Ketä kiinnostaa vilpittömästi auttaa "läheisiään"?

Kun tuossa uskontosävytteisessä ketjussa puhuttiin kuinka se on hyve ja soisi sitä tapahtuvan muutenkin ku uskispiireissä...

Enkä nyt tarkoita lähimmäisillä omia lapsia, vanhempia, isovanhempia, läheisiä ystäviä yms. vaan kaikkia kanssaihmisiä, "lähimmäisiä".

Mä en ainakaan välitä mistään naapuri- tai yhteisöavusta, vapaaehtoistyöstä tms; tekemistä riittää ihan omissakin hommissa.
Kysyn siksi, että oonko ainoa huono ihminen vai onko meitä muitakin?

 

Olen ateisti ja teen vapaaehtoistyötä. Olen tehnyt sitä vuosikausia, enkä halua siitä mainetta, gloriaa tai edes kiitosta. Koen sen hyväksi jutuksi niille, joita autan, vaikka joskus tulee hetkiä, että apu putoaa jonnekin kaivoon. Se on siis myös turhauttavaa.

Olen myös auttanut yhteisössä laajemmin. Ei se ole minulta pois, vaan se on lahja myös minulle, että autan. En koe olevani erityisen hyvä ihminen.

 

Jos vapaaehtoistyöksi lasketaan kerhojen ja harrastusten vetäminen ilman mitään korvausta, niin tehdään miehen kanssa molemmat vapaaehtoistyötä. Ei olla uskonnollisia.

 

Mä teen vapaaehtoistyötä ja juuri eilen ehdotin, että voin mennä hoitamaan naapurin lapsia, jotta naapurin emäntä pääsee Ikeaan. Mitään muuta en siitä hyötynyt, kuin että sain hyvän mielen. Mä itse tykkään käydä Ikeassa ja jos voin sen suoda jollekulle toiselle niinkin helpolla, kuin vahtimalla hetken lapsia, niin teen sen ihan mielelläni.

Niin hieno ihminen en ole, että sitä ihan joka päivä tekisin, mutta mikäs siinä aina välillä...

Enkä usko mihinkään muuhun, kuin itseeni, joten lienen kai satanisti.

 

Kylla me koitamme kantaa oman kortemme kekoon, ja siihen kuuluu myos se etta lapset osallistuvat. Sen enempaa puimatta sita yksityiskohtaa kuinka tama tapahtuu, minusta on tarkeaa opettaa lapsille myos hyvantekevaisyys ja yhteiskunnallinen ajattelu. On niin monta eri tapaa tehda jotain pienta josta on kuitenkin iso apu sita tarvitseville, pari kertaa vuodessa, ihan omien resurssien mukaan.

*tama on meidan tapamme*

 

Jokainen joka haluaa sydämestään auttaa muita auttakoon. Joka ei halua ei ole sen huonompi, sillä jos sydän ei ole tekemisessä mukana, ei kannata.

Itse aina pidän ovea mummoille tai autan eksyneitä lapsia/koiria/turisteja, jos näyttävät apua tarvitsevan.

En kuitenkaan koe että lähimmäisen auttaminen on jokaisen velvollisuus, enemminkin oikeus. Ja todella ilman sydäntä ei synny auttamisen iloa, ehkä jopa ärsytystä (ainakin itselleni joskus kun on kiire, ja tulee tilanne jossa haluaisin auttaa, mutta kun ei ehtisi).

Tämä on vain minun mielipiteeni tavallisena ihmisenä tavallisten ihmisten joukossa.
Ne ihmiset jotka auttavat, ovat vapaaehtoistöissä yms ovat hienoja ihmisiä ja tekevät tärkeää työtä, mutta tuo tärkeä työ ei sovi eikä tarvitsekaan sopia kaikille. Jos kaikki aina auttaisivat pian loppuisivat autettavat, ainakin arkielämästä ja liika auttaminenkaan ei ole enää mukavaa, enemminkin tunkeutumista.

(toivottavasti kukaan ei ota itseensä (-_-))

 

Kaverin tyttö eros avomiehestään (tyttö n..20v) hänellä oli kaksi kissanpentua. Ei voinut ottaa niitä mukaansa väliaikaiseen asuntoon. Minä otin kissat meille (tietysti) Tyttö tuli hakeen kissat ja tarjos rahaa ruuasta (olivat meillä noin kuukauden) sanoin tytölle, että en mää rahan takia auttanut. Tyttö halas mua itku kurkussa. Jotenki tää on sai mut hyvälle tuulella ja toisaalta miettimään, että onko ihmiset oikeesti nykyään niin itsekkäitä. Eli autan mielelläni muita.

 

Olen jo useampana vuonna osallistunut joulupuu -projektiin (vai-mikä-sen-nimi-oli), eli ostanut (nimettömänä) lahjoja jotka annetaan joululahjaksi paikkakunnan vähävaraisille. On muuten vaikea ostaa lahjaa tuntemattomille vain iän ja sukupuolen perusteella.

Ihan vain siksi koska minulla on siihen varaa vaikkei nyt muuten älyttömästi rahaa olekaan.

 

Otsikkosi ja kirjoituksesi menee vähän ristiin ap. Haluatko tietää _ketä kiinnostaa vai ketä _ei kiinnosta auttaa läheisiään?

Kyllä mä ainakin autan jos vaan mahdollista lähimmäisiä ja varmaan sitten kun jään eläkkeelle (jos jään) voisin tehdä jotain vapaaehtoistyötä. Enkä ole uskis vaan ateisti, joten ei se siitä ole kiinni uskooko jumalaan tai johonkin yliluonolliseen. Se on sydämessä.

 

Kyllä minä autan. Valitettavasti tuttuihini kuuluu sitten näitä joilta olen kuullut kommentteja mitä sain siitä kun autoin ja valehtelen mukamas kun vastaan etten mitään. He eivät tuohon pysty ilman korvausta. Mielestäni on niin paljon asioita joita voi tehdä ihan mielellään ottamatta vastinetta, koska se vastine ei korvaa ikinä sitä hyvänolon tunnetta joka tulee kun auttaa ilman "palkkaa". Paha mieli vaan tulisi jos kaikesta pitäisi palkka ottaa.

 

Mielenkiintoinen ketju.

Ja vastaukseni on että mm. minua.
Enkä ole sen kummemmin uskonnollinen kuin "hyvä ihminenkään".

 

ehkä mäkin voisin liittyä tähän ketjuun...

Mä autan tuntemattomia läheisiäni; olen säännöllinen verenluovuttaja ja olen myös luuytimen luovuttajarekisterissä.
Muutenkin autan tuntemattomia läheisiäni esim.vertaistuen muodossa

Olen ateisti joten uskonnon kanssa tällä ei ole mitään tekemistä.

 

Kiinnostaa periaatteessa hyvinkin paljon esim. maan ystävät ry olisi hyvä kohde, jos olisi aikaa. Jos en olisi tehnyt lapsia, niin luulen, että viettäisin aikaani sidottuna puuhun, ja yrittäisin pelastaa tätä maapalloa.

 

Mieluummin auttaisin just järjestöjä, kuten greenpeace, amneesty, maanystävät, kuin ahneita sukukalaisia, joille mikään raha ei riitä. Omille lapsille pitä olla kaikkea ja kalleinta romua. Ja ahneimmat ja rikkaimaat ovat aina ilmaista työtä vailla, metsänistutusta, talkoita...

autan kyllä mielelläni yksityisiä ihmisiä, jos jollain on oikea hätä. (kriisi, kuten ero, työttömyys jne)

 

ai niin, siis en ole uskovainen, paitsi uskon että kaikki elävä ,varsinkin kasvit ja eläimet ovat pyhiä. Ihmisen kakarat eivät niinkään, suurin osa pilattu ilkeiksi ja röyhkeiksi ja ahneiksi.

 

Jokainen joka haluaa sydämestään auttaa muita auttakoon. Joka ei halua ei ole sen huonompi, sillä jos sydän ei ole tekemisessä mukana, ei kannata.

Itse aina pidän ovea mummoille tai autan eksyneitä lapsia/koiria/turisteja, jos näyttävät apua tarvitsevan.

En kuitenkaan koe että lähimmäisen auttaminen on jokaisen velvollisuus, enemminkin oikeus. Ja todella ilman sydäntä ei synny auttamisen iloa, ehkä jopa ärsytystä (ainakin itselleni joskus kun on kiire, ja tulee tilanne jossa haluaisin auttaa, mutta kun ei ehtisi).

Tämä on vain minun mielipiteeni tavallisena ihmisenä tavallisten ihmisten joukossa.
Ne ihmiset jotka auttavat, ovat vapaaehtoistöissä yms ovat hienoja ihmisiä ja tekevät tärkeää työtä, mutta tuo tärkeä työ ei sovi eikä tarvitsekaan sopia kaikille. Jos kaikki aina auttaisivat pian loppuisivat autettavat, ainakin arkielämästä ja liika auttaminenkaan ei ole enää mukavaa, enemminkin tunkeutumista.

(toivottavasti kukaan ei ota itseensä (-_-))

ei, kun tää on niin totta ja hyvä. ärsyttää kun esim. moni on mummoa vain koska luulee että niin kuuuluu olla tai saadakseen itselleen jotain

 

Mua kiinnostaa, ja autankin omien rajojeni puitteissa.

Ateisti olen, jos sillä on jotain merkitystä.

Ja saanhan mä itselleni hyvän mielen kun olen avuksi toiselle. Uskon sitäpaitsi siihen, että hyvä kiertää; minä autan, ja mua autetaan sitten kun sille on tarvetta.

 

Minä olen sellainen spontaani avuntarjoaja. Ilman uskonnollisuutta.

 

Jokainen joka haluaa sydämestään auttaa muita auttakoon. Joka ei halua ei ole sen huonompi, sillä jos sydän ei ole tekemisessä mukana, ei kannata.

Itse aina pidän ovea mummoille tai autan eksyneitä lapsia/koiria/turisteja, jos näyttävät apua tarvitsevan.

Olen erittäin samaa mieltä.
En sydämestäni ole mukana auttamssa esim. kehitysmaita, koska ajattelen että siellä ei avuntarve lopu kuitenkaan koskaan, vaikka kehittyneet maat kuinka syytävät rahaa ja avustustyötä.

Mutta epäkohtelias ja ilkeä ihminen en mielestäni ole; pidän kyllä ovea auki naapurille, käyn kastelemassa työkaverin kukkia lomamatkan aikana ja voin ottaa lasten kaverit hoitoon vanhempien leffaillan ajaksi.

 

Mä ajattelen auttamishalun olevan osa inhimillisyyttä. Ja jos sen kadottaa elämänsä aikana, niin silloin on kadonnut osa inhimillisyyttäkin. Miksi hyvää ei voi jakaa muillekin auttamisen myötä?
Ei ne asiat tarvitse olla isoja, vaan pienillä epäitsekkäillä teoillakin voi tuoda iloa toisen ihmisen elämään. Yksi suurin apu mitä kuka tahansa meistä voi tarjota on kyky kuunnella. Maailma on täys onnettomia, yksinäisiä ihmisiä joilla on tarve puhua, vaikka sille tuntemattomalle bussipysäkille. Ei vaadi paljoa vaihtaa muutamaa ystävällista sanaa, sen tuhaduksen sijaan, mihin moni syyllistyy.
Uskovaiset taas saattavat auttaa ihan vääristä syistä, ainoastaan siksi kun uskonto niin määrää.