Keskustelu jäi käymättä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Asumuserossa
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Asumuserossa

Vieras
Hei kaikille,

Muutimme aviomieheni kanssa eri osoitteisiin kuukauden päivät sitten. Mies ei enää tahdo elää kanssani ja sillä sipuli. Liittomme ei ollut riitaisa eikä väkivaltainen. Myöskään alkoholi ei ollut kuvioissa.

Mutta kertokaapas te lähteneet, miksi teillä ei ole halua keskustella exänne kanssa asioista? Minä ainakin olisin halunnut (ja haluaisin vieläkin) käydä lävitse, mikä tässä meidän parisuhteessa meni metsään. Jotenkin ""en tahdo enää"" ei riitä vastaukseksi. Täällä vain arvaillaan, mitä, missä, milloin, miksi..... Mieheni sanoi, ettei ei ole reilua minua kohtaan jatkaa avioliittoa, kun hänen tunteensa ovat mitkä ovat (siis ei tunteita). Eikö myös olisi reilua minua kohtaan keskustella asiasta, varsinkin kun minä niin haluaisin. Ei sillä, että uskoisin keskustelun mitään muuttavan välillämme, mutta tuntuu tosi pahalta, kun lähes 20 vuotta heitetään selittelemättä romukoppaan.

Nyt emme ole olleet tekemisissä toistemme kanssa pakollisia kuvioita lukuunottamatta; nekin tekstiviestein. Itse olen pohtinut liittoamme, kirjoittanut ajatuksia paperille ja lähettänyt ne miehellenikin. Hän ei ole vastannut, itse asiassa tiesinkin, ettei hän vastaa, mutta lukenut hän on -ainakin osan.

Jotenkin vain ihmetyttää, että avioparista tulee kuin napista painaen toisilleen vieraat ihmiset. Kadehtien luen kaikkien teidän juttuja, joissa asioista kuitenkin keskustellaan ja jopa parisuhdeterapiaa käytetään,vaikka sitten erottaisiinkin. Itse koen niin, että ero on yksi vaihtoehto. En halua itsekään pakkoliitossa elää. Koska emme olleet riidoissa, olisimme voineet tämän eron hoitaa yhdessä toinen toistamme tukien. Mutta kun ei, niin ei.

Olenko minä äärettömän fiksu jätetty, vai elänkö haavemaailmassa, kun luulen, että eron voisi hoitaa toisellakin tavalla.
 
Olen lahelta katsonut, kun eras ystavani on paattanyt pari pitkahkoa suhdettaan. Toisessa han oli jattaja, toisessa jatetty osapuoli. Molemmissa tapauksissa han kuitenkin toimi lahes samoin. Han demonisoi ex:nsa. Ihmettelin asiaa ja han sanoi, etta se on hanen tapansa kayda luopumisprosessi lapi.

Jotenkin han psyykkaa itsensa uskomaan, ettei siina toisessa todellakaan ollut mitaan hyvaa. Nain ei tule kiusausta lammitella suhdetta uudelleen. Poissa silmista, poissa mielesta. Keskustelu on turhaa, koska se ei voisi johtaa mihinkaan.

Itse joskus jonkun jatettyani olen kokenut eron jalkeisen keskustelun kiusalliseksi. Kun toinen tivaa, miksi haluan erota. En kuitenkaan haluaisi loukata, mutta tiedan syiden kertomisen loukkaavan kuitenkin. Ihminen yrittaa menna siita mista aita on matalin ja jattaa ikavat keskustelut kaymatta.
 
Kiitos vastauksestasi. Enpäs tullut ajatelleeksi, että miehestäni keskustelu voi olla kiusallista eikä hän halua minua loukata enempää.

Voi se tietenkin näinkin olla.
 
Voihan tuo mahdollinen loukkaaminen olla jokin tekosyy olla kokonaan puhumatta, mutta kyllä senkin voisi ottaa huomioon, jos toinen haluaa kuulla ne syyt!!!

Esim. jätetyn voi olla helpompi luopua rakkaastaan (ja jopa demonisoida sitä), jos kuulee oikeat syyt (ja tarpeeksi niitä).

Silloin voi olla helpompi mieltää, että vastapuolelle oli todella mahdotonta jatkaa suhdetta jätetyn kanssa.

Jättäjä ei saisi aliarvioida jätettyä ja päättää hänen puolestaan, mikä hänelle on on soveliasta kuulla.

Mielestäni jätetyllä on oikeus kysyä syytä ja saada puhua asiosta ainakin kerran. Mtä pidempi suhde on ollut kyseessä, sitä oikeutetumpaa se jätetylle on, varsinkin, jos hänen jätetään ilman riitoja ja hän on luullut kaiken olleen hyvin.

Jättäjä yrittää säilyttää jättäessään keskusteluyhteyden, jos ARVOSTAA sitä toista.

Itse olen pyrkinyt kertomaan vastaavassa tilanteessa syyt, jos toinen on halunnut. Esim. jos on ollut vasta tapailuasteella ja vastassa on ollut mitä mukavin ja reiluin mies, eikä vain ole jostain syystä kolahtanut. Ei tulisi mieleenkään jättää vastaamatta soittoihin, vaan kertoa tilanne niin, että se on toisellekin selvä, eikä pitää epätietoisuudessa.

Luulen, että on tyypillistä se, että jos on jo päätetty kokonaan erota, ei todella pidetä mitään yhteyttä. Sen sijaan, jos vasta mietitään lopullista eroa, yhteyttä saatetaankin pitää, ettei tulisi poltettua siltoja kokonaan...

Ap, ulkopuolisen silmin miehesi kuitenkin vaikuttaa aika suoraselkäiseltä, ja jämptiltä mieheltä (ellei hänellä jo ole uutta naista)

Hän on aika selvästi kertonut eron syyn: tunteiden puuttuminen

>Täällä vain arvaillaan, mitä, missä, milloin, miksi..... Mieheni sanoi, ettei ei ole reilua minua kohtaan jatkaa avioliittoa, kun hänen tunteensa ovat mitkä ovat (siis ei tunteita).

Ja todentotta, poismuutto ennen uutta naista on reilua, kun ei anna sinulle toivoa jatkosta, jos sellaista ei ole tulossa ja samaan aikaan etsisikin uutta rinnalleen. Sinun helpotus on se, ettet joudu elämään epätietoisuudessa.

Toisaalta avioliitossahan luvataan rakastaa. Onko miehesi yrittänyt SINUN KANSSASI saada suhdettanne uuteen nousuun, vai onko vain luovuttanut?

Ohjeeni on, että jatka elämääsi eteenpäin, älä enää kysele mieheltä syitä. Anna miehen ymmärtää, että jatkat elämääsi ilman häntäkin, nautit vapaudesta, sinulla on hauska ja jännittävä elämä, jne. Sitä ei koskaan tiedä, tuleeko miehesi sittenkin katumapäälle ja alkaakin kyselemään sinun perääsi. Vaikka ei kyselisi, olet jo päässyt uuden elämän alkuun.

Äsköinen voi nyt luulostaa tylyltä ohjeelta. Sinulla on tietenkin tarve ja lupa surra ensin pois mennyt liitto ja yllätyksenä tullut ero.

Voimia kevääseen ! :)


 
Demonisoinnista on juttua www.suomi24/avioeropalstalla.

Ihan järkeenkäypä selitys toisen mollaamiselle jättämisen jälkeen.

Jossakin toisessa viestiketjussa on juttua laumaeläimestä.
Tuokin teoria kuulostaa minusta hyvältä. Vaikeisiinkin asioihin voi olla ihan yksinkertainen selitys.

Vatvominen on ainakin minulle tärkeää. Ihminen prosessoi asioita mielessään omalla tavallaan.

Luin päivän lehden yleisöpalstalta keskustelun surun työstämisestä. Hyvin moni lääkäri kohtelee surun kohdanneita potilaita päin seiniä. Asiasta oli ollut puhetta lääkäripäivillä.

Avioero voi olla pahempi juttu kuin läheisen kuolema.
Kirjoituksen nainen oli elänyt monta viikkoa unilääkkeiden varassa. Minä en ole koskaan tarvinnut lääkkeitä, mutta kirjoittaminen ja lukeminen on minulle tärkeää.

Olen kirjoittanut exälleni aikoinaan paljon kirjeitä, mutta vastausena sain vain uhkailuja. Näköjään suomalaiset miehet kohtelevat ex-aviovaimoaan huonommin kuin ketään muuta. Nyt radiosta tulee Eija Kantolan Kuka. Pidän tuosta biisistä paljon. Kun vei sut täältä kuka untas vartiois, kut et enää öitä kanssain jaa...
 
Mun mielestä on hyvä kuulla kaikki pahat asiat mitä jättäjä itsestä ajattelee, koska niitä voi käyttää rakennusaineina tehdessään itselleen selväksi, että toisella ei ole minulle mitään annettavaa.

Luulen, että on tyypillisesti miehelle vaikeaa keskustella ja käsitellä asioita. Naiset ovat siinä paljon harjaantuneempia, kun tekevät sitä jatkuvasti ystäviensä kanssa.

Omasta mielestäni voisit kirjoittaa miehelle meilejä niin kauan kuin asia vaivaa ja saat luotua kuvan tapahtumista niillä tiedoilla, joita sinulla on. Voit perustaa anonyymin postilaatikon, johon kirjoitat, ilmoittaa miehelle osoitteen ja salasanan, silloin näet lukeeko mies viestisi. Sinulla on myös oikeus pyytää keskustelua. Mutta hyödyt asioiden pohtimisesta, vaikka mies ei vastaisikaan. Teet sillä kuitenkin suru- ja erotyötä.

Mieskin voi jotenkin ymmärtää miltä sinusta tuntuu. Voi tulla esille myös sellaista mitä mies ei koskaan tajunnut.
 
Suo anteeksi, että kirjoitan sinulle näin suoraa. Uskot ja ymmärrät tämän paremmin kun teksti on karua.
Suomalaisissa avioliitoissa puhutaan, erotaan ja riidellään (yleensä) vain kolmesta syystä.
Ne syyt ovat: Viina, vieras (nainen tai mies)ja vittu.

Sinun kohdallasi on keskimmäinen todennäköisin syy eroon.
Miehesi ei pysty (halua) kertoa syytä, koska tietää loukkaavansa sinua syvästi, eikä hän sitä halua tehdä.

Valitettavasti olet herkkä, ""sinisilmäinen""ja elät haavemaailmassa, kuten itsekin arvelet.
Elämä on karu ja me herkemmät opimme vain kantapään kautta sen nurjat puolet.
 
En minäkään voi muuta kuin arvailla syytä puhumattomuuteen.

Mutta se, että ei riidellä suhteessa ei ole suhteen hyvän suhteen tae. Silloin ei asioita käsitellä ja aina on kuitenkin erimielisyyksiä, mutta ne haudataan. Jos ei riidellä, niin todenäköisesti toinen on alistettu, eikä se ole kovinkaan vaikea muistella kumman puolison mielipide jäi useimmiten voimaan...
Sieltä voi myös lähteä hakemaan syitä erolle...
 
jotenkin tällaisista jutuista tulee ajatelleeksi, ettei ihmisillä yleensä ole paljoa tunteita eikä kykyä tuntea. Olisivatko tunteet muutoin noin vain pois pyyhittävissä, en usko.

Kirjoittaminen ja keskustelu toisen, vaikkapa aivan ulkopuolisen henkilön kanssa voi auttaa hahmottamaan tilannetta, mutta silloinkin vain omasta näkökulmastasi. On sekin hyvä, mutta kysymysmerkkejä varmaan jää, kuten aina, jos erotaan ""ilman mitään syytä"" tai ero tulee toiselle osapuolelle yllätyksenä kuin salama kirkkaalta taivaalta. Riidat ja epäsopu tekevät eron ymmärrettäväksi.

Samoin, erotessamme yli 20 vuotta kestäneentä suhteesta, mies ei suostunut puhumaan eikä vastaamaan kysymyksiin. Puhumattomuus oli ilmeisesti hänen taholtaan melkoinen vihan ilmentymä. Omat reaktioni miehen käytökseen (jonkinlaista reflektiota varmaan) olivat nekin lopulta täynnä vihaa ja kiukkua. Tunsin myös kunka kaikki pettymykset vuosien varrelta noisivat pintaan

Ja vaikka kuinka kehoitetaan muistamaan menneitä hyvällä ja parantamaan siten omat haavansa, ei se onnistunut. En kylläkään tiedä, olisiko ero ollut henkisesti helpompi yhteisten keskustelujen jälkeen. Ehkä.
 
eli kyseessä on toinen nainen ja toinen vi..u.Tämän vuoksi ei halua olla missään tekemisessä kanssasi,koska olisi vaikea selittää toisen naisen olemassa olo.Ilmeisesti suhde on jatkunut jo pitkään.Otapa selvää ja ilmoita meille myös.
Joko omaisuus on jaettu.siinä voi olla syy,että on hiljaa,ettet saa selville,että on pettänyt ja ala vaatimaan mahdottomia,kuten vihaiset petetyt entiset eukot ruukaa tehdä.
Minulla ei ole ollut asiaa exälleni viiteen vesikesään eikä tule olemaan.en haluaisi edes nähdä häntä ja toivoisin hänen muuttavan kuuhun.
 
Toki jätettynä olisi kivaa saada selviä vastauksia ja syitä, mutta eikö se, ettei toinen enää halua olla yhdessä riitä? Miten se, ettei toinen enää rakasta ja halua jatkaa yhdessäeloa, on huono ja riittämätön selitys?

En usko, että kenenkään tunteet tuosta vaan pois pyyhkiytyvät. Mutta ajan kanssa niinkin tapahtuu. Monesti ne jättäjän tunteet ovat hiipuneet jo kauan ennen eropäätöstä. Tottakai se jätetylle tulee yllätyksenä, ja reiluinta toki olisi ollut puhua asioista jo silloin, kun se tunnekuolema alkoi. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, ja se ei silti tarkoita etteikö koskaan olisi tosissaan rakastanutkaan.

Minun exäni jätti minut sen suuremmin syitä selittelemättä. Ei vaan halunnut jatkaa enää, se riitti minulle perusteeksi oikein hyvin. En oikein usko, että hän itsekään tiesi tarkkaan miksi näin kävi. Sen ainakin tiedän, ettei vitulla ja vierailla naisilla ollut sen asian kanssa tekemistä. Kaikkeen vaan ei ole yksiselitteisiä syitä. Juuri siksi itseasiassa se, ettei enää halua toista, onkin todella riittävä syy.

 
Ap.
Minulle miehen eroilmoitus on suuri yllätys. Ei riitoja, ei toisia naisia tai miehiä. Päivittäin hellyydenosoituksia. Viikottain seksiä. Eroilmoituksen jälkeen sain siihen ainoaan kysymykseen jonka osasin esittää, ""miksi"", vastauksen ""en tiedä. Tämä (perhe, avioliitto) ei vain ole minun juttuni"". Häneltä meni 25 vuotta huomata se.

Kuukauden päästä hän lähti. Yritin pitää yhteyttä, mutta hän kielsi.

Ja hyvä kun kielsi. En olisi varmaan koskaan päässyt hänestä irti. Niin paljon häntä rakastin. Mutta toteutin hänen toiveensa. En soittanut, en kirjoittanut sähköposteja, en tekstiviestejä. Vastasin jos hän kirjoitti - lyhyesti ja vain siihen mitä kysyttiin. 99 %:sesti asia koski lapsia.

Tiedätkö. Se, että jäät vaille vastauksia on kamalaa. Mutta voi olla itsesi kannalta hyvä, että et kuule hänestä mitään. Helpommin pääset irti.

Usko minua. Voimia.
 
Meidän erossamme minä olin se joka ""jätti"". Eroamisesta keskusteltiin vain sen yhden ainoan kerran, tosi tunnepitoinen keskustelu jossa ei varsinaisesti käyty läpi mitään syitä eroon. sen taisin sanoa, ettei mulla vaan ole energiaa siihen suhteeseen tai siihen, että tekisin töitä saadakseni homman toimimaan niinkuin sen musta pitäis toimia.

Jälkikäteen hirvittää aina kun ex-mies soittaa tms. Että jos se alkaakin nyt kyselemään niitä syitä? tiedän jo nyt loukanneeni häntä niin paljon, että syiden puiminen vain toisi lisää pahaa oloa. Kun väistämättä tulisi esiin miehen huonoja puolia (minun mielestäni siis) tms. En mielelläni muutenkaan ole exäni kanssa tekemisissä, vaikkei minulla varsinaisesti häntä vastaan mitään olekaan. On vaan paljon helpompaa päästä itsekin yli erosta ja toisen satuttamisesta kun ei joudu tätä näkemään. Muutaman itkupuhelun olen hänen kanssaan käynyt (mies siis itkee ja minä yritän lohduttaa..), mutta niistä jää vaan älyttömän paha olo moneksi viikoksi.

Ei eroaminen kai koskaan ole helppoa, oli sitten jättäjä tai jätetty. Voimia sinulle, kuitenkin.
 
Olisin se puhumaton mies... Koen suhteessani (21v) että, vaimo hallitsee jokaisen keskustelun viimmeistä valttikorttia. On ne keskustelut kuinka tunnepitoisia tahansa, lopputulos on hiljainen, kylmä selibaatti... monta on kynttilää palanut mun sytyttämänä. Jos ja kun lähden , en alennu selittelemään tunteitani ... Elämä on kertonut ettei hän niitä ymmärrä. Käyttää vain niitä minua itseäni vastaan...
 
Haluaako jätetty todellakin rehellisyyttä? Muutuit vuosien kuluessa pilkunnussijaksi. Valitit aina kaikesta, etkä nähnyt itsessäsi mitään vikaa. Uskottelit itsellesi että me halusimme, vaikka sinä päätit, etkä kuullut tai ymmärtänyt, että olin eri mieltä.

Minun tapani tehdä asioita oli aina väärä. Seksin puutteeseen ei kukaan ollut mielestäsi kuollut. Vaikka nauroit lihomistani ystävillesi, et huomannut muuttuneesi itsekin melkoiseksi maatuskaksi. Jatkuva valituksesi olemattomista sairauksista muistutti aspergrenin syndroomaa.

Sinä tiesit paremmin, mikä minulle on hyväksi. Ei tupakkaa, ei viinaa, ei kavereita, ei mökki- tai kalareissuja. Rakkaudenosoituksesi olivat äidillisyyttä, ei aikuisen ihmisen kunnioitusta.

Ei meistä tullut ventivieraita napin painalluksella. Sinä et tuntenut minua enää vuosiin. En vain saanut suunvuoroa päsmäröinniltäsi.
 
Minun mielestäni jättäjä, joka lähtee yllättäen, syytä ilmoittamatta - häviää vaan, on pelkuri, joka ei uskalla kohdata tekoaan eikä omaa ja toisen pahaa oloa.
Kyllä monien yhteisten vuosien jälkeen jätetyllä on oikeus
kuulla miksi. Yleensä miehet tekevät näin - eivät puhu, eivät selitä eivätkä edes vastaa viesteihin. Ystäväni psykoterapeutti sanoi, että useasti mies ei vaan pysty kohtaamaan asiaa ja puhumaan siitä - työntää mieluummin koko asian mielestään.J ätetty on täysin hukassa, sekaisin ja hämmentynyt. Surun ja tuskan lisäksi tulee vielä epätoivo ja syyllisyys. Valtava määrä vastaamattimia kysymyksiä pyörii päässä kokoajan. Jätetty joutuu tekemään todella töitä itsensä kanssa, että pääsee tasapainoon. Jättäjä vaan jatkaa tyytyväisenä elämäänsä, useasti uuden rakkaan kanssa. Mutta uskon, että vanha sanonta ""minkä taakseen jättää, sen edestään löytää"" pitää paikkansa. Käsittelemättömät asiat tulevat esiin joskus - selittämättömänä pahana olona, syyllisyyden tunteina, outoina riitoina - ei ihminen pääse pakoon itseään eikä selvittättömiä asioitaan - ne seuraavat perässä.
 
Erosin neljä vuotta sitten lähes 20v kestäneestä avioliitosta. Ex-mieheni ei halunnut keskustella mistään, sanoi vaan, että ei kai nämä asiat koskaan selviä. Itselläni olisi ollut ainakin miljoona kysymystä vailla vastausta. Oli todella vaikeaa käsitellä asioita kun piti itse arvata vastaukset.
Vuosi varmaan meni aika synkissä tunnelmissa. Tänä päivänä tilanne on se, että olen exän kanssa hyvissä väleissä. Soittelemme ja istumme joskus jopa samassa kahvipöydässä. Edelleenkään emme keskustele avioerostamme, eikä niillä vastauksilla enää ole minulle mitään merkitystä. Olemme molemmat aloittaneet uuden elämän. Olen onnellinen siitä, että me molemmat olemme pystyneet jättämään menneet taaksemme ja pystyneet sitoutumaan uusiin ihmissuhteisiin ilman että menneisyys kummittelisi elämässämme vastaamattomine kysymyksineen.
Helpolla tällaiseen tilanteeseen ei pääse. Kyllä siinä täytyy monet keskustelut käydä itsensä ja ystäviensä kanssa. Ja ennen kaikkea nähdä myös omat virheensä.
 
Ai miehet? Se on kova paikka naiselle kun ote kirpoaa miehestä... Minulle joka en ole ikinä lyönyt naista(vaikka nainen on) ,puhumattomuus eron jälkeen olisi henkinen lyöntini. Nainen joka selittää miehensä sanaa sanomatta jättäneen hänet, tunnustaa olevansa todellinen piru parisuhteessa.
 
Minä jättäessäni en enää halunnut keskustella yhtään mistään kun olin vuosikaudet keskustelua yrittänyt. Miehen mielestä ei keskusteltavaa ollut avioliiton aikana. Sitten kun eron tullessa hän olisikin ollut valmis keskustelemaan, niin minulla ei ollut enää halua keskustella.

Tämä siis vain minun tapauksessani, jokaisella varmaan omat syynsä.
 
Minäkin olen yrittänyt saada keskustelua ennen eroa, mutta vaikeaa on. Yritän erota jollain tavalla siististi, mutta keskustelua ei saa millään aikaan. Riitahan siitä syntyy. On sitä syytä sysissä kuin sepissäkin. - Ja tähän eroon on syynä
viina...
Mutta , jos toinen yrittää tosissaan olla ilman viinaa. Pitääkö katsoa, kuinka kauan hän pystyy olemaan ilman viinaa vai pitäisikö vaan lähteä, niin olisi helpompi itselle kun ei taas kerran tarvitse pettyä ja kokea taas sama rähinä?
Naimisissa yli 20 v. , niin että kokemusta on.
 
Ihminen haluaisi ymmärtää voidakseen jatkaa elämää, tältä kannalta toiveesi on ihan normaali. Väkisin et kuitenkaan saa miestä puhumaan. Todennäköistä on, että hän pyrkii säästämään sinua todellisilta syiltä, kuten monet täällä arvelevat. Ja se on varmasti hyvä sinun kannaltasi. Todelliset syyt eivät kuitenkaan tarkoita, että sinussa olisi jotain vikaa. Kahden kaupastahan parisuhteessa on aina kysymys. Miehen tulkinta parisuhteesta on johtanut tähän.

Mutta sinä tarvitset keskusteluapua ja asian läpikäymistä. Suosittelen ammattitaitoista terapeuttia, jonka avulla ja kanssa saat apua asian järjestymiseen omassa mielessäsi.
 
Kaikki, jotka miettivät lähtemistä ja jättämistä, käykää kuitenkin lukemassa - ohjeita tai toiveita jättäjille -
ketju. Ei ole pakko olla julma - jätetyllä on kuitenkin todella vaikea ja paha olla. Onko sitä pakko vielä lisätä hiljaisuudella ja välinpitämättömyydellä
 
Ei aina ole tarpeellista puhua, eikä sillä voiteta mitään.
Jotkut kun velloo ja pyörittelee asioita ees ja taas pääsemättä koskaan mitenkään eteenpäin.
Tällaisen ihmisen kanssa on ihan turha alkaa käymään mitään keskusteluja.

Ja varsinkaan jos liiton aikana tämä hlö on sanellut mitä mieltä toinen on ja mitä mieltä hän itse on, ei keskustelusta voi seurata mitään hedelmällistä.

Ymmärrän sen että jätetty haluaa puhua, mutta jos jättäjä alkaa valittaa ettei toinen halunnut keskustella mistään, menee jo yli minun hilseen.
Jätetyllä on oikeus olla keskutelematta ja käsitellä eroa omalla tavallaan.
 
No mutta kyllä jättäjälläkin on varmasti useimmissa tapauksissa paha olla. Mulla ainakin oli. Ja siinä tunnemyrskyssä nyt ei välttämättä pysty analysoimaan asioita ja tunteita toisen ihmisen kannalta. Lähteminen on kuitenkin tosi iso ja vaikea ratkaisu.
 

Yhteistyössä