Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2016

Vuoto alkoi tänään......johan tämä oli taas odotettavissa, mutta aina sitä jotenkin elättelee ihmettä......:(
 
Pahoittelut uuteen kiertoon joutuneille. :( Onko täällä kukaan nyt menossa kierron loppupuolella?

ON: Tänne ei mitään ihmeellistä. Kp 11 menossa ja ovista odotellaan. Talletuksia tehty nyt jo ahkerasti, vaikka ovis todennäkösesti osuu vasta viikonlopulle. Jotenkin on tosi toiveikas ja luottavainen mieli tämän kierron suhteen. :rolleyes:

Btw, makaatteko hommien jälkeen tyyny pyllyn alla tai jalat seinää vasten? Jos makaatte niin mitenkä kauan? Itse en tämän makaamisen tehoon juurikaan usko, kun siittiöt liikkuu niin vikkelästi, joten tuskin siitä makaamisesta mitään hyötyä on(?) Otin kuitenkin tänkin keinon taas käyttöön, sillä tärppikierrossa makoilin myöskin hommien jälkeen. :D Yritän maata noin vartin verran, pidempään ei millään malta. :D
 
ninnananna vai kävi siinä noin sunkin kohdalla :( Epätietoisuus on pahinta, mutta ainahan sitä elättelee edes jotain toiveita (vaikka mää en niin halua myöntääkään). Ehkä sen sadannen kerran, seuraavasta tärpistä sitten :love:

Mulla oli vuoto kolme ekaa päivää ihan järkyttävää, mutta sitten helpotti silminnähden. Tällaiset menkat kyllä kelpaisi. Km:n jälkeen nää on kolmannet. Kahdet ekat kesti 8-9 päivää. Nyt on viides päivä ja eilen jo alkoi hiipua.

Täällä varustaudutaan tulevaan ovikseen, joka pitäisi olla viikon päästä viikonloppuna. Cb:n digitestejä 12, vehnänalkioöljyä, maca-jauhetta, greippimehua ja paaaaaaljon tallennuksia. En edelleenkään tiedä kuinka se onnistuu, kun siinä on yövuorot, mutta aina sitä jotain keksii ;)

Mää en makoiluja paljoakaan harrasta mömmöjen luovutuksen jälkeen. Etenkään, kun vuorotyöläisenä ne on pakosti välillä pikaisia sohasuja, kun nähdään suunnilleen ovenraossa :LOL: Mies huutelee aina ovelta oviksen tienoilla, kun tulee kotiin, että sillä olis kovat piipussa, onko täällä valmista :ROFLMAO:

Nyt naiset tärppiä kaikille enemmän kuin mitään muuta!!! :)
 
Dpo 12 tänään..

2 testiä yhteesä tehny eilen ja toissapäivänä. Negaa näytti sillon. Ylihuomenna pitäs menkat alkaa. Just kun pääsis juhannuksen viettoon ja paljuilee yms uimaan. Kiva perse vuotavana!! En osaa käyttää tamppooneja :/
Toki jos menkat ei alkaskaan ;)
Juilintoja ollu nyt useena päivänä. Lähinnä menkkatyyppisiä. Eilen oli niiiiiiin paha olo, et teki mieli auton kyydissä ollessa pyytää pysähtymään et voin oksentaa tai ees ottaa happee.. HYI HITTO!
Tänään sit ollu taas iha suht normiolo. Eli melkein satavarma oon et menkat alkaa..
Niitä ootellessa..
 
Btw, makaatteko hommien jälkeen tyyny pyllyn alla tai jalat seinää vasten? Jos makaatte niin mitenkä kauan? Itse en tämän makaamisen tehoon juurikaan usko, kun siittiöt liikkuu niin vikkelästi, joten tuskin siitä makaamisesta mitään hyötyä on(?) Otin kuitenkin tänkin keinon taas käyttöön, sillä tärppikierrossa makoilin myöskin hommien jälkeen. :D Yritän maata noin vartin verran, pidempään ei millään malta. :D
Makasin aikani joskus montamonta kuukautta sitten. Nyt yleensä siis jään vaan nukkuu (jos myöhään pupuiltu) ni aamulla sitten tavara valuu ulos :D
 
Tuosta makoilusta kommentoin pikaisesti :D en tiedä auttaako se mutta esikoisen kanssa aina nostin jalat seinää vasten. Ja nyt tässä kierrossa makasin joka kerta ainakin sen 30min. Ja silloin kun nyt tärppäsi niin oli niin että saimme touhuttua yöllä ja sitten nukahdin. Joten sai rauhassa tyypit matkata oikeeseen paikkaan :D eli en tiedä onko vaikuttanut mutta mä olen näin toiminut :D
 
  • Tykkää
Reactions: minttumar
Kylläpä nauratti tuo Vauveli vanhalle miehen kommentti "kovat piipussa, onko valmista?!" :LOL::LOL::LOL:

Mitäs Bettinah siulle ja kyytiläiselle kuuluu? Onko jo alkanu se kaipaamasi pahoinvointi? :D
 
Kylläpä nauratti tuo Vauveli vanhalle miehen kommentti "kovat piipussa, onko valmista?!" :LOL::LOL::LOL:

Mitäs Bettinah siulle ja kyytiläiselle kuuluu? Onko jo alkanu se kaipaamasi pahoinvointi? :D
Välillä sitä miettii, että molemmat lähestyy neljääkymppiä ja täällä huudellaan kuin teinit konsanaan :oops::LOL: Mutta huudellaan nyt vielä kun voi, lasten kuullen ei enää ihan kaikkea viitsi huudella :whistle:
 
Kylläpä nauratti tuo Vauveli vanhalle miehen kommentti "kovat piipussa, onko valmista?!" :LOL::LOL::LOL:

Mitäs Bettinah siulle ja kyytiläiselle kuuluu? Onko jo alkanu se kaipaamasi pahoinvointi? :D
Kiitos ihan hyvää meille. Pientä pahoinvointia on. Eilen istuin jopa vessassa sen takia :D mutta oksu ei ole tullut vielä. Tuliskin!! :D tiedän että olen jokseenkin hullu kun sitä toivon mutta se on mun mielestä niin hyvä merkki :D neuvolan tädille puhelimessa tästä sanoin ja sanoi et odota nyt vaan. Kyllä se sieltä saattaa viel tulla :D mut sitten mua röyhytyttää hirveästi. Tosi naisellinen olo :D ja ummetus!!! Se on se pahin. Hirvee ummetus. Mielummin oksentelua ku ummetusta. Täällä tänään 4 + 5 :love:. Pelottaa ihan hirveästi mutta samalla sellainen fiilis että tällä kertaa kaikki sujuu niinkuin pitää. Varhaisultraan haluan mennä. Vielä etsin missä olisi halvalla. :LOL:
 
Täällä kp 9 ja edelleen vuotaa sen verran että tarvitsee suojaa... Ärsyttävää. Tosin viimeiset 4 päivää on jo ollut varsin vähäistä.

Saa nähdä milloin se ovis tällä kertaa tällaisessa kierrossa päättää tulla.
 
Viimeksi muokattu:
Bettinah ihana kuulla että hyvin menee. :love:

Tuli tuossa mieleen, että olisko hyvä idea, jos ruettaisiin keräämään listaa meidän kiertopäivistä ja dpo:ista tai sitten vaikka pelkästään vain dpo:ista? Näin toisessa ketjussa vastaavanlaisen listan, ja se vaikutti melko kätevältä, siitä sai kätevästi katsottua mikä kp tai dpo kelläkin milloinkin on menossa, eikä kenenkään tarvinnut jatkuvasti kysellä. Sitä siis vois päivitellä aina tänne loppupuolelle ketjua, ja joko esim. niin että se kerää päivitetyt tiedot uuteen viestiin kellä on aikaa/kiinnostusta tai sitten jos ketään ei huvita niin miekin voin kyllä ottaa tämän tehtäväkseni. Tämä siis vaan ehdotuksena, jos ei kuulosta hyvältä, niin kuopataan sitten. :D
 
Haa, mää tajusin, että jos elimistö alkaa nyt toimia ja vuoto ei ole enää 8-9 päivää, niin oviskin voi tulla aikaisemmin. Ennen on tullut ovisplussa kp14-16. Pitääkin alkaa tikuttelemaan aikaisemmin kuin normaalisti. Ja sit tulee pidempi luteaalivaihekin.

Mää niin aion raskautua tästä kierrosta! Kaikki mukaan letkajenkkaan!

Kiva kuulla että Bettinahilla menee hyvin. Mää kanssa toivon pahoinvointia, tulee varmempi olo. Viimeksi ei ollut mitään sellaista. Mut jos tuun siskoon ja äitiin niin ei tule juuri mitään oireita. Niillä yhteensä 7 raskautta.

Minttumar kuulostaa haastavalta systeemiltä, tee jos haluat :)
 
Kiitos ihan hyvää meille. Pientä pahoinvointia on. Eilen istuin jopa vessassa sen takia :D mutta oksu ei ole tullut vielä. Tuliskin!! :D tiedän että olen jokseenkin hullu kun sitä toivon mutta se on mun mielestä niin hyvä merkki :D neuvolan tädille puhelimessa tästä sanoin ja sanoi et odota nyt vaan. Kyllä se sieltä saattaa viel tulla :D mut sitten mua röyhytyttää hirveästi. Tosi naisellinen olo :D ja ummetus!!! Se on se pahin. Hirvee ummetus. Mielummin oksentelua ku ummetusta. Täällä tänään 4 + 5 :love:. Pelottaa ihan hirveästi mutta samalla sellainen fiilis että tällä kertaa kaikki sujuu niinkuin pitää. Varhaisultraan haluan mennä. Vielä etsin missä olisi halvalla. :LOL:
Pakko kommentoida tohon sun röyhyilyyn. Meinaan tästä raskaudesta mä röyhtäilin alkuviikkoina muutaman viikon, oli ihan jäätävää!! Siis en oo ikinä röyhiny niin paljon, vieläkin herkästi tulee röyhy :D ja ummetus on myös mulla edelleen ihan jäätävää. Kuullostaa siis enemmän kun hyvältä ;)
 
  • Tykkää
Reactions: Bettinah

Ihanaa että sulla samoja "vaivoja" :D ihan kamalaa kun ne röyhyt vaan tulee. Ei katso aikaa eikä paikkaa ja vielä kovaan ääneen välillä. :D
 
Haa, mää tajusin, että jos elimistö alkaa nyt toimia ja vuoto ei ole enää 8-9 päivää, niin oviskin voi tulla aikaisemmin. Ennen on tullut ovisplussa kp14-16. Pitääkin alkaa tikuttelemaan aikaisemmin kuin normaalisti. Ja sit tulee pidempi luteaalivaihekin.

Mää niin aion raskautua tästä kierrosta! Kaikki mukaan letkajenkkaan!

Kiva kuulla että Bettinahilla menee hyvin. Mää kanssa toivon pahoinvointia, tulee varmempi olo. Viimeksi ei ollut mitään sellaista. Mut jos tuun siskoon ja äitiin niin ei tule juuri mitään oireita. Niillä yhteensä 7 raskautta.

Minttumar kuulostaa haastavalta systeemiltä, tee jos haluat :)
Miullakaan ei ollu pahoinvointia viime kerralla. Ei kyllä tissitkään ollu kipeät. Toivon kans, että oireita ois, kunhan seuraavan kerran tärppää. Miullekin ne tois varmuutta raskaudesta, vaikkei raskauden jatkumista takaakaan...

Mie raskaudun kans tästä kierrosta! Ainakin toivon niin! :love:
 
Viimeksi muokattu:
Mä olen keskenmenoista huolimatta voinut pahoin ja tissit ovat pahimmillaan olleet niin arat, että on meinannut itku tulla kun on vahingossa nojannut niihin... Että en osaa iloita oireista. Mutta jos ja kun niitä tulee, niin toivon niiden jatkuvan, koska oireiden loppuminen ei koskaan ole luvannut hyvää.

Ja tosiaan siinä raskaudessa, joka jatkui pisimmälle, oli vähiten oireita. Mitä aiemmin oireet ovat alkaneet, sitä lyhyemmän aikaa raskaus on kestänyt.

Nyt kp 10 (ei dpo, kuten vahingossa aiemmin kirjoitin) ja edelleen tiputtelee... Eilen illalla oli myös ihme kipua ja vihlaisuja kohdun seudulla, aloin jo ajatella että jos jatkuu niin pitää varmaan mennä lääkäriin tutkimaan, ettei ole mitään tulehdusta. Ne oli sellaisia samanlaisia tuntemuksia kuin mitä on ollut jonkin aikaa kaavintojen jälkeen. Loppui kuitenkin, eikä sen illan jälkeen ole ollut mitään.

Kävin tosiaan hakemassa ihan tarkat labratulokset tututkimuksista jonkin aikaa sitten. Täytyy olla samaa mieltä lääkärin kanssa, tuskinpa ne kilpparijutut millään lailla selittävät keskenmenoja. Vasta-aineet olivat kyllä koholla, mutta vain vähän, ja kilppariarvot noin muuten oikein hyvät. TSH 1,19 ja vapaa T4 21 - eli se päinvastoin ylärajalla, ei lähelläkään alarajaa... Mutta pitää pyytää että uusisivat ne kilpparitestit varmuuden vuoksi, että näkisi ovatko pysyneet samoina vai vaihtelevatko. Ja hyytymistekijöiden osalta kaikki täysin ok eikä mitään kromosomivirheitä.
 
Ei tullu vauvaa tästäkää kierrosta :(
Kp1/27...
Voi ei... Pahoittelut uuteen kiertoon joutumisesta. :( Tästä uudesta kierrosta sit tärppää teillä ja meillä muillakin plussaa vielä odottelevilla! :love:

Vahvistuuko teillä viivat ovista kohden vai pomppaako puskista räikeenä ne kaks viivaa oviksen kohalla?

Miulla oli ennen keskenmenoo silleen, että testien viivat tuntu tummuvan ovista kohden, mutta nyt keskenmenon jälkeen tuntuu että näyttää tummahkoa (muttei yhtä tummaa tai tummempaa kuin kontrolliviiva) mihin aikaan sattuu kierrosta ja ennen ovista voi olla ettei toista viivaa juuri edes erota, mutta omppaa sitten seuraavana päivänä räikeenä ne kaks viivaa... Toki voi olla sattumaakin, mutta ihmetyttää vaan kun ennen niin selkeästi tummui aina ovista kohden...

Miulla menossa kp 12. Sunnuntaina pitäs kännykän sovelluksen mukaan olla ovis. Se sovellus on kyllä lähes poikkeuksetta osannu ennustaa oikein sen oviksen. :D(y)
 
Mä olen keskenmenoista huolimatta voinut pahoin ja tissit ovat pahimmillaan olleet niin arat, että on meinannut itku tulla kun on vahingossa nojannut niihin... Että en osaa iloita oireista. Mutta jos ja kun niitä tulee, niin toivon niiden jatkuvan, koska oireiden loppuminen ei koskaan ole luvannut hyvää.

Ja tosiaan siinä raskaudessa, joka jatkui pisimmälle, oli vähiten oireita. Mitä aiemmin oireet ovat alkaneet, sitä lyhyemmän aikaa raskaus on kestänyt.

Nyt kp 10 (ei dpo, kuten vahingossa aiemmin kirjoitin) ja edelleen tiputtelee... Eilen illalla oli myös ihme kipua ja vihlaisuja kohdun seudulla, aloin jo ajatella että jos jatkuu niin pitää varmaan mennä lääkäriin tutkimaan, ettei ole mitään tulehdusta. Ne oli sellaisia samanlaisia tuntemuksia kuin mitä on ollut jonkin aikaa kaavintojen jälkeen. Loppui kuitenkin, eikä sen illan jälkeen ole ollut mitään.

Kävin tosiaan hakemassa ihan tarkat labratulokset tututkimuksista jonkin aikaa sitten. Täytyy olla samaa mieltä lääkärin kanssa, tuskinpa ne kilpparijutut millään lailla selittävät keskenmenoja. Vasta-aineet olivat kyllä koholla, mutta vain vähän, ja kilppariarvot noin muuten oikein hyvät. TSH 1,19 ja vapaa T4 21 - eli se päinvastoin ylärajalla, ei lähelläkään alarajaa... Mutta pitää pyytää että uusisivat ne kilpparitestit varmuuden vuoksi, että näkisi ovatko pysyneet samoina vai vaihtelevatko. Ja hyytymistekijöiden osalta kaikki täysin ok eikä mitään kromosomivirheitä.
Mie otatin ennen raskautta noita vasta-ainetasoja iteltäni, koska miulla on sellanen perussairaus, jossa vasta-ainetasot voi olla koholla ja ne aiheuttaa keskenmenoja. Vastaukseks tuli vaan ne arvot, ja että vasta-ainetasot on miulla matalat. En googlettamalla sitten löytäny mitään viitearvojakaan niille. Mietin myös sitä, että jos vasta-ainetasot on ennen raskautta matalat, niin voiko ne raskauden aikana kuitenkin sitten nousta..?
 
Hantalle tsemppiä. On kyllä ihan arsesta joutua uuteen kiertoon. :mad: Uutta matka vaan koukkuun! Ehkä sun keho ottaa aikansa jotta se pystyy valmistamaan supermunasolun joka on sitten se voittaja!

Minttumar, mulla ne viivat vahvistuvat aika hitaasti kunnes oviksen kohdalla tosiaan pomppaavat aika puskista. Mutta kerran päivässä testaus on ollut riittävää (siis bongaamiseen, himotestaajana oon toki aina testannu pari kertaa päivässä). :)

Ajattelin tulla kertomaan ultrauutisia kun te ihanasti jännäsitte mun kanssa plussaamista. Eli tänään oli np-ultra ja yllättäen kaikki oli hyvin. Viime raskaudessahan löytyi niskaturvotusta, joka monien testien jälkeen päättyi raskauden keskeytykseen. Olin ihan älliköllä lyöty kun täti sanoi että nt oli normaali. Nyt odotellaan veriseulan tuloksia ja kohta voikin alkaa stressata rakenneultrasta. :LOL: Päätin että en liity odottajiin kun nuo äitiysjutut tuntuvat niin kaukaisilta ja stressaan kuitenkin joka asiasta ihan liikaa, niin ehkä käyn raskausjuttuja läpi sitten toisella foorumilla. Mutta tulen silti tänne tarkkailee teidän kuulumisia, koska kiinnostaa. :love: Plussatuulia!

P.S. Onko täällä porukka valmiina juhannuksen puskatalletuksiin? :ROFLMAO:
 
Pahoittelut ja onnittelut kullekin tarpeen mukaan. Täällä armoton vtutus vaikkei oikeesti hyvää syytä olekaan, hormonit prk. Dpo ehkä 4, en tikuttele mut sellaiset vihlonnat irtosi vkonloppuna muniksilta että tänäänkin vielä vihloi. Miun tuurilla kysta kuitenkin puhkesi eikä mitään ovulaatiota ees tapahtunu.. Eikä mitään älyttömiä limaputouksia ees ensin eikä tissitkään edes kipuile. Talleteltu kyllä on joten hyyyvin varovaisen toiveikkaasti jatketaan kiertoa :).. Plussatkaa nyt joku!!
 
Mie otatin ennen raskautta noita vasta-ainetasoja iteltäni, koska miulla on sellanen perussairaus, jossa vasta-ainetasot voi olla koholla ja ne aiheuttaa keskenmenoja. Vastaukseks tuli vaan ne arvot, ja että vasta-ainetasot on miulla matalat. En googlettamalla sitten löytäny mitään viitearvojakaan niille. Mietin myös sitä, että jos vasta-ainetasot on ennen raskautta matalat, niin voiko ne raskauden aikana kuitenkin sitten nousta..?
Ilmeisesti voivat ainakin aiheuttaa sen, että TSH nousee raskauden edetessä, kun kilpparin pitäisi pystyä toimimaan suuremmalla teholla raskauden aikana. Kilpirauhasen toiminta on siis kuitenkin sen verran heikompaa vasta-aineiden takia, ettei kilpirauhanen pysty kompensoimaan raskauden takia lisääntynyttä tarvetta, vaikka "normaalisti" pystyisikin toimimaan riittävän hyvin. Ja vasta-aineet ovat ilmeisesti myös riskitekijä esim. synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Seleenilisän on todettu auttavan näihin, ettei ongelmia synny raskauden aikana/jälkeen naisilla joilla on vasta-aineet koholla.

Epäilen, ettei nämä mun toistuvat aikaiset keskenmenot tuolla kilpirauhasen toiminnalla selity, mutta jos tulen raskaaksi yhtään pysyvämmin aivan varmasti pyydän, että kilppariarvoja seurataan erityisen tarkasti.

Noin muuten veikkaan kyllä että immunologisilla tekijöillä on jotain tekemistä näiden mun keskenmenojen kanssa... Suvussani on tosi paljon erilaisia autoimmuunisairauksia sekä äidin että isän puolelta, minkä aina välillä unohtaa kun kaikki kuitenkin elävät niin normielämää eivätkä ne ole mitään arjessa erityisen näkyviä sairauksia.

Noissa mun tiedoissa viitearvo oli, että alle 35 on normaali. Itsellä arvo oli sadan paikkeilla. Sairastavilla on kuitenkin yleensä monta sataa, monilla jopa tuhansia... Ja vasta-ainetasot voivat todellakin ilmeisesti nousta raskauden aikana.
 
  • Tykkää
Reactions: minttumar

Yhteistyössä