@Echo ja lestadiolaiset joutuvat ehkä miettimään puoluekantaansa...
Keskustan nuorisojärjestö Keskustanuoret linjasi sunnuntaina, että seksityöstä on saatava maaseudun kantava elinkeino.
Seksityö ei ole Suomessa kiellettyä, mutta nostamme esiin sen, että lainsäädännön epäselkeys johtaa siihen, että seksityötä vapaaehtoisesti harjoittavan on vaikea vuokrata toimitiloja, saada pankkitiliä ja muita palveluita, koska riskinä nähdään, että he voivat osallistua paritukseen, Tapio kommentoi Iltalehdelle sunnuntaina.
– Tämä epäkohta pitää korjata tilanteessa, jossa Suomeen tarvitaan työtä ja ennen kaikkea inhimillisestä näkökulmasta. Tällainen ammatin harjoittaminen on tehty hyvin hankalaksi, turvattomaksi ja samalla ihmisiä toiseutetaan yhteiskunnan silmissä, Jere Tapio jatkaa.
– Tunnistamme, että seksityö voisi tuottaa uudenlaista työtä ja elinvoimaa maaseudulle. Ei ehkä ehkä niin, että se olisi keskeinen osa elinkeinorakennetta, mutta toisi kuitenkin uutta virtaa maaseudulle.
4H-kerhot aloittanevat uudenlaiset kurssit....

Nyt puhuu Keskustanuorten puheenjohtaja: Seksityöllä ”uutta virtaa maaseudulle”
Keskustanuorten valtuuskunta on ollut koolla Kouvolassa viikonloppuna.
www.iltalehti.fi
4H-kerhot aloittanevat uudenlaiset kurssit....
Viimeksi muokattu: