Kerkesin rustaamaan aika pitkän stoorin sunnuntain kulusta. Lukekaa kuka jaksaa ja ehtii, ja ketä kiinnostaa... (pohjatietona että neuvolan mukaan vauva on ollut RT viimeiset 12 raskausviikkoa, eli aina kun on neuvolassa käyty, niin pää alaspäin KUULEMMA on ollut. Leikkauksen tehneen lääkärin mukaan vauva ei ole voinut kääntyä viimeisten päivien aikana, oli niin iso että olisin kyllä tuntenut sen ja se olisi tehnyt todella kipeää! Ja vauvan pään muoto kertoo ja pidemmästä perätila oleilusta...)
Sairaalaan lähdettiin sunnuntaina puolenpäivän jälkeen kun lapsivedet meni - oltiin pihalla auringossa makoilemassa badenbadeneissa ja lueskeltiin lehtiä kun housut alkoi kastua... aattelin että nyt tuli pissat housuun, enkö pysty muka pissaa pidättämään. Alkoi lurahdella lisää ja kun nousin ylös, tuntu että sitä tulee ihan litratolkulla. Miehelle iski ehkä pienoinen paniikki, "pitääks meiän nyt mennä?" "mitä mä voin tehä?" jne jne. Mua vaan nauratti sen panikointi ja lähin suihkuun, mitään kipuja ei ollu ja ensimmäistäkään supistusta en ollu tuntenu. Edellisen yön särki vaan kauheesti alamaha ja -selkä. Ja limatulppakin tuli tuon lapsiveden mukana, SEN TUNNISTAA kyllä. Mulla ei irronnut sitä etukäteen ollenkaan. Vettä tuli koko ajan lurahdellen ainakin tunnin ajan jonka jälkeen alkoi rauhoittua.
Noh, kun päästiin sairaalaan, ehkä joskun yhen aikaan otettiin vauvalta sydänkäyrää puolentunnin verran ja hän voi masussa oikein hyvin. Sen jälkeen kätilö alkoi tunnustella vauvan asentoja masun päältä ja alkoi ihmetellä että ompas kyllä luiseva peppu kaverilla... Lähti hakemaan ultralaitetta ja senkin jälkeen vielä epäili että mites mahtaa asiat olla ja haki paikalle lääkärin. Totesivat, että yllätys yllätys, vauvapa onkin perätilassa!
Noh, siitä lähtivät suunnitelmat menevään ihan uusiksi. Lähdettiin ultraamaan "paremmalla" laitteella, jotta saataisiin tarkempaa tietoa vauvan koosta ym. Vauvan painoarvioksi saatiin noin 4000g +/-500g. Monta kertaa lääkäri otti mittaa vauvan päästä ja pähkäili että mitä tehdään. Vauvan pään mitta ylitti hilkulla jonkun senttirajan, jonka ylittyessä vauvaa ei ole suositeltava synnyttää alakautta, vaan se on leikattava. Lääkäri kävi juttelemassa asiasta vielä toisenkin lääkärin kanssa ja tuli kertomaan että myös toinen lääkäri oli sitä mieltä että vauvan ja ensisynnyttävän äidin kannalta paras vaihtoehto on nyt sektio. Lääkäri kysyi mitä mieltä olen asiasta tai olenko kauhean pettynyt, jos näin tehdään. Totesin vain että jos se on paras vaihtoehto heidän mielestään, se on paras vaihtoehto myös mun mielestä.
Leikkausta ennen pitäisi olla syömättä ja juomatta kuulemma vähintään 6 tuntia - onneksi oltiin viimeksi syöty aamulla 9 aikaan eikä sen jälkeen juotukaan kun vaan lasi vettä, niin päästiin heti valmistelemaan leikkausta varten.
Pää oli ihan pyörällä kaikesta enkä osannu oikeestaan aatella mistään mitään, kaikki tapahtui niin nopeesti. Kärvistelin alavatsakipujen kanssa (ehkä ne oli niitä supistuksia tai sitten jotain muuta, en tiiä mutta tuskaa teki) ja samalla kätilö teki leikkausta edeltävöt valmistelut.
15.30 mut vietiin sektiosaliin, isä ei tullut sinne mukaan. Mä päätin sen puolesta että ei todella tarvi tulla, selvii pienemmillä traumoilla
Pärjään siellä kyllä.
Siellä laitettiin epiduraalipuudutus ja spinaalipuudutus. Hereillä olin koko leikkauksen ajan ja tuntu että nyt ne muuttaa kyllä kaikkien mun sisäelinten järjestyksen, mutta kipuja ei onneksi ollut yhtään.
Vauva saatiin ulos masusta 15.55 ja pikapikaa se vietiinkin jo johonkin muualle kun ei hän parkaissut ollenkaan. Kukaan ei ees kerinnyt kertoa/katsoa oliko tyttö vai poika. Hetken päästä mustatukkaista tyttöä tultiin näyttämään äidille, keuhkoissa oli ollut lapsivettä jonka lääkäri oli käynyt imemässä pois... Olin oikeesti koko ajan vähän pihalla, en kerinnyt pelkäämään mitään tai ajattelemaan mitään muutakaan. Just ja just tajusin sen että jaahas, vauva on nyt sitten syntynyt. Ja jälkiviisaana voi todeta että sektio päätös oli aivan oikea. Napanuora oli vain 30cm pitkä, joka ei todennäköisesti olisi riittänyt siihen että hän olisi päässyt ulos asti alakautta. (normaali napanuora on kuulemma väh. 50cm pitkä)
Puolisen tuntia mua parsittiin kiini ja puoli viideltä siirrettiin heräämöön ja siitä kahden tunnin päästä osastolle. Josta alkoikin muutamien päiviä kestänyt tuskien taival. Maanantai ja tiistai oli jotain aivan tuskaa kaiken suhteen, keskiviikko alko olla jo vähän valosampi päivä. Tyttö huus monena iltana äänensä käheeksi ja oli aika avuton olo, kun ite ei pystynyt ja saanut tehdä mitään. Hoitajat tunnistavat jo kaukaa että siellä se peikkotyttö taas huutelee... ja utelivat mistähän tyttö on perinyt temperamenttinsä. Kaikki piti tapahtua aina nyt ja heti tai oli hillitön huuto päällä, joka ei meinannut lakata sitten millään.
2 vuorokauden ikäisenä tehtävässä lääkärin tarkistuksessakin löytyi "vikoja" ja kolmena peräkkäisenä päivänä tyttöä tutki 3 eri lääkäriä ja 2 eri kirurgia. Sydämessä oli sivuääniä ja lonkissa epäiltiin löysyyttä, naksuivat ja paukkuivat mutta pysyivät kuitenkin paikoillaan. Tavanomaista kuulemma perätilassa olleille vauvoille. Kirurgit päätyivät kuitenkin lopulta siihen että lapsen lonkat on oikein hyvässä kunnossa ja hoitoihin ei tarvitsen ryhtyä.(se olisi tiennyt 8 viikon lastahoitoa vian korjautumiseksi) Sydämen sivuäänetkin korjautuivat kolmantena päivänä.
Torstaina vauvalla oli siis "terveen paperit" ja äitikin voi jo olosuhteisiin ja edeltäneisiin toimenpiteisiin nähden loistavasti, joten perjantaina päästiin vihdoinkin kotiin.
Kotona päivät ja yöt on menneet tähän mennessä todella hyvin - paremmin kuin yksikään yö tai päivä sairaalassa. Ja isi on kyllä auttanut mua hirveesti kaikessa... nostelee vauvaa aina yöllä syömään ja sitten taas takaisin omaan sänkyynsä kun on nukantanut. En meinaan pääse sängystä ylös ilman apuja
Sairaalassa oli niin kova patja että pääsin pungertamaan ylös, mutta kotona sänky upottaa niin paljon että ei siitä saa tukea yhtään kun koittaa vääntäytyä ylös. Mutta eiköhän sieltäkin joku päivä nousta jo paremmin ilman apuja. Ja koska vauva on painavinta mitä saan tällä hetkellä nostaa, niin iskälläpä on paljon paljon hommia...
MUTTA TÄSSÄ SIIS PIENI KERTOMUS SIITÄ ETTÄ KAIKKI SUUNNITELMAT VOIVAT MUUTTUA TÄYSIN SIITÄ MITEN ON KUVITELLUT KAIKEN MENEVÄN! Sairaalaan mennessäkin oli vielä puhetta kätilön kanssa että koska supistuksia ei vielä kunnolla ole, meidät lähetetään osastolle odottelemaan että synnytys käynnistyy vesien menon jälkeen... Mutta kun löytyi siis yllätyksenä lapsen perätila, suunnitelmat heittivät häränpyllyä ja kaikki meni pienessä ajassa ihan uusiksi.
Mutta loppu hyvin kaikki hyvin
:heart:
Ja siis ihan luksusta olla kotona! Kaikki sujuu 100 kertaa paremmin kuin sairaalassa ollessa.
:hug: kaikille sitä tarvitseville!
NASU-masu ja peikkotyttö 7vrk
