~Kesäkuun kullannuput 2010~

Moro!

Pakko tunkea lusikkaa vielä soppaan, kun kerran soppaa ollaan kerrankin saatu aikaiseksi! Skipatkaa, jos tää soppa ei kiinnosta.

Maira puki paremmin sanoiksi sen mitä yritin aiemmin ilmaista eli kukin tyylillään luultavasti samansuuntaisia päämääriä kohden. Jokainen määrittelee omatuntonsa rajat itse. Itse sulkuihin laittamani "enkä oleta näin muiden tekevän" heitto koskien purkkiruokia oli lähinnä siksi, ettei joku luulisi minun luulevan, että sose=purkki..

Miumiu83 Minä olen antanut itseni ymmärtää niin, että äidinmaito (korvike) on lapsen ravintoa puolivuotiaaksi saakka. Sen jälkeen äidinmaito on ihan yhtä heviä tavaraa kuin ennenkin, mutta lapsi alkaa tarvita lisäravintoa, mutta tuskin sormia napsauttamalla silloin kun lapsi täyttää puolivuotta tarvitsisi vatsaan saada suurtakaan satsia tavaraa. Eikös soseet aloiteta tyyliin 1 tl päivässä jotain ja mennä pienillä määrillä jonkin aikaa? (En tuota taulukkoa ole opetellut) Jo pelkkä ruoan imeskely irrottaa ruoasta ravinteita, esim. lihasta lihasnesteistä (joissa on ravinteita ja vitskuja). Minä olen sen verta jäärä, etten suostu uskomaan, että ihminen on niin huono nisäkäs, ettei sen maito elätä jälkikasvua sen ikäiseksi, että lapsi pystyisi itse syömään. Jota lapsi siis pystyy alkamaan harjoitella kuta kuin puolvuosikkaana. Mielestäni tuo tukehtumisriski on vähän hmmm... pelottavan kuuloinen liioitteleva sana, vaikkakin varmasti vallan totta (kaikessahan on riski). Itsekin alkuun jännitin ihan vietävästi. Kävin sitä täälläkin purkamassa. Mutta ei minulla ollut missään vaiheessa tunne, että altistaisin vauvani suurelle vaaralle. Jotensakin taas usko tulee esiin, eli en usko, että esim. suomalaisessa äitiyspakkauksessa jaettaisiin lehdykkää, jossa esiteltäisiin sormiruokailua mainiona vaihtoehtona kun imetys kestää suositellut 6kk. Jos ei nyt meinata ryhtyä lahtaamaan porukkaa. Minun pohjani lapseni ruokailulle ei kyllä ole ko. lehdykkä, mutta noin niinkuin esimerkkinä.

Turvallisuus on kaiken a ja o. Minä en tähän nyt laita sellaista (soopaa?), että kyllä vauva tietää mitä osaa ja mitä ei ja mikä on turvallista - se on minun tehtäväni! Sormiruokailua (ja varmasti mitä tahansa lapsen ruokailua) käsitteleviltä sivuilta (oi tätä internetaikaa) voi käydä lukemassa turvallisuuteen liittyvät seikat eli lapsi istuu suorassa, ei syö yksin, saa sellaista ruokaa, jota hänen on mahdollista käsitellä, kukaan muu ei laita ruokaa suuhun jne. joten en niitä tähän kirjoita. Lisäksi itselleni on tärkeää, että minä tiedän miten toimia, jos joku hätä tulee. Tässä kun olen seuraillut lapseni ruokailua, niin olen ajatellut, että ruoan käsittely suussa on vähän kuin sukellusrefleksi (tämä ei perustu mihinkään faktaan!!!) eli hän sylkee ulos liian isot palat vaistomaisesti. Pari kertaa olen tunkenut sormeni suuhun alussa, koska en vielä luottanut tähän. Tarkistan suun aina ennen kun annan vauvalle vettä (on niin innoissaan vedestä, että saattaisi unohtaa suussa olevan jotain...) sekä ennen kuin poistutaan pöydästä.

En minä ajatellut, että soseita syövien lapsien vanhemmat pitäisivät vauvojaan syöttöhanhina ja tunkisivat sosetta soseen perään.. Vaan sitä, että syötettynä lapsi luultavasti syö nopeammin. Ja mitä nopeammin ihminen syö sitä enemmän hän yleensä syö, koska kylläisyyden tunne tulee vähän viiveellä (näin miulle on ihan aikuisten ravintojutuissa uskoteltu). En mie väitä, että kaikista tulee nyt lihavia, jotka ei sormiruokaile. :D Eiköhän tämä ole ihan osiensa summa kuten muutkin.

Mie olen varmaan vähän naiivi, kun en ollut aiemmin tajunnut että tää on nyt trendikästä! No sittenhän on parinkymmenen vuoden päästä mitä syyttää kun kaikki kansalaiset on nirsoja ja viskovat ruokiaan lattialle.. :ashamed:

Ai niin mitä mahaan meneviin määriin tulee, niin tuo minun sotkijastani tuli äskön yksisarvinen lattialla mahallaan ollessaan.. Pelkkä maitoruokavalio tuskin saisi sitä aikaiseksi. Siinä meidän pottailu siis. Ei ole vielä pottaa vaan lapsi paskoo lattialle.. :$

Rutti jatkaa sitten edelleen joskus myöhemmin muustakin kun perunasta. Nyt pitää lähteä siivoamaan lasta, koska sarvi kasvoi uudelleen...

Muokkaan nyt lisäyksen elikkäs ihana video milkei! Ja kyllä vain nuo muutkin vauvapalleroiset on niin sulosia! Shawne (menikö oikein?) jokainen voimavarojensa mukaan herttinen! En mie ainakaan mitään sädekehääni täällä kiillottele, että minäpä jaksan siivota keittiötäni jatkuvasti.. :stick: Mutta Ripe!!! Nyt kierrätykseen ne purkit! (kannattipa muokata, tää siis koskee tätä viestini jälkene olevaa viestiä)
 
Viimeksi muokattu:
Hyvää tätä vuotta kaikille!
Kivoja kuvia tosiaan kaikilla ja videoita. Ihania muksuja ja kaikki oman näköisiänsä :)
Mullakin on vähän se, että en kommentoi jos ei ole kantaa tai kokemusta.
Mutta hyvä että asioista puhutaan ja tuodaan eri näkemyksiä esille.
Meillä on lähes kaikki vaatteet saatuja käytettyjä tai kirppikseltä ostettuja, mielestäni ne ovat kaikista ekologisimpia ja myös eettisesti parhaita. Ja jonkin verran olen myös tehnyt minkä olen ehtinyt itse lapselle vaatteita omista vanhoista vaatteista tai kirpparilta ostetuista vanhoista vaatteista.
Potta meille ostettiin ja siihen opetteluun mielellään otan vinkkejä vastaan. Kerran olen istuttanut ukon siihen, mutta eipä se siihen mitään älynnyt tehdä. Tosin kakkaa tuleekin vaan kerran tai pari päivässä, että en tiiä miten sen sitten osaisi ajoittaa... Ei hän kovin innoissaan ollut istumisesta siinä, meinas tulla itku, mutta rauhoittui kun kateltiin kirjaa samalla. Eikä tuo Ikean parin euron potta ole edes kovin mukava, mutta ostettiin nyt sellainen, että voidaan alkaa totutella edes ajatukseen potasta...
Syömisestä lähinnä purkeilla mennään meillä. Lihaa yms. olen tehnyt pakkaseen itse ja sitä osittain sitten kasvispurkkien kanssa annan. Mullakin vähän se, että en muista ottaa sulamaan. Ja mielestäni jotain laskeskelin, että kasvissoseiden teko itse ei välttämättä ole edes halvempaa. Purkeissa ärsyttää vaan ne tyhjien purkkien määrät... Pitäis alkaa vissiin keräämään ja viemään kierrätykseen, mut mies on niin huono kierrättämään ja pienet tilat, mis niitä sit säilyttelis. No tässä petraamisen varaa on ainakin. Sormiruokailu olis pojasta varmaan kivaa, nyt olen kans antanut vasta oikeestaan niitä maissunaksuja ja ne menee hyvin. Siis silloin tällöin saa niitä kun itse ollaan ruokailemassa.
Pitikin kysyä, että oletteko te jo antaneet siis ihan tavan leipää mutusteltavaksi? Että ei haittaa se suola ja saako siis kaikkia viljoja jo syödä? En muista oliko tästä neuvolassa puhetta ja en ole muistanut selvittää.

Hienoa päivää! Pitäisi varmaan lähteä ulkoilemaan tänään kun on kiva ilma, vaikka pulkkailemaan. :D

T.Ripe ja Aaro loppiaisena tulee 7 kk täyteen

muoks. ja niin siis jokainen tyylillään, ei kai ole yhtä ainoata oikeata lähes mihinkään asiaan!
 
Viimeksi muokattu:
Heipparallaa pitkästä aikaa!

Nyt en kommentoi henkilöille vaan keskityn asioiden kommentointiin, koska en jaksa muistaa kuka kirjoitti mistäkin.

Eettisyydestä ja ekologisuudesta ylipäätään, koski se sitten vaippoja, vaatteita tai mitä vaan, olen sitä mieltä, että kannattaa todella perehtyä asioihin. Korkea hinta ei välttämättä merkitse eettisesti valmistettua tuotetta. Sen sijaan se on totta, että laadukkaat tuotteet ovat monesti hieman hinnakkaampia. Itse teen isommat hankinnat miettien ensisijaisesti käytännöllisyyttä. Monesti olen mennyt siihen vipuun, että ostan ns. halvimman mahdollisen ja sitten hetken päästä saa ostaa uuden, kun menee rikki tai ei toimikaan niin kuin pitäisi. Nyt alan vihdoin oppia, etten aina osta sitä "alelaarin" halvinta, vaan pyrin tekemään omaa silmää miellyttäviä, kestäviä ja monikäyttöisiä hankintoja. Pitkäikäisyys lienee myös ekologista. Välillä on tietty hyvä tuuri ja tekee löytöjä alelaaristakin ja välillä sortuu turhuuksiin. Hyvin suunnitellusta tuotteesta, joka oikeasti kestää, ajaa asiansa ja helpottaa tätä arkea, maksan mielelläni vähän enemmänkin. Niinhän se taitaa mennä, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Mielelläni kehuisin, että merkillä ei ole minulle väliä, mutta kai sillä kuitenkin joissain asioissa vähän on. Ei kuitenkaan trendikkyyden vuoksi, vaan siksi, että jotkin merkit ovat tunnettuja laadukkuudestaan. Tykkään koluta kirppareita, kun sieltä löytää usein vähän persoonallisempia juttuja ja tietty se kierrätys on plussaa. Mua myös ärsyttää tämä nykyajan kauhea materialistisuus, vaikka sorrun siihen itsekin.

Meillä syödään pääasiassa soseita. Useimmiten itse tehtyjä, mutta kaapissa on aina varalla muutama kaupan purnukka, jos sattuu käymään niin, ettei ehdi tai jaksa laittaa ruokaa. Minusta vauvan ruokien laittaminen on niin helppoa, että teen mielelläni ruoat itse. Joskus valmistan ruoat omia sapuskoita kokkaillessa ja joskus teen ihan erikseen isomman satsin pakkaseen. Sormiruokailua harrastetaan myös jonkun verran, mutta kuten aiemmin kirjoittelin, mua hirvittää, että tuo poika tukehtuu, kun saa esim. kurkusta puraistua isoja palasia jo.

Potta on ollut meilläkin ostoslistalla, mutta jotenkin ei ole vielä tänne kotiin saakka eksynyt. Täytynee seuraavalla kauppareissulla ryhdistäytyä.

Yöt on meillä edelleen levottomia. Muutamana yönä Leo ei suostunut nukkumaan muualla kuin sylissä. Tuo sylinukkuminen kyllä pyrittiin heti alkuunsa kitkemään pois ja nyt taas nukkuu pinniksessä, mutta edelleen herätään useita kertoja yössä ja uudelleen nukahtaminen on työlästä. Alkaa olla mamilla vähän jaksa lopussa, mutta kai se tämäkin vaihe joskus ohi menee. Pahoittelut siis tekstin sekavuudesta, ei oikein polla toimi näillä unilla.

6k neuvolassa käytiin ja nyt on vähän tuo kasvu tasoittunut. Pituutta 71,5cm (70,5) ja painoa 9,22 kg (8,81). Hampaiden puhjetessa jäi nuo syömiset vähän vähemmälle, joten luulen, että siksikin oli hieman vähemmän kasvua. Otettiin influenssarokote myös. Siitä ei onneksi tullut mitään sivuvaikutuksia. Neuvolan taholta on kova painostus lopettaa yöimetykset ja parina yönä kokeiltiinkin, ettei oltaisi annettu tissiä, mutta huuto oli sellainen, että toistaiseksi kyllä jatketaan yösyöttöjä. TH sanoi, että 6kk ikäinen lapsi ei enää tarvitse yöllä ruokaa, mutta itse vähän eri linjoilla tässä asiassa. Sitä paitsi, jos sillä saa hyvät yöunet, että pari kertaa yössä herää syöttämään, en ymmärrä, mitä haittaa siitä olisi. Etenkin, kun ihan selvästi pojalla vatsa kurnii yöllä.

Täällä ei vielä ryömitä, sen sijaan istutaan jo aika pitkäänkin ilman tukea ja muuten pyöritään ympyrää kauhealla tahdilla. Liikkeelle pitäisi päästä ja hermo menee helposti, kun huitoo kaikki lelut kauemmas eikä sitten ulotu niihin. Eilen Leo sai pallon ja voi mikä riemu siitä syntyi. Vauvajumpassa ollaan aiemminkin pallolla leikitty, mutta nyt oli kyllä selvästi enemmän ajatusta mukana. Ääntely on nyt selvästi erilaista kuin ennen ja eilen tuli parikin kertaa ihan selvästi ja kirkkaasti sanat ”äiti” ja ”äijä”, mutta taisivat olla ihan vahinkoja. En usko, että poika vielä tarkoituksellisesti noita sanoja käyttää, vaan lähinnä ”matkii” äänteitä.

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Jonna & Leo 6kk ja risat

Muoks. painovirhepaholainen
 
Viimeksi muokattu:
Ai juu, pitikin kysyä, käyttääkö täällä kukaan unipussia? (Tai siis kenenkään vauva, äidit ei kai itseään unipusseihin tunge...) Ajattelin kokeilla, josko yöt rauhoittuisi pussilla, mutten oikein tiedä millainen olisi hyvä. Onko parempi, että on vetoketju keskellä vai onko sellaiset hyviä, missä vetskari kiertää pussin reunaa pitkin? Kuinka paksu kannattaa hankkia näin talvella?
 
Meillä käytetään unipussia, rauhottaa sitä öisin mahalleen kääntymistä vähäsen..Vetoketju kiertää reunoja myöten, unipussin kanssa kuitenkin aina peitto meillä käytössä ja näin tuntuu olevan hyvä..Meidän unipussi oli tuurista ostettu joku halpispussi, mut ajaa asiansa.. :D

Leipää olen tosissaan pojalle antanut, ruis sellaista ja hyvin hyvin pieninä paloina.
 
Nopeasti kommentoimaan.

Meillä kaapissa on kaupansoseita, koska jos lähdetään jonnekkin, ne tuntuu olevan niin paljon kätevämpiä kuin omatekoiset. Kotosella syödää omatekoista, paitsi puuron kanssa (neljän viljanpuuro), on jotain kaupan hedelmäsosetta. Nyt pitäisikin tehdä lisää soseita, mut onhan siinä vähintää se parin tunnin homma, koska teen aina isomman satsin ja montaa erilaista.

Pottaa täälläkin olen pienessä mielessä miettinyt, mutta on jäännyt mietintä tasolle, katsoo sitten kun neiti oppii itse istumaan lattialla.

Onhan tää neiti niin sulonen, ku yrittää kovasti auttaa minnuu. Tänää imuroin, niin seuras imuria kun viimestä päivää ja "autto" johdon kanssa, tiskikoneen päälle yritti nousta, mutta siinä kävi hieman köpelösti, mutta eipä haitannut neitiä :D

Muutenkin syömisestä. Ollaa varmaa huonoja vanhempia, mutta kyllä myönnän annan neidin maistaa melkeimpä kaikkea. Mitä itse syödään ruokapöydässä, niin saa pienen palan maistaa jos haluaa. Ja leipää ruis, ja eilen söi vaaleta leipää, hieman kako mutta ei mitään vaarallista. No jos tuohon mitä neiti on maistanut; homejuustoa, kinkkua, joulupuuroa, paistettua kananmunaa, keitettyä kananmunaa, lasagnea, tuoremehua, appelsiinia, mandariinia, sitruunaa, popparia.
Näin meillä mennää, en tietenkää syötä häntä noilla, mutta annan maistaa ku tuntuu niin paljon haluavan.

-Anna ja Linda
 
Olen antanut ruisleipää jäkertää pari kertaa, mutta meinasin tehdä pojalle omaa suolatonta leipää syötäväksi (mielestäni eri asia kuin maistiainen). Ainoat mitä kartellaan enemmissä määrin syömisissä on maitotuotteet, suola ja sokeri (sekä tieten hunaja). Ihan mielenkiinnon vuoksi ajattelin listata suunnilleen mitä vauva syönyt / maistellut / liiskannut pöytään: ruis-, kaura-, ja riisipuuroa, talk murua (jossa siis myös ohraa), riisiä ja pastaa (kastikkeineen ja ilman), perunaa, parsaa, kukkakaalia, porkkanaa, kesäkurpitsaa, bataattia, palsternakkaa, appelsiinia, banaania, avokadoa, omenaa, päärynää, melonia, ananasta, mansikkaa, vadelmaa, mustikkaa, munakoisoa, mangoa, kananmunaa, luumua, kurkkua, tomaattia, sipulia, paprikaa, kanaa, lehmää, sikaa, kalaa.. Mausteista oliiviöljyä, pippuria, chiliä, yrttejä lähinnä (suolattomia mausteita). Lämpimiä ruokia on ollut tyyliin spaghetti ja jauhelihakastike (myönnän, etten tunkenut jalopenoja ja tabascon lisäsin omalle lautaselle), jauhelihapihvit + ananas (kun meille oli hamppareita:ashamed:), karjalanpaisti, kasvispihvit, lohi + lohkoperuna, nyt uunissa broileri perunasipulivuoka koko perheelle eli iska lisää suolan itte. Miulla on paha tapa tunkea chilikastikkeita tms. ruokaan ku ruokaaan. Olen bannahin kanssa samoilla linjoilla eli annan lapsen maistaa kun en halua, että tulee sellaisia nounouherkkuja vain aikuisille.

Noita naksuja annan itsekin, vaikka en koe niiden olevan "ruokaa" enkä halua lapseni tottuvan siihen, että ruoka noin vain sulaa suussa... Mutta muiden seassa menee. Ja niitä on aina hoitolaukussa, jos kahvittelen jossain, eikä eväitä ole lapselle mukana. Mutta riisikakut lie ajavat tulevaisuudessa kestoeväänä asiansa kuivattujen hedelmien kanssa. Ja toki syön itsekin joskus sellaista mikä ei ole ruokaa tai sinänsä tarpeellista, joten syököön tuo naksujaan.. Ja jos täällä nyt avaudutaan ja tunnustellaan syntejään, niin miepä söin viikonloppuna pizzaa (ja poika raukalle oli vain kasvispalasia, jotka kyllä maistui).

Poika ei ryömi, siirtyy kyllä ryömimistekniikalla lelulle tms. jos se on korkeintaan puolen metrin päässä. Pyörii kyllä paikasta toiseen, mutta ei edelleenkään näytä siltä, että haluaisi sinne mennä kunhan nyt vain veri vetää pyörähtelemään. 6kk neukku olis keskiviikkona, kivaa. Pojan kummi tulee huomenna pariksi päiväksi meille ja lähtee neuvolaan mukaan.=)

Hei mie en ikinä ehdi potakkaa pidemmälle, nyt ihanuus heräsi tirsoiltaan. Seuraavan kerran aloitan jostain ihan muusta tän sopertamisen. (Ja kuitenkin pettää lupauksensa, koska onhan tää syöminen meidän talon hitti tällä hetkellä.. On se niin mukavaa ja uutta.)
 
Huh huh, onpahan tullut tekstiä ;) Me vasta tänään kotiuduttiin mökiltä enkä ehtinyt käydä seurailemassa tekstejä vaikka miehen läppäri olikin mukana. Mukavaa Uutta Vuotta kaikille! Ihania kuvia ja videoita tosiaan. Minä en oikein uskalla tuosta meidän mussukasta laittaa kuvia (työn varjopuolia?!) mutta on ihana ihailla teidän. Ehkäpä sitä joskus rohkaistuu itsekin.

Me ostettiin tuo BeSafen Combi nyt sitten myös. n. 500 km kokemusta ja toimi hyvin. Tosin vähän matala on tuo haaruskappale (?) näin ensituntumalta. Isofix kiinnitys on loistava. Katsotaan miten jatkossa sujuu.

Nyt tuli tosiaan lähdettyä mukavuusalueella olevalta kotipesältä mökkimaailmaan ja Nuuk oli ekan kerran jopa moottorikelkkailemassa. Tiedä sitten mikä hurjapää siitä tulee kuin noin nuorena aloittaa ;) No juu.. oltiin makkaranpaistossa jonne mentiin kelkalla ja reellä. Olin satavarma että tuo ei siellä reessä nuku, mutta Nuukin kummisetä lupasi, että niin tulee käymään. No oikeassa oli. Siellähän tuo lopulta taljan päällä makuupussissa veteli sikeitä kun me muut herkuteltiin tulilla. Takaisintulomatkankin veteli sylissä unia, ei haitannut kelkan pärinät eikä mikään. Olipas mukava koko mökkireissu, vaikka muuta pelkäsin.

Soseista ja ruokailusta: Meillä syödään monella tavoin. Nyt näyttää siltä, että itsetehty sose uppoaa paremmin kuin kaupan soseet. Hedelmäsoseet menee jo hyvin, aluksi ei tykännyt. Noin isoja paloja en uskalla antaa kuin Milkein Oliver söi tuossa videolla. Tuo hyväkäs puree niin isoja paloja ja ahnekin on vielä. Pieniä paloja pureksii jo hyvin. Äidinmaito riitti kyllä hyvin noinkin isolle pojalle (12kg) 6 kk asti ravinnoksi, mutta kun siellä sairaalassa katsottiin verikokeet niin rauta oli alhaalla. Korvikkeisiinhan sitä on lisätty. Monelta täysimetetyltä vauvalta voikin rautavarannot ehtyä ennen sitä kuutta kuukautta. Eiköhän ne tosin siitä sitten nopeasti nouse kun kiinteät aloittaa ja sekin on varmaan syy aloittaa jo viimeistään 6 kk iässä kiinteät.
Tissiä syödään meillä edelleen, mutta kiinteiden määrä on vielä aika olematon, että katsotaan miten sitten kun sitä lisään. Nyt saa pari kertaa päivässä kiinteitä. Päivällä soseita ja illalla äidinmaitoon tehtyä kaupan jauhepuuroa.

Pottailua en aio aloittaa ennen vuoden ikää. Minusta se on täysin turhaa. Vauva ei ymmärrä mistä on kyse ja tiedän muutaman lapsen jotka turhasta hoppuilusta ovat saaneet pitkäksi aikaa pottakammon. Jotkut lapset voivat tietty olla valmiita jo aikaisin pottailuun, lapsen mukaan. Meillä ei esikoinen ollut ja kun lapsentahtisesti pottailtiin ei takapakkejakaan tullut. Tämä on tietenkin minun mielipide enkä katso kieroon äitejä jotka käyttää potalla jo pieniäkin vauvoja ;)

Yleensä palstailusta. Mielestäni on mukava saada palstalta vertaistukea, kuulla että joku juttu onkin ihan normaalia tuonikäiseltä tms. ja on kiva saada vinkkejä vauvanhoitoon liittyen. Minusta on myös mukava kuulla uusimmat kuulumiset teidän vauvoista, tässähän sitä on kybertasolla tutustuttu =)

Peesailusta Se on mukava, että ihmiset sanovat oman mielipiteensä myös näillä palstoilla. Se miten mielipiteensä sanoo niin sillä on paljon merkitystä. Minulla on omat vahvat mielipiteeni joistakin asioista. En ymmärrä miksi minun pitäisi mielipiteitäni tällaisella palstalla radikaalisti tuoda esiin ja mahdollisesti pahoittaa jonkun mielen. Tällaisilla mammapalstoilla kun hyvinkin voi olla hormonihuuruisia ja väsyneitä ihmisiä, jotka voivat ottaa henkilökohtaisesti vaikka ei niin tarkoitakaan. Varsinkin kun mun kirjoitus on just tätä; täynnä kirjotusvirheitä ja ajatuskatkoja. Ei tule ulos sellaista tekstiä mitä pitäis ;) No ehkä ensi kerralla jotain fiksumpaa tekstiä.

Sekavan tekstin kirjaili
Unna ja terveisiä lähettää myös Nuuk
 
Mun mielestä oli hyvä, että saatiin noin paljon keskustelua aikaan sormiruokailusta ja ruokailusta ylipäätään! Erityisesti Rutti kirjoitti mun mielestä hyvin ja asiallisesti oman mielipiteensä.

Milkei, tunnen ko merkin hyvin. Tällä kertaa, kuten kirjoitin, tarkoitin lähinnä eettisyydellä sitä designia, en tehdastyöläisten oloja. Ja Kiina on aika iso maa, sinne mahtuu niitä ihan valvottuja tehtaitakin joukkoon. :) Ja kierrätän myös. Täytyyhän jonkun ostaa se vaate uutena kaupasta, että kirpparikävijät voivat ostaa sen käytettynä halvalla, eikö? Hinta ei tosissaan kerro siitä eettisyydestä mitään. Laadusta kyllä valitettavan usein. Olen ollut vaatebisneksessä mukana ja lukenut asiasta paljon, joten tässä asiassa voin sanoa, että tiedän yhtä sun toista. Enkä mä niistä vaatteista mitään Suomen ovh -hintoja maksa, god no! Mulla on ihan omat kanavat, joista saan kalliit merkkivaatteet sopuhinnalla.

Ja siitä itsensä haastamisesta... En mä nyt tukka töttöröllä täällä ylitä omia voimiani joka päivä! Enkä pidä sellaisia äitejä mitenkään parempina, jotka unohtavat kaikki omat tarpeensa lapsen saatuaan. Eipäs nyt kärjistetä ihan kaikkea. Mutta hyvä että syntyy keskustelua. :)
 
Mähän oon tänään ihan ruvennu kirjailijaks... Noh, eipä oo pakko lukee jos ei taho. ;)

Unna - Oon kanssasi pitkälti samaa mieltä palstailusta, siitä mitä itse siltä kaipaa ja myös siitä, miten ei viitsi omia mielipiteitä kovin radikaalisti esiin tuoda täällä. Mäkin kaipaan eniten vertaistukea ja toivon, että ihmiset todenmukaisesti kertovat niin positiivisista kuin negatiivisistakin jutuista. Henkkoht melkein enemmän vielä kaipaan niitä "negatiivisia", siis ihan pieniä arjessa vastaantulevia murheita ja uusia asioita, koska kuitenkin useimmiten silloin löydän itse tieni palstalle kun on jotakin vinossa ja kaipaa joko kanssasisaria ja opastusta, taikka ymmärrystä ja mahdollisesti myös lohduttavaa sanaa. Usein ne tilanteet ovat myös sellaisia, että niistä ei välttämättä halua puhua kotona tai tuttaville - tai niiltä tahoilta ei ole apua saanut. Ja kiitos juuri tästä ominaisuudesta monille teistä täällä! :heart:

Seuraavan sanon kuitenkin silläkin uhalla, että siitä loukkaannutaan ja tiedän sen sotivan just sitä vastaan, että juurihan sanoin etten halua radikaalisti kommentoida... Mutta...
Siinä missä odotusaikana tuntui palstat olevan täynnä kannustusta ja vertaistukea, on näillä lasten kasvamista seuraavilla palstoilla välillä meno äitynyt vähän kuin välinevertailuks ja brassailuks joidenkin juttujen osalta. Siinä, tulipa sanottua. Kiitos ja anteeks. :whistle:

Miumiu - Mä otin itse influenssa/sikaflunssa-rokotteen, mutta silloin kun se olisi "pitänyt" ottaa oli tyttö vielä alle 6kk ja neuvolantäti sanoi ettei anneta. Ymmärsin myös että olis tosiaan pitänyt antaa marras-joulukuun vaihteessa eikä enää annettais? Elikkä mennään sillä, että tissistä sais vastustuskykyä ja ainakin itse pysyisin perheessä terveenä. Tissiä kuitenkin aika reippaasti vielä soseiden ohelle, joten toivon että siitä johonkin on. Jos mies sairastuu saa kyllä mennä muualle kunnes tervehtyy! :)

Pottailusta vielä. En kyllä ymmärrä miten pottailusta voisi olla puolivuotiaalle haittaa, jos jokainen pottareissu on naurua täynnä, kuten jo aiemmin laittamastani kuvastakin näkyy. Riippumatta siis siitä tuleeko saalista vai ei. :) Jos vauva jo itse istuu sylissä ja lattialla, miten voisi haitata että istuu kerran pari päivässä potalla? Jokaisen kakan jälkeen tyttö on ainakin ollut yhtä hymyä! Voisin kuvitella että siinä asennossa kovempikin kakka myös tulee hieman helpommin. Yritäpä itse vääntää tortut tuolilla istuessa, eiköhän se olis niinkuin tulppa olis eessä! :D
Jos taas lapsen ymmärrystä ajattelee, niin kai silloin myös vauvauinti, lapselle lukeminen tai laulaminen, kaikenlaiset muskarit ja vaikka sormiruokailu olis turhaa ennen vuoden ikää. Ja varmaan jokaisesta edellämainitustakin - tai mistä tahansa - saa kauhut ja kammot, jos niihin pakotetaan tai tapahtuma on epämiellyttävä. Mun mielestä vauvan ymmärrystä helposti aliarvioidaan vielä tänäkin päivänä ja pahasti. :whistle:

Ripe72 - Jos nyt näistä apua on, niin meillä ainakin mä vaan käytän potalla syömisen jälkeen ellei jo syödessä hajut paljasta saapunutta tavaraa. Kyllä siinä varmaan viitisen minuuttia kökötellään ja joka kerta laulan ihan itse kehittelemäni "kakka tulee" -laulun vanhalla lastenlaulun sävelellä. Tämän jujuna tietty että jos se kakka tosiaan tulee, vauva oppisi yhdistämään laulun ja kakkimisen. :) Lisäksi jos ja kun kakka tulee vaippaan ja sen huomaan, alan hokea "tuleeko kakka?" ihan samasta periaatteesta ja sitäkin sitten potalla kyselen. Meillä ainakin näyttäis toimivan. :) Tietty tää toimii parhaiten jos vauvan naamasta näkee koska tavarantoimitus on taikka se toimii kuin kello aina syömisen mukaan, herätessä tms. Mutta uskon, että harjoitus tekee mestarin tässäkin. Tsemppiä! :)
 
Siis kirjoitin aivan järettömän pitkän rimpsun ja poika potkaisi jotain esc-nappulaa ja kaikki katos. Grrrr. On vähän univajetta tässä parin viime yön jälkeen, poika varmaan nyt viimein niitä hampaita työstää kun herää itkien ihan sydäntäraastavaa itkua eikä meinaa rauhoittua eikä nukahtaa uudelleen millään. :sigh: Ja mie en tietty jaksa hypätä pinniksen ja sängyn väliä, joten tuo nukkuu vieressä. Varmaan vielä parikymppiseks asti...

Mussupussu, meillä on vissiin mennyt eettisyydet ja ekologisuudet nyt sekaisin :) Miust on hienoa, että löytyy niitä, jotka jaksaa merkkivaatteet laittaa eteenpäin, että myökii voidaan niitä ostaa :D Meillä noin 70% vaatteista ja leluista ostetaan käytettynä, 20% saadaan ja loput 10% ostetaan uutena, jolloin suosin myös laadukkaita, omaan makuun sopivia merkkejä. Ekologisuus ei aina kuitenkaan osu kohilleen, kun huutelen niitä huuto.netistä ja niitä sitten lentopostilla tänne lähetetään... :whistle:

Näin ei kuitenkaan ollut viime vuonna. Vuosi 2010 oli kyllä miulle henk. koht. yhtä kulutusjuhlaa (Shawnen kommenttia hieman sivuten). Alkuvuodesta pojan syntymään haalin tavaraa hulluna sekä itselleni, että pojalle ja löysin itseni tämän tästä perustelemasta miehelle, miksi tämäkin juttu tarvitaan JO NYT ja miksi ilman juuri tätä ja sitä ei pärjätä... nyt onkin sitten kellarissa tavaraa, joita ei koskaan käytetty ja joista pitäisi päästä eroon. Nyt jos olisi sitten vähän viisastunut... Lastentarvikebisnes on aivan hullua ja sen pauloihin on helppo lumoutua.

Nyt sitten lupasinkin miehelle, että tänä vuonna en osta itselleni uutena muuta kuin kalsareita ja ehkä uuvet rintsikat kun imetyksestä aika jättää (ja syksyllä jos en lahjaksi saa niin ulkoiluvaatteet, jotta voin telmiä pojan kanssa ulkona kylmemmälläkin säällä) ja pojallekin yritän kaikki hankkia nyt käytettynä ja tarpeen tullen niin pitkälle kuin mahdollista. Saas nähdä, miten lupaus pitää. Haluaisin myös oppia ompelemaan tuolle vaatteita, kunhan nyt vaan saisi revittyä energiaa jostain..

Ruokatavoista, pottailusta, mistä nyt sitten ikinä.. mie ymmärrän aika pitkälle kaikkia erilaisia valintoja. En tuomitse tupakoivia tai alkoholia (tässä on tietty raja) nauttivia vanhempia. Esim saattaa olla, että perheessä on useampi lapsi ja silloin ei ole aikaa/energiaa harjoitella pottailua. Eikä kaikki meistä ole syntynyt soppakauha kädessä. Tai sitten vain ei huvita, ja sekin on ihan ok. Silloin toivottavasti se energia mitä on kuluu siihen oleelliseen. Joku aikaa sitten sanoi (oliko sitten heinäkuisissa vai toukokuisissa vaiko täällä), että tärkeintä on, että kiiltävät lapsen silmät, kuin tiskipöytä. Tätä voisi soveltaa vähän kaikkeen :)
Ymmärrykseni raja kulkee heitteillejätössä, hyväksikäytössä ja lapsen henkisessä ja/tai fyysisessä väkivallassa.

Tässä nyt siis kuitenkin mielipiteeni näistä kiinnosti ne tai ei, nyt voin sitten keskittyä siihen oleelliseen :D

Minuu on alkanut nyt pelottaaa tuleva AH1N1-epidemia. Sain raskaana ollessa rokotteen, mutta kuinkas pitkälti se suojaa tuota poikaa? Toinen hyvä syy pysytellä poissa alennusmyynneiltä.....

Rutti meilläkin kakittiin eilen lattialle.... mutta eikös se niin ole, että jokainen lattialta löydetty kakki on yhtäkuin säästetty vaippa :D
 
Pari jutskaa tulin pikaisesti kommentoimaan.

Miumiu Leolle otettiin influenssarokotus ja kuukauden päästä täytyy käydä ottamassa vielä siihen tehoste. Pelkäsin tosiaan, että pojalle tulee kuumetta tuosta rokotteesta, mutta ei tullut onneksi. Itse olen ottanut influenssarokotteen kerran ja olin sen jälkeen 2vko kipeenä. Ja mulla sama, olen tosi pihi tietyissä asioissa, mutta välillä sukulaiset (erityisesti mun vanhemmat) kohottelee kulmia joillekin ostoksille, joissa ajatuksena on juurikin se, että seuraavan kerran ko. tavara ostetaan vasta 10-20 vuoden päästä (esim. huonekalut, pesukoneet jne.).

Milkei täällä myös on ollut tuo tavaran haaliminen sitä luokkaa, että alkaa jo hävettää. Musta tuntuu, että sitä tulee haalittua kaikkea ihan vaan, että jos sattuu tarviimaan. Nyt alkaa pikkuhiljaa onneksi tulla käsityskykyä, mitä oikeasti tarvitaan ja mikä on myyntimiesten tuputtamista. Uusille äideille on tosiaan helppo varmaan myydä lähes mitä vaan vauvan turvallisuudella ja hyvinvoinnilla ratsastaen.

Tästä aasinsilta Shawnen kommenttiin välinevertailusta ja brassailusta. Mulle on ainakin ollut suuri apu kuulla, mitä ja miksi muut hankkivat ja onko hankinta osoittautunut hyväksi vai ei. Annan ostopäätöstä tehdessäni enemmän arvoa muiden käyttäjien kommenteille, kuin valmistajan myyntipuheille, siksi olen myös itse tänne kirjoitellut, mitä on tullut hankittua. Jos on tulkittu brassailuksi, niin se ei ole ollut tarkoitus.

Mielelläni edelleen lueskelen täältä palstalta vinkkejä arjen ja vauvanhoidon helpottamiseen. Olipa sitten kyseessä aineellinen tai aineeton asia.
 
Noinkohan meillä on alettu tekee nyt hampaita?Pari yötä ollu yhtä kitinää ja rätinää eikä tänä aamuna poika suostunu syömään puuroa kun pari lusikallista, edes hedelmäsose ei mene... :O Sinällään vaan veikee koska en mä sen suussa kyllä eilen mitää nähny kun katoin, en turvonneita kohtia tai valkosia pisteitä...Mut kaippa se voi tehdä hampaita ilman et niitä huomaakaan, tai sit mä en vaan nähny niitä (mikä on se todennäköisin vaihtoehto ;) )..
 
Maira Kuulostais siltä että tulossa on. Meilläkään ei näy suussa etukäteen mitään erikoista, eikä kuolakaan valu. Eilen kun heräsi päikkäreiltä, niin siellä se hampi pilkotti. Aamulla ei näkynyt mitään:)
 
Viimeksi muokattu:
Maira, ja muut joilla yöt on menny levottomiksi. Myös täällä, joulusta saakka ollaan lähes joka yö herätty tunnin välein. Päikkärit on vähentyneet kolmista kaksiin ja ne on erittäin vaihtelevan pituisiä, tyyliin 30 min-2,5 h,etukäteen ei voi tietää. Yöllä sitten alkaa parhaimmillaan ekaa kertaa huutaa puoli tuntia nukuttuaan. En tiedä syytä varmaksi, yksi hammas tullut joulun jälkeen, mutta tuntuu että pahempi vaihe nukkumisessa alkoi vasta hampaan puhkeamisen jälkeen. liekkö sit toinen tulossa. Ens yönä kokeilen suppoja.Yöllä saa ravata tuttia nostelemassa vähän väliä, ja usein ei rauhotu kun rinnalle...yöllä se on niin tärkee ja päivällä ei sit huoli. Tää on niin tätä. Kyllä mäkin alan olla aika poikki, kun tuntuu että toiveita paremmista unista ei ole, kun ei ole niin syytä miks nyt näin huonosti. Eikä täälläkään mitään merkittävää uutta olla opittu, tosin tietosempi, sosiaalisempi ja vähempi unisempi on nyt selvästi.

Nuista kaikenmaailman tavarahankinnoista vielä. Minäkään en missään nimessä ota sitä leveilynä tai kehuskeluna, jos täällä puhutaan mitä kukin on lapselleen hankkinut. Nimen omaan oikein etsin tietoa ja käyttökokemuksia, mm. turvaistuimista, rattaista, kehittävistä leluista jne.

Ja ruokailusta. Mä taidan olla kompromissien immeinen, ja rauhaa rakastava!Mun mielestä omalla kohdallani ja lapseni kohdalla, sormiruokailu olis voinu olla ratkasu siihen, että olisin saanu jatkaa imetystä kauemmin, kun en olis kokemattomuuttani lapselleni syöttäny herkullisia soseita. Mut toisaalta olen liian laiska etsimään riittävästi tietoa aiheesta ja pelkäisin lapsen tukehtumista, joten soseilla mentiin ja mennään edelleen. Sekä kaupan että itsetehdyillä. Niissä taas, molemmissa puolensa. Itse tehdyt tulee selvästi halvemmaksi, mutta kaupan soseita taas usein söisi paremmin. Ne on niin pehmeitä. Ja työtähän niiden tekemisessä tietenkin on, mutta luonne ei vaan anna periksi tuottaa niin paljon jätelasia ja toisaalta mielestäni aivan järjetöntä ostaa jotain perunaporkkana sosetta. Siksi täällä usein sosetehdas käynnissä!

No siinäpä tärkeimmät.
 
Kuulkaas äiteet Pohtijatar, miumiu, Jonna H - eieieieiei....!! Nyt mut on ymmärretty ihan väärin - ja ihan ymmärrettävistä syistä kun tota tekstiäni uusiks luin... :) Miten niin voi tulla vähän sekavaakin tekstiä...

Siis meinasin välinevertailulla vähän sarkastisesti että väline=vauva ja että välillä tuntuu, että osa (en siis yleistä, varmasti tunnistavat itsensä jotka näin tekee) tulee näille palstoille enää vaan kertomaan kuinka hyvin sujuu. Siis, että kuinka hyvin menee ja minkä suhteen ja miten etevä muksu on ja miten itse on tehnyt sitä ja tätä eriskummallista ja ihmettelee miks muut ei niin tee.... Ja siis yleensäkin näille "lapsi kasvaa"-sivuille, en tarkoita pelkästään tätä meidän.
Sellasta brassailua tarkoitin. Siis kun välillä tuntuu, että niistä mahdollisista "ongelmista" - tai jutuista joissa itse ihmettelee tai epäröi, että noinkohan sen pitäis mennä - ei enää lapsen kasvaessa haluta/uskalleta/kehdata puhua. Että jos mukula ei vähintään jo konttaa ja kiipeile 6kk niin tuntuis että ei sitä kehtaa sanoa. Samaa oon kokenut tuttavaperheiden kohdalla äitien kanssa jutellessa ja tuntuu, että vain kaikkein lähimmät ihan avoimesti puhuu niistäkin asioista, jotka ei ehkä ole ihan menneet "oppikirjan mukaan". Enkä siis halua yleistää, musta nyt vaan tuntuu tältä. Aitoa, avointa ja arjen nurjapuolistakin keskustelua kuitenkin kovasti kaipaan kun sitä täällä anonyymisti voi tehdä! :x Just enemmän näistä arjen kommervenkeistä muidenkin kohdalla tahdon kuulla ja saada omiin vinkkejä tai ainaskin ehkä olkapäätä. Toki on aina mukava omaansa kehua ja jakaa juuri niitä onnistumisia ja hienoja neuvolauutisia tms. Mutta toivon kuitenkin, että täällä jatkossakin uskalletaan jakaa myös surullisempia uutisia, mikäli sellaisia kohdalle osuu. Odotuspuolella jakaminen vaan tuntui olevan jotenkin aidompaa, mutta paljon on porukkaa lakannut kirjoittelemastakin. :/ Ja kuitenkin osa teistä on ihan sankareita mun silmissä juuri vaikeiden asioiden jakamisen ja surun kohtaamisen suhteen. :heart:

Ihan näistä arkisemmista asioista on esimerkiks ollut kiva lukea niitäkin tarinoita, että vielä ei ryömitä tai kontata kun omakin tyttö on vasta liikkunut pyörien akselinsa ympäri lattialla. Monen muun jutun suhteen myös kun kuulee, että muilla samoja vaiheita menossa, tuntuu että ihan normaalihan tuo on. ;) Esikoisen kanssa kun kaikki on uutta. Ja minähän tosiaan täällä olen omaa surkeuttani valittanut... Mutta minkäs teet kun koko ajan sattuu, muutkin murheet suurenee sen myötä. :( Eihän niitä tarinoita sit kummiskaan kenenkään pakko ole lukea, auttaa jo sekin kun saa purkaa tunteitaan sanoiksi täällä.

Mitä tavarahankintoihin tulee niin jatkakaa ihmeessä niillä "brassailua" :D koska suurta hyötyä olen kokenut saavani niistä keskusteluista ja jaetuista kokemuksista ja aion "brassailla" yhä jatkossa itsekin!!

:heart: Virtuaalihalauksin,

Shawne & Prinsessa Miimua
 
Viimeksi muokattu:
Pohtijatar, meillä on ihan sama tilanne noiden unien kanssa. Ja mitään syytä en keksi. Unipussissa on nyt nukuttu 2 yötä, mutta tehosta ei ole vielä näiden perusteella varmuutta. Vaikuttaisi siltä, että poika nukahtaa vähän helpommin ja nukkuu pikkuisen sikeämmin, mutta ei kuitenkaan yhtään pidempiä pätkiä. Viime yönä taas sai jatkuvasti hypätä pinnasängyn äärellä ja vaipanvaihdon jälkeen meni 1,5h ennen kuin nukahti uudestaan. Itse en sitten saanut oikein nukuttua, kun aina piti nousta kun oli just saamassa unenpäästä kiinni.|O Seuraavaksi kokeillaan unimusiikkia sekä velliä (nämä siis tuttavilta saatuja vinkkejä yöunia parantamiseen). Niin ja tämä unipussi oli niitä pihistelyn kohteita sitten;), löytyi Anttilasta 8€. Ajattelin, että testataan tuolla muutama yö ja hommataan sitten toinen, jos on toimiva. Ehkäpä jokin paksumpi malli voisi olla näin talvella hyvä. Sitä voisi sitten käyttää varmaan ulkounillakin. Niin ja nyt tapahtui jotain uutta taas, poika nukahti aamupäiväunille massulleen:O. Tuota ei ole koskaan aiemmin vielä tehnyt.

Yöllisistä vaipanvaihdoista pitikin kysymäni, että miten ne muilla sujuu? Meillä nimittäin piristytään vaipanvaihdosta siinä määrin, että menee aina 1-2h, että saadaan jätkä takaisin unten maille. Kakkaa tuo ei öisin tee, mutta välillä vaippa on niin märkä, että on pakko vaihtaa. Pienemmät pisut annan olla aamuun saakka.

Pottaa on nyt myös pari kertaa kokeiltu. Meni enemmänkin ihmettelyksi, että mikä ihmeen systeemin tämä nyt sitten on. Ehkä sitten tulee oivallus kun onnistuu ekan kerran ajoitus kohdalleen.

Tässäpä sitten muita tavarataivaan kuulumisia. Nyt on hankittu Samsoniten Pop Up Bubble matkasänky (käytettynä huutonetistä). Kätevä koota ja pakata, painaa n. 3kg. Tosin ohjeessa on neuvottu väärin ja hetken kesti ennen kuin saatiin systeemi takaisin kuljetuspussiinsa. Siis mies sen lopulta hoksasi, tämä blondi onnistui vain taistelun tuoksinassa saamaan tuolta vekottimelta turpiinsa:stick:, se on nimittäin tosiaankin nimensä mukainen pop up. Leo tykkäsi kovasti siellä möyriä, mutta saa nähdä suostuuko oikeasti nukkumaan vai pyöriikö niin, että menee nurin koko hökötys.

Onko kellään vinkkiä, mistä löytäisi vauvalle paksuhkon kaulurin? Sellaisen, joka tulee reilusti hartioille ja ulottuu selkään ja rinnan päälle. Olisi kätevä tuon lämpöpussin kanssa. Riittäisi varmaan villapuku sinne alle sitten kun pakkaset hellittää. Itellekin olisi kiva saada, kun hartiat on aina niin jumissa. Unimusiikkia olisi myös hakusessa, onko kellään suositella mitään levyä? Mieluiten rauhoittavaa instrumentaalia klassista, josta ei tulisi kauheasti ”virikkeitä”.

Mulle tuli eilen ihan älytön askarteluinto ja aloin tekemään vauvan lakanakankaiden jämäpaloista sellaista pinnasänkyyn kiinnitettävää säilytystaskulokerikkoa. Into lopahti nopsaan, kun totesin, että olen edelleen poropeukalo ompelusten kanssa:ashamed:. En vaan saa noita saamarin kankaita leikattua suoraan.:headwall: Yhdessä jämäpalassa oli nalleja, junia ja sammakon kuvia, joita leikkasin ja ajattelin, että olisin ommellut aina yhden per tasku, mutta nyt tuli kyllä epäusko koko projektia kohtaan. Miten voi teoriassa noinkin yksinkertainen asia olla käytännössä niin vaikea. Löytyisköhän jostain valmiina? Milkei, sähän voisit ruveta tehtailemaan sellaisia, kun sulta syntyy niin ihanoita käsitöitä. Onko muuten pöllösiä vielä saatavilla? Löytyisikö turkoosi ja/tai ruskea/beige sävyistä?

Olen muuten huomannut, että nyt kun ei pääse juurikaan toteuttamaan itseään töissä eikä harrastuksissa, niin pää pulppuaa kaikenlaisia ideoita ja sitten tulee kauhea tuskastuminen kun ei ole mahdollisuutta toteuttaa niitä (siksi tännekin syntyy ylipitkiä tekstejä). Ukolla menee hermot, kun keksin kaikenlaisia käteviä sisustus- ja säilytysideoita (se sanoo niitä brainfarteiksi), jotka tietysti vaatii ”pientä” nikkarointia ja ruuvaamista.:whistle:

Shawne kiva, että selvensit asiaa:). Samoilla linjoilla ollaan. Niiden vaikeiden asioiden kauttahan sitä oppii uutta. Minusta on hienoa lukea, kuinka ihmiset osaavat kääntää arjen kommellukset positiiviseksi kokemukseksi ja nauraa itselleen.

Syömisistä vielä; meillä on tehty aamupuurolakko. Ei mene kuin ehkä kaksi lusikallista, että juuri saa D-vitamiinit annettua puuron kanssa. Olen yrittänyt vaihdella eri puuroja ja marjoja, mutta ei kelpaa mikään. Muutenkin tuntuu, että kaikkialla muualla ruoka maistuu hyvin paitsi kotona. Mummilassa syödään niin, että napa rutajaa ja samoin jos ollaan jossain ostosreissulla tai ravintolassa, mutta oman ruokapöydän ääressä ei sitten millään. Nyt on myös keksitty, että tarjotin liikkuu, kun sitä työntää tarpeeksi lujaa (imukupit ei pidä kunnolla kun pöydän pinta on karhea). Samoin, että syöttötuoli liukuu taaksepäin, kun työntää pöydän reunasta.

Ai niin, en tiedä oliko puhdas vahinko vai alkaako jo nyt ilmetä vauvoilla huumorintajua? Mamilta pääsi eilen pieni pierunpaukku, joka sai Leon kikattamaan ja sen päälle päästi itse pierun.:LOL:

Jaahas, sitten joulukoristusten kimppuun...

Hyvää loppiaista mamit ja muksut!

Jonna & Leo
 
Jonna H Meillä ei ole moneen kuukauteen vaihettu vaippaa öisin, ei yleenä kakkaa yön aikana ja useesti on ollu melkosen kuiva vaippa muutenkin aamusella..

Nyt sit sen radikaalin ratkaisun tein ja vein pojan pinnasängyn toiseen kammariin...Selvästikkin kun meidän öinen liikehdintä toisen uneen vaikuttaa niin kokeillaan näin..Eipä tuosta ole kun muutama metri hilppasta kattoo jos hätä on ja aattelin vielä laittaa ainakin aluks ton itkuhälyttimen yöks päälle, herään varmasti sit..

Jahas, huuto alko..
 
No ei nuo yöheräilyt sitte ainakaan hampaiden tulosta johdu. Illalla laitoin 2 suppoa ja sama tahti heräilyssä, tai noh, lähinnä parin tunnin välein heräsi, eikä tunnin. Tarjosin yöllä maitoa pullosta, joi 1,5 dl, se on paljon tuolle. Eli osa syy voi olla nälkä. Siis tissiä syö, mutta eipä taida enää maitoa paljon mun ruppanoista irrota. Noh, viime yönä tehtiin kakkakin ja oli siis maidon lämmitystä, imetystä, sylissä lohduttelua jne jne. Alan kallistua siihen, että tää heräily on vaan joku kehitykseen liittyvä vaihe. Apua, luin jostain että oli kestäny 7 kuukaudesta lähtien 10 kuukauteen...kivaa...Nukun varmaan kohta seisaalleni tuohon oman ja pinnasängyn väliin!

Shawne, taisin ymmärtää sinut väärin, anteeksi. Olen minäkin joskus ajatellut, että voi kun kaikilla menee niin hyvin, ja lapsi on niin etevä, ja elämä tuntuu niin täydelliseltä. Kun tuntuu, että itsellä on just tätä valvomista, kitinää, ei ryömi jne. Jollain lailla kuitenkin vauva arki on helpottanut kun puoli vuotta tuli täyteen. Ehkä siksi kun jaksaa poika valvoa enemmän, ei ole jatkuvasti väsy kitinää...

Pojalle on ilmestynyt jalkaan ympyrän muotoinen rahka, jossa kopero keskellä. Minä jo säikähdin, että onko se joku kasvain, mutta näin nettitohtorina se vaikuttas joltain syylältä. Mistä ihmeestähän se sen on saanut...Täytyy varata huomenna aika lääkärille, kun en ole kuitenkaan tästä diagnoosistani varma. Samalla voin tietysti kertoa näistä levottomista öistä. Katsokoon ainakin korvat. Mut tuskinpa niissä mitään on.

Semmosta täällä, ei niin täydellistä:)
 
Söpösiä kuvia ja videoita olitte laitelleet, ihana katsella kaikkia kullannuppuja!

Minttu: Hienoa kuulla, ettei isäsi syöpä ole levinnyt! Nyt vain paranemista :hug:

Milkei: Meilläkin esikon kanssa tuli kokeiltua tuo Piippolan vaari automatkalla ja toimii se tunnin-kaksi. Kyllä meillä vielä rinta maistuu. Itseasiassa kun aloiteltiin soseita, piti tehdä niin, että ensin sose, sitten rinta, muuten ei olisi sose maistunut ollankaan. Nyt en ole kokeillut toisinpäin eli annan edelleen ensin ruuan ja sitten rinnasta saa ruokajuoman lopuksi, toimii meillä.

Potta-aiheisia kirjoja löytyy kirjastosta kiinnostuneille, itse luin esikon aikana jonkun ja sain siitä hyviä vinkkejä. Meillä aloitetaan pottaan tutustuminen ehkä ensi kesänä, tavoitteena olla (ainakin) päiväkuiva elokuussa -12, kun menee tarhaan (työhönmenoaikataulun ilmoitin viime viikolla pomollekin, joten asia on nyt virallinen).

Miumiu: Ei olla otettu influenssarokotetta.

Kahden lapsen kokemuksella vauvatavaran hankkimisesta: Kaupat on pullollaan kaikkea, mutta koska lapset on erilaisia, eivät kaikki vauvat tarvitse kaikkea. Esim. mun esikko ei KOSKAAN tarvinnut kapaloa tai kantovälineitä, nyt kuopus ei olisi pärjännyt ilman. Rintapumppu on toisille äideille ehdoton, toisille täysin turha jne. Maltti on valttia vauvatavaraostoksilla, eli ostaa vasta, kun tietää, mitä oma vauva tarvii. Mulla muuten sama 70/20/10-prosentit, ku Milkeillä tavaran hankkimiseen liittyen.

Jonna: Ei täälläkään vaihdeta vaippaa öisin.

Pohtijatar: Syylätartunnan vauva voi saada äidiltä raskauden aikana – sehän on virus, kuten Herpes jne. Poistuu itsekseen ajan kanssa, jos on syylä.

Täällä ollaan otettu ensimmäinen konttausaskel. Ja meno paikasta toiseen on jo hyvin määrätietoista ryömien. Vielä ei istuta tuetta tai nousta tukea vasten. Myös äiti-sana on bongattu pari kertaa, mutta vahinkoja ovat vielä, vaikka hyvin ihania sellaisia :heart:

Mielenkiintoista keskustelua sormiruokailusta jne olette käyneet. Jatketaan samaan malliin! Mutta mun on nyt mentävä, meillä tänään lasten serkun synttärit :popcorn:
 
Yöheräilystä: meilläkin sitte vajaan kuukauden neiti on herännyt öisin. 3kk:sta eteenpäin nukkui yli 12h unia, mutta nyt ei niistä tietoakaan. Tämä on vaan jokin vaihe, niin kuin sekin ettei suostu illalla menemään nukkumaan. Pakko vaan naiset jaksaa, ja yrittäkää miehiännekin patistaa mukaan :D

Myö käytiin Lillin kanssa eilen lääkärissä. Tiistai aamusta lähtien sai ihmeellisiä säpsähdyksiä, vaikka ei mitään kovaa ääntä kuulunut tms. Tai muutenkaan mitään erikoista ei tapahtunut, ja eivätkä liittyneet mihinkään tiettyyn asiaan. Tiistaina soitin sitten lopulta keskussairaalaa, ja sieltä käskettiin seuraamaan tilannetta, ja jos lapsi leikkii normaalisti tms, nii ei mitään hätää.
No tais enemmän äidille tulla paniikki, koska oli se ihan kamalan näköistä kun lapsi yhtäkkiä kesken leikkien saa säpsähdyksiä kolmekin peräkkäin, näytti kun koko tyttö olisi pompannut ilmaa. Ja sitten katsoo mua hädissään ett mitä tapahtuu.
Eilen sitten käytii terveyskeskuksessa, ja tehtiin tytölle kunnon tarkastus, mutta ei mitään löytynyt. Käski vaan seurata tilannetta. No sitten seuraillaan.

Empä nyt ehdi muuta kommentoimaa.

Hyvät loppiaisen loppupäivät tänne kaikille.

-Anna Ja Linda kohta 7kk
 
Siis meillä on kello vasta hieman yli kuusi ja poika oli niin väsy, että meinas nukahtaa kesken iltapuuron... nukkukin kyllä vaan parit 20min päikkärit, että siitä se varmaan johtuu. Saas nähdä, miten tuo yö sitten menee. Nyt on kolmas yö kun ollaan nukutettu poika omaan sänkyynsä. Ensimmäinen yö meni ihanasti, nukahti aika hyvin ja heräsi vain kahdesti. Toinen ilta nukutettiinkin sitten pari tuntia ja heräili pitkin yötä ja nyt sitten tuo pikanukahtaminen. Pikkuhiljaa.... Väsyttää kyllä ja aamulla olinkin viemässä kahvikupin sijaan tätä langatonta näppistä keittiöön, jolloin mies passitti takaisin sänkyyn, mutten mie mitään unta sitten enää saanut. :)

Meillä oli mahatautikin vissiin tuossa toissapäivänä. Oltiin uuden suomalaistuttavan kanssa juuri astuttu kahvilaan kun pärähti niskakakat, nam. No, mie sitten minivessassa niitä pesemään, kun turautti vielä melkoiset määrät siihen hoitopöydälle. Siitä sitten vain käsin kauhomaan niitä pieneen lavuaariin ja tukkoonhan se meni. Kun olin saanut tilanteen hallintaan huomasin, ettei miulla ollut varavaatteita mukana, joten Oliver sai lainaksi kaverin tyttären vaatteita. Onneksi ovat saman kokoisia, vaikka onkin 7kk vanhempi :D Siinä sitten kahviteltiin pojalla tiukka röyhelöbody ja punaiset leggarit päällä :D Teki niin mieli ottaa kuva, mutten sitten tohtinut. Vieläkin on kakka löysää, mutta johtunee lisääntyneestä imetyksestä, kun soseet ja sormiruoat eivät ole maistuneet.

Meilläkin siis ilmeisesti tosiaan tehdään niitä hampaita. Jääkaappikylmä kurkku on helpottanut ja sitten annoin tuon vauvahammasharjan järsittäväksi, onkin ollut hyvä.

Jonna, miten voi olla! Tiiätkö juuri tänään aamulla mietin, että pitäisi tehdä sellainen pussukka kun on aina kaikki tutit ja rätit yms hukassa pinniksessä ja tuumasin, että niitähän voisi ihan myyntiin asti koittaa jaksaa väsätä. Mie tässä viikonlopun aikana koitan kehitellä jotain, kerron sitten miten onnistui ja laitan vaikka kuvaa. Pöllöjä ei ole enää jäljellä, mutta lankoja kyllä. Katsotaan jos jossain vaiheessa sais taas aikaiseksi. Kuten sanottu, aikaa on, mutta energia vähän vähissä välillä.

Myö vaihetaan yöllä jos on vaippa täynnä pissaa, kun ei nukaha uudelleen muuten.

Kävin tässä välissä nukuttamassa pojan uusiks kun heräs ja huus kun syötävä ja nyt on sitten pää ihan tyhjä, en muista lainkaan mitä piti kirjoittaa. Titityy!

Hei ainiin kysyinköhän jo nuista vatsalihasliikkeiden aloituksista, ootteko jo uskaltaneet? Miulle sanottiin, että pitäis oottaa 6kk (sektio). No, koitin sitten toissapäivänä ja kauhistuin kun tunsin selvän, kolmen sormen levyisen vaon lihasten välistä. Siis kannattaako vielä antaa olla ja ootella vai onko tuo rako tuohon tullut jäädäkseen? Kääk!

Sitten tuli mieleen, että tännehän vois kokki kolmoset laittaa reseptejä vinkeiksi toisille, jotka on hyväksi koettu. Tein eilen perunalinssimuhennosta joka maistui erittäin hyvin, laitan ohjeen huomenna päivällä kun tässä nyt koko ajan pitää käydä ramppaamassa tuolla makkarissa rauhoittelemassa poikaa....
 

Yhteistyössä