takia että kierto saadaan palaamaan normaaliksi. Näissäkin on varmaan eri käytäntöjä. Todella harmi että vuoto yleensä ottaen tuli. Nää on kyllä rankkoja juttuja. Ei näitä tajua ellei oo ite läpi käyny.
 
rimpatti Onnea siirtoon tänä ihanana aurinkoisena päivänä :)

Susa76 Yksi välikierto ja pas sitten seuraavaan, tämä oli lääkärin suunnitelma. Samoilla linjoilla olen itsekin, tämä prosessi on sisältänyt niin paljon odottelua muutenkin, että olen enemmän kuin tyytyväinen yhteen välikiertoon. Meillähän on tosin pakkasessa vain yksi ainokainen huurunenä, joten pelotaa selviääkö sulatuksesta.

Ei tosiaankaan tätä voi ymmärtää kukaan muu kuin saman kokenut. Miten paljon kipeitä asioita tähän liittyy. Onneksi on tämä palsta, missä saa rauhassa purkaa tuntojaan ja kokemuksiaan. Kiitos ihanaiset! :heart:
 
Kiitos MiuMau ja Susa tsempeistä :)

Susa, miltä ultrassa näytti? Tämä todellakin on pelkkää jännäämistä koko yritys, vaikkakin yllättävän lungisti mä olenkin nämä viimeviikkojen piinat ottanut. Mä olen yrittänyt aina aidosti iloita jokaisesta onnistumisesta ja edistymisestä vaikka välillä kyllä tuntuukin, että kuinka tämä voisi ikinä onnistua kun matkalla on niiiiin monta vastustajaa taklattavana :)

Trigidia, sormet ja varpaat ristiin, että voisin liittyä sun kanssa 1.ICSI:stä plussanneisiin :)

Mehän piinaillaankin sitten Rimpatti sun kanssa ihan rintarinnan, nimittäin mullakin oli tänään siirto :D Meillähän alkioita viljeltiin blastoihin asti ja hyvä niin, sillä launtain neljästä hedelmöittyneestä yksi hyytyi maanantaihin, toinen tiistaihin ja kolmaskin oli sitten pysähtynyt viime edellisen vuorokauden aikana. Yksi sitkeä sissi siellä meitä siis odotti ja nyt on pampula kyydissä ja toiveet oi niin korkealla :heart: Pakkaseen ei saatu siis mitään, mutta eipähän tullut nyt ainakaan suotta pakastettua saati sitten siirrettyä tyyppejä, jotka eivät sitten enää jaksaneetkaan jatkaa jakautumista. Toivottavasti teillä oli Rimpatti vähän parempi saldo
 
  • Tykkää
Reactions: miumau*
Lisäilenpä tämänkin tänne kun pääsen vihdoin siirtämään itseni piinailijoihin :D


Tositoimet alkaa...

Tammikuu:

rimpatti


Helmikuu:

Dazzler
Hvv
Lucrezzia
Nyysy

Maaliskuu:

miumau*
Iksi
Minnie82
Enneliina..................... PAS
Venla74...................... 2. IVF

Huhtikuu:

Karhutar
Larenzia


Toukokuu:




Piinailijat ja virallinen testipäivä:
Sandaali...................1.ICSI....................4.3.2013




PLUSSANNEET:

Vihervaara 29.1.2013

Tigridia 16.2.2013
 
Sandaali kiitos kysymästä, oli siellä kasvanu noin 15, mutta ei ne ollu vielä kovin isoja. Fostimon annosta nostettiin ja samaa tahtia emännän mielialat heittelee, huhheijaa... Perjantaina taas ultraillaan.

Sehän se tässä just on että kun yhdestä vaiheesta selviää ja on ihan että jee, niin samassa muistaa että nonni, sitte on se seuraava vaihe, mitenköhän sen nyt sitte käy. Vielä kun on tämmönen joka asiasta murehtija :ashamed:

Tsemppiä piinailijoille!! Toivottavasti tullaan pian perässä ;)
 
sandaali ja rimpatti: Täällä peukut kohti taivasta! Pitäkäähän kyytiläiset matkassa ja plussailkaa pian! :)

Tämä päivä vielä töitä pakertaen ja sitten alkaa viikon LOMA! :) Tosin huvittavaa on, että toivon lomailun menevän nopeesti :D Ihan sen takia kun suunnittelukäynti ois sitten jo seuraavalla viikolla..kovasti jo tahtois päästä sinne kuulemaan mitä tuleman pitää...
 

Yhteistyössä