~Kesäkuun kullannuput 2010~

Kiitokset nimikommenteista! Tottakai myös siis meidän mielestä on nätti nimi :whistle: :D

Miumiu: No niinpä on.

Saagattarelle :hug: Eipä tuota teidän tilannetta ja tunteita voi mitenkään täysin ymmärtää, kun ei ole samassa tilanteessa ollut.

Rota-rokotteesta: molemmilla kerroilla on tyttö ollut jonkin verran levoton sen jälkeen. Ja toisesta tuli enemmänkin oireita. Noin viikko rokotteen jälkeen alkoi kakka olla tosi löysää ja oli sitä muutaman päivän, ja sen lisäksi se muuttui vihreäksi. Vihreää se kakka oli viikon verran, ennen kuin normalisoitui. Ja samalla tuli myös ärtsy vaippaihottuma. Pahimmillaan oli kirkkaan punainen koko haaroväli. Helpottanut on onneksi, mutta vieläkään ei ole ihan normaali. Nyt 4kk ei saanutkaan mitään rokotteita, kun oli se lääkäri. Seuraavat sitten 5kk. Muista 3kk rokotteista ei tullut minkäänlaisia oireita onneksi.

Oliko täällä muuten muita, jotka käyttää kestovaippoja? Meillä ollaan nyt pari kuukautta täyskestoiltu. Alkuun käytettiin välillä myös kertakäyttöisiä, mutta kun yökestoilukin rupes sujumaan, niin ei olla enää edes ostettu kertakäyttösiä kaupasta.

Taisin muuten keksiä ratkaisun parvekkeella nukkumiseen. Vähän hassu, mutta kuitenkin.. Eli vaunut ihan parvekkeen siihen nurkkaan, missä on seinässä se tuuletusteline tms. Sitten viritin torkkupeiton eka siihen telineeseen ja toisen reunan vielä vaunujen työntöaisaan. Meillä on tommosia verhonipsuja ylimääräsiä, ni niitä käytin. Tuosta peitosta tuli vähän niinku seinä. Jää vaunut varjoon, mutta ilma kiertää kuitenkin. Pari päivää on unet taas sen ansiosta maistuneet.
 
Tillintallin, asian ymmärtäminen tulee itsellekin pieninä palasina. Nyt vasta minusta tuntuu, että alan ymmärtämään, jotta kaikki tapahtunut on totta. Uusia käsiteltäviä asioita nousee koko ajan pintaan niin kuin vasta eilen minulle tuli kauhun tunteita siitä, miten kovalla kädellä kuolema oli tehnyt työtään MINUN KOHDUSSANI muokatessaan Toivon sen näköiseksi, minkä näköinen hän oli, kun kävimme häntä katsomassa eli täysin musta lukunnottamatta pieniä valkoisia laikkuja. Kasvoista pystyi tunnistamaan ainoastaan ylähuulta, muu oli luurankomaisen tunnistamatonta.

Inhimillisen tekijän katsominen ja oman tarinan kuunteleminen televisiosta auttoi paremmin ymmärtämään sitä, että kaikki tapahtunut on niin totta kuin vain olla voi. Tässä riittää kuitenkin vielä pitkäksi aikaa pureskeltavaa ja sisäistettävää.

Välillä kun tuntuu aivan epätodelliselta ylipäätään sekin, että meillä on elävä lapsi, joka asuu täällä meidän kanssa seuraavat 18 vuotta :)

Valolla on hyvä viikko takana. Hän on ollut todella aurinkoinen ja hyvinvoipa. Yöt ovat olleet hieman levottomat, mutta ei pahasti. Painajaisia hän näkee joka yö, on nähnyt syntymästään asti, mutta ihmekös tuo. En oikein tiedä, mitä voisin sille asialle tehdä vai voinko mitään.
 
Mehän täällä Millan kanssa yritetään kovasti osakestoilla. Eilen tuli melkoinen ongelma sisävaippojen kanssa. Tilasin Kestovaippakaupasta niiden omia yhdenkoon sisävaippoja ja nyt huomasin etteivät mahdu kuorivaipan sisään. :headwall: Taskuvaipoilla ollaan lähinnä menty. Onhan meillä tuolla muumivaippoja kaapissa kuitenkin. Vähintään kaksi kestovaippaa päivässä menee. Pelottaa alkaa tuota yökestoilua kokeilemaan vielä toistaiseksi. :D Tillintallin, miten teillä se sujuu?

Lievä ongelma tuon tytön ruumiinrakenteen kanssa kun on lihaisat reidet ja hoikka vatsa. (toisin kuin äidillään jolla päinvastoin :D )
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta ja hyvää viikonloppua!

Kestovaippoja käyttää meitin poika suurimmaksi osaksi. Yöllä kertakäyttöinen vaippa, koska meitin TSI-taskuvaipat ei millään imulla kestä koko yötä ja poika on niin levoton nukkuja, etten halua yöunia huonontaa yhtään. Tästä tunnenkin hyvin huonoa omatuntoa... Meillä olisi kolme kaupan (fuzzit, bumGenius ja tirsokas) yhdenkoon taskaria, mutta jotensakin TSI-imut ei noihin ole muotoutunut ja ne on jäänyt kokonaan käyttämättä. Noihin voisin ostaltaa/tehdä kunnon imut, jos yöllä ne toimisi. Mitä käytät yöllä täytteenä? Mulla olisi myös ruskovillan villapökät ja parit omaneulomat hahtuvapöksyt, joten näitä voisi vielä hyödyntää vaipan päällä. Harso+villapökä yhdistelmä oli minusta epämiellyttävä, kun ei ollut kuivakangasta välissä. Tuntui, että juustosuikeron malliselta vauvalta (eli päinvastoin ku mipsun jälkikasvu) valui harso polviin ekasta pissasta, vaikka mitä taittelua olisi käyttänyt. Enkä enää saa harsoa laittettuakaan kun poika viuhtoutuu vaipanlaiton yhteydessä - olisi mieluiten ihan munasillaan, kuten varmaan kaikki vauvat. Nyt kun uuninlämmitys-kausi on alkanut, on meillä sisällä ollut mukavan lämmin ja poika saakin yleensä aina vaipanvaihdon yhteydessä kelliä lattialla ilman vaippaa ja sit on protestointia kun vaippa menee päälle. Pissoja onkin sit pitkin leluja ja lattioita. On tossa sellanen 1x1 muovifrotee peiton päällä, mutta eihän toi siinä kestä. Punkee itseään kantapäillä tai pyörii ympyrää ilman päämäärää. Pitää aluspeittoja pestä useammin, säästyypähän aina vaippoja ku pissailee ilman.. :p

Ja menossa meillä on myös kertsivaippa, jos pitempään haluaa olla vaippaa vaihtamatta. Luonto kiittää laiskuudestani. :stick: Vähän meillä on edelleen fuskaus ongelmaa. TSI-taskuvaipat imuillaan ovat jotensakin jäykkiä, joten ne jää silleensä suoraksi, jos ei keskity vaipanlaittoon - ymmärtänetteköhän eli pussi pitää tehdä.. Parhaimmiksi imuiksi on osottautunut vanhat sairaalan käytössä olleista pyyhkeistä tehdyt froteeimut (tai yhdistelmät, jossa froteeta+hamppusekotetta/flanellia). On ainakin pesussa pyörineet ne pyyhkeet.. Mutta vaihtaahan noita vaatteita sitten, jos fuskaa. Kakka meidän rakettipepulla kestää kestossa paremmin ku kertsissä.. Jotenkin räjäyttää aina..

Milkei Tiedän ton tunteen, kun lohduttaa, että joillain on vielä haastavampaa. Kummasti antaa perspektiiviä. Eikä siinä ole tippaakaan vahingoniloa. Ja tietenkin sitä tiesi jo vauvasta haaveillessa, että haasteita tulee olemaan (koko elämänhän näistä huolehtii). Hienoa, että te menette Oliverin kanssa kuitenkin pitkin maita ja mantuja. Meillä on ollut vähän tota mökkeytymistä, kuten kerroin. Mutta pienissä paloissa jo maailmaa valloitamme mekin.

Mies on aurausviittoja laittamassa tietalkoissa. Poika nukkuu, joten laistoin talkoista. Nukkuu tosin vaunuissa - eli huono tekosyy.. Kahville meinasin kyl mennä sit ku talkoot on päättymässä.. Ruoja minä. No samalla siistivät pengertä eli raivaussahat laulaa, ei saisi poika nukkua..

Rutti
 
mipsu: Kyllä muakin ekan kerran vähän arvelutti alottaa yökestoilu. Aava oli jotain 1,5kk, kun ekan kerran kokeiltiin. Silloin alkoi nukkua pitempiä yöunia, eikä syönyt niin paljon (eikä siis pissannutkaan), joten se helpotti asiaa. Lisäksi varasin valmiiksi vaihtovaipan ja yökkärin, jos sattuisi falskaamaan. Mutta ei falskannut, päältä oli vaippa jopa kuiva! Joten siitä se lähti sitten pikkuhiljaa.

Rutti: Imujen kannattaa olla hieman kapeampia kuin itse vaippa, niin ei jää niin tönköksi ja asettuu paremmin. Villahousujen kanssa voisi kokeilla noita muotoonommeltuja sisävaippoja. Eli ovat kuin taskut, mutta ilman sitä PUL-kangasta. Ja jotkut muuten käyttävät ohkaisia villahousuja taskuvaipankin päällä vielä varmistuksena.

Meilläkin on suurin osa vaipoista TSI, vain pari ostettua. Päivisin käytetään lähinnä taskuja, koska ovat sen verran helppokäyttöisiä. Ja isikin osaa ne laittaa. Ja kun sopiva mallikin on löytynyt, niin ei ole juuri falskauksiakaan sattunut. Yövaippoina taas on sisätäyttövaippoja ja kuoret (yleensä PUL-kuoret, kun ne pitävimmät villahousut on jääny pieniksi). Imuina on taittoimuja, vaihteleva yhdistelmä. Esim. bambupuuvillataitto (taiteltuna 8krs) ja hampputaitto (taiteltuna 6krs).

Täältä löytyy paljon vinkkejä ja tietoa - Kestovaippainfo; Etusivu
Mä oonki lukenu varmaan koko sivuston läpi, jo raskausaikana.:)
 
Viimeksi muokattu:
Täälläkin osakestoillaan, täyskestoiltiin ensimmäiset 3kk, mutta ilmeisesti kun aloitettiin soseiden maistelu, niin pissan koostumus muuttui sen verran ettei voinut yöksi enään kestoa laittaa. Muuten oli pylly ihan punaisena. Kertiksillä tätä ei tule.
Samoihin aikoihin yöunetkin taisivat pidentyä, ei kuitenkaan viitsitä laittaa herätyskelloa herättämään vaihtamaan vaippaa.
Tuntuu ettei yöksi lisäimujen pakkauskaan auta, koska kestoissa pissa taitaa vaan olla siinä enemmän iholla. Lisäksi "pallopeppu" saattaisi olla huono selälle.

Meillä on ollut alkuun käytössä Imse vimsen flanellivaipat+kuoret ja nyt Disanan nauhavaipat+imse vimsen isommat kuoret ja muutama nallevaippa.
Disanan nauhavaipat on olleet tosi hyviä, ohut paketti, mutta hyvä imu ja kuivuu muutamassa tunnissa. Olivat kestovaippainfossakin rankattu neljään-viiteen tähteen:)
Meillä ei millään käytetyista vaipoista ole juurikaan päivisin ollut ohivuoto ongelmia.

On se joskus pienestä kiinni, tänään ei aamusose maistunut yhtään. Johtuiko kutiavista ikenistä vai nuhanenästä. Mutta kun hetken päästä kokeilin sosetta kylmänä, niin johan upposi hyvällä ruokahalulla!:D
 
Viimeksi muokattu:
Tänään on jännittävä päivä. Leo jää ensi kertaa illaksi mummin ja ukin kanssa, kun iskä ja äiskä lähtee ulos. Todella ristiriitainen olo. Toisaalta odotan innolla iltaa ja on kiva nähdä kavereita, syödä ja ottaa lasi viiniä, mutta toisaalta tuntuu ihan kamalalta, että pitää olla monta tuntia erossa tuosta pojasta. Luotan kyllä vanhempiini, mutta silti päässä pyörii miljoona asiaa, mitä pitää muistaa kertoa heille ja mitä kaikkea voi sattua. Ihan kuin eivät olisi ennen lapsia hoitaneet:rolleyes:… joudun vähän väliä muistuttamaan itselleni, että ovathan he sentään kolme lasta kasvattaneet, joista vieläpä yksi vakavasti sairas ja että äitini on sairaanhoitaja, joka kyllä osaa toimia, jos jotain sattuu (luultavasti paremmin kuin minä itse osaisin).

Noh, kun tuo poika nyt nukkuu, täytyy varmaan äkkiä lähteä vääntämään paplareita päähän ja yrittää tehdä itsensä ihmisen näköiseksi. Ja yrittää kaivaa tuolta kaapista jotain sopivaa päälle pantavaa??!!?:confused:
 
Voi kääk, tää meuhkaaminen täällä vaan pahenee!Viime yönä huudettiin jo täyttä huutoa ja kyllä, se on hammashuutoa, ikenet on ihan kamalan turvoksissa ja tyyppi alko eilisen aikana imemään ikeniään vielä voimakkaammin kuin aikaisemmin, kulmurit ne vaan läpi tunkee..No, josko se pikkuhiljaa alkais helpottaa...

Meillä tosiaan syödään iltapuuro ennen velliä ja hyvin tyypille nyt maistuu, mä vähän välttelen noita hedelmäsoseita, annan mielummin sen hedelmän sit parin kk päästä ihan käteen nakerreltavaks kun sokerina purkista... :D Toki annan tuon vähän maistella, mut en paljoa..Veikee et mulla on joitakin tollasia pikku asioita mitä vähä karsin... :p Sitäpaitsi, meillä tuli yhessä kohtaa kakkaongelmia ja menin vähä taaksepäin noiden kiinteiden kanssa ja aloin selvittää et mikä mättää ja ilmeisesti syy oli nimenomaan hedelmäsoseissa, nyt kun niitä ei ole annettu juuri ollenkaan, mahakin on toiminut niinkun pitää.. :)

Mä käväsin toissapäivänä parturissa ja leikkasin mun n.10v puoleen selkään olleet hiukseni lyhkäseks!Isäntä ei oo vielä nähny mua kun on tällä hetkellä tulossa töistä ja mä olin pari päivää mun vanhempien luona, saa nähä millasen kohtauksen se saa.... :LOL:

Mutta nyt ruuanlaittoon, mukavaa viikonlopun jatkoa! :)

Maira ja Juhis 4kk
 
Moikka. Pojalta löytyi sitten maitoallergia,maidottomalla ruokavaliolla olen ja täysimetän,soseita ollaan maisteltu.Iho on alkanut vihdoinkin paranemaan,kun löytyi syy mikä sen aiheutti.
Yöt on välillä levottomia,alkuyö yleensä menee hyvin,mutta neljän viiden aikaa alkaa kitinä ja kätinä: /

Poika kovasti kääntyilee selältä mahalleen ja yritys on kova,että pääsis eteenpäin:heart:
Hieman ikenet turvoksissa,että varmaan hampaita pian tulossa.
Poika on alkanut nukkumaan sisälläkin ,aluksi nukkui parhaiten päiväsin ulkona vaunuissa.

Saagattarelle:hug::hug:
 
Juu hei Maira, meinasin sanoa että kasvis- tai hedelmäsose (en kyllä ihan ymmärtänyt tuota sokeri-kommenttiasi, vai makeuttako tarkoitit? Lisättyä sokeriahan niissä ei ole), riisipuuro varmaan myös aika harvoin aiheuttaa vatsavaivoja - ajattelin vain, että jos yöt ovat muuttuneet levottomaksi, olisiko se kuitenkin puurosta. Mutta hyvä jos syy eli hampaat on tiedossa, kuten en tietysti tiennyt että aiemmin oli hedelmäsoseista huonoja kokemuksia. Jokainen toki tekee niin kuin itse parhaaksi näkee ja on oman lapsen paras asiantuntija, eli se oli puhtaasti ehdotus. En edes tarkkaan tiedä syytä, mutta tosiaan tuntuu että yleisesti ollaan aika yksimielisiä ettei lihaa ja viljaa kannattaisi aloittaa ennen tuota 5-6kk.

Joo, täälläkin yksi kuola-kalle, siitä päätellen niitä hampaita on tehty jo tuo kuukausi... Pikkusen maistettiin tänään luumua ja tunnuttiin tykkäävän - jos päästäis tuosta 6-7vrk kakkatahdista vähän tiuhempaan, kun kyllä se jo näkyy loppujaksosta paukutuksena ja vaivana, ei pelkästään vanhemmille melkoinen operaatio siivota. Ja kädessä pitäen on "purrut" mm kurkkua, kun meidän muiden ruuat niin kovasti kiinnostaisivat.
 
Näkyisi olevan moniin marja ja hedelmäsiseisiin lisätty rypäle/hedelmäsokeria. Esim mustikkasoseessa näkyisi olevan 8g lisätty/100g, Myös mangososeen on lisätty, muutamissa toki erikseen lukee ettei ole lisätty. Kyllä meilläkin heti huomaa mitä on syöty, kun välipalaksi pari tl antaa, sellainen hihkunta että..
Jokaisella on omat periaatteensa:) Ja lapsillakin varmasti makunsa, itse en kuulemma ole koskaan ollut makean perään kun taas pikkuveli on.

Rapu82 Varmasti helpottavaa että syy löytyi:)
 
Oho, Miumiu, tuo mustikan lukema onkin jo paljon. Marjat taitaa ollavähäb haasteellisia ilman valmistaa. Meillä ainaki nuo mitä oli kaapissa (piti tarkistaa) niin luumu ja mango (Muksu-merkinen) oli ilman lisättyä sokeria. Että ehkä tosiaan kannattaa vertailla valmistajiakin.
 
pulinapata Joo! Hyvä tietää että Muksu-merkkiä kannattaa sitten suosia:) aiemmin laittamat lukemat olivat Piltti&Semper soseista. Olen vaan huomannut että samassa kaupassa ei juuri ole valinnanvaraa valmistajissa, jos haluaa toista mustikkasosetta, niin pitää vaihtaa kauppaa..näin ainakin täällä.
Meinasin jo itsekin tehdä mustikkasosetta banaanin kera, mutta poika pulautti sen ulos. Ehkä ns. tuoresose ei vielä kelvannut. Mutta jos alkaa keittelemään, niin ravintoarvo laskee paljon.
Mutta ei pieni määrä makeutusta varmasti ole Niin pahasta, ä-pakkauksen ohjekirjassakin ihan neuvotaan lisäämään marjasoseisiin "tarpeen mukaan" hedelmäsokeria.
 
Hei pitkästä aikaa. On jäänyt palstailu taas hieman. Kirjoitan ensin ja sitten luen muiden tekstit, pahoittelut. Ärsyttääkö ketään muuta tuo Lindexin mainos joka aukeaa kun sivuille saapuu? Kuka pukisi pienen lapsensa tuollaisiin vaatteisiin!! Ja pahoittelut taas jos joku niistä tykkää. Olen saanut jonkinlaisen kriisin, katsoin eilen Reindeerspotting dokumenttielokuvan ja mietin, että miten tuosta pikkumiehestä saa kasvatettua kunnon kansalaisen. Onko tuollaisiin asioihin vaikutusta vauvaiässä koetut asiat?!
 
Hyvinhän se eilinen meni. Leo oli vähän syönyt ja nukkunut, mutta ei paljon kiukutellut. Ihan hihkuttukin oli kuulemma välillä. Mummin sylissä ei suostunut syömään pullosta, mutta ukin sylissä kelpasi:confused:
Tekipäs kyllä itselle hyvää käydä vähän ihmisten ilmoilla.

Rutti minä myös jonkin aikaa välttelin maitoa- ja munatuotteita, kun lääkäri sanoi, että saattavat vaikuttaa pojan vatsan toimintaan. Sitten kuitenkin uskaltauduin kokeilemaan taas molempia, enkä huomannut, että niillä olisi ollut mitään vaikutusta. Oikeastaan ainoa, joka selvästi pistää pojan vatsan ylikierroksille on liika kahvi. Yksi kuppi päivässä menee, mutta yhtään enempää ei voi juoda.

Töihin paluusta oli täällä aiemmin puhetta. Mulla on paljon lomia säästössä ja ajattelin pitää ne tuohon vanhempainvapaan perään, jos vain työnantajalle moinen sopii. Juhannuksen jälkeen jäisin sitten hoitovapaalle pariksi kuukaudeksi ja syksyllä palaisin töihin. Pidemmäksi aikaa ei ole varaa jäädä, vaikka ei kauheasti töihin huvittaisi mennäkään.

Mammaliinille piti jo aiemmin toivottaa jaksamista erityislapsen kanssa. Toivottavasti leikkaus sujuu hyvin ja saatte tarvittavaa tukea ja apua. :hug:

Kiitos Lenniina

Leo on ollut nyt pari päivää tosi veikeällä tuulella. Selvästikin nyt vasta alkoi neuvolakäynnillä annettujen rokotteiden vaikutukset häipyä. Hymyilee, jokeltaa ja kikattaa sekä mahallaan ollessa nousee polvien päälle ja yrittää ryömiä :O ja selällään ollessa kääntyä mahalleen. Vielä ei kumpikaan ihan onnistu, mutta ei siihen varmaan kauaa mene.

Marjukka täällä kanssa toinen, ketä ärsyttää tuo Lindexin mainos. Jotenkin nuo kuvat on tosi teennäisiä ja ahdistavia, vaikka itse pidänkin tuon henkisistä vaatteista.
Ja samaa olen minäkin pohtinut, miten kasvattaa pojasta kunnon ihminen ja pitää poissa huonosta seurasta? Siinäpä ikuisuuskysymys. Itse olen sitä mieltä että paljon rakkautta, aikaa yhdessä ja selkeät säännöt ovat hyvästä, mutta valitettavasti nekään eivät aina kaikkia pelasta.

Mukavaa sunnuntaita!
 
Viimeksi muokattu:
Pulinapata Siis mähän aloitin riisipuuron vasta viime viikolla, kun ajattelin että se rauhottais niitä öitä.. :) Meillä tosissaa jo 3 viikkoo nyt känisty yöt..
Ja tuolla sokerilla meinasin just sitä kun oon itsekkin seuraillu et joissakin on tosi paljon lisättyä sokeria..
Tuo riisipuurohan on gluteeniton, joten sillä sitä uskalsin jo antaa, lihat aloitetaa kk päästä ja viljat mä jätän ihan suosista vasta sinne puoleen ikävuoteen, eiköhän tuo riisipuuro riitä toistaiseks... :)

Sissus et mulla on selkä kipee, alkaa näemmä jätkän kanniskelu jo tuntumaan..Mä täällä nyt arvon et uskaltaako lähtee zumbaamaan vai ei, toisaalta vois helpottaa, mut siinä pitäis kuitenkin pystyä hyppimään ja heilumaa...Harmittaa vaan kun se loppuu muutenkin ens viikonloppuna... : /

Mä en oo suonu ajatustakaa sille et miten saa "kunnon kansalaisen" tyypistä, me koitetaan tottakai opettaa ne perusasiat ja arvot, mut itsekkin tiedän kuinka homma voi karata lapasesta ihan muista syistä kun kasvatuksesta johtuen, joten turha sitä on murehtia...Lapsen luonne sanelee jo oman osansa siitä et mitä tuleman pitää..

Mukavaa sunnuntaita! :)
 
Maira Sanos muuta, selkä niin kipeä täälläkin! Ollut jo kk verran hieman kipeä, mutta nyt viikonloppuna pahentunut.
Eilen piti antaa poika illaksi isälleen, kun ei pystynyt kantamaan. Selkä on oudon suora ja en saa sitä "pyöreäksi", selvästi rasittunut.
Pitää soittaa huomenna lääkäriin, jos tilanne ei muutu. Vaikka mitäs se lääkäri tekisi. Kun ei imetyksen vuoksi saa ottaa lihasrelaxsantteja tms.: /

Kasvatus ollut mielessä täälläkin, uusimmasta kaksplussasta tuli ilmainen näytenro ja siinä oli juttu lapsen hyvästä itsetunnosta. Eli kun aikuinen kuulee vauvan viestin ja reagoi siihen pian, auttaa korjaamaan ongelman - mikä milloinkin, niin vauvalle tulee tunne omasta tärkeydestä.
Aika itsestään selvää - mutta vaikka olenkin sitä mieltä ettei kasvatusta lueta oppaista, niin olis mielenkiintoista lukea vähän jotain pohjaa:)
 
Heippa!
Täällä on ollut oikein mukava viikonloppu ja olen niiiin onnellinen kun pojan puklaus on vähentynyt huomattavasti kun lauantaina aloitettiin laittamaan korvikkeeseen sitä maidonsakeuttajaa!!
Olen onnellinen pojan puolesta, ei tartte raukan niin paljon sitä puklua nieleskellä takaisin ja pulautella!
Ja hyvin on poika nukkunutkin taasen, oikein reippaasti taasen pari yötä ihan yöt läpeensä.
Muutenkin Aaro on ollut pirteällä ja hyvällä tuulella. Ei tuo pahalla tuulella usein olekaan.

Töihin paluu ei vielä ainakaan kovasti kiinnostaisi. Mutta taloudellisista syistä se on varmaan jossain vaiheessa palattava. Meillä on niin että mieskin vois jäädä hoitovapaalle ja taloudellisesti niin kannattaisikin tehdä. Mutta en vielä tiedä raaskinko lähteä jo sitten keväällä töihin. Katsoo nyt.

Aaro on nyt maistellut perunaa, päärynää ja illalla sitten maissivelliä. Nämä ainakin kaikki tuntuvat maistuvan hyvin. Olen noita muitakin soseita jo ostanut. Mangossa on tosiaan lisättyä hedelmäsokeria, noista mitä olin sattunut ostamaan. Olin ajatellut että ne on sokeroimattomia kaikki, enpä ollut niin tarkkaan katsonut. Hyvä huomio!

Keskiviikkona meillä olisi keikkaliput hommattuna, mutta saa nähdä saadaanko lapsenvahtia. Miehellä ei ole sukua lähes ollenkaan ja minun vanhempani ovat jo niin vanhoja että ei heille noin pientä kehtaa laittaa hoitoon. Jos ei onnistu lapsenvahdin hommaus niin minä menen kai sitten yksin ja pitää yrittää toinen lippu saada jollekin tutulle. On se iso apu jos on vanhemmat tai muut läheiset saapuvilla lapsenhoitajaksi kun on tarvetta! No me tiesimme tilanteen kun lasta aloimme haaveilemaan, se on vaan pärjättävä sillä mitä on ja omia menoja tehtävä sen mukaan. Eipä se keikkakaan niin maailman tärkein ole, että jos vaikka jäiskin väliin niin ei siihen maailma kaadu. Poika tärkein kuitenkin!

Jaa-a tulipa stooria vaihteeksi. Pitäisi tästä kai nukkuilemaan mennä.
Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!
 
Oltiin tänään josen serkkulikan ristiäisissä.
Oli josen ekat "juhlat" jos omia ei lasketa :)
Pikku mies oli niin kiltti naureskeli vaan kaikille ja oli hereillä koko kyläilyn ajan :D
Nyt illasta on uni sitten maistunut! Eli yöllä valvotaan prkl...
Neiti sai kauniin nimen Nelli Amanda :heart:

Meillä soseet uppoaa jo tosi hyvin ja suu aukee saman tien kun lusikka menee kohti...
Ja kakkaakin on alkanut tulla joka päivä jee. Aijemmin kakattiin n. 2krt viikossa...

Jahas enpä ehtinyt taas enempää grrr pitää rientää...
 
Hei,

Tillintallin Juu, kyl olen ko. sivustot ja muutakin nettiä kolunnut. Kuulun paikalliseen kestovaippayhdistykseenkin.. :ashamed: Mutta kaipaan nasevaa "näin me teemme ja tämä toimii" -tietoa, kun muuten on niiiiin paljon vaihtoehtoja. Elikkäs kiitosta siitä! Juubs, olen ajatellutkin, että imuja täytyisi hieman kaventaa, mutta pihinä ihmisenä ajattelen niiden sitten käyvän seuraavaan kokoon paremmin... Ei vaatteita onneksi montaa kertaa päivässä tartte vaihtaa, olisi toki parempi jos ei tartteis ollenkaan - varmaan silloin menossakin mieluummin pitäis kestoa. Pitänee tutkailla.

Poika kääntyi mahalleen tänään ekaa kertaa. Kamala punkaus oli ja ähräys, koirankin piti mennä ihan haistelemaan, että mitä mitä.. ja itkuhan siitä sitten tuli, kun mamma vain kuvia otti iskalle eikä auttanut väsynyttä takaisin selälleen. Ihana on hän! :heart:

Selkä jumissa täälläkin. Johtunee nukkumisesta. Poika punkee itsensä aivan kainaloon yöllä ja nukkuu siinä paremmin, niin en ole tohtinut siirtää.. Itse on sitten jumissa yhdessä asennossa aina seuraavaan syöttöön. Meinasinpa unipussin tekaista, jos se hillitsisi levottomia koipia. Äitiyspakkauksen unipussi ei ajatuksena tunnu meillä toimivalta - liikaa kangasta pyöriteltävänä kun Poika syö usein yöllä. Kokeilemisen arvoinen olisi varmasti, mutta miulla kankaita pyörii nurkissa, niin voip pussin tekaistakin.

Mukavaa uutta viikkoa!
Rutti
 
Rutti: Joo, se on totta, että niitä vaihtoehtoja löytyy paljon. Ja vie tietysti sitten oman aikansa ennen kuin löytää sen itselle parhaimman.

Mulle taitaa tää vaipatus olla jopa jonkinmoinen harrastus :LOL: Jatkuvasti löytyy uusia ihania kankaita, mistä on "pakko" saada vaippa yms. ja huomaan jatkuvasti suunnittelevani jo seuraavaa. Tällä hetkellä on kyllä hyvä syykin: ilmeisesti tytön pylly ei kestä tuota coolmaxia ainakaan montaa vaippaa kerrallaan. Ja arvatkaapa vain, mitä meillä suurimmassa osassa vaippoja sisäpintana on?
Mutta mulla ei ole tarkoituksena mitenkään painostaa tms. ketään. Jokainen tekee omat valintansa.

Olipas "mukava" yö meillä lauantai-sunnuntai välinen yö. Ensinnäkin tyttö kävi nukkumaan vasta lähempänä 23, kun oltiin iltasella vielä liikkeellä ja nukahti tietty autoon. Noh, sitten se heräs 1.30, eikä auttanu tutti tai mikään. Otin sitten viereen syömään. Ja taas alko huuto, eikä kelpaa tutti. Yleensä tässä vaiheessa nukahtaa uudestaan sikeästi. MUTTA seuraavaksi tajuan, että sehän oksentaa! Sitä maito-oksennusta tuli paljon. Tajusin sentään kääntää kyljelleen, ja harsoon sain kaapattua suurimmat (vaikka silti sänky kastu). Sain pestyä tytön ja vaihdettua lakanat ja vaatteet, ja sitten se halusikin lisää maitoa. Ja taas oksennettiin! Me istuttiin lopulta vessassa minä, mies ja vauva varmaan melkein tunti. Välillä vähän söi ja oksensi. Ja mitäpä sieltä olis muuta tullu enää ku mahanesteitä. Soitettiin jo päivystykseenki (oltas lähetty käymään paikan päällä, jos ei olis nuo isommat ollu nukkumassa), mutta sieltä käskettiin vielä seurata ja yrittää vaan antaa juotavaa. Tyttö kun muuten oli kuitenkin suht pirteä vuorokaudenaika huomioon ottaen. Ja käski soittaa, jos ei mee ohi tai olotila huononee. Pari tuntia siinä meni valvoessa, ja tyttö oli kyllä ihan pirteä ja jutusteli. Lopulta alko maito pysymään sisällä ja tyttö nukahti, ja mä nukahin. Loppuyön tyttö nukku vieressä ku pelkäsin, että alkaa uudestaan oksentaan enkä herää. Onneks meni sitte ohi kuitenkin. Mutta kyllä olin eilisen ihan töttöröö.
Mietin, että mistä se johtui. Illalla annoin kyllä vähän NANia (alle ½dl), kun ei tuntunut saavan unta. Mutta on saanut sitä ennenkin, ja maistoinkin vielä niin oli ihan ok. Joka tapauksessa meillä on nyt korvikkeet kokonaan pannassa jonkin aikaa (sekin vähä mitä on tähän asti ollu). Toinen syy voi olla se, että on saanut maidon mukana vähän verta vatsaan. Siis huomasin nännissä pienen rakkulan tapaisen tms., ja siitä on voinut jotain vuotaa vaikken ole itse huomannutkaan. Ja se veri vatsassahan tekee pahan olon. Kuka tietää..?

Useampana yönä on nyt taas heräillyt monta kertaa syömään, mutta tais tyttö nyt tietää, että äitiä väsyttää. Viime yönä nimittäin nukkuki sitte reilu 8h syömättä (kerran annoin tutin siinä välissä)!! Eli ei taideta vielä kiinteitä alottaa ihan heti, vaikka sitäkin jo ehdin parina päivänä miettimään.

Töihin paluusta oli kans puhetta. Mä oon ajatellu olla koko sen 3 vuotta kotona, jos vaan mahdollista. Olin viimeksikin kotona siihen asti, kun tuo keskimmäinen oli sen 3v (isommilla tytöillä siis ikäeroa 2 vuotta). Tietysti päätöstä helpottaa se, että ennen äitiyslomaa oon ollu määräaikasilla sopimuksilla töissä, joten mulla ei oo vakituista työpaikkaa, mihin palata.
 
Viimeksi muokattu:
Hei naiset ja lapsukaiset. Nopsasti tuun kirjottelemaan.

Viimeksi valitin tilannetta, mutta nyt hieman parempaan päin. Huomenna 4kk:n neuvola, joten saa nähä mitä meille taas valitetaan (neuvolatädillä tapana).
Soseita syödään 2-3 kertaa päivässä ja kunnon määriä. Puuron maistelu ollaan alotettu, eka kerta oli hieman haastava. Neiti haluaa itse välttämättä pitää kiposta kiinni ku mie lusikoin ruokaa suuhun, niin muutaman lusikallisen otti puuroa ja hups, ei vissiin maistunut kun kaatoi kipon syliinsä ja sitteriin, ja sitten oli neidillä hauskaa :D Äipällä ei niinkään.

Kestovaippoja täällä ei harrasteta, mies ei suostu, ja kyllä se kieltämättä olis aikamoinen homma ennen kuin siihen tottuu.
Ja milloin takaisin töihin, no itse opiskelen niin en tiedä aloittaisko jo pikku hiljaa opinnot tammikuussa vai vasta syksyllä. Olishan se mukava olla pidempään poissa, mutta koulu ei salli :/ Ja kun ei tiedä tuleeko tässä vielä muutto ennen tammikuuta, niin sitten alkaa uudestaan siirtohaut ja kaikki. Blaah.
Mutta tuun huomenna kertomaan tarkemmin meidän kuulumisia.

Viikon alkuja tänne kaikille

-Anna ja Linda 4kk3pv :)
 
Heippa taas kaikille! Kulunut kuukausi on ollut rankka. Nyt alkaa tuntua, että lääkkeet alkavat auttaa. Viimeiset neljä yötä pikkumies on vai herännyt syömään pari kertaa yössä eikä sitä tuskaisaa huutoa ja sätkimistä ole ollut. Muutaman kerran on jopa nukkunut puoli-kaksi tuntia turvaistuimessa, joka on pinnasängyssä meidän sängyn vieressä. Lämpimät kiitokset Unna12, Marjukka-82 ja Lenniina tsemppauksista.

Saagatar ohjelma oli koskettava ja kyynelsilmin sen katsoin. Voimahaleja!

Rapu82 millaisia vaivoja teidän vauvalla oli, kun häneltä löytyi maitoallergia?

Käytin poikaa vyöhyketerapiassakin, mutta ei siitä ollut apua. Lastenlääkäri laittoi lähetteen lastentautienpolille, kun noita mahavaivoja on ollut ja kakka vihreätä. Allergiaepäily. Kutsua odotellessa olen dieetillä, jossa ei ole maitoa, gluteenia, kananmunaa, sipulia, sitrushedelmiä, suklaata, kiiviä ja tomaattia. 4 kk:n mitat 6195g ja 61.5cm.

Kiinteitä ei vielä maisteltu tuon allergiaepäilyn takia. Töihinpaluusta olen ajatellut, että jään hoitovapaalla. Ensi kesänä tai syksynä aloitan iltatyöt eli olen sitten osittaisella hoitovapaalla kunnes pikkuinen on 3v.

Mukavaa viikonalkua kaikille!

Mami7 ja Milo4kk
 
Rapu82 millaisia vaivoja teidän vauvalla oli, kun häneltä löytyi maitoallergia?
Meillä oli pojalla iho-oireita,ensin tuli atooppista ihottumaa käsiin ja jalkoihin,sitten levis rintakehään,kasvoihin,päänahkaan yms...:|Nyt kun en ole maitotuotteita käyttänyt,iho on parantunut=)Pojalla ei ollut mitään suolisto-oireita.
Poika myös reagoi ihottumalla tomaattiin,mansikkaan,suklaaseen ja sitrushedelmiin: /
 
Viimeksi muokattu:
Huomenta! Kiitos Rapu82 vastauksesta. Kiva,että teillä löytyi syy pojan oireiluun ja että hänen ihonsa on nyt parantunut! Meidän pojalla ei ole mitään toistaiseksi iho-oireita vaan tuo maha ja suolisto reagoi nyt johonkin voimakkaasti. Tänään hän on jo tehnyt kolmet keltaiset kakat! Miten voi ollakin näin tyytyväinen pojan kakan väriin. Ehkä mun dieetti alkaa toimia.
 

Yhteistyössä