Keskenmeno ja elämä sen jälkeen

Voimia kaikille hirveästi! Tääl juuri keskenmeno todettu ja olo ihan hirveä!!! Itken vaan kokoajan....

Viikkoja 12+4 ja viime viikolla ei enää sydänääniä ultrassa kuulunut joten osasin ehkä vähän varautua. Np-ultraan mentiin ja siel sit löyty kuollut 9+2 viikkoja vastaava sikiö. Vaikka tiesin että näin olisi voinut käydä niin järkytys oli valtava nähdä se jo ihan vauvan näkönen sikiö ultrassa liikkumattomana. Parin päivän päästä menen osastolle ja minulle tehdään lääkkeellinen tyhjennys. Pelkään sitä, käykö kauhean kipeää, kuinka paljon vuodan ym.

Nyt sitä miettii miten tästä selviää, miten uskaltaa yrittää uudestaan, miten jatkaa elämää, mut uskon kuitenkin et eiköhän tästäkin ajan kanssa yli pääse...

 

Mulla todettiin keskenmeno np-ultrassa tiistaina. Viikkoja piti olla 12+5, mutta kehitys oli päättynyt 8+4. Ar-ultrassa 8+5 tyyppi vastasi 7+4, mutta gynekologi sanoi sen olevan normaalia, vaikkakin mulla on ihan säännöllinen kierto.

Paha aavistus oli kyllä ennen tota np-ultraa. Viime torstaina alkoi tuhruvuoto, la ja su siinä oli pieniä hyytymiä, mutta neuvolasta vakuuttelivat sen olevan normaalia ja käskivät rauhassa odottelemaan ultraa. Mulle tuli itselle tosi vahva tunne tyypin menehtymisestä viikonlopun aikana ja mainitsinkin siitä miehelle. Silti oli raastavaa nähdä eloton vauvan näköinen otus ruudulla ja kuulla kätilön sanat : tämä on kyllä tosi pieni, enkä saa sykettä näkyviin. Lääkäri ei edes ultrannut, tsekkasi vaan kuvan ja totesi menneen kesken. Kätilö ja lääkäri olivat tosi ystävällisiä, mutta eipä se omaa oloa paljoa lohduta.

Lääkkeellisen tyhjennyksen tein eilen ja toivon ettei enää koskaan tarvi. Henkisesti ja fyysisesti erittäin kurja kokemus. Jälkivuoto on aivan olemattoman pientä, toivon että loppuu pian ja saa uuden yrityksen käyntiin. On tää elämä joskus vaan niin paskaa. Tsemppiä peikolle, samat fiilikset varmaan sulla.

 

Hhs just samat fiilikset mulla ja sama tilannehan meillä valitettavasti

Ite pääsin just sairaalasta kotiin. Täällä pohjosessa nää yli 12 viikkoa vanhat keskenmenot tyhjennetään sairaalassa ko vuotoa saattaa olla runsaasti. Onneks olin sairaalassa! Vuosin verta sit 1,5l ko kohdusta ei meinannu irrota kaikki kudoskappaleet mitä siel oli... Aika heikossa hapessa olin ja taju meinas lähteä, ensiapuun veivät, mut onneks ei tarvinu kaapia ko saivat joillain aborttipihdeillä kohdusta loput kappaleet pois ja vuoto rauhottu. Mut sen takia siel osastolla sit pari päivää jouduin makaileen ja verta tiputettiin pari pussia... eli en tiä mitä ois tapahtunu jos oisin kotona tuota tyhjennystä alkanu tekemään! hui, ois varmaan tullu kiire tilata ambulanssi jossain vaiheessa.

Nyt olo henkisesti alkaa olla vähän helpompi, olin kerenny raskaudesta kertoa aika monelle läheiselle ihmiselle ja on ollu ihana ko on saanu paljon tukea ja on saanu itkeä pahaa oloa heille. Joten uskon että tämä on helpottanu huomattavasti toipumista. Ja tosi ihana mies joka on kyl tukenu minua, ja meän ihana aurinkoinen esikoinen <3

Joten ehkä elämä voittaa, mutta sen sanon että tätä keskenmenoa en aijo mitenkään salailla ja olla hiljaa. Vaan haluaisin että näistä alettas puhua avoimemmin. Jaksamista sulle Hhs! Eiköhän meki joskus tulevaisuudessa saada ihana tuhisija syliimme ja voimme kertoa heille joskus enkelivauvastamme <3

 

Ja kurjuus jatkuu.. Alkoi jo helpottaa henkisesti, raskaustestikin näytti negatiivista lauantaina. Tänään kävin kuitenkin yksityisellä varmistelemassa kohdun tilaa, kun mitään kontrollia ei julkisella saa. Vielä näkyi pari alle sentin kappaletta kohdussa ja uudet cytotecit kehiin. Sama suru iskee taas niskaan. Gyne ehdotti pitämään mentaaliset hautajaiset, että pääsisi tästä eteenpäin. Jotain tarttis tehdä, nyt just tuntuu taas niin kurjalta.

 

Mulla kaksosraskaus meni kesken jouluna 2014 viikkoja oli 12+3. Tehtiin lääkkeellinen kohduntyhjennys. Sairaalassa seurattiin muutama tunti lääkkeiden laiton jälkeen ja päästettiin kotiin. Pari tuntia olin kotona ja mies joutu soittaa ambulanssin koska mulla oli niin hirveet kivut.
Toukokuussa tuli taas keskenmeno tai sitten se oli kohdunulkoinen raskaus ku se jäi lääkärillekin epäselväksi kumpi se oli. Tilanne sopi molempiin. Viikkoja oli 5+1.
Kolmas raskauskin epäonnistu. Tiistaina tehtiin laparoskopia ja vasen munatorvi poistettiin eli oli kohdunulkoinen raskaus.Viikkoja oli 5+6.
Suru ja tuska on valtava. Tunnen itseni epäonnistuneeksi ja vialliseksi kun ei raskaudet onnistu. Ihmettelen vaan,että miten paljon yhden ihmisen pitää jaksaa??!!!!!

 

Hei,
olen uusi tässä ketjussa, joskin aikaisemmin jossakin ketjussa olen heilunut kunnes luhistuin yrittämiseen kun kahden viikon odotus päättyi aina menkkoihin. 30 vuotta on ikää, kierto aika tasan 28 ja endometrioosi löytyy. Luomuna mennään, jotenkin haluaisin (naivisti..?) uskoa että se on kohdallamme mahdollista.

Tinttinella, kuulostaa kyllä kohtuuttomalta! Voin vain kuvitella miten pahalta tuntuu. ;( Muillekin keskenmenon kokeneille halit!

Saimme viimein plussan noin 1,5 vuoden tahkoamisen jälkeen, kun olin jo täysin luovuttanut ja aivan loppu ja todella todella vakuuttunut siitä etten koskaan lisäänny. Raskaus sujui hienosti ja vaikka väsytti tajuttomasti, olin onnellisempi kuin koskaan. Sitten eräänä päivänä rakas pieni ihmeemme jätti meidät, rv 11+0. Olin vuotanut kirkasta verta kolme päivää ihan vähäsen ja mitään sille ei kuulemma tehtäisi päivystyksessä (!?) ja yksityisellä ei ollut aikoja. Niin ja tuhruttelin ruskeaa joitakin päiviä ennen tuota. Aavistin kyllä pahaa hieman ennen kuin itse verenvuoto alkoi.

Krampit alkoivat aamulla ja tiesin jo silloin mitä tulisi pian tapahtumaan. Pidättelin itkua koko päivän ja hyvästelin mielessäni pientä enkeliksi muuttuvaa lapsenalkuamme. Iltaa kohden supistukset tulivat vain tiheämmin ja verenvuoto yltyi kunnes viimein jouduni istumaan pöntöllä yli tunnin shokissa huutamassa ja itkemässä ja tuntemassa sen kaiken. Mies piti minua kirjaimellisesti halaamalla kasassa koko sen ajan, olisin hajonnut kappaleiksi itsekin sinne vessaan muuten. Ja se tyhjyyden tunne kaiken jälkeen...aivan hirvittävää. Ja olin vielä ulkomailla, missä oli hankalahkoa hoitaa näitä asioita lääkärissä keskellä yötä. Ainoa hyvä puoli asiassa oli, että tyhjenin kokonaan ja kaikki oli nopeasti ohi.

Nyt keskenmenostani on melkein 2 kuukautta. Ekat menkat tuli aivan niin kuin keskenmeno olisi ollut kp 1. Tokat on nyt, vaikka sainkin torstaina haalean plussan Eilinen testi oli enää viivanpaikka... Tein testin torstaina koska tiesin että olin tullut raskaaksi uudestaan, tuntui vain siltä ja olinkin oikeassa. Toisaalta harmittaa että tein, koska nyt suren sitten kun se menikin näin heti kesken, mutta toisaalta tiesin ilman testiäkin että olin raskaana ja ainahan itken kun menkat tulee...

Tuntuu tällä hetkellä mahdottomalta, hormonit heittää kun menkat ei varsinaisesti ole vielä kohinalla alkaneet. Vieläkin toivon että kyse olisi jostain virheestä testissä, mutta voiko kaksi testiä olla viallisia...tuskin.

Vieläkin välillä (esim. nyt) itken enkeliäni, mutta olen enemmän sinut asian kanssa kuin ajattelin olevani tässä vaiheessa. Olen päässyt melkein kaiken tämän yli. Toivottavasti saamme kaikki pian uuden mahdollisuuden! Ainakin itselläni toivo heräsi, kun tosiaan tuli plussa näinkin nopeasti uudestaan, vaikka nyt sitten raskaus ei saanutkaan jatkua.

 

Haluaisin lapsen, mutta koin ja koen olevani ihan onnellinen ja tyytyväinen myös ilman lasta. Keskenmenojen myötä olen huomannut kuinka raskasta on hyppiä näiden kahden tulevaisuudennäkymän välillä.

Ensin on tyytyväinen elämäänsä ja tulevaisuuteensa, mutta päättää että lapsi on tervetullut kun on tullakseen. Sitten ilahtuu kun huomaa olevansa raskaana. Tulevaisuudessa siintää ajatukset vauva-arjesta ja sen tuomista elämänmuutoksista.

Sitten tämä tulevaisuus viedään sinulta. Tulee keskenmeno. Kestää aikansa hyväksyä asia, mutta sitten muu elämä vie mennessään ja se lapseton tulevaisuus tuntuu sekin taas olevan valoisa. Vaikka lasta toivookin.

Tätä seuraa pian uusi plussa, sen tuoma ilo ja taas kerran sen mukana tuomat ajatukset vauva-arjesta ja muutoksista elämään.

Kunnes se tulevaisuus taas riistetään sinulta, ja hitaasti rakennat mielessäsi taas uuden tulevaisuuden, jossa sitä lasta ei ole.

Koen olevani kaikin tavoin elämääni hyvin tyytyväinen, mutta tämä soutaminen ja huopaaminen eri tulevaisuudennäkymien välillä, minkä toistuvat keskenmenot aiheuttavat, on raskasta.

 

KevätTähti: Mulla on täsmälleen samat fiilikset. Vaikeutena vielä se, etten juurikaan ovuloi luomusti, joten uuteen raskauteen menee aina aikaa. Ja sitten se ei kestä.

Tätä ehkä lapsi/ei koskaan lapsia -kierrettä on nyt mennyt oikeastaan yli neljä vuotta, tosin alkuaika ei ollut aktiivista yrittämistä. Siinä on ollut yksi tuulimuna, kaksi vkojen 5-6 keskenmenoa ja pari kolme kemiallista raskautta. Edellinen kemiallinen oli juuri äsken viikonloppuna, tosin se ei myöhästyttänyt menkkoja kuin pari päivää ja näkyi testissä vain haamuna testiajan jälkeen.

Mulla on löytynyt todennäköinen syykin keskenmenoihin, tai oikeastaan kaksi: PCO ja verihyytymiä aiheuttava vika. Mutta ei vaan tämäkään yritys lähtenyt alkuun, vaikka söin disperiiniä verta ohentamaan. Olen ihan siinä kynnyksellä, että yritys loppuu nyt. Pari kiertoa ehkä kuitenkin vielä yritän lääkkeiden kanssa, kun se lopettaminen on sitten niin lopullista. Luomuna tuskin tulen raskaaksi ja ikääkin on jo paljon.

 

Mun keskeytyneestä keskenmenosta on vielä niin vähän aikaa mut pakko saada purkaa ajatuksia tällä tavalla.
30.11 sunnuntai aamuna kävin vessassa ja yhtäkkiä huomasin että pönttö oli veressä ja pyyhkiessä jäi myös paperiin verta. Päivystykseen menin ja siellä ne sanoi että ei oo mitään hätää kun ei ollut kipuja tai muitakaan oireita, anto vaan sairaslomaa pari päivää. Maanantaina alkoi tulla sitten lieviä alaselkäkipuja ja soitin omalle terveysasemalle ja sain sinne ajan lääkärille. Lääkäri sanoi että voi olla normaalia ja kysyi, että haluanko että tarkistetaan ultralla. Mentiin sitten neuvola huoneeseen ja lääkäri ultras ja katseli jonkin aikaa, jonka jälkeen sanoi että "kädet, jalat ja pää näkyy, mutta ei sykettä, mä oon pahoillani".
Suru valtasi mut täysin ja aloin vaan itkemään. Mä tiesin jo silloin että kaikki ei ollut hyvin, joten osasin varautua mutta pieni toivo eli mussa koko ajan.
Lääkäri laittoi lähetteen kättärille ultraan tilanteen tarkistamiseksi. Kättäriltä ne kuitenkin soitti ja sanoi että sinne ei tarvii mennä kun on naistenklinikalle aika nt-ultraan parin viikon päähän että tarkistetaan silloin onko kaikki jo tyhjentynyt. Ajattelin sitten odotella siihen saakka.
Viime viikon perjantaina kuitenkin alkoi nousemaan yli 39 asteen kuume ja kamalat supistukset ja kivut tuli yöllä. Lauantaina soitin kättärille uudestaan ja ne sanoi että täytyy mennä sinne näytille.
Menin näytille ja halusivat ultrata saman tien, Kuollut sikiö oli vieläkin kohdussa, joka vastasi viikkoja 8+1. Labrat otettiin ja tulehdusarvot oli korkeat. Kohtu oli tulehtunut kun sikiö oli ollut jo kolme viikkoa kuolleena kohdussa.
Päättivät ottaa mut osastolle ja sain suonensisäisiä antibiootteja ja tyhjennyslääkkeet. kivut alkoi kolmen tunnin cytotecien jälkeen, eli alkoi klo 7 illalla ja kivut ja supistukset oli KAMALIA!! niitä tuli alle viiden minuutin välein ja kesti melkein minuutin kerralla, lihakseen ja suonensisäisesti sain kipulääkkeitä muttei nekään auttanut mitään. Viideltä aamulla sitten kuitenkin aloin kunnolla vuotamaan ja samalla sikiö ja istukka tuli ulos. Oli ihan kamala tunne ja on edelleen.

Tätä raskautta oli niin odotettu. Lapsettomuushoidoissa käyty ja ensimmäinen raskaus päättyi näin. Nyt vaan täytyy yrittää kerätä lisää voimia ja toipua kunnolla ennen kuin hoidot aloitetaan alusta. Pelko on varmaan aiempaa suurempi jos ja kun tärppää uudestaan.