Tsemppiä Nupulle ja muillekin joilla laskettu aika käsillä tai jo mennyt. Muistan esikoisen kanssa miten nuivaa oli olla Elokuisten ryhmässä kun laskettu oli 29.8 ja siihen mennessä melkein kaikilla oli jo vauvat - omani syntyi vasta 15.9, oli sitten viimeinen elokuinen. Ounastelin itse että tämäkin olisi mennyt sinne 42++ viikoille, mutta sitten tuli vahva tunne että toukokuun kolmas viikko on "se", ja niinhän siinä kävikin. Hurjaa ajatella että nyt voisi olla mullakin 40+4. Sen sijaan on tänään kaksi viikkoa täyttävä maailman ihanin poikavauva tuhisemassa vieressä.
Mutta tuossa pohdin, että jos olisin saanut valita joko tämän synnytyksen tai odotuksen viikoille 42+ ja helpommin sujuneen synnytyksen, ehkä olisin odottanut, huolimatta sydänongelmista ja tulehtuneista lonkista jne. Tosin, eihän sitä tiedä olisiko synnytys mennyt yhtään sen helpommin vaikka olisi käynnistetty myöhemmillä viikoilla - vauva olisi ollut ainakin huomattavasti isompi. Viikoin 38+3 päälle neljä kiloa ja pään ympärys 37,5 cm - neljä viikkoa myöhemmin lähemmäs viisi kiloa ja kupoli pari senttiä suurempi.
Kättäristä: esikoisen kanssa osasto 4:n (päivystysosasto josta käynnistys aloitettiin) henkilökunta oli ihanaa. Niin oli nytkin. Synnärinä oli ekassa osasto 14, tällä kertaa 15 - kummassakin oli ihanaa henkilökuntaa - paitsi nyttemmin yövuorossa, jolloin kaikki asiat levisikin käsiin ja mun kohtelu ihmisenä vähän "unohtui". Lapsivuodeosasto oli esikon kanssa osasto 3, siellä meillä oli perhehuone ja henkilökunta oli kamalaa, vittumaista ja suorastaan törkeää. Kukaan ei auttanut missään, kaiken sai itse oivaltaa. Vauva huusi suoraa huutoa kaikki päivät osastolla, lisämaidosta sai tapella, tuttia ei saanut, meistä ei kumpikaan nukkunut neljään vuorokauteen mutta henkilökunta ei suostunut vauvaa ottamaan hoteisiinsa edes tunniksi koska "teitähän on kaksi siinä, hoitakaa itse". Olin niin onnellinen kun päästiin kotiin.
Tällä kerralla olin osasto 5:llä ja henkilökunta oli vaihtelevaa. Toinen toi päivän lääkkeet valmiiksi, toiselta niitä sai kerjätä. Kaikki kyseli MRSA:sta, jotkut käyttäytyi hysteerisesti, jotkut sanoivat että mene vain hakemaan itse sapuskasi keittiöstä - vaikka jouduin eristyksissä olemaankin koko viikon minkä sairaalassa vietin. Lisämaitoa saatiin kyllä ihan hyvin vaikka ahdisti sitä olla pyytämässä monta kertaa vuorokaudessa kun en itse jääkaapille saanut mennä. Kaikki kysyivät samat asiat ensitöikseen, mua hoiti varmaankin lähemmäs 50 henkilöä sen viikon aikana mitä sairaalassa olin. Kolmantena lapsivuodepäivänä kohdalle osui niin mahtava kätilö, hän toimitti mulle kaikki lippulappuset mitkä olisi pitänyt antaa jo aiemmin, toi rasvaa haljenneihin rinnanpäihin, pesi mun haavan keittosuolalla pari kertaa, kohteli upeasti ja löysi aikaa ihan jutella mun kanssa kunnolla niin synnytyksestä kuin muustakin. Kuunteli mun huolia - mm. mittasi vauvan bilirubiiniarvot kun olin keltaisuudesta huolissani (aiempi kätilö lupasi asian hoitaa mutta ei koskaan sitä tehnyt), järkkäsi leikanneen lääkärin juttelemaan mun kanssa, toimitti mulle synnytyskertomuksen -- oli siis niin mahtava hoitaja kuin olla ja voi. Eikä se vaatinut kuin ripauksen inhimillisyyttä, että mulle tuli luottavainen olo ja paremmat muistot koko sairaalareissusta.
Mä en ole vielä jaksanut koota ajatuksia ja antaa palautetta. Sen aika tulee satavarmasti. Kannattaa teidän muidenkin avata sanainen arkkunne, jospa johonkin tulisi muutosta jollain juoksulla.
Lettu ja (ei enää niin) Ruttukorva, 14 vrk