Kestääkö suhde, jossa ei muuteta yhteen?

[mietiskelen...]

Siis, tilanne tämä: ollaan nelikymppisiä, lapsettomia, seurusteltu vuoden verran. Asutaan eri paikkakunnilla, välimatkaa muutamia kymmeniä kilometrejä.

Haluaisin muuttaa yhteen. En välttämättä tässä ja nyt heti, mutta joskus. Mies on todennut "näin on hyvä nyt", einkä ole häneltä sen tarkempaa vastausta saanut.

Mun tuttavapiirissäni ei yksikään suhde ole kestänyt, jos ei ole ollut yhteistä tilaa ja "meidän" kotia. Toki aina suhde ei ole kestänyt yhteisestä kodista huolimatta, mutta ne parit, jotka ovat jääneet asumaan erilleen, ovat eronneet melko nopeasti aivan kuin sitä olisikin oltu yhdessä vain paremman puutteessa ja erottu, kun ei enää ole ollut alkuihastusta (tai väliin on tullut uusi, isompi ihastus).

Jotenkin ymmärrän helpommin yhteenmuuttamisen vaikeudet, jos jommalla kummalla on lapsia edellisistä liitoista. Silloinhan yhteenmuutto repii lapsia juuriltaan, ainakin jos muutetaan satojen kilometrien päähän. Meillä ei ole siitä kysymys. Kumpikin pystyy myös jatkamaan nykyisessä työpaikassa, välimatkat eivät ole niin isoja. Ainoa syy empimiseen on kai mukavuudenhalu ja muutoksenpelko. Ja tässä kohden alan epäillä, ollaanko liian varovaisia kumminkin ja mitä kumman rakkautta se on, jos halutaan olla toisen kanssa vain niinä aurinkoisina sunnuntaina, entä kun on arki ja räntää tunkee kauluksesta sisään?

Vaikka sanoin, että mukavuudenhalu pitää asumassa erillään, niin selityksenä se pätee enempi mieheen tässä tilanteessa. Ollaan enemmän minun kuin miehen luona (käytännön syistä: miehellä on auto ja mulla on lemmikkieläimiä, miehen on siis helpompi liikkua mun luo kuin minun hänen luo). Sellaiset tavalliset pakolliset kuviot (siivoamiset ja kaupassa käynnit) hoidan minä sillä aikaa, kun olen omassa kotonassa yksin. Mä tarvitsisin sen yhteisen tilan, ennen kuin osaisin jotenkin jakaa arkea, nytkin esim. laitan itse meidän yhteiset ruuat ja mies istuu valmiiseen pöytään. En tiedä, voisko tuota jotenkin eri lailla jakaa, kun toinen ei esim. tiedä, missä mikin tavara on (vieraana mikä vieraana). Silloin kun olen miehen luona ollut, niin homma on toiminut toisin päin - mutta käytännössä 90 % ajasta ollaan mun luonani, joten...

 

[Kohta viiskyt]

Kattele nyt vaan ihan rauhassa. Minä olen kattellut jo 10 vuotta ja hyvin toimii. Ollaan tekemisissä vain viikonloppuisin ja asutaan eri asunnoissa Kaikki kotityöt teen minäkin kun meillä ollaan ja useimmiten ruuatkin. Mies saa olla kuin hotellissa? Puhdas koti ja lakanat on aina.

Meidän tapauksessa ei jatkuva yhteiselo toimi, valitettavasti.

 

[ehh]

Kattele nyt vaan ihan rauhassa. Minä olen kattellut jo 10 vuotta ja hyvin toimii. Ollaan tekemisissä vain viikonloppuisin ja asutaan eri asunnoissa Kaikki kotityöt teen minäkin kun meillä ollaan ja useimmiten ruuatkin. Mies saa olla kuin hotellissa? Puhdas koti ja lakanat on aina.

Meidän tapauksessa ei jatkuva yhteiselo toimi, valitettavasti.

Meillä ja tuttavalla paljastui että sinkkumies olikin perheellinen siellä toisella paikkakunnalla. Eli asui erillään sielläkin avopuolisostaan. Näitä syitä riittää. Itse ihmettelen rankasti jos välimatka on kymmeniä kilometrejä niin mikä on miehen oikea syy. Tosiaan valmiille lautaselle on helppo asettua.Kun vielä lisänä on se kermakakun syönti. Avokki on sitten se arkiruis.

 

[KaijaLiisa]

Kestää. Meillä on kestänyt yli 5 vuotta. Asumme nyt muutaman kuukauden "pakosta" yhdessä koska olen vaihtamassa omaa asuntoani. Tavallaan ihan mukavaa olla avoparikin, mutta edelleenkin olemme molemmat sitä mieltä että omat kodit on sittenkin se paras vaihtoehto. Ei tule riitaa tyhjänpäiväisistä asioista ja suhde pysyy tuoreempana kun ei olla 24/7 tekemisissä toistemme kanssa. Kyse ei ole siitä ettemme rakastaisi toisiamme, haluamme vaan molemmat sitä ihan omaa aikaakin jolloin saa katsoa sitä tv-kanavaa jota haluaa tai kuunnella sitä omaa lempimusiikkia silloin kun haluaa, mennä nukkumaan silloin kun haluaa, syödä silloin kun haluaa ja mitä haluaa eikä tarvitse tehdä kompromisseja tai miellyttää toista.

Luotamme toisiimme ja tässä ajassa on oppinut sentään tuntemaankin, kahden kodin avaimet on molemmilla ja kun emme joka päivä tapaa (sitten kun taas asumme erillämme) soittelemme kuitenkin ja kerromme kuulumiset.

Selkeä jako "sinun ja minun" jakaa myös kotityöt yms. käytännön asiat joten kummallekaan ei tule velvoitteita eikä vaatimuksia hoitaa muut kuin omat juttunsa - ellei itse niin tahdo. Nyt kun väliaikaisesti asumme kimpassa, on työt jakautuneet kuin itsestään, tosin pientä sanomista on tullut puolin ja toisin - mikä edelleen vahvistaa käsitystämme siitä että "oma tupa, oma lupa" on meille sopivin parisuhdemuoto.

Ap:lle sanoisin että tasatkaa hieman puntteja ja viettäkää enemmän aikaa miehen luona.

 

[asunut]

Silloin kun olen miehen luona ollut, niin homma on toiminut toisin päin - mutta käytännössä 90 % ajasta ollaan mun luonani, joten...

…joten mitä jätit sanomatta? Vai etkö osaa tai halua kertoa mitä siitä syystä on seurannut?

 

[mietiskelen...]

Miehen kotona tosiaan olen ollut, ja se on poikamiehen asunto, mitään muuta naista tai lapsia ei ole. Olen myös tavannut suunnilleen koko suvun yksissä juhlissa. Mistään salasuhteesta ei ole kysymys.

Joku tais jäädä ihmettelemään, miksi ollaan minun luonani suurimmaksi osaksi. Noh, julkisten liikenneyhteyksien takia. Jos lähden miehen luo, multa menee aikaa puolisentoista tuntia suuntaansa. Mies huruttaa mun luo puolessa tunnissa. Mulla on myös kissoja, enkä tahdo jättää niitä keskenään vuorokautta pitemmäksi aikaa. Tietty ne voisi kuljettaa mukana, mutta silloin miehen luo pitäisi järkkäillä kaikkea tavaraa alkaen hiekkalaatikoista.

En oikein näe sellaista vaihtoehtoa, että vietettäisiin paljoa enemmän aikaa miehen luona. Ja mulle tulee täällä mun luona ollessa helposti sellainen olo, että kaikki yhteinenkin on tavallaan mun vastuulla, kun kerran ollaan mun kotonani. Tarvitsis varmaan alkaa tehdä niin, että kun mies tulee, niin mentäisiinkin sitten yhdessä sinne ruokakauppaan (kun tähän mennessä olen hoitanut sen yksin ennen kuin on tavattu) ja vastaavaa. Tällä menolla jos me joskus yhteen muutetaan, niin mies odottaa siellä yhteisessä, että oon joku täyden palvelun hotelliemäntä.

Tässä vuoden mittaan ollaan oltu parilla lomamatkalla ja toistuvasti miehen suvun mökillä. Eli tuo tunne "kaikki on mun vastuulla" on hiukkasen liiottelua.

Arki kai semmoiseenkin suhteeseen tulee, jossa ei asuta yhdessä. Ei minusta ainakaan loputtomiin löydy jotain uutta ja jännittävää, tuskin tuosta miehestäkään. Ehkä se yhdessä vietetty aika on intensiivisempää, kun toinen on varta vasten tullut paikalle, mutta siitäkin tulee rutiinia ja tuttua, jos vuosikaudet sama toistuu.

En ihan ymmärrä sitä, että omissa kodeissa asuessa katsotaan sitten sitä omaa tv-kanavaa ja syödään mitä halutaan ja mennään nukkumaan, kun halutaan... Mulla on takana yksi avoliitto, ja sain kyllä syödä ihan mitä halusin ja herätä/nukkua silloin kun halusin. Eihän yhdessä asumisessa yhdeksi samanmieliseksi me-yksiköksi ole tarkoitus muuttua.

 

[asunut]

Tarvitsis varmaan alkaa tehdä niin, että kun mies tulee, niin mentäisiinkin sitten yhdessä sinne ruokakauppaan (kun tähän mennessä olen hoitanut sen yksin ennen kuin on tavattu) ja vastaavaa.

Olisiko kaikki ok, jos menisitte yhdessä ruokakauppaan? Jos ei, niin mitä muuta vastaavaa tarvittaisiin?
Mitä se yhdessä ruokakauppaan meneminen tarkoittaa, mitä kaikkea siihen tulisi sisältyä?

 

[mimosiina]

Ei kannata unohtaa sitä taloudellistakin merkitystä. Miehellesihän on iso etu, että hän pääsee puhtaaseen kohtiin, jossa siivotaan, tiskataan, pestään pyykit ja kaiken lisäksi vielä tehdään ruoat eikä mistään tarvitse maksaa mitään, vaikka tietysti mies syö, käyttää sähköä ja vettä jne. Jos mies tulee esim. viikonlopuksi, niin tee ostoslista ja pistä mies maksamaan. Eikös se hänenkin vuoronsa pitäisi olla joskus? Itse asiassa minusta on mieheltä tosi ajattelematonta käytöstä, ettei hän itse tarjoudu käymään kaupassa tms.

Itse seurustelin vuoden tuollaisen miehen kanssa ja sitten alkoi ottaa päähän se, että miehellä oli rahaa yllin kyllin ja minä venytän senttiä. Otin miehen mukaan kauppaan lopultakin ja kyllähän se mies alkoi maksaa, kun oli vähän pakko (olisin pistänyt suhteen poikki, jos ei olisi suostunut maksamaan). Muutimme yhteenkin myöhemmin, mutta ainakin meille yhteenmuutto ei sopinut, koska meillä on eri siisteyskäsitykset ja mies tykkäsi käydä baarissa kännäämässä. Ne jäi huomaamatta, koska erikseen asuessa niitä ei huomannut ennen kuin vasta sitten, kun asuimme jo yhdessä.

 

[mietiskelen...]

Olisiko kaikki ok, jos menisitte yhdessä ruokakauppaan? Jos ei, niin mitä muuta vastaavaa tarvittaisiin?
Mitä se yhdessä ruokakauppaan meneminen tarkoittaa, mitä kaikkea siihen tulisi sisältyä?

Höh, kaikki on ok tälläkin hetkellä.

Mietiskelen vaan tulevaisuutta, sitä, jatkuuko tämä meidän yhdessäolemisemme tällaisena. Ja onko pitemmän päälle hyväksi, jos se jatkuu tällaisena.

Mun teoriani mukaan arkisten asioitten jakaminen lisää yhteenkuuluvaisuutta. Jossain kohden kuvittelin, että se yhteenkuuluvaisuuden tunne ja luottamus syntyvät pelkästään puheen tasolla, älyllisesti (ts. kun kerron kumppanilleni ajatukseni ja tunteeni ja oman historiani ja hän kertoo omansa). Ei se ollutkaan niin. Myös se arkisten asioitten jakaminen ja yhdessä tekeminen lujittavat yhteenkuuluvaisuutta. Ja toisin päin: jos ei olla osallisina toistemme arjessa, niin ollaan siltä osin vieraita toisillemme, ja se vieraus voi hajottaa.

 

[KaijaLiisa]

.

Mietiskelen vaan tulevaisuutta, sitä, jatkuuko tämä meidän yhdessäolemisemme tällaisena. Ja onko pitemmän päälle hyväksi, jos se jatkuu tällaisena.

Myös se arkisten asioitten jakaminen ja yhdessä tekeminen lujittavat yhteenkuuluvaisuutta. Ja toisin päin: jos ei olla osallisina toistemme arjessa, niin ollaan siltä osin vieraita toisillemme, ja se vieraus voi hajottaa.

Kirjoituksestasi päätellen nykyinen asioiden tila sopii miehelle oikein hyvin eikä hän halua muutta tilannetta. Sinä puolestasi haluaisit. No, eihän siihen ole kuin kaksi vaihtoehtoa: joko tyydyt tilanteeseen tai puhallat pelin poikki.

 

[Kaija-Leena]

En usko että pitemmän päälle kestää!!

 

[mietiskelen...]

Pari lisäystä... Huomaan, että on vaikea selittää lyhyesti ja helposti ihmiset olettaa, että kaikki on samoin kuin jossain heidän tietämässä suhteessa.

Ei mies mun luo likapyykkikassin kanssa ole koskaan tullut. En siis pese hänen pyykkejään. Siivoan kyllä täällä - mutta toisaalta, tämähän on oma kotini, itse eniten kärsisin, jos en siivoaisi. Enkä ole mikään siivousintoilija, enempikin homssu, jolta saattaa jäädä dödö keittiön pöydälle ja eiliset sukat lattialle. Enempi taitaa olla kyse tuntemuksesta kuin konkreettisista asioista. Mieheltä joskus kysyin, tunteeko hän olevansa kylässä kun on mun luonani. Ei kuulemma, tämä on kuin yksi hänen kodeistaan (yksi on oma koti ja toinen suvun mökki ja kolmas sitten lapsuudenkoti, jossa äitinsä vielä asuu).

Sitä en panisi kyllä yhtään pahaksi, jos mies jonain kertana tulisi ruokakassin kanssa viikonloppukylään. Kun nyt olen hommannut ne ruuat meille molemmille. Tosin sitten jos mennään yhdessä ulos syömään, niin mies maksaa sujuvasti molempien puolesta. Samoin tuonne mökille mennessä hän on kustantanut ruuat.

Baareissa hän ei käy... Tietty joku voi heittää vasta-argumenttina, etten vaan tiedä, kun emme elä 24/7 yhdessä, mutta hän ei ole baarityyppiä. Kaljan tai kaksi voi juoda perjantaina, siinä kaikki. Mä luulen, että hänellä yhteen muuttamisessa on isompi kynnys kuin mulla, sillä hän ei ole aikaisemmin asunut avoliitossa. Sanoikin joskus epäilevänsä, että on niin vanha (!) ettei osaa (?) asua kenenkään kanssa saman katon alla.

 

[asunut]

Höh, kaikki on ok tälläkin hetkellä.

Niin ymmärsinkin, mutta että miksi sitten ei tulevaisuudessa olisi?

Mietiskelen vaan tulevaisuutta, sitä, jatkuuko tämä meidän yhdessäolemisemme tällaisena.

Ymmärsin että mies haluaa mutta Sinä et. Olet ilmoittanut haluavasi ja tarvitsevasi sen takia jotain. Muutos on kai sillä perusteella välttämätön.

Mun teoriani mukaan arkisten asioitten jakaminen lisää yhteenkuuluvaisuutta.

Hyvin mahdollista, tai sitten yhteenkuuluvaisuudentunne lisää asioitten jakamista. Miksi haluaisit jakaa miehen arkea, jos tunnet että Sinulla on jo liikaa vastuuta miehestä?

 

[Kohta viiskyt]

Minä voinen luottaa miesystävääni koska asumme samassa kaupungissa ja hän nyt vaan sattuu olemaan harvinaisesti (ko?) luotettava.

Tuli mieleen vaan, että olisiko ap:n miesystävä pihi. Minun miesystäväni on ja se on yksi suuri syy miksi emme asu yhdessä.

Tuo kaupassakäynti kun ei ap:lla oikein mene niin kuin pitäisi. Minkä takia sinä yksin ostat ruuat? Tarjoaako hän rahaa tai tuoko ruokaa tullessaan?

 

[hyvin kestää]

Aikuiset ihmiset voivat hyvin elää kahta kotia. Kumpikin hoitaa omansa ja tasapuolisuuteen pyritään muutenkin.

Heti tulee sukulaisista mieleen kolme pariskuntaa. Pisin yhteiselo taitaa olla jotain 30 vuoden luokkaa.

 

[So simple]

Minä voinen luottaa miesystävääni koska asumme samassa kaupungissa ja hän nyt vaan sattuu olemaan harvinaisesti (ko?) luotettava.

Tuli mieleen vaan, että olisiko ap:n miesystävä pihi. Minun miesystäväni on ja se on yksi suuri syy miksi emme asu yhdessä.

Tuo kaupassakäynti kun ei ap:lla oikein mene niin kuin pitäisi. Minkä takia sinä yksin ostat ruuat? Tarjoaako hän rahaa tai tuoko ruokaa tullessaan?

Etkö osaa lukea?

Ulkona syöminen ja mökkiruuat ovat kalliimpia kuin kotiruoka. Ala pitää kirjaa miehen syömisistä sinun luonasi ja hänen tarjoamistaa sinulla. Jos jäät pahasti miinukselle, sano asiasta. Jos jäät plussan puolelle niin vaikene tai maksa erotus.

 

[mietiskelen...]

Niin ymmärsinkin, mutta että miksi sitten ei tulevaisuudessa olisi?

No, kuten tuossa jo sanoin, en tunne etäsuhteessa useita vuosia elänyttä lapsetonta pariskuntaa. Se luo epävarmuutta - vaikka ihmiset ja suhteet erilaisia ovatkin.

Ymmärsin että mies haluaa mutta Sinä et. Olet ilmoittanut haluavasi ja tarvitsevasi sen takia jotain. Muutos on kai sillä perusteella välttämätön.

Mies tarkkaan ottain sanoi viimeksi kun asiasta puhuttiin, että tällä hetkellä tämä tilanne tuntuu hyvältä. Minusta myös tämähetkinen on ok tällä hetkellä, mutta esim. muuttoa yhteen vuoden-kahden kuluttua voisi suunnitella. Olisi minustakin epärealistista lähteä ihan juuri nyt yhteen muuttamaan. Muutin itse puolitoista vuotta sitten viimeksi ja asun nyt ensimmäisessä "omassa" asunnossani ikinä (tai pankinhan tämä on, mutta lainoja makselen). Se viimekertainen muutto on sen verran tuoreessa muistissa, ettei ihan heti innosta vastaava. Se ei kumminkaan sulje pois tulevaisuuden suunnitelmia.

Miksi haluaisit jakaa miehen arkea, jos tunnet että Sinulla on jo liikaa vastuuta miehestä?

Tuohon arjen jakamiseen sisältyy ajatus MOLEMMINPUOLISUUDESTA. Mies ei tällä hetkellä juuri näe mua omassa arjessani, enkä minä näe häntä hänen arjessaan.

En sanonut, että minulla olisi liikaa vastuuta miehestä. Koen että mulla on vastuuta suhteesta (siis niistä hetkistä kun ollaan yhdessä). Ja meidän yhdessäolohetket vietetään suurimmaksi osaksi mun kotonani.

 

[Kymmenen vuotta]

Me asustelimme avokkini kanssa 3 vuotta samalla paikkakunnalla omissa asunnoissamme ja sen jälkeen lähes 8 vuotta satojen km:n päässä toisistamme. Minä muutin silloin työn perässä. Lapseni olivat jo omillaan, joten kyse oli vain meidän kahden suhteesta.

Ne olivat tosi hyviä vuosia, vaikka loppuaikoina kaipasimme jo yhteistä osoitetta. Kysymys on siitä, että kumpikin on sitountunut elämään yhdessä ja asettamaan suhteen tärkeimmälle sijalle, että toiseen voi täydesti luottaa. Kumpikin tietysti päättää puolestaan mitä tekee ja mitä jättää tekemättä, sitoutumisen aste määrittää rajat. Meillä se toimi hyvin, emme kumpikaan ole mustasukkaista tyyppiä, sillä luonteeltamme olemme uskollisia kumppanillemme ja hyvä kumppani on niin arvokas asia, jotta sitä ei loukata sanoin eikä teoin.

Kymmenen vuotta on nyt asuttu yhdessä, luotu yhteinen koti ja kivat elämän puitteet. Olemme nauttineet täysillä siitä, että elämme yhteistä kotia.

Alkuun mekin hoidimme arjen kuviot eli siivoukset ja ruokapuolen kumpikin omissa huusholleissamme, mutta ajan kanssa tasapainotimme sen niin, jotta puntit menivät tasan. Mies tuli ruokakassin kanssa luokseni ja päinvastoin. Lomilla ostimme vuoroin ja mahdolliset matkakulut puolitettiin. Meillä oli suunnilleen sama tulotaso ja nykyisellään elämme niin, jotta kummallakin on sama elintaso. Sapuskat maksetaan suunnilleen vuoroittain. Kirjaa emme pidä, teemme niinkuin oikealta tuntuu.

Vaikka elämä erillään olikin hyvää ja piti suhdetta tuoreena, kyllä se syventyi yhteen muuttamisen mukana. Siihen vaikuttaa sellainenkin, jotta ympäristö suhtautuu yhdessä asuvaan pariin erilailla kuin erillään asuvaan, vaikka oltaisiin yhdessä miten pitkään. Ympäristön epävarmuus suhteen laadusta heijastuu jossain määrin. - Jos nyt nykyään jo naurattavana seikkana kerron, jotta "anoppimuori" oli kiltti ja ystävällinen niin kauan, kuin asuimme erillään, mutta yhteenmuuttomme jälkeen hän näytti kyntensä! Ennen muodollinen ja ystävällinen vanha nainen rupesi mustikseksi ja tyrkkimään minua ulos kuvioista. Konstit olivat monet, mutta turhaan kaikki vaiva!

Se on semmosta joittenkin kanssa, jotta hoputtaa ei passaa. Antaa ajan ja ikävän tehdä tehtävänsä. Muuta vähän käytäntöjä ja ala edellyttää sitä ruokakassia tai menette kauppaan yhdessä ja sujuvasti vain alat pakata tavaroita ja jätät miehen kassalle. Eiköhän vihje riitä ja jollei riitä, sano suoraan. Ihan sama passauksen kanssa. Kyllä jokainen meistä olisi mielellään valmiilla, jos sitä vapaaehtoisesti tyrkytetään. Siinä on se vaara, jotta toinen alkaa pitää sitä itsestän selvänä ja käytäntöä on vaikea muuttaa, mitä pitempään se on toiminut.

Kiepsahda vain sohvalle löhöämään, nosta jalat pöydälle ja sano viehkeästi, jotta yllätäpä ukkokulta minut nyt oikein hyvällä sapuskalla. Jotta olisi ihanaa syödä joskus sinunkin laittamaasi ruokaa.

 

[asunut]

No, kuten tuossa jo sanoin, en tunne etäsuhteessa useita vuosia elänyttä lapsetonta pariskuntaa. Se luo epävarmuutta - vaikka ihmiset ja suhteet erilaisia ovatkin.

Niin ymmärsinkin. Se että jotkut muut tuntevat sellaisia, ei auta Sinua tunnetasolla, jos siihen tietoon on vaikeuksia luottaa.

Mies tarkkaan ottain sanoi viimeksi kun asiasta puhuttiin, että tällä hetkellä tämä tilanne tuntuu hyvältä. Minusta myös tämähetkinen on ok tällä hetkellä, mutta esim. muuttoa yhteen vuoden-kahden kuluttua voisi suunnitella.

Voitte ymmärtääkseni olla siis ns. sopusoinnussa odotustenne kanssa. Voisiko sanoa että kummallekin sopii muuttunut tilanne tulevaisuudessa, eikä sitä tarvitsekaan pohtia kestääkö se tilanne mikä nyt on?

Täsmäkysymyksieni ärsyttävyys johtuu siitä etten tiedä tähän epämääräiseen ongelmaan muuta kuin Sinulle epämieluisaksi arvioimani ratkaisun. Haluaisin kovasti saada tietää muunlaisiakin, esim. Sinua miellyttäviä arvioita ja ymmärtää sen mukaisesti edullisia ratkaisumalleja.

Siksi toivon ja pyydän ettet menettäisi malttiasi koska minulle se merkitsee etten voi saada tietää mitä oikeasti ajattelet. Kirjoitan myöhemmin lisää.

 

[Pavlova]

Luulen, että erikseen asuminen on harvinaista ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että asuminen on niin pirun kallista. Jos kuitenkaan rahasta ei tee tiukkaa, niin miksi väkisin muuttaa saman katon alle. Käsittääkseni ihan presidenttimme Tarja Halosella ja hänen puolisollaankin on kerrostalossa viereiset huoneistot eli vaikka asuvat (tai ainakin ennen asuivat avoliitossaan) samassa talossa, niin kummallakin oli ns. oma ulko-ovi.

Minusta tuntuu, että varsinkin vanhemmassa ikäpolvessa sanotaan nyt kärjistäen 50-60 vuotiaissa voi olla hyvinkin yleistä, että on kaksi asuntoa. Syynä voi olla esim. se, että edellinen avioliitto on päättynyt (ero tai leskeys) eikä esim. omien lasten tai sukulaisten vuoksi haluta tuoda uutta seurustelukumppania "viralliseksi" varsinkin, jos esimerkiksi omat lapset eivät sulata omalla vanhemmallaan uutta puolisoa. Tuon ikäisillä on yleensä asunnot jo maksettu, joten kyse ei ole rahasta.

Tuolla vauvapalstalla herätti aika paljon keskustelua sellainen keskustelun avaus, jossa pienen lapsen kanssa aviopari oli lopen uupunut ja harkitsi sitä, että hommaisivat toisen asunnon, jossa voisi käydä lepäämässä. Onkohan sinullakin niin, että miesystäväsi haluaa välillä olla ihan itsekseen, jotta hän hetken aikaa yksin oltuaan tulee taas luoksesi, kun ehtii tulla riittävän ikävä?

 

[mietiskelen...]

Täsmäkysymyksieni ärsyttävyys johtuu siitä etten tiedä tähän epämääräiseen ongelmaan muuta kuin Sinulle epämieluisaksi arvioimani ratkaisun.

Eh. En lähtenyt kirjoittamaan sen takia, että haluaisin Ratkaisun. Olen vaan ensin itsekseni ihmetellyt, miksi tämä "oma tupa, oma lupa" -eläminen tuntuu epävarmuutta herättelevältä. Ensin (siis ennen ensimmäistä kirjoitusta) tajusin omat oletukseni: suhde jossa eletään erillään eri kaupungeissa, ei kestä. Lähinnä siis halusin kokemuksia, joilla tuon oletuksen paikkansapitävyyttä voisi horjuttaa, etenkin kun aikuisten oikeasti en itsekään ole valmis asunnonetsimis- ja muuttamisrumbaan juuri nyt. Olen muuttanut parikymmentä kertaa, joten aika tarkkaan tiedän, miten paljon työtä muutto teettää.

Miehen asunto isompi kuin mun. Kumpikin maksaa pankkilainaa, emmekä ole mitään isotuloisia, ei taida olla edes keskitasoa meidän ansiot. Periaatteessa mahtuisimme molemmat miehen nykyiseen kotiin, mutta mun olisi aika mahdotonta kulkea sieltä käsin nykyiseen työpaikkaani. Mulla ei edes ole ajokorttia ja kuljen kävellen/pyörällä omat työmatkat. Olisi kyllä aika herkullista, jos välimatkaa olisi vähän vähemmän - asuisimme esim. samassa kaupunginosassa - silloin poistuisi kulkemisten hankaluus.

Joku ehdotti kaikkien kulujen kirjaamista. Suhtaudun suhteeseen vähän vähemmän matemaattisesti. Tietynlainen tasapaino pitää säilyttää, mutta on aika mahdotonta laskea aina kaikkea puoliksi. Olen kustantanut meidän molempien ruokia mun kotonani vietettynä aikana, mutta mies taas on kustantanut meidän molempien liikkumista ja ulkona syömistä. Esim. matkaa mökille on satakunta kilsaa suuntaansa ja viimeksi taidettiin yhdessä etnisessä ravintolassa syödä neljänkympin edestä. Se tunnetason kokemus, että mies on vaan vieraana ja passiivisena odottelemassa, kun mä laitan ruokaa tms., on noiden rahalaskujen ulottumattomissa.

Mies yleensäkään ei taida oikein osata laittaa ruokaa, ei tunne eri ruoka-aineita ja on ilmeisesti eineslinjalla omassa kotonaan... Sinänsä ei tuo ruuanlaiton "osaaminen" ole mikään tae tasapuolisuudesta, mun ex-avopuoliso oli taitava ruuanlaittaja, mutta niin patalaiska, että mä jouduin/pääsin laittamaan aina kaikki arkiruuat. Heh. Pitänee yrittää tehdä keittiöjuttuja enemmän yhdessä. Multa vaan ei tuo käskeminen/pyytäminen kovin helposti luonnistu. Pitää harjoitella

On hyvä kuulla noita päinvastaisia kokemuksia etäsuhteesta, joka on jatkunut erillään asumisesta huolimatta. En pidä itseäni mustasukkaisena tyyppinä, enkä miehessäkään ole merkkejä siihen huomannut. Siinä mielessä siis meillä on edellytyksiä. Kymmenen vuotta kirjoitti fiksusti siitä, että yhteinen osoite merkkaa myös suhteen asettamista tärkeimmälle tilalle ja muut ihmiset ottavat "vakavammin" yhdessä asuvan parin suhteen.

 

[hyvä kokeilla]

Kestää. Meillä on kestänyt yli 5 vuotta. Asumme nyt muutaman kuukauden "pakosta" yhdessä koska olen vaihtamassa omaa asuntoani. Tavallaan ihan mukavaa olla avoparikin, mutta edelleenkin olemme molemmat sitä mieltä että omat kodit on sittenkin se paras vaihtoehto. Ei tule riitaa tyhjänpäiväisistä asioista ja suhde pysyy tuoreempana kun ei olla 24/7 tekemisissä toistemme kanssa. Kyse ei ole siitä ettemme rakastaisi toisiamme, haluamme vaan molemmat sitä ihan omaa aikaakin jolloin saa katsoa sitä tv-kanavaa jota haluaa tai kuunnella sitä omaa lempimusiikkia silloin kun haluaa, mennä nukkumaan silloin kun haluaa, syödä silloin kun haluaa ja mitä haluaa eikä tarvitse tehdä kompromisseja tai miellyttää toista.

Minusta se kyllä kertoo jotain suhteesta jos tulee pikkuasioista riitaa koko ajan jos asutaan yhdessä. Eli erillään asuessa vain helposti sysätään syrjään ongelmia, jotka sitten jossain vaiheessa kuitenkin tulee esiin. Mielestäni on parempi tietää kuitenkin suhteellisen aikaisin toimiiko yhteiselo vai ei, koska jos sitä sitten jossain vaiheessa muutetaan yhteen tai hankitaan vaikka lapsiakin, niin silloin on aika ikävä huomata ettei sovitakaan yhteen.

Suhteen tuoreena pitäminen taas on vain sitä alkuhuuman pitkittämistä joka ei kuitenkaan kestä ikuisesti. Minusta parasta on, kun se alkuhuuma vaihtuu siksi oikeaksi syväksi rakkaudeksi. Kompromisseja joutuu suhteessa kuitenkin tekemään, joten niitä on hyvä oppia tekemään. Toista miellyttääkseen nyt ei koskaan pitäisi tehdä mitään muutenkaan (esim. meikit päälle 24/7 jotta olisi kaunis, ei se ole rakkautta). Liian itsekkäästi jos elää niin ei varmaan koskaan opi asumaan kenenkään kanssa. Kokemuksesta tiedän...

Minä ainakin saan parisuhteessakin mennä nukkumaan silloin kun haluan, ei se mies pakota väkisin valvomaan kanssaan Samoin syödään silloin kun on nälkä, jos toisella ei ole nälkä niin ei tarvitse hänen syödä tai hänelle laittaa ruokaa. Siinä vaiheessa kun ei ole vielä lapsia on aika helppoa elellä yhdessäkin niin kuin haluaa, ilman mitään tiukkoja aikatauluja.

Omaa aikaakin on näin lapsettomana paljon, kun on omia ystäviä ja harrastuksia. Kotonakin saa olla rauhassa yksin kun toinen on omissa menoissaan. Minusta siis ainakaan yhdessä asuminen ei rajoita mitenkään kunhan se kumppani on vain itselle sopiva, tietysti mustasukkaisen miehen kanssa olisi ikävä elää (mutta toisaalta en haluaisi edes seurustella sellaisen kanssa vaikka asuttaisi eri osoitteissa), tai siivoushullu pirttihirmu on kauhistus miehelle joka on tottunut elämään hieman sotkuisemmin. Mutta kuten sanottu, se on hyvä tietää ajoissa eikä siinä vaiheessa kun ollaan oltu yhdessä 10 vuotta ja päätetään muuttaa yhteen, ikävä silloin huomata ettei sovitakaan yhteen.

 

[arhk]

Pari lisäystä... Huomaan, että on vaikea selittää lyhyesti ja helposti ihmiset olettaa, että kaikki on samoin kuin jossain heidän tietämässä suhteessa.

Ei mies mun luo likapyykkikassin kanssa ole koskaan tullut. En siis pese hänen pyykkejään. Siivoan kyllä täällä - mutta toisaalta, tämähän on oma kotini, itse eniten kärsisin, jos en siivoaisi. Enkä ole mikään siivousintoilija, enempikin homssu, jolta saattaa jäädä dödö keittiön pöydälle ja eiliset sukat lattialle. Enempi taitaa olla kyse tuntemuksesta kuin konkreettisista asioista. Mieheltä joskus kysyin, tunteeko hän olevansa kylässä kun on mun luonani. Ei kuulemma, tämä on kuin yksi hänen kodeistaan (yksi on oma koti ja toinen suvun mökki ja kolmas sitten lapsuudenkoti, jossa äitinsä vielä asuu).

Sitä en panisi kyllä yhtään pahaksi, jos mies jonain kertana tulisi ruokakassin kanssa viikonloppukylään. Kun nyt olen hommannut ne ruuat meille molemmille. Tosin sitten jos mennään yhdessä ulos syömään, niin mies maksaa sujuvasti molempien puolesta. Samoin tuonne mökille mennessä hän on kustantanut ruuat.

Baareissa hän ei käy... Tietty joku voi heittää vasta-argumenttina, etten vaan tiedä, kun emme elä 24/7 yhdessä, mutta hän ei ole baarityyppiä. Kaljan tai kaksi voi juoda perjantaina, siinä kaikki. Mä luulen, että hänellä yhteen muuttamisessa on isompi kynnys kuin mulla, sillä hän ei ole aikaisemmin asunut avoliitossa. Sanoikin joskus epäilevänsä, että on niin vanha (!) ettei osaa (?) asua kenenkään kanssa saman katon alla.

Kun tätä ketjua lukee , tulee väkisin mieleen että miehet käyttää naisia hyväkseen. Mies tulee valmiin päälle. Mies ei ota vastuuta mistään. Valmis ruokapöytä, varmaan sekin naisen rahoilla maksettu, ja mies vain hamuaa kermat itselleen............ ei toimi. Ei toimi ........

 

[asunut]

Eh. En lähtenyt kirjoittamaan sen takia, että haluaisin Ratkaisun. Olen vaan ensin itsekseni ihmetellyt, miksi tämä "oma tupa, oma lupa" -eläminen tuntuu epävarmuutta herättelevältä.

En tarkoita ratkaisulla mitään käytännöllisiä järjestelyjä, mistä on ollut puhetta. Lähinnä 'arvoituksen ratkaisevaa ajatusta', vastausta kysymykseen, merkityksen löytämistä. Juttu on abstrakti eikä konkreettinen asiaintila, joksi se tässäkin ketjussa alkaa hiljalleen symboloitua. Minun täytyy miettiä vielä sanojani.

 

[asunut]

Se tunnetason kokemus, että mies on vaan vieraana ja passiivisena odottelemassa, kun mä laitan ruokaa tms., on noiden rahalaskujen ulottumattomissa.

Olet oikeassa, sitä arviota ei voi tarkkaan laskea ja tunne syntyy kokemuksen tulkinnasta.

Sitä en panisi kyllä yhtään pahaksi, jos mies jonain kertana tulisi ruokakassin kanssa viikonloppukylään.

Tavanomainen asiaa edustava symboli. Mutta entä jos mies sanoisikin: "Hei! Kävin joutessani kaupassa ja ostin ne ruoat mitkä haluan viikonloppuna syödäkin, niin sinun ei tarvitse vaivautua minun takiani laittamaan mitään ja onhan itsestäänselvää että maksan tietenkin oman elämiseni."

Olisiko silloin oikeastaan parempi että hän nauttisi sittenkin tarjoamasi aterian?

Pitänee yrittää tehdä keittiöjuttuja enemmän yhdessä. Multa vaan ei tuo käskeminen/pyytäminen kovin helposti luonnistu. Pitää harjoitella

Noita keinoja en suosittelisi. Pyytämällä voi saada symbolin mutta merkitys jää epäselväksi. Käskemällä yl. menettää juuri sen mitä tahtoisi.