~Kesäkuun Kullannuput -10~Varaslähtö Toukokuuhun <3 14 Kullannuppua syntynyt <3

Huomenta mamit!

Se on sitten Toukokuu... tän kuun lopussa ollaan myökii täysaikasia :heart:

Mutzillalle aimo kasa vauvaliimaa ja onnea plussasta!! :flower:

Mairalle kiitos ja kumarrus jälleen uudesta pinosta :)

Soitin eilen päänsäryn vuoksi kätilölle ja koska olen ensisynnyttäjä, pyysi paikalle mittauttamaan verenpaineet ja varmistamaan, ettei pississä ole proteiineja. Kaikki näytti jälleen tosi hyvältä. Päänsärky johtunee ilmeisesti sitten vaan jumissa olevista niskoista, aika hullun päänsäryn saavat nekin aikaiseksi. Ja epäili myös näön heikentyneen (ulkonäön lisäksi, bhaha..ha...ha.) ja siristelystä päänsäryn vielä pahentuneen. Kun ei migreeniäkään suvussa ole, eikä itsellä koskaan ollut. Ihana kätilö oli kuitenkin.
Kerroin myös niistä ahdistus/huippauskohtauksista, niin hällä oli kuulemma myös samoja omassa raskaudessaan. Naureskeli hyväntuulisesti, että kun miulla tää kohtu on sen verran suuri ja poika saanut hyvin ravintoa, ettei ihme. Heittäytyi itse rempseästi kontalleen, että niin kuulemma kannattaa tehdä huippauskohtauksen sattuessa, ettei kohtu enää paina päävaltimoa. Pitää kokeilla :)

Turvotuksesta. Testatkaa mamit uimista, oikeesti. Miult lähti nilkoista turvotukset ja jalat tuntuu niiiiiiin kevyiltä! Jopa osa selluista tasoittui jo toisen kerran jälkeen, niin paljon ilmeisesti on verenkierrosta kiinni. Minuukin pelotti ja jännitti aluks mennä, ei niinkään allergian vuoks, vaan sen parinkymmenen vuoden tauon.. Siellä ne kyllä vähän huvittuneena seuraa kun tallustelen veteen tän masun kanssa, mutta ei haittaa! Naureskelkoot. Mutta varokaa suonenvetoja, ottakaa rauhallisesti alkuun. Mie en ui kun 30 min kerrallaan, mikä tuntuu tässä vaiheessa juur sopivalta.

Nyt pitää kuulemma parsia miehen farkkuja :D on lähdössä serkkunsa polttareihin. Palaan siis myöhemmin vielä langoille.

Siihen asti, rauhallista toukokuun ensimmäistä kaikille mameille! :flower:
 
Kiitos Maira uudesta pinosta!

Ei menny ihan nappiin toi eilinen. Luulin siis, että ystävän mies kavereineen olis muualla, kun ollaan lasten kanssa saunomassa. Siellä ne oli ryypiskelemässä. :eek: Sanoin sitten ystävälle alkuillasta, että mä en halua että mun lapsi on täällä kun sedät ryyppää ja tuntui ymmärtävän. Lähdettiin onneksi ennen kuin olivat humalassa, mutta kyllä sellaisesta äijäkööristä ääntä lähtee ja en tiedä oliko sen takia tyttö ihan kummallinen illalla kotona. Nukutin häntä kaks tuntia ja yöllä heräsi painajaisiin pari kertaa. Oon aika järkyttynyt. Täytyy ottaa asia puheeksi vielä ystävän kanssa. Mun mielipide lasten ja kännittelyn yhteensopivuudesta on aika jyrkkä, kun olen itsekin alkoholistin lapsi. Hyi kun oikein ällöttää ja oksettaa kaikki känniääliöt!

Mies könysi yöllä kotiin ja tossa se nukkuu. Ihan rauhallisesti oli vappua viettänyt ja ei tartte kuulemma enää yhtään skumppaa tänä vappuna. :LOL: Illalla kaupungille syömään ja ostamaan tytölle Helsingin komein ilmapallo! On sen verran syyllinen olo tosta eilisestä.

Hauskaa vappua kaikille ja juokaa nyt maltillisesti sitä simaa!
 
heh ei mennyt ihan putkeen mun vappusuunnitelmat =)
tai eilinen meni perussiivotessa ja anoppi jopa pesi 3 ikkunaa ettei mun tarvi kaikkia yksin pestä ja on kyllä puhtaat lasit nyt (ei oo 3 vuoteen pesty)
no anoppi otti mein 2 vanhinta lasta luoksensa kun kuitenkin ollaan sinne menossa en tiä sit joko tänään tai huomenna.



no mä olin sit hommannut sipsiä + dippiä +limua + mansikka-limen ( joo kasvatateen nyt ennestään jo 3 kilosta poikaa viä isommaks) lähdin nukuttaan mein 4v poikaa n. 20.30 ja niin siinä kävi että nukahdin itsekkin yöllä heräsin ja huomasin että koko kämpässä täysvalaistus ja tietokone päällä mutta niin väsy etten jaksanut käydä sammuttamassa..ukkeli kai oli jossain aamuyön tunteina käyny sammuttamassa.. (oli siis ite jo nukahtanut kasin hujakoilla parin lonkeron jälkeen ja siis nukahtanut ei sammunut =) heräsin sitten aamulla 8.30 eli tuli vedettyä 12 tunnin yöunet näin vapun kunniaks =)

tänään kai tylsästi jatkan vähän kämpän siivousta kun jäi eilen kesken.

mansikka-lime alkoholiton ostin sitä jo torstaina ja maistelin tykkäsin vaikka tais vähän mehumaista ollakkin nyt toinen odottaa jääkaapissa.

mairalle kiitos uudesta pinosta. toivottavasti itse pääsis synnyttään tässä kuussa. 17.5 oon vasta viisaampi tästä asiasta koska ei näytä olevan pelkoo että ainakaan ite aikasemmin alkas syntyyn.

Kaikku: kuten muutama muukin sanonut niin liikelaskentaa vasta jos huomaa että mahassa liikutaan todella vähän. mulla esim käy kauhee tohina jatkuvasti masussa eli ei oo tarvinnut laskeskella. edellisestä mulla rv 36 tienoilla masukki vähensi liikkumistaan enkä saanut tunnissa enkä edes kahdessa tarvittavaa 10 liikettä äippäpolilla sit ravasin 1-3x viikossa tekemässä liike laskentaa eikä sielläkään täyttynyt tarvittava määrä. olisivat jo osastollekkin ottaneet mutta en halunnut. mulle sit tehtiin kaiken maailmnan poppakonsteja piti juoda mehua/kahvia, liikkua, nänninhieromis juttuja ja mitä kaikkee niitä olikaan kyllä se sieltä sit se 10 liikettä tuli aina toisella tunti yrittämisellä..


tänttärä ja elmeri 35+1

mukavaa vappua kaikille!!


 
Hyvää vappua kaikille!

Kiitokset Mairalle uudesta pinosta.

Mutzilla ihania uutisia, paljon onnea :flower:

Vappu sujui melko rauhallisesti. Eilinen päivä meni vappujärjestelyjä touhottaessa ja illalla tuli kavereita kylään. Oli kivaa istua iltaa, vaikka tuntuukin oudolta katsoa selvin päin vierestä, kun muut hiprakoituu. Jaksoin emännöidä melkein yhteen saakka, mutta sitten oli pakko mainta, etten kyllä kohta enää pysy hereillä. Onneksi vihje meni perille ja sen jälkeen talo tyhjeni nopeasti.

Käsien puutuminen ja särky vaan pahenee ja sen vuoksi on sitten työt meikäläisen osalta kutakuinkin tehty. Sairaslomaa jatkettiin 7.5. saakka ja sitten jäänkin jo mammalomalle. Käyn vielä luovuttamassa auton, puhelimen ja muut tarvikkeet. Torstaina kävin töissä siivoamassa työpöytää ja vähän järjestekemässä tuuraajaa varten. Olivat järjestäneet siellä leivoskahvit. Tulokas sai työkavereilta lahjaksi ihanan pehmoisen Pentikin ensinallen ja mä sain säkillisen Julia -karkkeja =)

Kävin torstaina myös fysioterapiassa, eikä siitä juuri apua ollut muuten kuin ehkä tunnin verran terapian jälkeen. Yöt on ihan helvettiä, kun nyt puutumisen lisäksi alkaa kyynärvarsia särkeä, eikä noi kädet enää vetristy kovin helposti siitä puutumisesta, vaikka kuinka yrittää liikutella ja pitää ylhäällä. |O

Ihanaa kun tää kämppäkin alkaa taas näyttää raksatyömaan sijasta kodilta ja pääsee taas sohvallekin loikoilemaan =)

Jonttu & jättis 33+6
 
Palstallapa on hiljaista, kaikki vielä vapun vietossa vissiin =)

Oma vappu meni kotosalla. Nykyisin olo on tosi vetämätön lähes koko ajan, joten nukuttuakin tulee paljon. Rautaa pitänee käydä ostamassa lisää, kun edellinen satsi loppui. Nyt on myös sokeriton ruokavalio ollut vapunajan tauolla ja se tuntuu olossa eli sokeriherkut janottavat ja väsyttävät. Tänään pitää (!) palata arkeen sen osalta :attn:

Nyt alkaa siis ensimmäinen kokonainen viikko mammalomaa ja huomenna yritän lähteä esikon kanssa testaamaan kunnan avoimen päiväkodin. Se on onneksi lähellä, joten riittää, jos jaksan raahautua sinne istuskelemaan, niin esikko toivottavasti viihtyy uusien lelujen ja lasten kanssa.

Milkei: Hienoa, että tapasit mukavan kätilön ja ettei päänsäryn taustalla ollut mitään vakavampaa! Toivottavasti konttausasennosta olisi apua!

Jonna: Ikävää, ettei fysioterapiasta ollut apua! Onneksi sait saikkua loppuajan, joten voin jo toivottaa mukavaa mammalomaa :flower: =)
 
Huomenta.
vappu on vietetty,nyt närästää,kun on tullut syötyä munkkia ja juotua simaa :ashamed:
Tänään kyläilemään kummipojan luo,pari tuntia autossa istumista ;) saa nähdä kuinka alkaa supistamaan :whistle:
Tiistaina olis neuvola ja verikokeet =)
Hoitopöytä pitäs vielä kasata,ja pinnasänky hakea,niin sitten alkas kaikki olla valmiina vauvaa varten :heart:

Rapu ja masuasukki 35+5 :heart:
 
Mussupussu: Olipas ikävä juttu vappuaattona, mutta älä nyt itseäsi syytä kun et voinut tietää etukäteen :hug: Monesti oon huomannu että ihmiset jotka ei oo itse nähny lapsena sitä viinalla läträämistä, ei osaa pitää lasten seurassa ryyppäämistä niin pahana asiana kuin me joilla siitä on kokemusta. Esim. mun mies ei oo koskaan lapsena nähny vanhempiaan kännissä ja pojan synnyttyä käytiinkin aika monta keskustelua siitä miksi mä olen niin ehdoton tässä asiassa. Nykyään tuo onneks jo ymmärtää mun kannan..
Jonna H: Sama homma täällä käsien kanssa, pahenee vaan päivä päivältä. Hermot menee! Lisäks jalat on kun norsulla, ihan järkyttävää!
Uimisesta tiedän olevan apua, mutta koska mulla on kohdunsuu jo ainakin sormelle auki, niin en voi mennä uimaan :(
Toivottavasti pääsisin jo reilun viikon päästä synnyttään, kaikkeni aion tehdä että niin kävisi.. Mulla se 37+0 on 11.5. ja se on mun oma synttäripäivä :saint:

minttu ja rimprenssa 35+5 :heart:
 
Huomenta!

Vappu meni ihan mukavasti, vaikka jouduinkin tulemaan naapurista kotiin nukkumaan jo puolenyön tienoilla. En tiedä mistä johtuu, mutta aina kun yritän hieman istua iltaa ja nähdä kavereita, tulee vatsa kireän tuntuiseksi ja saan päänsäryn :ashamed: Kai se vaan on niin rasittavaa sekin. Poika vielä pisti vielä oikein kunnolla potkuja virtsarakkoon "nyt kotiin!" :D

Tajusin juuri varanneeni ens viikolla synnytysosastolle tutustumisen omalle synttäripäivälle.
Saattaa kyllä ilmeisesti olla että tuo käynti on tavallaan turha, jos th:n ymmärsin oikein niin en ehkä menekään tähän lähelle Jorviin synnyttämään. Vaan kättärille tai naistenklinikalle..siis jos ei poika ole kääntynyt sitä ennen.

Oletteko muuten kokeneet itkuhälyttimen hyödylliseksi?
Mietin kannattaisko hankkia sellainen, oli aika edullinen esim. Ikeassa (29,95e!)

Sää on harmaa, mutta jos sitä kuitenkin kävis tänään vähän kävelylenkillä. Vapun herkut tuntuu turvotuksena jaloissa :/ Kuten joku jo sanoikin, niin kyllä on raskaana huomannut ruokavalion vaikutuksen olotilaan - sokeri ja suola on pahasta. Sipsit on omaa herkkua, enemmän kuin makea. Mutta ne on ollut suht helppo jättää väliin (ainakin suuremmat rohmuilut) :D , kun oppi mikä olo siitä seuraa.

Lenniina Just lueskelinkin avoimista päiväkodeista, vaikutti oikein kivalta toiminnalta:)

Kivaa sunnutaita kaikille!

Miumiu&poitsu 34+6, huomenna jo rv 35 :eek:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miumiu83:
Oletteko muuten kokeneet itkuhälyttimen hyödylliseksi?
Mietin kannattaisko hankkia sellainen, oli aika edullinen esim. Ikeassa (29,95e!)
Pappa osti esikoisen aikaan itkuhälyttimen ja on ollut ainakin meille tärkeä ja hyödyllinen ;) Ollaan käytetty sitä,kun vauva on nukkunut ulkona ja edellisessä asunnossa,kun sauna oli alakerrassa,niin silloinkin.
 
pika kommentointi... =)

eli meillä myös itkuhälytin ollu korvaamaton,ku poika nukkunu vaunuissa etupihalla... niin keittiö ja olkkari ollu "takapihallepäin"... ja takapihalla ei ole mitää suojaa,eli suora 10-20.00 auringonpaiste... ei oltais ite ainakaa pärjätty ilman... =)
 
aikasemman kahden kanssa on ollut itkuhälyytin ja todella tarpeeseen on tullut kun molemmat nukkuivat aina päivällä ulkona.

Meidän vappu oli todellakin rauhallinen perjantain ja launatain välisen yön olin sairaalassa ja eilen illalla vaan saunottiin.
 
Kiitos paljon itkuhälytin kommentoinneista =) Vaihtelee varmasti tarvitaanko sellainen vai ei, uskoisin kuitenkin että olisi meillä ihan hyödyllinen. Pyritään kuitenkin kissojen takia pitämään lastenhuoneen ovi kiinni ja pervekekin löytyy.
Pikinen Toivottavasti ei mitään vakavaa ollut kun sairaalassa kävit :/

Vapusta muuten vielä, että oli vielä yksi syy miksi lähdin kylästä kotiin. Toinen rinta harjoitteli maidoneritystä läpi alusvaatteista paidalle. Onneksi mies huomasi :LOL: Pitää näköjään tosiaan alkaa jo käyttämään suojia - ainakin kylässä.
 
Heip

Vappu on tosiaan vietetty :) meni ihan lepposissa tunnelmissa kaveri perheen kanssa :D olivat yötä meillä niin saatiin lapset nukkumaan ja mentiin sit saunaan.. heijän tyttö 10kk ja teki tietty hampaita ja heräs jatkuvasti, nii meni silleen vähän pieleen :D mut ihan jees oli :)

Miulla on la muuten 9.6.. on näköjään vähän väärin tuossa listassa, ku en oo muistanu vaihtaa :D mut tuskin vielä sillon syntyy.. aika tukalaa alkaa jo olo olemaan.. ei kyllä turvota, mut miulla on niin lyhyt selkä, että vauva on aika hyvin jo tuolla kylkiluiden välissä asti ja vääntää kivasti.. ja sit alapäässä tuntuu kävellessä välillä aika kovastikkin vihlontaa.. mut ei auta ku kärvistellä... ens ti mennään tutustuu synnärille ku on rempattu osasto ja muutenkin kuuntelemaan juttuja, jos sais vaikka synnyttää tän ihan normaalisti :) 37 kun on viikkoja niin ois se synnytystapa arvio, niin sitten varmaan tietää, voiko ainakin yrittää sitä normaalia synnytystä :) pitäis varmaan saada jotenki ite tää syntymään, kun oon kuullu, etteivät käynnistäis, ku on edellinen leikattu.. mut pitää kysyä sitäki sit ku on toi arvio..

Mut eipä tässä muuta... vielä vähän aikaa enää tarvii oottaa, että saadaan nyytit kainaloon :) jee

- Anzzu rv 34 +
 
Moikka!

Se olis toukokuu, ei enää kauaa nii saadaan nyytit syliin =)
Mulla on tänään tasan kuukausi laskettuun aikaan :eek: :heart:

Vapusta on tosiaan selvitty. Ei meillä mitenkään riehakkaat vappumeiningit ollu.
Kauhee morkkis vaan ku on tullu syötyä nii paljo herkkuja, mut nyt sit alkaa taas herkuton kausi =)

Itkuhälytin pitäis meidänki hankkia ku kuitenki ainaki maalla ollessa vauva tulee nukkuun ulkona nii se olis kätevä.

Hyvää uutta viikkoa mameille! :flower:

Niiskuneiti- ja masukki 35+4 :heart:
 
Edelleen sateista päivää B)

Itkuhälytin meän perheessä on ollut korvaamaton :) Meillä on kolme kissaa ja häyttimessä on myös liiketunnistin, jolloin kuulee jos asiankuulumaton yrittää pyrkiä vaunuihin. Maaseudulla se jotenkin tuo turvaa, kun ei tarvi juoksennella katsomassa vaunuissa nukkuvaa vauvaa. Myöhemmässä vaiheessa se menee hyvin "vahtina" kun piipahdamme pihasaunassa ukon kanssa kahdestaan :LOL:

Kaukolopusseista/peitteistä kesävauvoille... Onko kellään tietoa/kokemusta? Netistä olen löytänyt swaddle me merkkisen kapalon, joka passaisi turvakaukaloonkin, mutta löytyiskö kevyttä peittoa, jossa olisi aukot turvavöille? Tiedän, että kesällä joudun kuskaamaan isompia lapsia ympäri kyliä ja saattaa välillä mennä illan tunneille asti. Olisi tosi kätevää ettei tarvisi raahata mukanaan lajitelmaa vaatteita..

Oliivitar ja Heppuli 33+2
 
heippa!

Zon geenista: mulla oli joku tulehdus ranteessa, olisko janne tupin? Ja mun laakari neuvoi ostamaan sita apteekista. Eli kannattaa kysya neuvolasta/laakarista. Itse en silloin kylla ostanut kun oli rahat vahissa ja kylla sen kivun kestin muutenkin.

Itkuhalytin: Aivan ehdoton! Varsinkin jos menee esim. mummolaan. Voi vauva nukkua ovien takana ja ei tarvitse olla ovet raollaan. Itse olen paljon kayttanyt just kun olen ollut sukulaisis yo kylassa tai sit jos itse menee suihkuun tai muuta. Nyt tulee oleen kaytossa kun on esikoinen ja joutuu pitaan ovet kiinni ja ajattelin myos koittaa nukuttaa parvekkeella nyt ainakin kesalla.
Oli on aika tuhti taallakin. Ti on neuvola ja ajattelin kysella siita paino arviosta. Esikoinen kun syntyi viikolla 42 ja painoi 4320.
Muuten menee hyvin, oisin tosi kuuma ja alasti saa nukkua. Turvotusta ei onneksi ole viela! Esikoisen kanssa kun nailla viikoilla olin jo niin turvonnut etta kauhistuttaa edes muistella.
Uimassa olen nyt kaynyt pari kertaa ja aivan ihanaa! 4omin olen uinut ja ei ole supistellut lainkaan. Kavely kun heti aiheuttaa mahan kovenemisen. Eli uimaan aijon viela menna jos saan kyytia. (olen mennyt siskon kyydilla, itsella kun ei autoa ja matkaa 10km.)
Vappu meni kivasti, kaytiin siskon tykona saunomassa ja iltaa viettamassa.
Hyvaa sunnuntain jatkoa.
Leena ja masu asukki rv 34!!
 
Mussupussu: Ikävää, että vapun vietto ei sujunutkaan odotetusti. Älä kuitenkaan itseäsi soimaa, kun et voinut asiaa tietää ja toimit kuitenkin tilanteessa lastasi kuunnellen. Minä olen myös melkoisen ehdoton alkoholi+lapset -asiassa.

Lenniina: Tsemppiä herkuttomaan ruokavalioon paluuseen. Vielä vähäsen matkaa pitää jaksaa. Iloa mammalomapäiviin!

Milkei: Hienoa, ettei mitään vakavaa löytynyt päänsäryn taustalta. Minulla tulee ihan hillittömiä päänsärkykohtauksia ja silmien kipuilua, jos on tosi jumissa niskat ja hartiat. Nytkin raskausaikana ollut pari, kun on rinnat taas kasvanut niin kamalan painaviksi. Toivottavasti kivut sun muut hellittävät sinulla! :hug:

Minttu: Voimia viimeisiin viikkoihin! Parempaa vointia! Ja mukavia viimeisiä pienemmän vuosikymmenen päiviä! ;)

Maira: Kiitos uudesta pinosta! Sujuiko matkustaminen suhteellisen mukavasti?

Itkuhälytin: Esikoisella ei ollut, kun ei ollut mahdollisuutta nukuttaa pihalla vaunuissa yksin (ei kyllä nukkunut päikkäreitä muutenkaan kuin 15 minuutin pätkissä ). Nytkään ei hommata, kun ei liene tarpeen.

( . ) Huomenna on onneksi neuvola. Olo on meinaan ajoittain hurja. Aamulla verenpaineet (120/66-95/64) ja syke (110-76) vispasi tosissaan ennen kuin levolla tasaantui. Kyllähän oli hutera ja huono olo noiden vuoksi. Turvotustakin on piisannut naamaa myöten iltaisin ja aamuisin. Uutena ongelmana viime yönä ilmeni käsien puutuminen. Huoh! Kaikki ongelmat ja vaivat täytyy näköjään kerätä.

Eilen sain siskolta vauvanvaatteita useamman kassillisen lainaksi. Teinkin eilen kunnon tsekkauksen esikoisen vanhoista, ostamistani ja siskolta saaduista vaatteista ja kestovaipoista. Hyvältä näyttää. Tänään aloin sitten pesu-urakan. Vaippoja pitääkin pestä useampaan otteeseen imun takaamiseksi, joten aloitin niistä.

Esikoinen on monena iltana itkenyt pelkoaan, ettei äidin syliä riitä enää hänelle, kun vauva syntyy. Asiasta onkin nyt puhuttu paljon ja vakuuteltu sylissä silitellen ja halien, että varmasti riittää syliä, rakkautta ja aikaa hänellekin. :heart: On tainnut viime päivien vauvanvaatteiden ja tarvikkeiden selailu konkretisoida pikkuiselle vauvan syntymisen lähestyminen.

Parempaa vointia kaikille!

-Sh ja Milla rv 33+6
 
Voi syyshortensian esikoista..Meillä neiti neljä vee ei ole vielä osoittanut huoltaan, mutta luulen että sekin aika vielä tulee. Silloin tosiaan vaan syliä, syliä ja keskustelemista. :heart:

( . ) Sormet syyhyää jo vauvan vaatteiden pesuun ja kaappiin järkkäilyyn.Aloitan sen HETI kun jään 15. pvä mamalomalle. ;)
Tuonpa kuvan vatsastani näin 32 viikon täyttymisen kunniaksi.


Johanna ja vauva Pikkiriikki rv 32 plus nolla :heart:
 
Moi!

Niin sitä vaan persusta puuduttettiin autossa kilsatolkulla tänää..Koira onneks jäi porukoille hoitoon niin saatiin matkaa lyhennettyä sadalla kilsalla, ja ehkäpä se on koirankin parempi olla siellä missä saa kirmailla vapaana kun mä en jaksa sen kans oikein kulkee ja isäntä ei kerkiä.. :whistle: (oon kamalan laiska lenkkeilee itekseni, vallankin nyt. ) :ashamed:
Viimenen tunti autossa oli kyllä jo niin tuskaa että meinas itku päästä, jätkä on rellestäny nonstoppina perjantaista asti mahassa ja mä olin ihan varma et kohta se tulee nahasta lävitte, mut näky se siellä vielä pysyvän.. :D

Mutta mä lähen sängyn päälle kattelee telkkaria, huomenna neuvolan jälkeen lisää! :)

Maira ja temppuemppu 34+5
 
POKS 34

Tänään on kyllä ollut ahdistava päivä käsien ja turvotuksen kanssa. Sympatiat kaikille keillä on tätä samaa vaivaa :hug:
Mutta onneksi tästä tilanteesta löytyy huumoriakin. Repesin ihan täysin kun radiosta tuli joku Irinan biisi, missä lauletaan näin:

"Mun kädet ei toimi enää niin kuin ennen
Joskus tuntuu kuin niissä ei ois tuntoa ollenkaan
Ne sivuilla roikkuu vaikka tulet minuun kiinni"
:LOL: :LOL:

Tänään on muuten maailman naurupäivä, joten toivottavasti tämä piristi muitakin :)

 
Pikkuvarpusella ihana masu :heart: Ja ihastelin sun pöksyjä :D Mistä oot hommannu. On ihanan rennon näköset.

Maira hyvä että reissu suju hyvin. Mun pitäis reilu viikon päästä lähtä hakee sisko lentokentältä. Täytyykin lääkäriltä tänään kysyä, josko uskaltaa lähtä ajamaan. Puoltoista tuntia suuntaansa. Mulla on ja tosi paha mieli ton meidän hauvelin puolesta, kun ei pääs lenkittämään sitä nyt. Onneks sil on tarhas kaiffari, jonka kanssa saa päivän riehua, niin jotain liikuntaa saa kuitenkin.

Nyt lapset hoitoon ja ultraan moikkaamaan keijoa :wave:

tupajumi ja keijo 33 :heart:
 
Miumiu: Täällä ja yksi, joka liputtaa itkuhälyttimen tarpeellisuuden puolesta :wave:

Pikinen: Ilmeisesti kaikki toistaiseksi vielä suht ok, kun olet sairaalasta kotiin päässyt? Kerroppas tarkemmin kuulumisianne, jos jaksat :hug:

Pikkuvarpusen masukuvan taustalla taitaa komeille uuden kotitalon seinä? ;)

Mistä tuli mieleeni, etten ole vielä muistanut, joten nyt: Onnea uusiin koteihin Syyshortensia ja Pikkuvarpunen :flower: :flower:

Jonna: :LOL:

Tupajumin ultrauutisia jäämme odottelemaan :p

(.) Vauvan sänky on nyt nostettu paikalleen ja melkein pedattu, mm. uudinverhot pitää vielä silittää. Omaan sänkyyn sain nyt lopulta laitettua muovifroteen, johan tuo mies on sitä kuukauden päivät kysellyt, että koskas laitetaan (meille tuli hiljan uusi sänky ja patjat, joten olisi toki sääli, jos lapsivesi pääsisi niihin käsiksi). Viimeviikon tuttipullojen/vaippojen/jne ostoreissu peruuntui flunssan vuoksi, nyt olisi ylihuomenna tarkoitus korjata tämä tilanne...

Kohta sinne avoimeen päiväkotiin...

Aurinkoista viikonalkua kaikille! =)
 
Syyshortensia: Kiitos! Jaksamista sullekin vaivojen kanssa, ei oo kyllä kivaa kun tosiaan tuntuu että kaikki mahdolliset vaivat tulee :| Niin ja vaihtukos se sullakin vuosikymmen tässä kuussa :D Täytyy kyllä sanoo että on alkanu ahdistaan toi 30v. aikalailla, ilman tätä vauvan syntymää varmaan olis oikein kunnon kriisi. En tiedä mistä johtuu, kauheesti oon kattellu teiniaikasia valokuvia ja huokaillu niitten aikojen perään. Vaikka oikeesti tiedän että aika on kullannut muistot :whistle:
Voi teidän esikoista :heart: Paras keino lievittää huolta on varmasti just tuo sylittely ja halittelu ja asiasta jutteleminen.
Itkuhälytin oli meilläkin todella tarpeellinen, kun esikoinen nukku päikkärit ulkona terassilla, niin ei tarvinnu jatkuvasti kytätä ikkunasta että heiluuko vaunut ja pysty itekin nukkuun päikkärit.. Ja oli se kätevä kun käytiin saunassa kun vauva nukku.
Eilen kauppareissulla ostettiin 2 purkkia korviketta varalle, jos ei maitoa alakaan tulemaan, toivottavasti ne saa hävittää vanhentuneena sit joskus. Esikoinen näki illalla vauvalle ostetun 2 tutin paketin ja alkoi kyselemään että tuleeko meille kaikki vauvat =) Hän siis ajatteli 2,5 vuotiaan logiikallaan että kun tutteja on 2, niin vauvojakin tulee sitten enemmän kuin 1.. Aamullakin vielä alkoi kyselemään että tuleeko isille oma vauva :LOL: Selitin että kyllä meille tulee vaan 1 vauva joka on meidän kaikkien yhteinen :) Hän siihen sitten totes että niin ja minä opetan siskon ajaan pyörällä! :heart:

-minttu ja rimprenssa 35+6 :heart:
 
Mutzilla, suuret onnittelut plussasta, toivotaan et kaikki menee paremmin kuin hyvin!!! :hug: :heart:

PikkuVarpusella ihana, kaunis masu! :heart:

NYT on tänne rantautunut se "ihana" läähpuuh-olo, eikä enää meinaa jaksaa.
Joka pienestä hengästyttää, hikoiluttaa ja olo on varsin tukala...
Jos tää muksu syntyy vasta kesäkuun lopussa ja ehtii iskeä helteet päälle, niin minut saa varmaan kipata sit hautaan! Hirvittää, ku nyt jo aivan liian kuuma. :ashamed:
Ei passaa ajatella.

Närästystä on ollut aivan valtavasti. Hulluksi meinaa tulla joka ilta, ku vaan närästää niin et meinaa laatta lentää...

Synnytys on alkanut vähän hirvittää. En tiedä, voiko siitä selvitä seitsemättä kertaa hengissä...luulis et ei, mut kai pieni mahdollisuus on olemassa? :snotty: *tuulettaa*

Nyt täytyy lähteä pyykkäyshommiin ja siivoileen.
Tällä viikolla pitäis juhlia 3kymppisiä, mut voi olla et en huoli vieraita ensimmäistäkään! :p
En oikein osaa juhlistaa itseäni, muita kyllä senkin edestä.
Vähän pelottaa tuo lukemakin...mikä minua vaivaa ku kaikki pelottaa... :D :/

Parahinta vointia jokaiselle! :hug:

-Elettaria ja Wilma 34+2
 

Yhteistyössä