ex-vaimoko
Kokeilimme ryhmäseksiä ystäväpariskunnan kanssa. Yksi kerta riitti. Minulle tuli tosi huono olo ja kamala morkkis jälkeenpäin. Likainen olo. Puhuimme mieheni kanssa ja hän oli samaa mieltä, kokeilu riitti.
Kerroimme tästä toiselle pariskunnalle, he ymmärsivät.
Seuraavilla, normaaleilla tapaamiskerroilla mieheni kuitenkin jatkoi flirttiä pariskunnan naisen kanssa. Hän kutitteli salaa ja käytti aina tilaisuutta hyväkseen, kun he jäivät hetkeksikään kahden. Huomasin asia jossain vaiheessa. Kysin mieheltäni. Hän kielsi ensin, sitten vasta myönsi.
Nyt olen neuvoton. Vihaan miestäni. Minusta tuo on uskottomuutta, mitä mieltä te olette? Itsetuntoni ja naiseuteni ja luottamukseni katosi kokonaan... Minusta tuntuu, että mieheni on koko ajan vain haaveillut tuosta toisesta...
Meillä on kuitenkin lapset, yhteinen talo ja koko elämä. Miten tästä pääsee yli? Ero tuntuu todella hankalalle kaiken käytännön järjestelynkin suhteen, mutta minusta tuntuu, että en voi katsella miestäni enää..
Mutta olenko loukussa? Mitä pitäis tehdä?
"Kiinnijäämisestä" on kulunut nyt jo yli puoli vuotta. Ystäväpariskuntaa en halua tavata enää koskaan. Sekin harmittaa, mukavia ihmisiä kuitenkin.
Onko muilla kokemuksia, kestääkö liitto vai kannattaako pakonomaisesti jatkaa..??
Kerroimme tästä toiselle pariskunnalle, he ymmärsivät.
Seuraavilla, normaaleilla tapaamiskerroilla mieheni kuitenkin jatkoi flirttiä pariskunnan naisen kanssa. Hän kutitteli salaa ja käytti aina tilaisuutta hyväkseen, kun he jäivät hetkeksikään kahden. Huomasin asia jossain vaiheessa. Kysin mieheltäni. Hän kielsi ensin, sitten vasta myönsi.
Nyt olen neuvoton. Vihaan miestäni. Minusta tuo on uskottomuutta, mitä mieltä te olette? Itsetuntoni ja naiseuteni ja luottamukseni katosi kokonaan... Minusta tuntuu, että mieheni on koko ajan vain haaveillut tuosta toisesta...
Meillä on kuitenkin lapset, yhteinen talo ja koko elämä. Miten tästä pääsee yli? Ero tuntuu todella hankalalle kaiken käytännön järjestelynkin suhteen, mutta minusta tuntuu, että en voi katsella miestäni enää..
Mutta olenko loukussa? Mitä pitäis tehdä?
"Kiinnijäämisestä" on kulunut nyt jo yli puoli vuotta. Ystäväpariskuntaa en halua tavata enää koskaan. Sekin harmittaa, mukavia ihmisiä kuitenkin.
Onko muilla kokemuksia, kestääkö liitto vai kannattaako pakonomaisesti jatkaa..??