Kestääkö tätä vielä pitkäänkin? (takertuvainen lapsi)

[äiti kohta kahdelle]

Tyttö 1v 9kk ja nyt on alkanut kauheasti vaatimaan syliä, ja jatkuvasti on kylki kyljessä oltava, en saa leipää tehtyä ja syötyä ilman että hän on sylissä/roikkuu jaloissa, leipä syödään samoin että hän kahnaa vieressä, vessassa en voi käydä yksin säntää sinne saman tien, koneella ollessa hän haluaa syliin tai vaatii minut hänen kanssaan leikkimään vaikka mies hänen kanssaan juuri olisi koittanut tehd täysin samoja asioita, esim. rakentanut paloikoilla, tehnyt palapelejä jne.. Suihkussa en saa käydä yksin, jne..

Ja nyt samaan aikaan on alkanut saada valtavia uhma kohtauksia, huutaa ja potkii/lyö, hakkaa päätään lattiaan jne..

Illalla ei nukahda ilman että minä makaan vieressä, joka tarkoittaa käytännössä sitä että itse nukahdan myös klo 20. Ja aamulla taas nousen tytön kanssa ei puhettakaan että tyttö antaisi mun aamulla jäädä nukkumaan, ja nousisi miehen kanssa.

Meille on helmikuussa tulossa toinen lapsi, ja pelottaa miten pärjään päivät yksin vauvan ja taaperon kanssa, joka on aivan yli mustasukkainen aivan varmasti.

Olen jo miettinyt että jos lapsen laittaisi vaikka 2x viikossa päiväkotiin, vaikka monet sanovat että ei näin pientä missään nimessä kun vauva tulee taloon saa "hylätä" päiväkotiin. Mutta se on oikeasti alkanut tuntumaan parhaimmalta ratkaisulta vaikka pahalta tuntuukin..

 

["Kaisa"]

Meidän esikoinen kuulostaa olevan samanlainen, tosin nyt on ikää 2v9kk ja meille syntyy kohta kolmas. Mä jotenki luulen et lapset vaistoaa sen että "menettävät" kohta äidin huomiosta osan. Oon puhunu meidän esikoiselle tulevasta vauvasta mut en tiedä minkä verran se siitä ymmärtää. Esikoinen oli 1v10kk kun pikkusisko syntyi ja otti pikkusiskon vastaan TODELLA HYVIN.. olin valmistautunu mustasukkaisuuteen jne.

Tyttö sai joulupukilta lahjaksi nukenvaunut + itkevän nuken, ja sille tuttipullon. Alkuun matki minua (jotenki samaistu ihan hirvästi minuun + vauvaan). Mä anoin rintaa vauvalle ni esikoinen haki nukkensa ja antoi sille rintaa. Meil kyl helpotti vauva arkea ihan hirveästi se että vauva oli todella tyytyväinen ja sopeutuvainen.

Mut nyt ku olen kotona (tai siis lapset on ollu kyl kokoajan kotihoidossa) esikoinen takertuu taas minuun, isä ei saisi auttaa missään, laittaa nukkumaan.. isälle kiukutellaan ihan eriasioita mitä minulle. Mut oon pysyny siinä tiukkana et esim. jos isä on kaatanu lasiin maitoa ni sen on kelvattava tai sit ollaan ilman. Pärjäävät muuten loistavasti keskenään (isällä tietty enemmän aikaa leikkiä ja pelata + hassutella lasten kanssa).

Jos aijot laittaa lapsen päiväkotiin, ni se pitäisi tehdä jo nyt. Tulee liikaa muutoksia muuten lapsen elämään kerralla!

 

[kohta äiti kahdelle]

Pelottaa oikeasti mitä siitäkin tulee kun lapsi on lähes pakko laittaa miehen vanhempien luokse kun itse olen synnärillä.. Huutaa kuin hullu jos mä lähden jossain käymään, rauhoittuu kuitenkin nopeasti, mutta ei suostu nukkumaan tms.. Ja taas ulvoo kun tulen kotiin ja sanomattakin selvää että kahta kauheammin nyhvää kyljessä kiinni ja halailee ja pussailee..

Mutta harmittaa kun kukaan muu ei kelpaa, ja pelottaa mitä jatkosta tulee jos nyt oikeasti tämä jatkuu.. En mä voi ikuisesti hänen kanssaan kotona olla, ja antaa vain hänelle huomiota. On mustis jo siitä jos halaan miestä, ja on saman tien työntämässä miestä pois ja jumiutuu mun syliin.

 

["Kaisa"]

Mä tekisin niin, et vaik kuin lapsi möykkää ja raivoaa ni isä vain ottaa lapsen mukaansa ja selittää esim. että nyt äiti jää nukkumaan ja me mennään aamutoimille. Äiti lähtee käymään ulkona/kaupassa ja me isän kanssa pelataan.. lähdet pienistä hetkistä 15-30min ni lapsi huomaa että kyllä se äiti sieltä takaisin tulee. Lähdet vaikka laps huutaisi täyttä huutoa.. suljet korvat painat oven kiinni ja ajattelet "ihana mun ei tarvi hetkeen kuunnella tuota möykkäämistä".

Meil esikoinen nukahti itsekseen pullolle 1½v saakka, mut kun pullo ja tutti (jäi jo aikaisemmin) jäivät pois ei enään malttanutkaan nukahtaa ja nukahtaminen oli yhtä itku potku raivaria, joten meistä toinen meni tytön kanssa nukkumaan (nukkui meidän huoneessa). Siirsimme parikuukautta sitten lapset omaan huoneeseen nukkumaan alkuun toinen meistä oli lasten huoneessa lukemassa lehteä, mut nykyisin esikoinen nukahtaa itsekseen ja nuorempi pullonkanssa.

 

["Kaisa"]

Pelottaa oikeasti mitä siitäkin tulee kun lapsi on lähes pakko laittaa miehen vanhempien luokse kun itse olen synnärillä.. Huutaa kuin hullu jos mä lähden jossain käymään, rauhoittuu kuitenkin nopeasti, mutta ei suostu nukkumaan tms.. Ja taas ulvoo kun tulen kotiin ja sanomattakin selvää että kahta kauheammin nyhvää kyljessä kiinni ja halailee ja pussailee..

Mutta harmittaa kun kukaan muu ei kelpaa, ja pelottaa mitä jatkosta tulee jos nyt oikeasti tämä jatkuu.. En mä voi ikuisesti hänen kanssaan kotona olla, ja antaa vain hänelle huomiota. On mustis jo siitä jos halaan miestä, ja on saman tien työntämässä miestä pois ja jumiutuu mun syliin.

Se tietyllä lailla kuuluu tuohon ikään!! Mä muistelen kans et meillä oli vuos sitte juuriki tuota et me ei oltas miehen kans saatu istua vierekkäin tai antaa toisillemme huomiota.

Tääl on ihan hyvä kirjotus aiheesta!! Lapsen on vaikea erota vanhemmistaan, Vanhempainnetti - MLL

 

[vinkki]

Jos laitat esikoisen hoitoon, laita jo ennen kuin vauva syntyy, koska muuten hänelle tulee juuri se tunne että hänet hylätään kun vauva tulee. Ja takertuminen ja mustasukkaisuus on sitten kahta kauheampaa. Mutta muuten hoitoonlaitto on ihan ok, kunhan ajoitus on oikea.

 

["mummeli"]

Voi kun omani on jo aikuinen. Minusta lapsen kanssa pitää pysähtyä miettimään päivän rutiineja, jos ne alkavat ahdistaa. Uhmakohtauksella lapsi kaipaa huomiota itselleen. Nyt kun sinulle on tulossa toinen vauva, kannattaa alkaa harjoittaa pikkuprinsessaa omatoimiseen puuhailuun. Onhan niitä kaikenlaisia lelusia, joiden kanssa lapsi viihtyy. Meillä oli sellainen teline, johon puuvasaralla hakattiin pulikoita sisään. Sitten oli pallo, jossa oli erimuotoisia koloja, joihin piti laittaa samanmuotoisia irrallisia palasia. Piirtely, vaikkakin oli kehnonlaista aloitettiin myös noihin aikoihin. Tosin tuonikäistä pitää vahtia, kun hän puuhaa kynien kanssa. Olen sitä mieltä, että mitä enemmän negatiivisiin piirteisiin kiinnittää huomiota, sitä enemmän ne vahvistuvat. Pojan ollessa vauva, meillä oli aina yöllä pimeää ja palvelukset olivat hyvin minimaalisia. Siitä hän oppi nukkumaan yönsä hyvin. Uhmakohtauksiin en kiinnittänyt mitään huomiota, niin nekin hävisivät melko nopsasti. Päivät oli myös rytmitetty niin, että oli äidin aika ja yhteinen aika. Kaupungissa kun asutaan, käytiin leikkipaikoilla, jossa muksu sai puuhata ikäistensä kanssa ja onhan niitä kaikenlaisia kerhojakin, jos vain jaksaa käydä. Äsken tuo jo parikymppinen sanoi, että hänellä on ollut mukava lapsuus. Joten ei siitä ole haittaa ollut, että hän on joutunut asrkartelemaan itsenäisesti jo pienenä.

 

["puh"]

joo meil oli kans tyttö samanlainen sylimaakari ja aina mun perään huutamassa,vähänkin jos katosin näkyvistä niin hirveä huuto ja vain mä kelpasin nukuttamaan,syöttämään jne...se oli vaa onneks normi vaihe ja kohta se isä sit vaan kelpaskin vaihteeks=D

 

["Kaisa"]

Kyllä ne kotona pärjäävät sen aikaa kun sinä olet synnärillä.. sitä mäki jännitin synnytyksessä kaikkein eniten. Mut isovanhemmat olivat pärjänneet loistavasti
Me tehtiin se ratkaisu ettei esikoinen käyny katsomassa mua ja vauvaa sairaalassa, vaan tulivat sitten isän kanssa hakemaan meidät kotiin.

Ihan sairaan rankkaa ku yks roikkuu joka sekuntti lahkeessa kiinni, mut sun on vain raakasti joskus sanottava lapselle että nyt äiti laittaa ruokaa odotat sen aikaa (vaik laps kuin huutas). Lähdet yksin pois kotoa, vaik laps kuin huutas. Osoita lapselle ettei huutamisella saa periksi! Ja kannusta myös isää, meil ainaki isä koki olevansa "paska" ku ei kelvannu lapselle. Yritin sit selittää isälle sitä ettei isässä ole mitään vikaa, vaan äiti on se keneen lapsi on samaistunut ja on nyt ikävaiheessa jolloin aletaan irrottautumaan äidistä. Lapsen on vaikea käsitellä asiaa ku on oma mieli mut kuitenki haluais olla äidissä kiinni.

Oisko teillä joku mukava juttu mikä ois vain isän ja lapsen välinen "harrastus". Meillä se on esim. se että isä ja tyttö käyvät ajamassa raktorilla tai laskevat muovisen uima-altaan täyteen vettä ja tekevät sinne vaahtokylvyn.

 

[äiti kohta kahdelle]

[QUOTE="mummeli";22444789]Voi kun omani on jo aikuinen. Minusta lapsen kanssa pitää pysähtyä miettimään päivän rutiineja, jos ne alkavat ahdistaa. Uhmakohtauksella lapsi kaipaa huomiota itselleen. Nyt kun sinulle on tulossa toinen vauva, kannattaa alkaa harjoittaa pikkuprinsessaa omatoimiseen puuhailuun. Onhan niitä kaikenlaisia lelusia, joiden kanssa lapsi viihtyy. Meillä oli sellainen teline, johon puuvasaralla hakattiin pulikoita sisään. Sitten oli pallo, jossa oli erimuotoisia koloja, joihin piti laittaa samanmuotoisia irrallisia palasia. Piirtely, vaikkakin oli kehnonlaista aloitettiin myös noihin aikoihin. Tosin tuonikäistä pitää vahtia, kun hän puuhaa kynien kanssa. Olen sitä mieltä, että mitä enemmän negatiivisiin piirteisiin kiinnittää huomiota, sitä enemmän ne vahvistuvat. Pojan ollessa vauva, meillä oli aina yöllä pimeää ja palvelukset olivat hyvin minimaalisia. Siitä hän oppi nukkumaan yönsä hyvin. Uhmakohtauksiin en kiinnittänyt mitään huomiota, niin nekin hävisivät melko nopsasti. Päivät oli myös rytmitetty niin, että oli äidin aika ja yhteinen aika. Kaupungissa kun asutaan, käytiin leikkipaikoilla, jossa muksu sai puuhata ikäistensä kanssa ja onhan niitä kaikenlaisia kerhojakin, jos vain jaksaa käydä. Äsken tuo jo parikymppinen sanoi, että hänellä on ollut mukava lapsuus. Joten ei siitä ole haittaa ollut, että hän on joutunut asrkartelemaan itsenäisesti jo pienenä.[/QUOTE]

On tytölläkin paljon erilaisia leluja ja kynät+värityskirja joiden kanssa puuhaaminen kelpaa vain jos minä myös väritän tai jos minä myös rakennan palikoilla tms.. Eli minun täytyy istua vieressä ja tehdä samaa asiaa.

Tähän asti nukahti helposti yksin, mutta nyt mennyt vain huutokonsertiksi jos minä en makaa meidän sänkyllä. Huutaa ja raivoaa sängyssään, edellisiltana koitettiin että mies menisi tytön kanssa maate niin lapsi karjui ja huusi samalla lailla kun ketään ei siellä olisi ollut ja sängyn reunaan hakkasi päätään jonka seurauksena alkoi verenvuoto nenään osuneen täräyksen vuoksi.

 

[kohta äiti kahdelle]

[QUOTE="Kaisa";22444795]Kyllä ne kotona pärjäävät sen aikaa kun sinä olet synnärillä.. sitä mäki jännitin synnytyksessä kaikkein eniten. Mut isovanhemmat olivat pärjänneet loistavasti
Me tehtiin se ratkaisu ettei esikoinen käyny katsomassa mua ja vauvaa sairaalassa, vaan tulivat sitten isän kanssa hakemaan meidät kotiin.

Ihan sairaan rankkaa ku yks roikkuu joka sekuntti lahkeessa kiinni, mut sun on vain raakasti joskus sanottava lapselle että nyt äiti laittaa ruokaa odotat sen aikaa (vaik laps kuin huutas). Lähdet yksin pois kotoa, vaik laps kuin huutas. Osoita lapselle ettei huutamisella saa periksi! Ja kannusta myös isää, meil ainaki isä koki olevansa "paska" ku ei kelvannu lapselle. Yritin sit selittää isälle sitä ettei isässä ole mitään vikaa, vaan äiti on se keneen lapsi on samaistunut ja on nyt ikävaiheessa jolloin aletaan irrottautumaan äidistä. Lapsen on vaikea käsitellä asiaa ku on oma mieli mut kuitenki haluais olla äidissä kiinni.

Oisko teillä joku mukava juttu mikä ois vain isän ja lapsen välinen "harrastus". Meillä se on esim. se että isä ja tyttö käyvät ajamassa raktorilla tai laskevat muovisen uima-altaan täyteen vettä ja tekevät sinne vaahtokylvyn.[/QUOTE]

Ollaan koitettu paljon tuota että senkus sitten huutaa ja mä olen kun en huomaisikaan/mies lohduttaa mutta ei auta, hakkaa päätä lattiaan ja heittelee tavaroita yms.. muutaman kerran on haaveri jo käynyt. :/

Pitää koittaa jos mies ja tyttö keksisivät jotain yhteistä tekemistä, jos sillätavoin saisi miehenkin edes hetkellisesti kelpaamaan.

 

["vieras"]

Ollaan koitettu paljon tuota että senkus sitten huutaa ja mä olen kun en huomaisikaan/mies lohduttaa mutta ei auta, hakkaa päätä lattiaan ja heittelee tavaroita yms.. muutaman kerran on haaveri jo käynyt. :/

Pitää koittaa jos mies ja tyttö keksisivät jotain yhteistä tekemistä, jos sillätavoin saisi miehenkin edes hetkellisesti kelpaamaan.

Mulla on saman ikäinen poika ja aika tutulta kuullostaa. Vahva tempperamentti ja kova käskemään äitiä. Mä olen tehnyt sillä tavalla, että olen vaan antanut huutaa, jos huutaa raivoaan. Heti, jos menee itkun puolelle, oikean hädän kuulee kyllä, niin sitten lohdutan. Toi pään hakkaaminen on kamalaa! Joku supernanny sanoi joskus, että mitä enemmän huomiota sille antaa sen useammin sitä tapahtuu. Niin vaikeeta kun se onkin, se pitäis jättää huomiotta. Mä hammasta purren tein niin ja parissa viikossa se loppui.

Noihin havereihin sen verran, että tehkää kodista niin turvallinen kuin pystyy. Ite otan kaiken irtaimiston pois jonka voi heittää. Mä en myöskään pysty nukkuttamaan lasta sylissä. Käyn sitten vaikka parin minuutin välein rauhottamassa, mutta huoneeseen en jää. Kai tää menee ohi ja helpottaa. Tsemppiä!

 

[?]

On kyllä varmasti ohi menevää elä huoli..riippuu vain lapsesta kuinka nopeasti sopeutuu. Kun meille synty toinen lapsi niin esikoinen oli 1v 4kk. Pariin viikkoon ei edes noteerannu mua ollenkaan, oli hyvin loukkaantunut. Syliin en huudotta saanut. Oli juuri ollut tuollaisesssa takertumisvaiheessa ennen vauvan syntymää. Mutta tuo meni ihan parissa viikossa ohi. Sen jälkeen ei pojalla ole ilmennyt mustasukkaisuuskohtauksia. Mielestäni pääsin lopulta aika helpolla.

Nyt on ihan päivien kysymys milloin kolmas syntyy. Vanhin on kohta 3v. seuraava lapsi reilu 1,5 v... Nyt raskausaikana nuoremmalla ei ole ollut tuota takertumista ollenkaan..viihtyy hyvin leikkien isonveljen kanssa. Isompi poika taas puhuu vauvasta koko ajan.. Meillä niitä onkin lähipiiriin syntynyt useita ja on poika niistä aivan ihastunut. Mutta sittepä tuon näkee miten reagoi kun vauva oikeasti tulee.

Tuli vielä mieleen että tuohon vaikuttaa myös varmasti se että onko uusi vauva itkunen vai rauhallinen tapaus.

 

[kohta äiti kahdelle]

[QUOTE="vieras";22444939]Mulla on saman ikäinen poika ja aika tutulta kuullostaa. Vahva tempperamentti ja kova käskemään äitiä. Mä olen tehnyt sillä tavalla, että olen vaan antanut huutaa, jos huutaa raivoaan. Heti, jos menee itkun puolelle, oikean hädän kuulee kyllä, niin sitten lohdutan. Toi pään hakkaaminen on kamalaa! Joku supernanny sanoi joskus, että mitä enemmän huomiota sille antaa sen useammin sitä tapahtuu. Niin vaikeeta kun se onkin, se pitäis jättää huomiotta. Mä hammasta purren tein niin ja parissa viikossa se loppui.

Noihin havereihin sen verran, että tehkää kodista niin turvallinen kuin pystyy. Ite otan kaiken irtaimiston pois jonka voi heittää. Mä en myöskään pysty nukkuttamaan lasta sylissä. Käyn sitten vaikka parin minuutin välein rauhottamassa, mutta huoneeseen en jää. Kai tää menee ohi ja helpottaa. Tsemppiä![/QUOTE]

Eipä tämän enempää oikein saa kotia lapsiturvallisemmaksi, jos ei sitten lattioita ja seiniä pehmusta, kun niihin itseään hakkaa. Tavarat joita heittelee on yleensä lapsen omia leluja tai kenkiä tms.. :/

Mutta toivotaan että olisi ohimenevää, ja saisin jotenkin sen vauva-ajankin hoidettua.. :/ Kieltämättä pelottaa, mitä tyttö keksii ja ettei vauvaa koittaisi satuttaa..