Meillä on kaikki tarvittava vauvalle, ainostaan jos syntyy tyttö, voisi hankkia ”tyttövaatteita”. Mutta nekin sitten synnytyksen jälkeen 
Katso alla oleva video nähdäksesi, kuinka asennat sivustomme verkkosovellukseksi kotinäytöllesi.
Huomio: Tämä ominaisuus ei välttämättä ole käytettävissä kaikissa selaimissa.
Meille tulee kastejuhla, jos sinne asti päästään. Oon miettinyt , että olis aika ihanan juhlava ympäristö pitää ihan kirkossa, isompien juhlat on kaikki olleet kotona. Tytön etunimi on aika varma (meillä aiemmat poikia), mutta pojan nimistä ei mitään ajatusta.
Oon ehtinyt myydä ja lahjoittaa kaikki vauvatavarat pois, joten pitää kaikki hankkia uusiksi. Ihastuin pari vuotta sitten keltaisiin Ora Untoihin. Ne kääntyvillä etupyörillä ois ihanat. Tai sit ne sammalen vihreät. meillä on ollut Oran vaunut aiemminkin ja ne ainakin oli tosi hyvin kulkevat meidän maaseutuolosuhteissa ja hyvin toimivat suomen sääoloissa. Ei kylläkään mitkään autoon näppärästi nostettavat, joten meillä oli matkarattaat sit erikseen. Todennäköisesti tullaan suurin osa vauvan tavaroista hankkimaan käytettynä, joten pitää katsella mitä löytyy. Ehkä ens vuoden puolella uskallan alkaa miettimään hankintoja enemmän.
Meillä on torstaina varhaisultra ja tänään oli ensimmäinen neuvola.
Ensimmäinen neuvola jännitti tosi paljon, kun muutenkin kaikki lääkärikäynnit yms. jännittää, mutta terveydenhoitaja oli todella mukava.
Nyt jännitetään torstain ultraa ja toivotaan, että kaikki on hyvin.
Kirjoitan tänne näin hetken tauon jälkeen, arkielämä meinaa pitää kiireisenä . Meillä oli tiistaina gynen varhaisultra ja torstaina eka neuvola. Oli suuri helpotus, että kaikki oli kunnossa! neuvolassahan laskevat lasketun ajan edellisten menkkojen alkupäivämäärästä ja 28 päivän kierron mukaan, eivätkä muuttaneet, vaikka gynen ultrassa arvio heitti yli 5 päivää? Itse laskin todennäköisimmän hedelmöittymisajankohdan mukaan ja sain samat tulokset ultran kanssa.
Keneltä täällä saikaan pyytää linkkiä ryhmään? Ehkä varovasti uskallan liittyä, vaikka sydän syrjällään vielä koko alun olenkin
Laitan linkin YVKirjoitan tänne näin hetken tauon jälkeen, arkielämä meinaa pitää kiireisenä . Meillä oli tiistaina gynen varhaisultra ja torstaina eka neuvola. Oli suuri helpotus, että kaikki oli kunnossa! neuvolassahan laskevat lasketun ajan edellisten menkkojen alkupäivämäärästä ja 28 päivän kierron mukaan, eivätkä muuttaneet, vaikka gynen ultrassa arvio heitti yli 5 päivää? Itse laskin todennäköisimmän hedelmöittymisajankohdan mukaan ja sain samat tulokset ultran kanssa.
Keneltä täällä saikaan pyytää linkkiä ryhmään? Ehkä varovasti uskallan liittyä, vaikka sydän syrjällään vielä koko alun olenkin
Mulla neuvolassa merkattiin vieläkin se menkkojen mukaan oleva laskettu aika joka on 4 päivää liian aikaisin, vaikka oli jo varhaisultra käytynä.. neuvolatäti sanoi että vaihdetaan sitten nt-ultran jälkeen sen mukaiseksiEhkä ne odottaa sitä nt-ultran arviota lasketusta ajasta? Mie kyllä neuvola-aikaa soittaessani sanoin, et kierto on 29 päivää ja sen mukaan la ois 20.6. Olivat sen merkanneet sit tietoihin onneks . Hyvä niin, koska nyt meen ultraankin viimesenä mahdollisena päivänä, ni jos on miunkin laskuista odotettua vanhempi, ni eihän sitä riskilukua voi kaiketi enää oikeen arvioida.
Ei kai varhaisultrassa vielä vaihdeta lasketun ajan päiviä, kun 1mm heitto mittauksessa tekee jo päivän eron. ☺neuvolassahan laskevat lasketun ajan edellisten menkkojen alkupäivämäärästä ja 28 päivän kierron mukaan, eivätkä muuttaneet, vaikka gynen ultrassa arvio heitti yli 5 päivää?
Ei kai varhaisultrassa vielä vaihdeta lasketun ajan päiviä, kun 1mm heitto mittauksessa tekee jo päivän eron.
Mut näissäkin siis varmaan paikkakunta- ja hoitajakohtasia eroja .
Ainakin Novassa ollut aiemmin että pitää olla joku 5pv ero että la vaihdetaan sen uudeksi päiväksi. Monet kaverit todenneet ettei 3-4pv ero ole riittänyt siihen että virallista laskettua olisi vaihdettu, itsellä oli myös että 3pvä heittoa ei vaihdettu.

Ei tule kesäkuistakaan meille. Syke lakannut 9+1. Kolmas kerta putkeen, ei ollut lääkityksestä apua.
Ei tule kesäkuistakaan meille. Syke lakannut 9+1. Kolmas kerta putkeen, ei ollut lääkityksestä apua.
Saanko udella syytä elektiiviselle?No höh, olispa mahtavaa jos pienen laskettu olisi lähellä esikoisen laskettuanimimerkillä elektiivinen sektio tod näk edessä jos sinne saakka päästään, joka taas on viikkoa ennen paperilla olevaa laskettua
![]()
Ei tule kesäkuistakaan meille. Syke lakannut 9+1. Kolmas kerta putkeen, ei ollut lääkityksestä apua.
Oon tosi pahoillani. Kovasti voimiaEi tule kesäkuistakaan meille. Syke lakannut 9+1. Kolmas kerta putkeen, ei ollut lääkityksestä apua.