Keskenmenon jälkeen kuumeilevat KESÄ 2016

Hitto voi ihminen olla katkera!!!! Siis oikeesti, mulla nyt kaveripiirissä suunnilleen kaikki raskaana tai vähän aikaa sitten synnyttäneet. Miten hitossa voin olla katkeroitumatta, varsinkin kun tiedän et puolella heistä on tapahtunut vahingossa raskaus ja toisella puolella vähintään toisesta kierrosta. Itse yrittänyt yli vuoden, kokenut keskenmenon ym. :cry::cry:
 
Nyt kun sain valittaa niin voin kertoa taas omista oloista. Jos kukaan ei vielä ole huomannut niin mun mielialat menee vuoristorataa :D yhdessä välissä kiukkuinen, sitten surullinen ja pian iloinen ja tyyni. Valkovuotoa tulee taas paljon. Tänään kp 25/30. Yritän jaksaa odottaa keskiviikkoon jolloin on 30/30 ja testata silloin. Eli käyn vasta tiistaina ostamassa testin, pregchekin!
Jos en ole raskaana niin mä en ala. Sit ei jaksa enää pysyä positiivisena. Tai pakko kai se on.. No mutta kuitenkin. Tässäkin viestissä näkee kuinka alussa olen iloinen ja lopussa surullinen :D
 
Bettinah, mie niin tunnistan nuo tunteet. Mie en vaan tässä kierrossa suostu lähtemään tuohon tunnerumbaan mukaan. Se oli riittävän kauheeta viimeeks, se pettymys ja ihmetys kun keho onkin vain sekaisin... Mie valmistaudun henkisesti kesäkuun IVF-hoitoihin. Helsingissä ravaaminen ei vaan mitenkään houkuttele. Siihen kun aina menee koko päivä. Puhumattakaan muista hoitoon liittyvistä asioista.
 
Mä pelkään ensi viikkoa tosi paljon. Jos menkat alkaakin. Jotenkin nyt niin varma olo mutta jos en olekkaan. Sit romahtaa taas maa jalkojen alta. Miehelle en aio sanoa mitään ennen luin ollaan siinä vaiheessa että teen sen testin. Tai siihen on tullut jo plussa.

Meillä aika varattu lapsettomuusklinikalle vasta elokuulle. Mä niin toivon et saan ilmoittaa heille ettei me tarvita sitä aikaa.

Tsemppiä piinamiina sinnekin :love:
 
No siis jos multa kysytään, niin kaikkien testeissä on viivoja ja paljon, koska mää oon varmaan ensi viikolla niiiiiiin valeraskaana kuin joku vaan olla ja voi.

Nuo tunteet ilosta pettymykseen ja toisinpäin taitaa olla tässä ketjussa kaikille liiankin tuttuja. Ja katkeroituminen... en osaa siihen mitään sanoa, koska itse koen ihan samoja tunteita. Ei mee kultalusikat aina ihan tasan jaossa.
 
Mää oon kateellinen jo ovulaatiostakin. Mulla kun ei ole sellaista tullut tässä kierrossa, mutta siinä ei sinänsä mitään uutta ole. En ovuloi kuin harvoin eli siis joudun ilmeisesti nyt aloittamaan Terolut-lääkkeet, että saan kuukautiset. Sitten Letrozol-lääke taas käyttöön, että tulisi edes se ovulaatio. Katkerat on tunteet täälläkin, kun niin monet saa lapsia niin helposti. Me ollaan siis aloitettu yritys lokakuun lopussa.
 
Voi Jutska mää niin toivon sulle ovista! Olin ihan kakkana, kun sitä ei kuulunut ja eilen kun tuli, niin piristi mieltä ihan hirveesti. Eihän se takaa vielä mitään, mutta ainakin loi toivoa tulevaan.

Välillä toivoo että olisi joku nappi, mitä painamalla saisi ihmeitä aikaan.
 
Meillä alkoi yritys joulukuussa 2012 :(
Eikä oo mitään lääkkeitä nyt avuksi, terolutit oli kauan käytössä. Nyt ei mitään. Eli jos en ovuloi, niinkun nyt. Joutuu vaan odottaa ja odottaa että kierto loppuu sitten joskus. Viimeks meni 56 päivää että menkat alko kun oli ovuloimaton kierto.

Elokuussa vasta tulossa apua ovulaatioon jos paino on pudonnut tarpeeksi. Muuten ei lääkäri hoitoja alota. Pieni stressi siis päällä koko ajan :(

Elokuuhun on niin pitkä aika, odottaminen on hanurista.
 
Voi V***U! Verta tulee kuin saavista kaatamalla ja kerta laakista! Kp on vasta 28! Epäsäännöllinen kierto, mutta silti noin 32 tai yli. Yleensä menkat alkaa sillai rauhallisesti, mutta nyt eilen hiukan menkkakipua ja tänään yhtäkkiä joten menin vessaan. Sitten sitä verta tulikin vaikka muille jaettavaksi............eli tämä kierto oli tässä. TODELLAKIN 13 PÄIVÄ JA PERJANTAI!!!!!!!!!:(:(:(
 
Olisikohan varhainen keskenmeno? :cry:
 
Meillä on koulussa ollut tehtävä hermoputken sulkeutumishäiriöistä ja olen kahlannut läpi kirjallisuutta aiheesta viime päivät... Ja hyvät ihmiset, se on vaan ollut päällimmäisenä mielessä, että älkää unohtako sitä foolihappoa! :D Se ei ole mikään huvin vuoksi -suositus.

70% noista olisi ennaltaehkäistävissä foolihappolisällä.
Positiivisen raskaustestin jälkeen on jo vähän myöhäistä aloittaa.
Sitä foolihappoa tarvitaan muuhunkin kun hermoputken sulkeutumiseen ja sen puute voi jopa altistaa keskenmenoille.
Voi elää ja syödä vaikka kuinka terveellisesti, eikä se ole takuu siitä että saatte sitä riittävästi.

Ei mulla muuta. Siitä ei vaan oikeasti puhuta tarpeeksi tai sen tärkeyttä painoteta vieläkään tarpeeksi. Sen huomaa hyvin siitä, että aihe on täysin tuntematon opiskelukavereille... Eikä mullakaan ollut mitään hajua sen tärkeydestä kun päätettiin ruveta yrittämään lasta.

Syökää syökää ;)
 
Kuinka paljon olisi hyvä sitä syödä? Mulla nyt mama vitamiinit. :)

Mä tänään taas nukahdin! Ja huono olo seuraa päivän aikana, joskus enempi joskus vähempi ja menee usein yhtä nopeaa pois kun tuleekin.
 
Mä en myöskään ennen näitä raskaushommia edes tiennyt mitä foolihappo on, mutta nyt vähän kokeneempana sitä huomaa kuinka paljon lääkärit, kätilöt ja konsultit jaksaa muistuttaa siitä. Meillä päättyneen raskauden jälkeen sanottiin että kannattaa jatkaa foolihapon syömistä jos meinaa esim. parinkin kuukauden kuluttua alkaa yrittää uutta raskautta. Ja ehkäiseehän se myös joitakin sikiöpoikkeamia myös joten hyvä lisä. (y)
 
Mää olen syönyt foolihappoa viime joulukuun alusta lähtien 400 mg/vrk ja mikä lie se mittayksikkö onkaan.

Oon samaa mieltä, että sen tärkeydestä puhutaan liian vähän. Ilman nettiä määkään en tietäisi asiasta yhtään mitään. Neuvolasysteemi on Suomessa erittäin hyvä, mutta ravitsemusasioille pitäisi tehdä jotain. Eka neuvola on vasta n. viikoilla 8-10, niin siinä ajassa foolihapon aloittaminen alkaa jo olla myöhäistä.

Itse varasin neuvolan heti, kun plussa tuli, olisko ollut viikolla 4. Terkka ei sanonut puhelimesta mitään ravitsemuksesta ja ainakin foolihaposta olisi hyvä mainita.

Onneksi nykyään on netti, vaikka tieto lisääkin tuskaa...
 
Voi V***U! Verta tulee kuin saavista kaatamalla ja kerta laakista! Kp on vasta 28! Epäsäännöllinen kierto, mutta silti noin 32 tai yli. Yleensä menkat alkaa sillai rauhallisesti, mutta nyt eilen hiukan menkkakipua ja tänään yhtäkkiä joten menin vessaan. Sitten sitä verta tulikin vaikka muille jaettavaksi............eli tämä kierto oli tässä. TODELLAKIN 13 PÄIVÄ JA PERJANTAI!!!!!!!!!:(:(:(
Voi ei! Pahoittelut ninnananna.
Vauveli vanhalle, hienoa että ovis on bangattu :)
Minttumar, miulla on kierto normaalisti 24, keskenmenon jälkeen (molempien) kesti 36 (tai 38, en nyt ihan tarkkaa muista), joten pidempää on selkeesti.
Tinttara, aivan mahtavia uutisia, onnea!!
Piinamiina, voi hemmetti niiden endokipujen kanssa, siut pitäs saada nyt äkkiä raskaaksi, peukut pystyssä!!!

Omanapa, selkee ovis on nurkalla, järkyt liimalimat eilen ja rinnat kipeet ja olen työreissulla :( kun kotiin pääsen niin on varmasti liian myöhäistä...seuraavasta sitten.
 
Kiitos, Misu74. :)

Miulle tuli suurinpiirtein kadulla joku tuntematon nainen puhumaan foolihapon tärkeydestä jo 10 vuotta sitten. Käski aloittaa sen syömisen jo hyvissä ajoin ennen kuin rupee edes yrittämään lasta. :ROFLMAO::ROFLMAO::ROFLMAO: Tämä nainen ilmeisesti tunsi miun silloisen poikaystävän ja sitä kautta tiesi kuka mie olen, vaikka miulla ei ollut hänestä hajuakaan. No, foolihappo on ollut käytössä jo lokakuusta. :whistle:

Onko teille käyny niin joissain kierroissa, ettei halua edes ajatella raskauden mahollisuutta? Miulla siis ovis ilmeisesti oli ja se hyödynnettiin, muttei edellisten kuukausien innostus-pettymys-sarjojen jälkeen enää uskalla. :unsure:
 
  • Tykkää
Reactions: Vauveli vanhalle
Mä en olisi tiennyt koko foolihaposta ilman teitä :D oon nyt aika kauan jo niitä kyl syönyt. Varmaan 8 tai 9 kuukautta jo. Välillä pelkkää foolihappoa ja nyt tota monivitamiinia. :)

Tänään kp26/30. Loppuhuipennus lähestyy, ja kuvotus jatkuu. Ei tosin niin pahana kuin aiemmin mutta edelleen kuitenkin on. Nyt ehkä enemmän sellaista jatkuvaa. Valkovuotoa on tullut reippaasti. Eilen turvotus oli kyllä aikamoista, housut meni just ja just kiinni.

Nyt en kestä jos menkat alkaa! Vatsassa kuplintaa mutta nyt myös vähän pientä menkkamaista oloa.

Ainiin!! Ja mies eilen kysyi, että mitä olen tehnyt mun silmille. Ne oli kuulemma tosi kauniit ja kiiltelivät oikein. :love: (Ollaan oltu yhdessä teini-iästä saakka, eli melkein 10v jo, joten ihanaa kun näkee tälläistä vielä :love:)
Tuli mieleen vaan, kun kuulemma yleensä silloin kun on raskaana niin silmät hehkuu ja kiiltelee. :love:
 
Te olette sitten kaikki kunnostautuneet vitamiinien syönnissä enemmän kuin mä :D

En ollut foolihaposta juuri kuullutkaan ennen kuin ruvettiin yrittämään, ainakaan niin että olisi jäänyt mieleen. Koska syön ja elän mielestäni terveellisesti, niin en ole uhrannut sen enempää ajatusta vitamiinilisille.

Mulle ei ole kukaan kertaakaan maininnut koko foolihappoa, edes näiden keskenmenojen yhteydessä. "Neuvolassa" kysyttiin yleisesti, syönkö vitamiineja. Vastasin, että syön kun muistan. Olivat siihen tyytyväisiä. En kylläkään asu Suomessa, vaan peräti muutaman tunnin ajomatkan päässä rajalta, mutta rajan tällä puolella mun raskaudet ja keskenmenot on toki sitten hoidettu.

Nyt oon syönyt 1,5kk tavallista multivitaa + b-vitamiinilisää, niistä tulee yhteensä 0,5g. Talvella ärsytti koko yrittäminen ja sen miettiminen, joten en jaksanut syödä säännöllisesti vitamiineja... Viime syksyn keskenmenon jälkeen ja raskauden aikana söin sen sijaan kiltisti foolihappoa.

"Tavallinen" suositushan on raskautta suunnittelevalle sen 0,4g eli 400 mikrogrammaa mitä nuo äitiysvitamiinit sisältävät. Riskitapauksissa vissiin grammaakin suositellaan (esim. tiettyjen lääkitysten/sairausten kanssa). Jos aiemmalla lapsella on todettu vika, niin jopa vielä suurempia annoksia.

Ja esim. tuo hermostoputki sulkeutuu 28 päivää hedelmöityksestä. Eli noin raskausviikko 6+0. Ensimmäinen neuvolahan on yleensä myöhemmin, joten jos silloin saa kuulla että pitää syödä foolihappoa, niin on jo hiukan myöhäistä... Toki se suojaa ja edesauttaa myöhemminkin, mutta olisi kaikkein tärkeintä juuri alussa.
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä