Ketään hoidoissa PKKS:ssä!!!

No joo, eihän se toisaalta ole paha kokemus, mutta kun mä en voinu keskittyä muuhun kuin siihen kipuun. Muutenkin aika matala kipukynnys, niin tuntu että hikoilen kaiken nesteen pihalle siinä maatessani. Toisaalta se ei kestä kauaa, korkeintaan minuutteja kun kaikki on saatu ulos. Sen jälkeen mulla oli maha pari tuntia kipeänä, mutta seuraavina päiviä ei tarvinnu mitään kipulääkettä ottaa.

Mulla oli kans kasvatteluvaihe tosi kivulias. Samoin juili ja tuntui kuin joku olisi pistänyt neulalla alavatsaan välillä. Turvotti niin, että näytti kuin olisi ollut jo raskaana! Lääkäri määräsi kolme sl-päivää punktion jälkeen, kun oli ollut niin isot munasarjat (turvonneet). Että kyllä se tuntui sekin kasvattelu. Ihan viimepäivinä ennen punktiota ihan tunsi missä munasarjat liikkuu, ja kaikkea tärinää ja jopa istumista piti välttää. Oli missä asennossa vaan niin paino ja juili.. Mutta kyllä se siitä sitten helpotti kun saatiin munat luovutettua!

Mulla on kans mielialat vaihdellu, ja ärsyttää kun rupeaa aina niin tunteilemaan siellä lekurissa jos vaikka hoitaja jotain kysyy että miten on parisuhteessa menny, niin on pitäny itkua tihrata vastatessa... Hohhoijaa, luulin etten ole herkkäperse, mutta taidankin olla.

 

Hei naiset! :wave: oletteko koskaan pyytäneet polilta jonkinlaista hoitokertomusta, mistä näkee kaiken mitä on tehty ja mikä tilanne on ollut ym? Kun mietin, että mitenhän saisin sellaiset paperit polilta mistä näkyis nuo kaikki...Ihan vaan mielenkiinnosta haluaisin tietää tarkemmin kaikki testien tulokset ym..

 

hunter85: haluaisitko jakaa kokemuksia punktiosta? Mie tulin juuri kotiin ja punktio oli todella traumaattisen kivulias kokemus. Olen ihmeissäni kun niin sitä rauhoiteltiin, että ei se kipeää tee jns. Ja mulla sattui niin että itkettää vieläkin.
Kipuja oli monenlaisia. Ensin sattui se ultraäänilaite kun vatsanseutu on ollut turvonnut ja arka jo viikon verran, eli paikat hellänä. Siitä kuitenkin selvisin vain vähän irvisteelmällä, samoin kuin puudutuspiikeistä ja keräyksestä itsestään. Pahin kipu kuitenkin tuli siitä ultralaitteen vääntämisestä. Se painoi todella, siis todella, kipeään emättimen yläreunaan. Lääkäri siitä varoittikin, että siinä on sellainen terävä reuna, joka voi tuntua. No mulla se koski niin maan prkleesti. Tuo yläreuna on mulla tosi kipuherkkä alue ja siihen sattuu jonkin verran jo normaalissa ultratutkimuksessa, mutta tämä laite oli kyllä vihonviimeinen. Tuo mekaaninen hankaus/painelu oli siis kaikkein pahin, kun siihen ei auttanut kipulääkekkään, jota kyllä siis sain ihan reilusti. Lääkkeet vei pois vatsaontelon arkuuden ja punktiointikivun, mutta ei tuota kapulan vääntelyn aiheuttamaa kipua.
Toimenpiteen jälkeen itketti kovasti, mutta minkäs teet kun olet vaan siinä verhon takana ilman mitään yksityisyyttä. Vaikea oli jutella hoitajan kanssa, kun koko ajan vain pukkasi kyyneltä silmään. Nyt helpottaa kun olen kotona ja sain suurimat itkut itkettyä. Burana 600 sain vielä lähtiessä, niin sekin auttaa.
Luulen myös, että endometrioosi mulla pahentaa noita vatsaontelon kipuja. Kasvatteluviikolla on ollut vaikea käydä vessassa. Ei kärsi tikistää eikä rakko tyhjene kunnolla. Lihaksia ei kärsi käyttää ja hoitsu sanoi, että turvotus pahentaa asiaa.
Ja kaiken tämä tuloksena vaivaiset neljä munasolua.
Lääkäri ei osannut olla lainkaan optimistinen. Alkoi jo pohtia seuraavaa ivf:ää ja sanoi, että tuskin näistä ainakaan pakkaseen mitään jää. Kumma tyyli! Lisäksi hän oli sitäkin mieltä, että miun kivut johtui vain jännittämisestä ja siitä, että hän erehtyi varoittamaan siitä kapulan reunasta. Jos hän ei olisi siitä maininnut en kuulema olisi sitä osannut pelätä. Näin hän sanoi. Eli mie siis kuvittelin koko asian? Jännittäminen varmasti pahensi kiputilaani, mutta aika vaikea rentouttaa lihaksia, kun kipu on kova. Helpommin sanottu kuin tehty. Toivotaan nyt, että jotain siirrettävää jää/syntyy.

 

Hei mii-tu-81. Ei ollut Esa K. Hänen kanssaan mie oon tullut hyvin juttuun, mutta voi johtua siitä, että oon käyny hänen vastaanotollaan jo kymmenisen vuotta, joten ollaan jo "vanhat tuttavat". Tai ainakin mie oon oppinu hänen kanssaan kommunikoimaan. Tää lääkäri oli sellainen vanhempi nainen, mulle täysin vieras, ei oo aiemmin sattunu. Varmaan hällekin kurja tilanne, kun potilaaseen sattuu ja hänen pitäisi siinä töitä tehdä. Siitä ehkä nuo turhautuneet kommentit. Mutta kyllä hän jotenkin väheksyi miun kipua ja sen kokemusta.

 

sammale sairaalan arkistosta voi tilata suoraan kaikki itseään koskevat tiedot mitä haluaa. itse joskus näin tein, kun oli jo useempi vuosi tutkittu ja halusin ajatuksella itse katsoa mitä on tapahtunut

 

soja kiitos vastauksesta. Pitää soitella sinne sitten. Itsekin haluan vähän tarkemmin katsoa testien tuloksia ym juttuja.

 

Moi kaikille!

Täällä on uusi palstalainen, olen lueskellut teidän juttuja jo jonkin aikaa ja ihaillut mahdollisuutta jakaa mielipiteitä oman paikkakuntalaisten kanssa, mutta enpä sitten ole näppäimistöön tarttunut ennenkuin nyt kun jännitys tänään alkaa käydä sietämättömäksi...huomenna olisi suuri päivä nimittäin.

Ollaan oltu tutkimuksissa PKKS:n puolella vasta tämän vuoden tammikuusta. Mulla pitäisi olla kaikki ok, miehellä hitaat siittiöt vaikka niitä riittääkin runsaasti. Siinäpä diagnoosi lyhykäisyydessään. Monenlaisia vaiheita ollaan tämän asian tiimoilta koettu, yritys aloitettu 01/09 eli reilu vuosi tässä on tahkottu vauvaa kuin Iisakin kirkkoa siinä onnistumatta. Ihmetelty, uskottu, toivottu, pelätty, itketty ja naurettu parin viikon välein reilun vuoden ajan. Nyt oli sitten aika siirtyä eteenpäin jatkotutkimuksiin, kun tuntui ettei oma mielenterveys enää kestä jatkuvaa pettymysten sarjatulta varsinkaan kun emme yhtään tienneet kuinka vakavasta asiasta lopulta on kyse ja onko jotain sellaista vikaa ettei saada koskaan yhteistä lasta. Toivomme edelleen luomuihmettä samalla, mutta aika hiljaseksi vetää...

Lopulta päädyttiin (minun pienellä painostuksella tosin...tai suostuttelulla kun miehelle iskee aina muutosvastarinta kun päätöksiä pitäisi tehdä) sellaiseen ratkaisuun että kokeilemme inseminaatiota. Se on sitten jo huomenna. Huomenna! Itsekin olen vähän jännissä fiiliksissä sen suhteen, en oikein osaa käsittää edes sitä mitä on tapahtumassa. Sitä jännitystä tänne nyt lähdin kertomaan ja moikkaamaan teitä kanssamatkustajia

 

Minä käyn aina välillä jotain kysäisemässä täällä ketjussa, mutta olis varmaan jo aika esittäytyä

Elikkäs sellaset reilu puoli vuotta ollaan oltu polin asiakkaita. Esikoista yritetty tehdä vuodesta -06. Selittämättömiä ollaan, tosin lääkäri on vähän vihjaillut, että ovulaatiossa on ongelmia. Mutta nyt on kolmessa kierrossa saatu lääkkeillä ovulaatio aikaan ja raskaus ei vaan ala - eli vikaa on varmaan jossain muussakin asiassa.

MarieClaire onnea huomiseen inssiin! Itekin käväisen huomenna polilla ultrassa.

 

Hei MarieClaire ja Sammale321!
Ollaankin huomenna kaikki jännittämässä samoilla käytävillä. Ihanaa kun on kohtalotovereita!
Mulla huomenna alkionsiirto. Siis jos solut nyt suostuvat jakautumaan ja selviytyvät yön yli. Aamulla sain tiedon, että kaikki neljä ovat ainakin hedelmöittyneet. Se on jo iso uutinen. Huh huh.
Mie alan pikkuhiljaa toipumaan punktion aikaansaamasta järkytyksestä. Aamun hyvät uutiset auttoivat siinä. Kuitenkin jänskättää kovin huominen, kun miun paikat on edelleen tosi arat. Toivottavasti eivät painele vatsanseutua kovin kovaa.
Kunpa, kunpa tämä nyt onnistuisi. Samaa toivon sulle huomisesta inssistä MarieClaire. Ja sulle Hunter!! Kuinka siun piinapäivät on sujuneet?
Sammale: on varmaan vaikeaa, kun selitystä ei löydy. Voimaa sulle ja miehellesi. Jokainen hoitokerta on lääkärille aineistonkeruumatka, jossa saadaan lisää tietoa ja sitä kautta myös hoidot osataan suunnitella paremmin. Hyvä kun uskaltauduitte matkaan.

 

Kiitos kannustuksesta! Sitä samaa Garfieldille huomiselle. Sielläpä tosiaan ollaan sitten samoilla käytävillä odottelemassa tulevaisuuden ratkeamista... Jotenkin mulla on sellainen hiukan tyhjä olo, kun ei oikein osaa suhtautua asiaan. Tosiasiassa en oikein edes enää välillä tiedä että mitä tässä tavoitellaan, kun en ole ikinä ollut raskaana enkä näköjään helpolla tule. Outo asia minulle jotenkin tämä koko prosessi ja tuntuu ettei ajatus oikein pysy mukana. Pitää nyt vain innostunein positiivisin mielin mennä eteenpäin ja yrittää ainakin uskoa tähän edes hetken verran.

Pakko kyllä sanoa että kyllä tämä tällainenkin yrittäminen vaatii jo aikapaljon parisuhteelta, nimittäin nämä tilanteet joihin näissäkin hoidoissa joutuu on välillä jotenkin komiikalla höystettyjä. Jää ainakin paljon muisteltavaa vanhoille päiville, ei tätä kaikki saa kokea Muutamia tilanteita on ollut joissa ei ole itselläkään oikein pokka pitänyt, kuten esimerkiksi tämän aamuinen inssiä varten näytteen vieminen labraan, mietin vain kun moikkasin naapuria ja jäin vaihtamaan pari sanaa, että näkyyköhän naamasta että olen viemässä paitani alla tulevia lapsiani sairaalan labraan hahaha (no tämä on nyt vain toiveajattelua, mutta pitäydytään sillä positiivisella linjalla)

Onnistunutta päivää kaikille!

 

MarieClaire joo se on aika erikoinen tunnelma ku kuljettaa "lastia" sairaalalle. Meilläkin naurettu asialle monet kerrat ja on tosi hyvä, että huumoriakin löytyy näin masentavasta asiasta kuin lapsettomuus. Onnea sulle inssiin!

Mua jännittää tän päivänen UÄ enemmän ku aiemmat. Vaikka tää on jo kolmas inssi kierto ni silti..tai ehkä juuri siks ku tätä samaa kaavaa on tahkonu jo pari kiertoa ilman mitään tulosta. En halua että lääkäri tai hoitaja saa miun toiveet nousemaan ku sit tulee vaan pettymys ku menkat alkaa. Enkä oota kyl yhtään innolla pistoksia mitkä todennäkösesti alkaa tänään illalla.

Garfield Kiitos ihanista sanoista, voimaa näissä hoidoisssa kyllä tarvitaan :heart: Ja toivottavasti alkionsiirto menee kivuitta ja muutenkin hyvin!

 

peukut pystyssä kaikille tänään sairaalalla kävijöille! Toivottavasti pääsette taas askeleen eteenpäin.

Ja tuo on kyllä totta, että näissä hoidoissa on välillä myös huumori tarpeen, vaikka välillä on kyllä vaikea yhtään mitään positiivista keksiä.

garfieldille erityisesti onnea, hienosti oli ainakin hedelmöittyminen onnistunut. meilläkin kävi välillä kova karsinta muniksissa ja meinasi usko loppua (ja loppuikin), mutta aina sitä vaan ajan (pitkänkin) kanssa siitä sitten noustiin...

olette kaikki ajatuksissani!

 

Tiistaina eka inssi tehty nyt sit lugeja kehiin et jos... Jäi hiukka ärsyttämään kun tämä lääkäri oli sitä mieltä että tuolla miehen simppojen tuloksella on niin ja näin et kantsiiko ees inssiä yritää ja toinen lääkäri kun kuukausi sit asiaan kysyin oli ehottamasti sitä mieltä että kannattaa kuitenkiin ees nää inssit tehdä ja sit syksyllä etiäpäin... Te joilla inssi tai inssejä tehty ootteko kyselly millanen näyte oli pesun jälkeen? Meillä liikkuvuus oli parantunu mut määrä heikentynyt..

 

Lumi: Meillä kans polin mies lääkäri sanoi jossain vaiheessa, että ei se näillä onnistu. Tarkoitti siis inssiä. Miehen simppojen takia, meillä tosin simppoja on ihan hyvin, mutta ei normaalimuotoisia kuin 1-2%. Naislääkärit suhtautui positiivisemmin ja jaksoivat tsempata enemmän =). Pesutuloksista en sen tarkemmin tiedä, mutta yleensähän pesu parantaa liikkuvuutta. Kovasti jaksamisia piinailuun ja toivotaan parasta :heart:

 

Hei vaan kanssasisaret,
katohan se meilläkin sitten kävi. Neljästä hedelmöittyneestä vain yksi oli lähtenyt jakautumaan. Se on nyt uunissa, pakkasessa ei yhtään. Mutta ONNEKSI, ONNEKSI oli tämä yksi. En tiedä kuinka olisin selvinnyt jos ei olisi saatu yhtään. Olisin varmasti murskaantunut. Mulle tuo punktio oli sellainen käänteentekevä hetki, joka on vienyt huumorinkin mennessään. Miun mieli murtui.
Tähän saakka on huumori auttanut tosi hyvin. Mutta kyllä se nyt tästä taas varmasti nauruksi muuttuu. Ja hoitsutkin muistuttelivat että paremmat tsäänssit on kun kroppa ja mieli olisivat kunnossa, joten nyt ei saisi liikaa murehtia. Aikamoinen pettymys kyllä että ei pakkaseen jäänyt.
Tämä mukaan lähtenyt olikin kyllä sitten oikein hyvälaatuinen ja jo kuusisoluinen, joten toivotaan parasta. Siirto oli ihan ok toimenpide. Alavatsa on vielä kipeä, joten täysi rakko (rakon pitää siis olla täysi tuon siirron aikana) painoi kipeästi, ja hoitsun kanssa siinä yritettiin saada miut kammettua pöydälle ja sieltä taas alas... Irvistysten kera, mutta onneksi siinä siirrossa ei mennyt kauan.
Kyllähän nuo lääkärit varmaan parhaan mukaansa noita arvioita tekevät ja omaan kokemukseensa perustuen. Mulle naislääkäri totesi, että tuskin noista neljästä mitään pakkaseen jää ja oikeassahan se oli, vaikka tuo kommentti masensikin. Mutta ei se nyt niin varmaa koskaan ole, Ihan hyvin sieltä olisi voinut joku jäädä pakkaseenkin kun hedelmöittyivät niin hyvin. Kukaan ei tiedä varmasti mutta parhaansa hyökin varmasti tekevät. Tsemppiä ja voimia meille kaikille. Miekin yritän palauttaa hymyn kasvoille... Työkaveri kysyi tuossa lounaalla, miksi näytän niin uupuneelta... jaahas... Mitäpä noihin aina osaisi kommentoida....

 

MarieClaire:lle miun piti vielä todeta että komppaan noita siun fiiliksiä täysin. Ikäänkuin tämä lapsentekoasia olisi ulkoistettu kokonaan johonikin systeemiin, jossa itse ei ole mukana, eikä prosessi etene samaan tahtiin kuin oma ajatus ja mieli. Jos kotona pupuilisi niin voisi päättää että ei nyt tässä kuussa huvita kun ahdistaa. Meillä ainakin kotona yrittämisen aikana välillä unohdettiin koko juttu eikä jaksettu edes yrittää, mutta nyt ollaankin sellaisessa putkessa, jossa joku muu määrää tahdin ja mukana on kuljettava riipumatta siitä, missä jamassa oma ajatus on. Ihan kuin näitä lapsia nyt tehtäisiin tuolle systeemille, eikä itselle. Kauhea ajatus, mutta siltä joskus tuntuu, kun lapsen teko on siirretty omista käsistä muiden hoidettavaksi.

 

Garfield tarrasukkia sinne suuntaan :heart: Mukava kuulla, että sait kyytiläisen mukaan.

Itse tosiaan ultrassa käväisin tänään ja ihan normaalilta näytti kaikki. Folli oli 16mm ja maanantaina ois inssi.

 

Hei! Toisaalta hienoa, ja toisaalta tietenkin surullista, että tänne on löytynyt lisää kirjoittelijoita. Surullista siksi, etten toivo tätä taivalta kenellekään käytäväksi, mutta hienoa siksi, että vertaistuki ja ajatusten jakaminen auttaa jaksamaan eteenpäin. Tämä paikka oli ainakin itselleni yksi henkireikä silloin kun kaikki oli kipeimmillään. Ryhmäkin oli pienimuotoisena kasassa, mutta nyt sitten ei enää ns. luonnollisen poistuman toisin sanoen elämäntilanteiden muuttumisen myötä. Onneksi muutos on ollut positiiviseen suuntaan jo monen kohdalla, mutta harmi kun ryhmä ei nyt aktiivisesti toimi.

JOENSUUN RYHMÄ TARVITSISI NYT UUTTA YHTEYSHENKILÖÄ/VETÄJÄÄ! Ottakaa ihmeessä simpukka-yhdistykseen yhteyttä, jos mielenkiinto heräsi. Tutustukaa toisiinne, ja ainakin tällä edellisellä pienimuotoiselle ryhmällä tapaamiset ja yhteydenpito menivät oikein loistavasti, moni sai tutustua uusiin ihmisiin, ja tukea ja jaksamista omaan tilanteeseen!

Kokemuksia noista polikäynneistä on varmasti jokaisella jäänyt pysyvästi mieleen, parempia, ja surullisempia päiviä. Mutta se mitä haluaisin myös sanoa, että kysykää asioistanne, rohkeasti, vaikkei ne tilanteet oli helppoja ja helposti menee vaan siihen tilaan, että "eipä mulla nyt mitään kysyttävää ollukaan". JA jos tulee niin hankalia aikoja että pitäisi jutella jonkun kanssa, niin ottakaa oikeasti puheeksi vaikka polikäynnillä se!! Nimimerkillä se todella kannatti. Nää on niin isoja asioita, ettei ole mikään ihme että välillä menee sormuun ajatukset.

Toivon onnea ja jaksamista ihan jokaiselle teille. Se on kummallista mitä myötätuntoa sitä kokee edelleen teitä muita kohtaan, vaikka kohta itse on jo sitten "lapsellinen lapseton". Minusta tuo on ihan hyvä nimike kuvaamaan sitä, että tuskin tuo koettu koskaan häviää ja unohtuu. Miten paljon helpompaa olisikaan jaksaa hoidot, kun joku voisi sanoa, että jossain vaiheessa se onnistuminen tulee.

Ihme purkaus minulta.. Toivottavasti ymmärsitte mitä tarkoitan. Olette siis ajatuksissa, vaikken kaikkia tunnekaan. Aurinkoa ja :hug: kaikille!

 

Hei vain, se ois viikonloppu tulollaan! Eilisen inseminaation jälkeen on nyt hiukan sekavat tunnelmat, miten nyt pitää elää? Edessä olis kaiken lisäks kevään vilkkain juhlaviikonloppu ja näen jo edessäni kiemurteleva tilanteita, kun en todella tiedä miten paljon viiniä uskallan juoda taikka olla juomatta. Entäs väkeviä? Tiedän että tämän illan bileissä kaadetaan sankolla päähän viinaa jokaikiselle osanottajalle, ja poiskaan en oikein voi jäädä joten pakko nyt keksiä jotain vain miten kiemurtelen ja esitän ottavani vaikka en otakaan samaa tahtia kun muut.

Eilinen meni hyvin, ei kipuja, nopea operaatio ja pian oli ohi. Jotenkin tuli jälkikäteen nyt hiukan sellainen surullinen olo tavallaan, kun ajattelen sitä ettei me nyt sitten luonnollisesti olla saatu raskautta aikaan. Jos se nyt tästä tärppäisi, niin unohtuukohan se taival koskaan? Tämä lapsettomuus ei ainakaan unohdu ikinä, ei nämä ohi valuneet kuukaudet ja vuodet joina on jokaikinen päivä tätä asiaa jollain tavalla miettinyt. Ehkä on ollut välissä harvoja muutamia päiviä, ettei ole asiaa ajatellut, mutta valehtelematta oman perheen perustaminen on ollut ajatuksissani päivittäin 3 vuotta, joista 2 kulunut kuumeillessa ja miehen suostuttelussa ja vuosi yrittämisessä. Olen siis varmaan aika alkutaipaleella asian käsittelyssä, kuten huomaatte. En ole vielä sinut sen asian kanssa, ettemme ole itse onnistuneet saamaan raskautta alulle. Nytkin jollain kierolla tavalla ajattelen, että jos nyt olisi tärppi käynyt, niin eihän sitä voi tietää onko se meidän oma aikaansaannos vai inseminaation tulos. Eihän, eihän?

Tottakai järki sanoo, että apua kannattaa ottaa vastaan jos sitä haluaa saada. Mieheni kanssa tästä asiasta juttelimme kun hänelle tuntui olevan kova paikka, ettei itse onnistuttu, niin sanoin että eihän asiaa voi noin ajatella, vaan ajatella sitä mitä haluaa saada ja miten se on tavoitettavissa. Jos haluat hoidattaa hampaasi, ei niitä käydä itse ruuvimeisselillä sorkkimaan vaan mennään hammaslääkärille, auto huollatetaan korjaamolla, vaativat leikkaukset on kirurgin hommia...maailmassa on paljon asioita joiden lopputuloksesta saamme nauttia syyllistymättä ajatukseen, miksi en itse tehnyt asiaa. Tämä on yksi, jossa apua otetaan vastaan. Kuitenkin meidän tapauksessa lapsi on alkunsa saatuaan biologisesti 100% meidän ja lääkäri väläytteli eilen mahdollisuutta luomuraskauden onnistumiseenkin, joten todennäköisesti sitten jonain päivänä ehkä jos yhdenkin saisi alulle, niin voisin kuvitella ettei näin suurta paniikkia toisen suhteen olisi vaan olisi aikaa yritellä ja odotella rauhassa.

On vaikeaa olla rauhallinen, kun oma tulevaisuus on niin epäselvä. Ei tässä paljon työt eikä opiskelut tahdo maistua, kun ajatus pyörii yhdessä ainoassa asiassa, kokoajan, jatkuvasti. Onko teille kukaan koskaan sanonut, että yrittäisit ajatella välillä jotain muuta? Miten ärsyttävää, mutta miten totta. Mutta kun se ei vain onnistu.

 

Voi MarieClaire: miten sulla meneekään ajatukset ihan samaa rataa kun minulla (ja miehelläni). Suurimmat itkut olen itkenyt juuri siitä ajatuksesta että meiltä on viety pois mahdollisuus tehdä itse lapsi. Niin että se olis ihana ja luonnollinen tapahtuma ja ihan meidän oma juttu, eikä kenenkään muun. Ja luonnon valintaan perustuva. Nyt se tapahtuu sairaalan valkoisilla käytävillä ja kaikenlaisten kipeiden vempaimien avulla, ulkoisesti tuotettujen hormonien avulla ja laboratoriossa. Paljon mieheni kanssa pohdittiin koko homman eettisyyttä monelta kantilta. Ja päädyttiin juuri tuohon ajatukseen, että ehkä tätä tosiaan kannattaa verrata sairauden hoitoon johon lääketiede voi antaa avun. Tärkeä ajatus meille on ollut että "tavara" on meidän omaa. Jos joskus joudutaan tilanteeseen, ettei oma tavara riitä, en tiedä mitä tekisimme. Ajatus tuntuu vaikealta. Mutta perustuu siihen uskoon, että omilla pärjätään.
Inseminaatio on kuitenkin sieltä "luonnollisimmasta" päästä näitä hoitoja. Siellä teidän solut saa vapaasti valita toisensa. Ehkä siitä saisit lohtua? Meille teki tiukkaa kun putkien tukkojen takia jouduttiin suoraan ivf.ään ja siinäkin ajateltiin, että sellainen vapaa hedelmöitys (perinteinen ivf) olisi luonnollisempi vaihtoehto kuin icsi, jossa laboratoriossa valitaan se yksi ainut siittiö.
Mutta sitten kun punktio oli ohi, niin miun ajatusmaailma, ja mieheni myös, muuttui kokonaan. Sen jälkeen on ajateltu että IHAN SAMA! Kohan nyt saataisiin se yksi lapsi, ivf tai icsi tai ihan mikä vaan. Mitä pidemmälle hoidot ovat edenneet sitä vähemmän ollaan surtu tätä prosessia ja sen eriskummallisuutta ja alettu vaan toivoa parasta. Luulen, että monella tällainen on prosessin kulku. Mitään en sitten tiedä siitä, mitä tapahtuu jos tulee lukuisia epäonnistumisia. Enkä aiokaan sitä ajatella. Se selviää sitten aikanaan jos niin käy. Toivottavasti ei käy.
Ole siis rauhassa alkutaipaleella. Nämä ajatukset täytyy käydä läpi. Vasta muutama viikko sitten olin itse ihan samassa pisteessä kuin sinäkin. En siis konkari. Mieheni ajatus hoidoista ihan alkuun oli jyrkkä ei. Siitä se mieli on muuttunut kun asioita on työstetty. Hän kulkee omaa polkuaan omina aikoinaan. Aina joskus meidän polut kohtaa ja joskus kun ei kohtaa, niin toiselle täytyy antaa lisäaikaa pohtia asioita.

ON: mulla on tuhrutellut jonkin verran. Tämä kai on nyt eka piinapäivä, kun eilen oli siirto. Vai miten? Toivon, että tuhruttelu on puntkion jälkimaininkeja tai sitten noista lugeista johtuvaa. Tuoteselosteessa kerrottiin, että voi aiheuttaa vuotoa. Kipuja on vielä alavatsalla jonkin verran. Kovasti toivon, että kroppa palautuisi jo ennalleen.
Mulla on jalassa miesten housut!!! Eipähän kiristä vyötäröltä. Mahtaa ne työkaverit ajatella, että kylläpä on tämä tyyppi tosi muodikas tänään! Lahkeet viistää maata.

aurin-ko: mulla ei ole rahkeita ryhmän vetämiseen. Tämä palstailu riittää minulle. Toisaalta on hyvä, ettei ryhmälle ole suuren suurta tarvetta.

Alkoholista: minuu kans mietityttää, mitä sitä nyt uskaltaa juoda. Alkiohan ei ole kiinnittynyt, joten ei se humallu, mutta mietin, voiko alkoholin nauttiminen ehkäistä kiinnittymistä. Särkylääkkeistäkin jo varoiteltiin. Buranaa ei saisi ottaa. Ainakin ivf:ssä tällainen ohje. Join eilen simaa, jossa oli 0.8 %. Huima minä!

 

oho, tulipa viesti...

 

Sammale321: tsemppiä viikonloppuun. Maanantaina sulla suuri päivä!

 

Kiitos Garfieldille myötäelosta! On ihanaa tietää että on muitakin, samoilla aatoksilla eteenpäin meneviä. Nyt sitä vasta alkaa käsittää jotenkin koko kokonaisuuden. Mie luulen että mullakaan mies ei oikein ole sisäistänyt tätä hommaa, mutta tuntui olevan iloinen siitä että minä olen hiukan onnellisempi kun hoidoissa ollaan. Tuoreessa muistissa on nimittäin myös vielä ne ajat, jolloin mies ei oikein lämmennyt koko perheenperustamistouhuille, koska aika ei ollut hänestä vielä oikea, eli pitkällä eteenpäin ollaan jo.

Miten Garfiled onko mikä fiilis nyt ekana piinapäivänä? Olet kuule huippumuodikas niissä miesten housuissa, nyt vaan puuttuu henkselit, mustat korkkarit ja miesten gangsterihattu niin olet suoraan catwalkilta! Eikun vaan paljon postiivisia aatoksia sinne! Toivon niin siun puolesta parasta!

aurin-ko: Minuukin tuo ryhmään osallistuminen kyllä kiinnostais, mutta ei taida tosiaan löytyä rahkeita sitoutua vetämiseen. Olen aika uusi vielä täälläkin ja olen sellasissa työhommissa, etten osaa sanoa yhtään miten joudun tekemään hommia.

Voi että jos usko siirtää vuoria niin tää toivomisen taso alkaa lähennellä jo aikamoisia Richtereitä täällä vaikka luulenkin että se inseminaatio meni vähä pieleen ajankohdalta. Minusta parempi päivä ois ollu päivää aiemmin eli keskiviikkona, mut ne päätti että eilen oli hyvä. Mitenkäs tässä sitten käy, jos tää ei nyt onnistu, niin pääsenkö seuraavassa kierrossa tarkistusultraan ennen inseminaatiota että näkyis sieltä onko se munasolu irtoamassa vai irronnut? Mulla kun ei ole vielä mitään lääkitystä (edes vuoristorataiselle psyykepuolelle, hehheh) päällä, koska suoraansanottuna pelkään kaikkia lääkkeitä. Sehän ei ole yhtään hyvä juttu se. Clomifen resepti on pöytälaatikossa, odottamassa kesätaukoa jolloin lääkäri sanoi että voisi tehostaa tuota ovulaatiota oman yrityksen ajan kesän yli.

Näin muuten viime yönä unta, että sain tyttölapsen joka oli tietenkin tosi suloinen ja unessa siirryttiin heti vaiheeseen, jossa tyttö oli 1-vuotias kesämekkoprinsessa. Nimivalinta vaan herätti ihmetystä, olimme mieheni kanssa yhdessätuumin valinneet tytölle nimen: Silli. Siis SILLI! Heräsin naureskeluun ja pakko oli kertoa heti miehelle jutusta ja aamukahvit meinasi molemmilla mennä henkeen kun hihiteltiin nimivalintaa. Siinä unessa se tuntui ihan onnistuneelta eikä ollenkaan oudolta nimeltä

 

MarieClaire Pakko ihan nopsaan käydä kommentoimassa tuota Silliä Ei hitto ku repesin, kaikenlaisia unia sitä näkeekin

Viikonloppuna vähän paremmalla ajalla kirjottelen enemmän tänne :heart:

 

Jotta sillä silli!
Nauroin pissat housuun!