Kesäkuun lapsettomuushoitojen plussaajat -PART II

Täytyy pikaisesti hieman kirjoitella. Poika ja mies ovat molemmat kipeänä, eikä omaa aikaa ole juurikaan jäänyt.

Nampula, onnea ikääntymisen johdosta! :flower: Tuli black out, olenko jo päivittänyt ikäsi kerran, mutta muutin sen nyt 28:ksi. Tuosta TAYS:in synnytysvalmennuksesta ei ole puhuttu minullekaan neuvolassa, mutta TAYS:in synnytyssivuilta löytyy tietoa. Aika varataankin näemmä n. rv 25.

Olen myös unohtanut vastata ruokakysymyksiisi. Olen kasvissyöjä, maitoa ja kananmunaa kyllä syön. En kalaa tai minkään elukan lihaa.

HH ainakin kyseli patja-asioista. Meillä on satsattu kaikkien lasten patjoihin, ja varsinkin nykyisen nuorimmaisen. Lapset viettää vuorokaudesta ison ajan sängyssä, ja kasvavat koko ajan. Kehittyvä luusto ja ranka tarvitsevat hyvän tuen, näin olemme ajatelleet. Kengissä ja turvaistuimissa ei myöskään tingitä, vaatteita voidaan kyllä hakea kirpparilta ja halpakaupastakin, ja sukulaisilta saadut käytetyt lelut kelpaavat hyvin.

Eilen oli alapää järkyttävän kipeä koko päivän, häpyliitokset ja lantionpohjan lihakset. Oli tosi vaikea olla mitenkään päin. Tänään on aivan hyvä ja muutenkin virkeä olo. Mahakaan ei tunnu olevan tiellä, on nämä päivät niiiiin erilaisia.

Joku muuten kyseli kohdun kaulakanavan normaalia pituutta, se on hieman yksilöllisesti 3-4cm täysin sulkeutuneena. Mulla ei ollut ultralla katsottuna muuten vielä lyhentynyt tuo kanava, mutta ulkosuu oli pehminnyt ja reilusti sormelle auki. Aikaisemmin näkyy alkavan muutokset kuin edellisessä raskaudessa :/

Lampukka ja poju 21+4

ps. Jos haluatte katsella synnytyksiä kuvina, niin käykääpäs kurkkaamassa näille sivuille
 
Moikka kaikille!

Kiitoksia vielä onnittelijoille! :)

Lampukka, taisit jossain vaiheessa korjata jonkun muun iän. Minun ikäni siis nyt aivan oikein tuo 28. :) Pitääpä kysyä neuvolassa tuosta Taysin valmennuksesta, kun noin äkkiseltään vilkaisten olisi paljon samaa asiaa kuin tuolla meidänkin tulevassa. Mutta luulisi että kuitenkin tutustumassa pitäisi taysissa käydä ainakin?

Meillä on ollut niin vauhdikas viikonloppu, etten ole ehtinyt kuin pikaisesti lukaisemaan kuulumiset ja taas on menty. Perjantaina käytiin tosiaan teatterissa ja sitten syömässä. Eilen oli yhdet synttärit ja meni taas puoleen yöhön kun kotiuduttiin. Tänää sitten aamusta ajelin kaverin kanssa Lahteen koiranäyttelyyn katselemaan. Semmoista menoa meillä.

Oma olo ihan normaaali, hieman enemmän taas supistellut varsinkin yöllä. Mutta josko taas kohta helpottaisi kun ottaa rauhallisemmin.

Mutta nyt parturi puuhiin... miehen kuontalo kaipaa siistimistä! ;)

Nampula 20+5
 
Maanantaita!

Nostellaan vähän tätä meikäläisten ketjua, kun ollaan oltu vähän hiljaisempia. Porukkaa on varmaan syyslomilla. Missä muuten esimerkiksi Jiksu piileskelee? Juhuu! :wave:
No, tämä on ehkä tämmöinen vaihe, että mitään ihmeellistä ei tapahdu.

Musta tuntuu, että masu suurinpiirtein pienenee. Kummallista. :/ Olo on kohentunut huomattavasti, eli ilmeisesti obsidanit ovat tehneet tehtävänsä. Ja kun energiaa on niin nyt ahdistaa etten pääse oikein kunnolla riuhtomaan body-tunnille. |O Olis niiiin ihanaa!

HH :meillä tuo vaunuasia on muuten aika selvä, eli nelipyöräiset, ei missään nimessä mitään city-mallia. Menen pääasiassa taajaman pyörä- ja hiekkatietä kilometritolkulla. Meillä liikutaan säällä kuin säällä pakostakin ulkosalla. Ihastelemassamme mallissa oli valmiina vedenpitävä kangas (ei siis vain sään kestävä). Ja kaikki muutenkin just niin kuin halutaan, mutta se löysyys mietityttää. Emmaljungat tuntuivat jäykemmiltä.

Nampula Oletko kampaaja alkuperäiseltä koulutukselta? Vai hoidatko miehen fledaa samalla "kirjekurssi" -pohjalla kuin minäkin? :D

Mukavaa viikkoa!

Amodini 20+4
 
Aamupäivää! Rauhallista on ketjussa. Niin se varmaan onkin, että tasaista odotusta kaikilla. Minun alakulovaihe tämän raskauden suhteen on hiukan helpottanut kun en joka päivä lue noita vauvalehtiä ja mieti pojille nimiä. Sairslomalla olo tietysti välillä pitkästyttää mutta fakta on etten pysty tässä tilassa omassa työssäni mitään tekemään.
Huomenna on aika naistenklinikalla ja on ihana päästä näkemään poikia.
Liikkeet on nyt alkanut tuntumaan voimakkaammin. Varsinkin b-poika on vilkas. A.lla onkin istukka edessä vaimentamassa.
Käsissä on outoa kankeutta ja puutumisen tunnetta. Samasta asiasta kirjoitti sienna tuolla lapsettomuuspuolen odottajissa. Onko teillä kellään vastaavaa?
Nyt olisi pakko lähteä pienelle kävelylenkille. Illalla synnytysvalmennusta neuvolan puolesta. Ja olen hurahtanut facebookkiin joten sieltäkin pitää vielä tänään etsiä vanhoja opiskelukavereita...Kyllähän nämä päivät tässä menee. ;)
Mukavaa alkuviikkoa kaikille :)

Roosa ja pojat 24+2
 
Totta ei kuulu mitään uutta joten alkaa olla jutut vähissä.
Kävin prismassa tänään ja oli alessa vauvan vaatteita ja en ostanut yhtään! IHME ja kumma, kattelin viikonloppuna taas kamoja ja en tarvi mitään kun vasta sitten ens syksynä. Liotin miedossa kloritissa pikkuvaatteita tänään ja ne on vielä koneessa josko ne pienen pienet pinttymät lähtis pois vaatteista joita oon kirppikseltä ostanut. Vaan ihan käyttökelpoisia ovat vaikkei niille mitään tapahtuisikaan.
Ostin valkoiset langat vauvan villapukua varten, mullahan on sini/lila/valk puku mutta nyt haluttas ihan kirkkaan valkoinen..... :headwall: turhaa työtä.
Voi kun tulis lumi maahan niin valkaistus tää maailma, väsyttää tää ankeus |O
Vaunuista vielä että me otettiin ne emmaljungan duo edge vaunut city cross ratas osalla ja siinä on ihan normit rattaat mutta kevyt runko. Helpompi autoon kammeta niitä sitten.....
Laskeskelin että vauvoista suurin osa jo yli 30-viikkoisia jouluna, mahat voi ehkä jonkunverran haitata siivousta jne. Ajattelin pikkuhiljaa alkaa peseen noita hankalia esim. lamppuja jne. niin pääsee helpommalla sitten joulun alla.

HH 22+2
 
Huooh.
Minä aina ruikutan vaan, mutta tämä keskustelupalsta ei suostu vastaanottamaan läheskään kaikkia viestejäni.
Kokeilen josko nyt toimisi.
:kieh:

Ei mulla sen kummempia kuitenkaan ollut asiana. Tuossa hain aamusella itselleni sen tukivyön tukemaan tuota lantionseutua, kun liitoskivut ovat sen verran pahana.
 
HH, olen laskeskellut samaa ja pelännyt jopa että joulukuussa jo olisin synnyttämässä :eek:
Kaksosiahan syntyy aika paljon jo viikoilla 34 eteenpäin..
Olen niin jouluihminen ja joulun valmistelu ja viikot ennen joulua on ihania.
Amodini, olen saanut hyvin ajatuksia hieman muualle näistä vaavijutuista kun välillä surffaan tuolla facebookissa. Minullehan on tullut pientä kriisiä kun tämä vatsan kanssa on kokoajan jotain tuntemusta. Ja supiselee aika paljon. Ennen olen ollut kova liikkumaan ja nykyään liikkuminen on hidasta löntystelyä..
Pitäisi koittaa tuota tukivyötä jos siitä olisi apua.

Roosa ja pojat 24+2
 
Tänään taas hieman enemmän keskustelua. Ihanaa! :) Onhan se niin ettei varmaan mitään ihmeellisiä nyt ole ja asiat jo tuttuja, joten ei niistäkään sitten jaksa kirjoitella.

Viime yö meni jälleen pyöriessä. On nyt kovin vaikeaa tuo nukkuminen. Öisin jopa sattuu kääntyminen tuonne ihan alamassuun. Mistä sitten lienee. Suppareita taas ollut enemmän. Pitäisi töissä koittaa tahtia vähentää, mutta ei vaan pysty. Kiirusta kun pitää.

Amodini, minä ole ihan tällainen "itseoppinut" miehen parturi. Vain siis oman mieheni. Koiria kun tullut trimmailtua enemmän ja vähemmän, niin nyt on yksi vanha kone miehen tukan ajelu käytössä. :p Ei olisi minusta muiden hiuksia leikkaamaan, tuo on onneksi niin helppo kun on niin lyhkönen. :)

Lunta kaipaan minäkin ja joulua odotan. Olen myös kova joulu ihminen ja rakastan joulua. Tai nyt aikuisena niitä rutiineja ja sitä joulun tunnelmaa vanhempieni kotona, jossa joulumme vietämme. Vaikka nykyään se onkin taas hieman riehakkaampaa sisarusten lasten ollessa jo joulupukki iässä. :) Joten joulupukkikin on nyt muutamana vuotena poikennut kylässä tuoden ihanaa tunnelmaa. Meidän pukki, kun istuu tuolla sohvalla nyt. :D Tosin jouluna kokee sitten muodon muutoksen. :)

Mutta nyt menen sohvalle rauhoittumaan hektisen työpäivän jälkeen. Huomenna vauhtia varmasti riittää ja iltapäivällä koiran kanssa poikkeamaan lääkärillä.

Nampula 20+6
 
Kehotan kyllä käyttämään tukivyötä jos sellasen omistaa, itellä ainakin auttanut jos pidän lenkillä ja työ hommissa, maha ei pääse liikkumaan niin paljoa.
Roosa sun tuntemukset on ihan normaaleja kaksos oireita, meillä muillakin on jos jonkinmoista kremppaa masussa niin sullahan kyllä varmaan tuplasti tuntemuksia.
Olipas ihana laittaa niitä pikku vaatteita kuivumaan =) ihan hymyä pukkas huulille.
Jiksu säähän asuit täällä pohjosessa??? Mää oon niin huono muistaan :headwall: ihmisten asioita... arg! Mutta jokos olet tehnyt ikea/haaparanta ostos reissun? Nyt on muuten tosi lämmin syksy täälläpäin ja kait koko suomessa mutta tuut kyllä kokemaan ne yli 3-kympin pakkasetkin.
Mitä koiria Nampula trimmaat?
HH 22+2
 
Iltoja!

kylläpä tuntuu heti tämä talviaikaan siirtyminen - oikeen väsymys vaihde iski päälle. Täällä eteläisemmässäkin Euroopan kolkassa kl 17 on jo tosi hämärää ja vois mennä suoraan kotiin tultua nukkumaan |O
Koko päivän on ollut yhtä päänsärkyä.Puolikkaan panadolin uskalsin ottaa mutta jysäri ei hellittäny millään. Anoppi sitten oli heti sitä mieltä että 'paha silmä' on iskenyt (täkäläistä taikauskoa) ja alkoi mumisemaan karkoitusloitsuja ja pisti teekuppiin oliiviöljyä josta mun piti sitten kulautella kolmeen kertaan. Ja kas kummaa, jysäri hävis 5 minuutissa :LOL: (joo, tiedän ....nyt te pidätte mua ihan tärähtäneenä, mutta kaikki keinot oli kokeiltava,hih)

Torstaina menen sinne sokerirasitus testiin...yöks! Hirvittää jo valmiiks ajatuskin, en ole kuullut mitään hyvää siitä. Mietin et pitäsköhän ottaa puoli päivää töistä vapaata? Kuinkas moni muu täällä oli siihen menossa?

Oih, tulis jo Joulu. Mä oon kanssa ihan jouluhullu! Juuri tossa pohdiskelin ja tuli niin onnellinen olo, kun viimeiset 5 vuotta jokaikinen Joulu olen miettinyt että oliskohan meillä sitten ENSI Jouluna se oma nyytti, tai olisin edes raskaana. Mä olin aina Joulun pyhinä niin maassa, lapsettomuus ja sen aiheuttama tuska vaan lisäsi sitä aina pyhinä, pelkäsin etten ikinä tule saamaan omaa lasta jolle Joulua laittaa. Nyt mä olen onnellinen.Juhlitaan sitten tänä Jouluna viimeisen kerran kullan kanssa kahdestaan!! Hui! Ensi vuonna olen suunnitellut että tulen muksun kera sinne toiseen kotimaahan sukua (ja joulupukkia) tapaamaan.

Amodini : Mä muistan kans että mulla rv20 masu jotenkin kummasti pieneni, juuri ennenkuin ykskaks pullahti todella esiin. Aika hämmentävää. Nyt kyllä on masua ettei kenellekään jää epäselväksi missä mennään.

Hiuskuontalo asiasta vielä piti kysästä.... kuinkas moni täällä värjää tai on värjänny hiuksia nyt raskauden aikana? HH muistaakseni ainakin oli laittanut raitoja ?
Mä soitin tänään kampaajalleni ja kerroin että haluan sävytyksen ja raitoja, ja se oli ihan että ei missään nimessä suosittele kun niitä värejä ei ole kuitenkaan tarpeeksi tutkittu. Onkohan nyt ihan turhaa hysteriaa? No, menen sitten ostaamaan kaupasta valmiin väriseoksen, en kestä tätä juurikasvua enää :|

Kitty rv24
 
Roosa, kerrankin joku kysyy jotain johon luulen osaavani vastata :kieh: . Kuulostaa niin tutulta nuo sinun oireet. Minulla on raajoissa lievää neuropatiaa (=ääreishermojen, pääasiassa tuntohermojen lievä toimintahäirö ), ja useimmiten oireina ovat puutuminen , pistely, pieni voimattomuus, joskus särkyjä.

Raskausaikana kudoksiin kertyy turvotusta, ligamentit löystyvät ja lihakset kiristyvät kun asento muuttuu. Nämä kaikki voivat aiheuttaa pieniä hermopinteitä (mm. rintarankaan tyypillisesti kun rangan pienet lihakset kiristyvät) ja oireet ovat kuvaamasi kaltaisia. Sinulla kun on tuplakuorma, niin varmasti näitä kaikkia syitä riittää tuplaten.

Venyttely, hellävarainen hieronta (ei kovakourainen!), taukojumppa ja huonojen/ staattisten työasentojen välttäminen auttaa. Jos turvotusta kertyy paljon, lymfahieronta helpottaa oloa muutenkin.

Vaiva loppuu synnytykseen, mikäli edes jatkuu sinne asti. Toivottavasti ei.
 
Kitty mää en uskaltanut värjätä tukkaani ensimmäiseen 12 viikkoon mutta sen jälkeen oon laittanut blondin juurivärin ja raitoja n.6 viikon välein. Kevytvärit ja sävytteet on niin mietoja käsittelyjä että antaa palaa vaan ja raidat sekä hupulla että folioilla tehtynä on turvallaisia kun eihän ne edes kosketa päänahkaa. Mulla on itellä tosi vaalea tukka mutta haluan pysyä ihan blondina joten värjään tosi miedolla blondi aineella, kaupasta saatavat on tosi voimakkaista niin että ton vaalennuksen jättäisin ammatti ihmisen harteille.
Meillä tulee mutten 6v siitä kun on alettu vauvaa yrittämään ja jouluna just alkoi sitten menkat että täällä myös joka joulu oon miettinyt josko sitten ensi jouluna oisin paksuna ja nyt se ihme on tapahtunut. Näin unta viime yönä että olin 43+0 ja eivät käynnistäneet synnytystä... olin ihan huolestunut ja kiukkuinen lääkäreille.
Mulla myös kädet mennyt kahtena yönä ihan ämmänneuloille, vau kirjassa siitä sanottiinkin että on ihan normaaleja raskaus oireita, turvottaa myös. Menen ens viikolla sokerirasitukseen, toivottavasti ei ole mitään häikkää.

Hormonihirviö 22+3
 
Mulla sama juttu kuin Nampulalla. Yöt menee miten sattuu ja nyt parina yönä ollut aivan mieletön kylmä hiki - siis ihan olis voinu pyyhkeen ottaa viereen ja välillä kuivata kun vesi valui ohimoilta ja selkä märkänä :eek:

Vatsa on myös jatkuvasti kipeä - ihan sama mitä syö niin jossain vaiheessa alkaa koskemaan. Nyt olen aamuisin keittänyt kaurapuuroa joka helpottaa ainakin päivän oloa.

Minä olen värjännyt hiuksiani ihan normaalisti ja niillä väreillä millä ennenkin. Eilen kävin itseasiassa kampaajalla ja laitettiin juurikasvu piiloon ja muutamat raidat päälle. Jalkahoidossakin kävin hemmottelemassa itseäni ja varasin vielä uuden ajan ennen laskettua aikaa tammikuun loppuun =)

Aavistuksen verran matalapainetta havaittavissa raskauden suhteen ja tekis mieli käydä jossain tarkistuttamassa onko neiti kasvanut normaalisti - meillä kun se riski siihen down-lapseen on vähän suurempi :/

Enivei - ostelin eilen taas kivoja vaatteita tulevalle neidille - vähän mieltä piristi.

Viipukka ja typy 23+3
 
Hei kaikille,

on ollut töissä niin kiirettä etten ole oikein nettiinkään ehtinyt. Tänne ei kuulu mitään kummempia, rakenneultra oli viime viikolla, eikä tyyppi kuulemma mitenkään välttämättä poika ole... eli se siitä mun "vaistosta". :LOL: No, tuli kumpi tahansa niin hyvin tervetullut on.

Rakenneultran teki lääkäri, kun kyse on IVF-raskaudesta, muille sen täällä tekee kätilö. Meillä oli NP-ultrassa kätilö ja mun mielestä se oli paljon kätevämmän ja osaavamman oloinen kuin tämä lääkäri.

Matkalaisen sydän löi hieman epätasaisesti, joten saatiin kontrolliaika kahden viikon päähän. Tietenkin alkoi heti huolettaa, mutta kaikki oli muuten hyvin, kaveri vastaa viikkoja ja vipelsi kovaa vauhtia. Kuulemma tuo epätasainen rytmi on aika yleinen vielä tässä vaiheessa, kun hermoradat ei ole kehittyneet. Toivottavasti rytmi on kunnossa kahden viikon päästä.

HH: Jep, pohjoisessa ollaan. Kerran on käyty Ikeassa, mutta en ajatellut ostaa sieltä vauvankalusteita. En totta puhuen ehkä oikein luota niiden kaikkien tuotteiden laatuun...

Nyt takaisin töihin, kaikille hyvää illanjatkoa!

Jiksu 21+6
 
Heipparallaa kaikille!

Terveiset sateisesta metsästä, josta juuri palasin. Sekä minä, että koirat märkiä kunnolla. :D

Mulla viime yö meni taas kivasti. Heräilin muutamaan otteseen, mutta nukuin muuten todella hyvin. Jes! Ihanaa välillä! :)

Tänään töissä vatsaan koski muutaman kerran oikein kunnolla, mutta meni sitten onneksi kuitenkin ohi. Flunssaakin pukkasi päälle, kurkkukipua ja nenun tukkoisuutta. Mutta onneksi vielä ei muuta.

HH, trimmaan pääosin noita "oman" rotuisia eli suursnautsereita, sekä sitten snautsereita. Nyt en kyllä ole muutamaan vuoteen trimmannut kuin omia sekä sitten muutamaa vanhemman tyttösemme pentua, jotka asuvat lähellä. Nyt vaan ei oikein meinaa jaksaa/viitsiä edes omia laittaa... Mutta pitää nyt vielä koittaa saada ne kuosiin sitten ennen kevättä. Josko sitten ei tarvitsi kuin loppukeväästä vasta seuraavan kerran trimmiä. :)

Mutta eipä tänne nyt tämän kummempaa. Taidan siirtyä sohvalle, pienellä tuntuu kovasti olevan asiaa, joten menenpä jutustelemaan rauhassa sinne. :heart:

Pitäkäähän huolta pienistä ja itsestänne!

Nampula 21+0
 
Hei!

Tänään käytiin tunnustamassa isyys, koska elämme avoliitossa. Aika hassulta tuntuu tehdä se jo nyt kun ei vauvakaan vielä ole maailmassa. No mut nyt se on ainakin pois päiväjärjestyksestä.
Tietääkö kukaan missä vaiheessa se tehdään Suomessa? Tai jos olette avoliitossa niin joko olette tehneet sen?


Hiustenvärjäyksestä, että mä olen koko raskauden aikana laittanut itse raitoja päähän. Viime viikolla kävin leikkauttaan hiukset ja nyt olisi aika taas värjätä. Toivottavasti siitä ei ole aiheutunut mitään haittaa vauvalle.

Iskias vaivaa päivittäin, on tosi harmillista. Istuminen on kaikkein pahinta. Nytkin parhaillaan polttaa tonne oikealle ala selkään, täytyy varmaan lähteä kohta kävelylle jos se menis ohi.

Eilen sain kudottua valmiiksi pikku lapaset ja tossut vauvalle. Seuraavana ajattelin pipon kutoa.

Eipä tässä muuta tällä kertaa...
Hyviä vointeja kaikille :hug:

Mai 22+1
 
Jiksu siellä Ikean vieressä on tosi iso ruotsalainen lasten tarvike liike, uusi karkki kauppa ja muita kivoja kauppoja. On vähän erilaisia kamoja siellä lasten tarvikkeessa. Toivottavasti teidän vauvalla kaikki hyvin kuitenkin vaikka sydän vähän pomppaileekin.
Ärsyttääkö muita vauvan ikiliikkuvuus? Mulla välillä möyrii tosi paljon ja aina ei tunnu kivalta ja tiedän liikkeet tulee vaan kovenemaan. Plääh ei saa valittaa... :headwall:
HH 22+3
 
Sama tunne toisinaan kuin HH:lla, eli vauva välillä möyrii niin kovin ettei tunnu mukavalta. Mutta valittaa ei saa, enkä haluakaan. :D Mutta tiedän siis tunteen! :p Mulla kun tosissaan istukka takana, niin luulen tuntevani lähes kaikki myörimiset ja pyörimiset ja niitä riittää päivän mittaan. :)
 
Iltaa!
Käsittääkseni suomessa isyyden todistaminen tapahtuu vasta lapsen syntymän jälkeen. Toiset sanoo sen olevan ihan simppeli juttu ja toiset taas kokee sen hyvin epämiellyttävänä kyselytuntina.
Lampukka, tuo sinun selitys näihin käsivaivoihin on todella järkevä ja uskon, että juuri näin on. Lääkärikin oli sitä mieltä, että jotain sen tyyppistä se on.
Meillä siis oli tänään ultraääni. Pojat oli mielestäni tosi isoja. 720g ja 730g. Lääkäri sanoi, että keskikäyrillä mennään. Huonosti näin itse mitään kuvia ja lääketieteen kandi seisoi suurimman ajan kuvaruudun edessä. Tekisi mieli mennä 4d ultraan, mutta en tiedä onko ihan turhamaista kun rakenteetkin on katsottu. Ja sairaslomaa on nyt sitten äitiysloman alkuun asti! :eek: Kyllä saa nyt miettiä tarkkaan miten päivät saa kulumaan.
Jiksu, oli kiva kuullu kuulumisia. Ja onnea rakenneultrasta. Toivotaan, että sykeasia on vaaraton. Hyvä että varmistavat asian.
Eipä muuta kuin mukavaa iltaa kaikille!

Roosa ja "isot" pojat 24+3
 
Kävin tossa koirun kanssa lenkillä ja unohdin tukivyön ja määhän kävelen kun Ahtisaari :LOL: konsanaan, onko teillä muuttunut kävely asento? Maha edessä ja pylly takana tyyppiseksi.....
IHANAA menen 13.00 kasvohoitoon, kauheaa talin eritystä ollut tää raskaus aika mutta muuten näpyt on pysyneet poissa ja iho hehkeähkö.
Hormonihirviö 22+4
 
Mäkin olen antanut kampaajan värjätä hiukset normaaliin tapaan. Oletin, että kampaaja tietää jos väreissä olis jotain haitallista :snotty:

Jiksu: :flower: hienoja rakenneultra kuulumisia!
Nyt tuli vanhalla pohjois-suomalaisella järkky into päästä Haaparannalle! Oi niitä lapsuusmuistoja kun käytiin Haaparannalla "rasvareissulla". Ja meille mukuloille "suklaatupakkaa ja kengännauhoja". Nyt kun sinne on avattu se Euroopan suurin karkkikauppakin :p Nauttikaa ketkä voitte! Ehkäpä mä tyydyn etelä-Suomen Makuuni-irtis valikoimaan tän välimatkan vuoksi.

Mulla ei masu vielä haittaa muuta kuin urheilua ja nukkumista. Saan vielä helposti piilotettua löysän untuvatakin alle. Mutta kun on painoa tullut liikkumattomuuden vuoksisi, niin muistutan erehdyttävästi muumia :D Saa nähdä miltä näytän 10viikon päästä.

Oletko Viipukka harkinnut 3d tai 4d ultraa? Näkyisikö se down siinä? Tosin todella pienihän se teidän riski oli. Mä jotenkin haluaisin siihen. Varmaan vähän senkin vuoksi ,että vaikka liikket vahvistuvatkin, ne eivät aina tunnu. Edessä oleva istukka ilmeisesti tosiaan vaimentaa paljon. Ja mies ei vielä tunne vatsan päältä mitään. Saisi hänellekin vähän jotain konkreettista tuijotettavaa

Roosa: Hyvän kokoisia poitsuleita :heart: Mä olisin varmaan räjähtänyt jos joku ääliö tukkii näkymän ruudulle. Taisin Jorvissa törmätä lapsettomuustutkimuksissa näyttöön, joka oli ripustettu sängyn yläpuolelle potilasta varten. Nerokasta. :) Mä tiedän miten tuo liikunnan puute ja himassa olo hajottaa pääkoppaa. Yhden kanssa pääsee liikkumaan reippaita kävelylenkkejä yms. paljon pidempään kuin kaksosraskaudessa. Mutta kun on tottunut heilumaan niin päivät käy pitkiksi jos pitää olla pois töistä, muttei ei saa olla vaikka salilla tai uimassa. Ei muuta kuin hakemaan kaikki vanhat kamut facebookista. Aloita ala-astekavereista niin aikaa kuluu :whistle:

Kärvistelen kipeenä kotona. Panadol ja se kamala Bacijotain ei vie kurkkukipua, Strepsilsiä ei saa ottaa. :headwall: Voi kun voisi ottaa itseltään salaa edes yhden buranan....

Amodini 20+6

Ps Nampula Suursnautserit on niiiiiiin ihania! Pk-rotu, oletteko treenailleet jotain lajia?
 
Onnea Roosalle ja Jiksulle ultrakuulumisista! On Roosan poitsut todella kasvaneet ja oikein hyvän kokoisia. Ensi viikolla pääsen minäkin taas moikkaamaan omaa nykerö poitsuani, katotaan missä mitoissa meillä mennään!

Toivotaan että Jiksun matkalaisen pienet rytmihäiriöt ovat harmittomia ja ohimeneviä!

Ajattelin mennä töiden jälkeen katsastamaan jotakin tukivyön tapaista. Aamuisin mun kävely muistuttaa kieltämättä aika muumimamman menolta. Enemmän pitäs saada itseensä liikkumaan mutta hävyttömän usein jollain verukkeella jään kotiin, ja tyydyn liikkumaan ikkunaostosten lomassa. Mulla on todella ikävä luontoa ympärille. Tämä miljoonakaupungissa elo ei ole oikein mun juttu. Eikä paras mahdollinen kasvupaikka lapsellekaan. Haaveena olisi joku päivä muuttaa hieman etäämmäs kaupungista.

Ihanaa että täällä meitä on monta koiraihmistä! Voi snautseri on kanssa mun yks suosikkiroduista. Penskana mulla oli keskisnautseri narttu (mun oma koira) joka valitettavasti kuoli vain 6 vuoden ikäisenä, jouduttiin lopettamaan raajojen halvaantumisen takia :(
Snautserin korvikkeeksi hommattiin sitten mukavan kokoinen leikkikaveri - Irlanninsusikoira uros. Oli siinä naapureilla ihmettelemistä niihin aikoihin! Nyt mulla ei ole koiraa, hellin ainoastaan meidän paria kissaa ja koko tienoon kulkukissoja ja koiria joita riittää. Kreikassa on siperian huskyt oikeen ''muotikoiria'', kyllä ihan säälittää husky parat täällä kesällä 40 asteen helteissä :eek:

Värjäsin sitten eilen illalla hiukset ihan itse ja kaveri leikkas niihin uuden kivan mallin. Piristyi lookki taas mukavasti. Iho mulla ei ole koskaan ollut näin hyvä kuin nyt, hiuksissa en ole huomannut mitään mainittavan arvoista kohennusta.

Mutta nyt lähden kotia kohti, jos vaikka houkuttelisi miehen reippaalle kävelylenkille mukaan kun ilmakin on mukavan viileä ja pilvinen tänään.

Kitty
 

Yhteistyössä