Ketä kauhistuttaa koulun alku?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja äitee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Ä

äitee

Vieras
Meillä oli ihan hirveää viime vuosi 1.luokkalaisen/opettajan kanssa. Nyt sitten poika saikin joka päiväksi tehtäviä äidinkielestä, lukukirjasta ja päiväkirjaa kuuluu tehdä päivittäin. Tosi sääli, sillä lomallahan pitäisi nyt olla!
Ajattelin että olisi mielummin jättänyt pojan luokalleen, jos kerran on niin huono.
Vaikkakin osaa ihan ok lukea, kirjoittaminen on hidasta, mutta käsiala on todella siistiä, joten kuvittelisin että on ihan normaali oppilas, mutta opettajan silmätikuksi joutunut. Syksyllä otan yhteyttä erityisopettajaan ja kysyn hänen mielipidettänsä.
Nyt mua on alkanut hirvittää kouluun lähtö :-(
Tänään sanoin pojalle, että spurtataan oikein ja tehdään äikkää monta sivua, sitten ei tarvitse loppu lomalla tehdä kun välillä päiväkirjaa ja omia, kivoja kirjoja lueskella iltaisin.
Mun mielestä lapsen täytyy saada pitää lomaa, kun alkoi jo tuntumaan että poika jännittää et koska äiti lykkää sen äikän kirjan eteen ja pakottaa tekemään.
Vatsa sekaisin odotan kouluun lähtöä!
 
Kamalaa! Siis se että lapsellasi on koulutehtäviä lomalla joka päivälle! Missä opettajan ammattitaito, olisi varmaan ollut lapselle parasta kerrata ykkösluokka!
 
Mua kans jännittää esikon koulunalku myös. Menee nyt kolmannelle, ja taas vaihtuu opettaja, jo kolmannen kerran. Ekalla luokalla oli tosi hyvä opettaja, oppilaat tykkäs, opetti hyvin ja sai kurin pidettyä. Noh, tokan luokan ope oli ihan eri maata. Ei saanut kunnolla kuria villiin luokkaan, ja meidän poika on henkisesti ikäistään vanhempi, joten lapsellisella luokalla olo ei ole helppoa, ja näin sanoi siis opettaja itse. No, poika teki omia pikku mokia, mitkä kyllä selvitettiin ja kuraattorilla kävi pari kertaa, joka totesi et poika on ihan normaali, ei mikään tuleva kriminaali. Mut kuitenki, joulusta eteenpäin poika oli opettajan silmätikkuna, ja kotiin tulevat viestit jouduin tarkistaa pojalta, koska aina vain meidän poika oli tehnyt jotain, koskaan ei lukenut muiden osallistumisesta. Nyt kun tulee uusi ope, mä todellakin toivon, että mun poika saa rauhassa olla se hyvä oppilas mikä on, vaikka onki se luokan pelle..
 
Kuulostaa tosi ikävältä :( Voiskos tuota kirjoitusta harjoitella jotenkin hauskemassa yhteydessä. Esim. perusta pojan kanssa "salaseura", jolle laaditte 10 sääntöä, jotka kirjoitatte yhdessä paperille; sinä viis ja poika viisi.
 
No huhhuh, siis tehtäviä JOKA päiväksi??!! Minä olisin jo opelle sanonut, että ei tule kuuloonkaan! Ymmärrän, että jotain harjoituksia olisi, mutta ei nyt koko lomaa sentään!
 
Ei meidänkään poika osaa kirjoittaa paljon mitään! Lukee takkuisesti. Sai silti stipendin, 20 euroa kirjakauppaan. Se on auttanut paljon enemmän, kuin laiskanläksyt, nuthän se jopa lukee niitä kirjoja, mitkä ostettiin sille!
 
Kenkää opettajalle!

Itse en moisen natsin opetukseen lastani päästäisi. Yhden narsistin sopimuksen jatkon sain estettyä, ihan vain kirjoittamalla kirjelmän koulun johdolle ja pyytämällä selvitystä tiettyihin mieltäni vaivanneisiin asioihin. Ja taustalta paljastui paljon muutakin. Opetusministeriöönkin voi kantelun/selvityspyynnön laittaa. Siihen on oikeus.
 
Laitanpa tähän samaan ketjuun, kun jäi hiertämään koulun kevätjuhlat....
Lapsille jaettiin stipendeinä kirjoja ja minusta oli todella outoa ja epäreilua, että pojan luokan 6 parasta LUKIJAA saivat tämän stipendin. Muut eivät saaneet mitään. Entäs ne jotka ovat hyviä matematiikassa tai vaikkapa liikunnassa? Ihan kuin se lukeminen olisi ainoa asia, jota on koko 2. luokka opiskeltu.

1. luokan opella oli kivempi tyyli jakaa näitä, hän antoi kirjastipendin esim. sellaiselle pojalle, joka oli varmasti koko luokan huonoin kaikessa, mutta oli TSEMPANNUT valtavasti. Varmasti kannusti paljon.
 
Mua jännittää kovasti esikoisen koulun alku. Nyt alkaa sitten meidän perheessä se pitkä koulutie...Mitenköhän tuo poika jaksaa siellä tunneilla istua ja malttaa pysyä hiljaa? Ei voi muuta kuin toivoa, että kaikki menis hyvin ja poika viihtyis siellä.
 
Mitä tulee näihin kotitehtäviin, niin meille tuli kaikkien ekisten kotitehtäväksi lukea JOKA PÄIVÄ 15 minuutin ajan jotain, ihan mitä vain. Lisäksi kesälomalla pitää lukea 2-8 kirjaa ja kirjoittaa heinäkuun loppuun mennessä kirje opettajalle. Meille tämä tulee tarpeeseen ja kirjoittamistaitoihin se on oikeasti vaikuttanut todella paljon (olen pistänyt tyttären nimittäin kirjoittamaan kirjeitä pikkuserkuilleen jotta taitoa karttuisi lisää eikä jo opittu ainakaan unohdu). Ja minusta nämä kotitehtävät ovat äärettömän tärkeitä. :|

Mitä tulee opettajan käytökseen poikaasi kohtaan, niin nosta kissa pöydälle. Koulunkäynnin tulee kuitenkin olla mieluisaa, ei sellaista, että sitä joutuu kauhuissaan odottamaan. Yritä saada keskustelua aikaan opettajan ja kodin välille. Toivottavasti asiat selkiintyvät!
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ella78:
Mua jännittää kovasti esikoisen koulun alku. Nyt alkaa sitten meidän perheessä se pitkä koulutie...Mitenköhän tuo poika jaksaa siellä tunneilla istua ja malttaa pysyä hiljaa? Ei voi muuta kuin toivoa, että kaikki menis hyvin ja poika viihtyis siellä.

Ekalla luokallahan harjoitellaan oikeastaan lähinnä sitä eli koulukäyttäytymistä. Sitä varten kaikki mun tietämät ja tuntemat ekan luokan yli hypänneet henkilöt on olleet aivan järkyttäviä koulukavereina.
 
Toinen murkkuni menee uuteen kouluun, kun vanhassa koulussa kiusattiin. Pelottaa, jos sama taas alkaa alusta. Nuori on aika erikoinen ja sellaisena herkullinen kohde kiusaajille. Toinen nuoremme ei vielä tiedä jatkopaikasta, kun päässytkään hakemiinsa kouluihin, joihin ka oli tänä vuonna korkeampi kuin edellisinä vuosina. On lähettänyt jälkihakupapereita ja toivomme, että tärppää. Jännitän aikalailla hänenkin tulevaisuuttaan.
Omituiselta kuulostaa tuo kesätehtävien määrä! En muista moisesta ennen kuulleeni! Yläasteella esikoisen piti kerätä kasveja, muita kesätehtäviä en muista.
 
Mä en kyllä olis suostunut moiseen, vaan olisin vaan jättänyt tehtävät tekemättä. Pienten lasten kuuluu olla kesällä lomalla, viettää sitä vapaata lapsuutta ja leikin kautta kasvaa isommaksi tokaluokkalaiseksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kaktus:
Laitanpa tähän samaan ketjuun, kun jäi hiertämään koulun kevätjuhlat....
Lapsille jaettiin stipendeinä kirjoja ja minusta oli todella outoa ja epäreilua, että pojan luokan 6 parasta LUKIJAA saivat tämän stipendin. Muut eivät saaneet mitään. Entäs ne jotka ovat hyviä matematiikassa tai vaikkapa liikunnassa? Ihan kuin se lukeminen olisi ainoa asia, jota on koko 2. luokka opiskeltu.

1. luokan opella oli kivempi tyyli jakaa näitä, hän antoi kirjastipendin esim. sellaiselle pojalle, joka oli varmasti koko luokan huonoin kaikessa, mutta oli TSEMPANNUT valtavasti. Varmasti kannusti paljon.
tuo olis muuten hyvä systeemi, että annettas niitä stipentejä välillä muilleki kuin luokan priimuksille, just vaikka sellaiselle, joka on parantanut menestystään vaikka matikassa tai lukemisessa. se varmaan kannustais yrittämään. nää luokan parhaat nyt ei niin hirveesti sitä kannustusta tarvii.

 
Alkuperäinen kirjoittaja pieras:
Alkuperäinen kirjoittaja Ella78:
Mua jännittää kovasti esikoisen koulun alku. Nyt alkaa sitten meidän perheessä se pitkä koulutie...Mitenköhän tuo poika jaksaa siellä tunneilla istua ja malttaa pysyä hiljaa? Ei voi muuta kuin toivoa, että kaikki menis hyvin ja poika viihtyis siellä.

Ekalla luokallahan harjoitellaan oikeastaan lähinnä sitä eli koulukäyttäytymistä. Sitä varten kaikki mun tietämät ja tuntemat ekan luokan yli hypänneet henkilöt on olleet aivan järkyttäviä koulukavereina.
täällä meillä päin olen huomannut, että ekaluokkalaiselta vaaditaan jo paljon, eskarissa opetellaan noi koulukäyttäytymisjutut ja ekalla on lukeminen laskeminen ja kirjoittaminen jo täyttä työtä.
 
Ja opettajan käytöksestä... On koulun rehtori, joten se siitä. Mutta olen jo joulun jälkeen vienyt asiaa eteenpäin ja keskustellut opettajan kanssa, mutta eihän mitään tapahdu:-(
No, lomailemme joka tapauksessa, ja kirjoittelemme kirjeitä ja lueskelemme kivoja kirjoja! Mutta koulua en käy pitämään!
Syksyllä toivon, että poika pystyy jo hiukan pitämään puoliaan opettajaa vastaan, on nimittäin itsetunnon onnistunut opettaja tältä lapselta karistamaan täysin!
Ja, viimeiseen asti pidän lapsen puolta! Istun vaik kaiket päivät siellä koulussa mukana!
Tunnen joitakin aikuisia, joilla ko. opettaja on ollut, sama meno jatkunut jo 20 vuotta, kaikki vaan nostaa kädet pystyyn, PAITSI MINÄ, tosin voimia se vaatii!
 

Yhteistyössä