Kesäkuiset 2022

@Zabadabaduu Pystyn samaistumaan noihin ajatuksiin, mutta suosittelen että alat kuitenkin vaikka viimeisellä kolmanneksella pikkuhiljaa tekemään niitä valmisteluja konkreettisesti. Se pelkääminen ei lopulta valmista mihinkään eikä siitä seuraa muuta kun huonoa mieltä itelle. Ja onneksi se on niin paljon todennäköisempää että kaikki menee hyvin.♥
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89 ja Pandi
Meillä sairastui nyt mieskin koronaan. Itse edelleen terveenä ja pääsin rakenneultraan tänään. Oli opiskelija ultraamassa, niin sain pidennetyn ajan ja sehän sopi vallan mainiosti ❤
Pieni oli kasvanut hurjasti ja laskettuaikaa siirrettiin eteenpäin ja viikot muuttuikin 22+0:ksi. Kaikki oli kunnossa ja kovasti touhuili käsien ja napanuoran kanssa. Minun nenän näyttäisi perineen :)
Liikkeet tuntuu jo päivittäin ja vatsan päältä, varsinkin iltaisin. Tasan 3kk alkavaan äitiyslomaan ja tänään 154 päivää täynnä, eli saisi tilata äitiyspakkauksenkin jo ♥
 
@Zabadabaduu Pystyn samaistumaan noihin ajatuksiin, mutta suosittelen että alat kuitenkin vaikka viimeisellä kolmanneksella pikkuhiljaa tekemään niitä valmisteluja konkreettisesti. Se pelkääminen ei lopulta valmista mihinkään eikä siitä seuraa muuta kun huonoa mieltä itelle. Ja onneksi se on niin paljon todennäköisempää että kaikki menee hyvin.
Juu tottakai täytyy käydä vähän shoppailemassa, mutta esikoisen kanssakin oli vielä hoitopöytä kasaamatta kun tultiin jo sairaalasta kotiin. 🤣🤣 Sänky sentään oli valmiina. Toki olen myös sitä mieltä että ei se pikkunen niin kauheesti mitään tarvikkaan. ❤ Vaunuja oon yrittänyt tutkia kun edellisten ostosta on kulunut jo kymmenen vuotta niin pikkasen on noi vaunut muuttunut sen jälkeen! 😍🤭
 
Meillä sairastui nyt mieskin koronaan. Itse edelleen terveenä ja pääsin rakenneultraan tänään. Oli opiskelija ultraamassa, niin sain pidennetyn ajan ja sehän sopi vallan mainiosti
Pieni oli kasvanut hurjasti ja laskettuaikaa siirrettiin eteenpäin ja viikot muuttuikin 22+0:ksi. Kaikki oli kunnossa ja kovasti touhuili käsien ja napanuoran kanssa. Minun nenän näyttäisi perineen
Liikkeet tuntuu jo päivittäin ja vatsan päältä, varsinkin iltaisin. Tasan 3kk alkavaan äitiyslomaan ja tänään 154 päivää täynnä, eli saisi tilata äitiyspakkauksenkin jo
Meilläkin tytöllä oli kyllä mun nenä! ❤❤
Hei olisi kiva kuulla jos porukka on tilannut jo äitiyspakkausta niin joko ne jakaa sitä uutta?! 😍
 
Meillä sairastui nyt mieskin koronaan. Itse edelleen terveenä ja pääsin rakenneultraan tänään. Oli opiskelija ultraamassa, niin sain pidennetyn ajan ja sehän sopi vallan mainiosti ❤
Pieni oli kasvanut hurjasti ja laskettuaikaa siirrettiin eteenpäin ja viikot muuttuikin 22+0:ksi. Kaikki oli kunnossa ja kovasti touhuili käsien ja napanuoran kanssa. Minun nenän näyttäisi perineen :)
Liikkeet tuntuu jo päivittäin ja vatsan päältä, varsinkin iltaisin. Tasan 3kk alkavaan äitiyslomaan ja tänään 154 päivää täynnä, eli saisi tilata äitiyspakkauksenkin jo ♥
Kuinka paljon sulla siirtyi lopulta l.a?:)
 
Kuinka paljon sulla siirtyi lopulta l.a?:)
Mulla oli sellane sählinki sen ajan kanssa, ku oli alunperin laitettu 8.6. Nt-ultrassa arvioi isommaksi ja siirsi 5.6 (jonka itekkin laskeskelin oikeammaksi) mutta neuvolassa ei vaihdettu sitä, kun sairaala ei ollut kirjannut sitä mihinkään. Tänään sitten mainitsin ultrassa asiasta ja laittoi nyt 3.6 koon vuoksi :D
 
Mäkään en uskalla tehdä hankintoja vielä, odotetaan ensin ainakin rakenneultra mutta varmaan isommat hankinnat tehdään vasta sitten viimeisellä kolmanneksella, jos toivottavasti sinne asti päästään. Vielä en uskalla luottaa mihinkään.

Täällä ollut nyt kolme päivää kaiken maailman supistelua mahassa ja paineen tunnetta alapäässä. Supistelut eivät ole kipeitä mutta inhottavia ja kävely on vaikeaa ja kaikki tekeminen. Neuvolassa olen aiemmin näistä jutellut mut on sanottu vain että kuuluu asiaan. Tää paineentunne ja vilhlonta alapäässä on kyllä uutta. Ajattelin nyt kuitenkin että jos maanantaina on vielä samanlaista, soitan neuvolaan ja pyydän et katsotaan ainakin pissa ja jos on mahdollista katsoa myös jotain muuta, ettei ole mitään tulehdusta tms. Nämä tuntemukset ei ainakaan helpota näitä huolia ja pelkoja, joita mulla on muutenkin ihan liikaa. Onneksi vauva liikkuu kuitenkin hyvin koko ajan. Lähinnä vain pelottaa ettei nyt synnytys käynnisty ennen aikojaan tms. Ja heti myös mietin et tekikö se koronarokotus nyt kuitenkin tän kun juuri tämmöisiä kauhukertomuksia olin lukenut, vaikka tuskin. Huoh... Toivottavasti huomenna ois parempi päivä.

Sori alakuloinen viesti, teidän muiden viestit ja ultrakuulumiset kyllä mukavasti piristää ❤
 
  • Tykkää
  • Rakkaus
Reactions: KirJoh89 ja Pandi
Meillä sairastui nyt mieskin koronaan. Itse edelleen terveenä ja pääsin rakenneultraan tänään. Oli opiskelija ultraamassa, niin sain pidennetyn ajan ja sehän sopi vallan mainiosti
Pieni oli kasvanut hurjasti ja laskettuaikaa siirrettiin eteenpäin ja viikot muuttuikin 22+0:ksi. Kaikki oli kunnossa ja kovasti touhuili käsien ja napanuoran kanssa. Minun nenän näyttäisi perineen
Liikkeet tuntuu jo päivittäin ja vatsan päältä, varsinkin iltaisin. Tasan 3kk alkavaan äitiyslomaan ja tänään 154 päivää täynnä, eli saisi tilata äitiyspakkauksenkin jo
Ihania uutisia!!! ❤❤❤ Nyt peukut pystyyn että pysyt terveenä!

Onpa jännä, että siirtää tossa vaiheessa laskettua aikaa? Oon ymmärtänyt, että nt-ultran jälkeen ei siirretä enää LA, koska noiden viikkojen jälkeen kasvu on geneettisiä eroja eikä niinkään ”ikää”… Ja siksi nt olisi luotettavin ajankohta määrittää LA. Meilläkin lapset olleet isompia RU:ssa kuin viikot, mutta ikinä ei oo siirretty.
 
Mäkään en uskalla tehdä hankintoja vielä, odotetaan ensin ainakin rakenneultra mutta varmaan isommat hankinnat tehdään vasta sitten viimeisellä kolmanneksella, jos toivottavasti sinne asti päästään. Vielä en uskalla luottaa mihinkään.

Täällä ollut nyt kolme päivää kaiken maailman supistelua mahassa ja paineen tunnetta alapäässä. Supistelut eivät ole kipeitä mutta inhottavia ja kävely on vaikeaa ja kaikki tekeminen. Neuvolassa olen aiemmin näistä jutellut mut on sanottu vain että kuuluu asiaan. Tää paineentunne ja vilhlonta alapäässä on kyllä uutta. Ajattelin nyt kuitenkin että jos maanantaina on vielä samanlaista, soitan neuvolaan ja pyydän et katsotaan ainakin pissa ja jos on mahdollista katsoa myös jotain muuta, ettei ole mitään tulehdusta tms. Nämä tuntemukset ei ainakaan helpota näitä huolia ja pelkoja, joita mulla on muutenkin ihan liikaa. Onneksi vauva liikkuu kuitenkin hyvin koko ajan. Lähinnä vain pelottaa ettei nyt synnytys käynnisty ennen aikojaan tms. Ja heti myös mietin et tekikö se koronarokotus nyt kuitenkin tän kun juuri tämmöisiä kauhukertomuksia olin lukenut, vaikka tuskin. Huoh... Toivottavasti huomenna ois parempi päivä.

Sori alakuloinen viesti, teidän muiden viestit ja ultrakuulumiset kyllä mukavasti piristää ❤
Jos yhtään huolestuttaa niin oo herkästi yhteydessä! ❤
 
Ei olis uskonu, että näin totaalinen Pesänrakennusvietti iskeny päälle.

Kävin Lidlin maanantain ( äitiys ja vauvan tarvikkeita) tarjouksilla. Ostin aika paljon. 2 x mammalegginsit, 2 x pitkähihaiset raskaus paidat, 2 x Imetystoppi (vaikka mulla melko iso rintavarustus, nii xl oli just hyvä, tosin maito ei oo vielä noussu, mut uskoisin et silloinkin hyvä). Sit vauvalle Sukkahousut 1 x koko 50-56, 2 x koko 62-68, 1 x koko 74-80. Lisäksi sukkia koossa 15-18 yhteensä 9 paria. Pari Ruokalappuja, yökkäribodyt sinisenä ja punaisena koossa 62-68 ja yhden yökkäribodyn koossa 74-80 cm. Ostettiin myös korvakuumemittari ja Itkuhälytin lidlistä. Eli toisin sanoen ihan hulluna. Toivottavasti olis käyttökelpoisia.

Pinnasänky saatiin ilmaiseksi (roskalavaryhmä Facebookissa) ja se on siisti. Siinä mukana tuli Patja (todennäköisesti ostetaan kuitenkin uusi ikeasta), tyyny ja peitto sekä pari Pussilakana settiä. Kaikki pesty ja puhdistettu. Pinnasänkyä ei kuitenkaan vielä olla koottu. Saatiin ilmaiseksi myös (paikallinen apua ja iloa ryhmä Facebookissa) TinyLove 3-in 1 sitteri/kehto, joka ihan toimiva (olin tosin haaveillut baby Björnin sitteristä, mutta tässä raha ratkaisi (ilmainen/ vs. n. 100.e käytettynä ). Eilen ostin myös torin kautta 1 eurolla Unipesän, jonka edellinen omistaja oli itse tehnyt. Se siisti ja ehjä, just otin kuivausrummusta. Löydettiin myös torista melko edullisesti stokken tripp-Trapp syöttötuoli, jossa kaikki osat (vauvan kopasta ja valjaista yms. Lähtien, eli ei tarvii hommata siihen mitään). Se noudetaan helmikuun loppupuolella reissuun lähtiessä toiselta paikkakunnalta (matkan varrella). Samalta henkilöltä ostetaan myös leikkimatto.

Vaunut, turvaistuin ja telakka edelleen Lastentarvikkeessa, ovat jo sinne tulleet, mutta odotetaan saman tilauksen kaikki tuotteet ensin sinne saapuviksi, ennen kun noudetaan.

Käytännössä hankinnoista puuttuu enää kokoontaitettava jalallinen kylpyamme ja hoitoalusta (vaipanvaihtoon) ja Hoitoreppu, sekä vauvan ihonhoitotuotteille kodinhoitohuoneen pöydälle lokerikko. Lisäksi apteekista hankittavat vauvan lääkkeet (särkylääke mm.).

Meidän koti alkaa näyttää jo aikalailla siltä, että vauva olisi jo piakkoinkin tulossa. Vaikka kesäkuuhun on vielä aikaa. Vauvan liikkeitä tunnen päivittäin ja välillä hän onkin erittäin aktiivinen.
Ollaan tehty hankintoja nyt reilusti tässä vaiheessa jo pidemmälle, kun minulla on isommat tulot työelämässä, ja tulot vielä säännölliset (ennen kun äitiysloma alkaa) . Voi olla, että mies jää työttömäksi toukokuun lopulla, niin aateltu hankinnat tehdä jo valmiiksi. Ettei pienillä vanhempain rahoilla pidä alkaa miettimään niin paljon et mitä syödään, jos pitää ostaa joku useamman sadan euron juttu/tai korjata esim. Autoa.

Pesänrakennusvietti on siis viikkoina iskeny ihan konkreettisesti ja varsin valtavalla voimalla. Ollaan myös siihen varauduttu, jos vauva syntyykin jo etukäteen, ettei tarvii sit lähteä yhdestä palkasta ostamaan kaikkea tarpeellista. Vaatteita vauvalle on kokoon 68 asti melko sopivasti. Osa jo 74 koostakin koottu.

Suurimpana toiveena nyt, että vauva kasvais ja kehittyisi normaaliin tapaan ja kaikki menis hyvin, ja hän syntyisi aikalailla lasketun ajan lähettyvillä.

Nyt menossa rv 20+1. Rakenneultra 4.2. Ei vielä tiedetä kumpaa sukupuolta tulokas edustaa (jännittää), molemmat ollaan valmiita ottamaan vastaan.
Oottepa olleet ahkerana 👏🏻👏🏻👏🏻 Mä oon tehnyt listaa puuttuvista, mutta hankinnat sitten myöhemmin. Mammavaatteet käytössä kyllä ja jotain unisex-juttua hommattuna 😄
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Ihania uutisia!!! ❤❤❤ Nyt peukut pystyyn että pysyt terveenä!

Onpa jännä, että siirtää tossa vaiheessa laskettua aikaa? Oon ymmärtänyt, että nt-ultran jälkeen ei siirretä enää LA, koska noiden viikkojen jälkeen kasvu on geneettisiä eroja eikä niinkään ”ikää”… Ja siksi nt olisi luotettavin ajankohta määrittää LA. Meilläkin lapset olleet isompia RU:ssa kuin viikot, mutta ikinä ei oo siirretty.
Juu, tuossa aikaisemmin selitinkin sählingin neuvolan ja sairaalan välillä ja siksi aikaa muutettiin :)
 
  • Tykkää
Reactions: Pandi
@Charrypie - 86 Onnea hyvistä ultrakuulumisista!♥

@Pampula3 Kyllä tosiaan kannattaa neuvolassa ottaa puheeksi tuo. Voi hyvin olla asiaankuuluvaa ja harmitonta mutta epävarmuus on niin rasittavaa. Mullakin on jos minkälaista tunnetta alhaalla; jomottelua ja painetta mut ei ole jatkuvaa niin en nyt siitä oo huolissani. Mut noiden supistuksien kans kyllä paikallaan tsekata ettei just oo tulehdusta tms.

Voihan viikot, vierikää nyt vähä nopeammin. Haluaisin itekin päästä tuohon ru:n jälkeiseen aikaan että vois hengittää vapaammin.😌
 
@Charrypie - 86 Onnea hyvistä ultrakuulumisista!

@Pampula3 Kyllä tosiaan kannattaa neuvolassa ottaa puheeksi tuo. Voi hyvin olla asiaankuuluvaa ja harmitonta mutta epävarmuus on niin rasittavaa. Mullakin on jos minkälaista tunnetta alhaalla; jomottelua ja painetta mut ei ole jatkuvaa niin en nyt siitä oo huolissani. Mut noiden supistuksien kans kyllä paikallaan tsekata ettei just oo tulehdusta tms.

Voihan viikot, vierikää nyt vähä nopeammin. Haluaisin itekin päästä tuohon ru:n jälkeiseen aikaan että vois hengittää vapaammin.
Tätä mäkin ootan ❤🙏🏻 Vaikka liikkeet tuntuu säännöllisesti nyt ja maha on räjähtänyt, silti haluaa varmuuden siitä, että kaikki on hyvin. Eihän se rakenneultra mitään tietty takaa, mutta tuo se riittävästi varmuutta ainakin itselle, jotta jaksaa taas luottaa! ☺
 
Täälläkin rakenneultran jälkeen aloin käydä kaappeja läpi, että mitä kaikkea löytyy ja mitä vielä tarvitaan. Vaunut ostettiin käytettynä :) totesin, että ensimmäisiä kuukausia varten ei tarvita yhtään mitään, kun kaikki ensivaatteet oli meillä jo esikoisen kanssa niin neutraaleja (ei siis tiedetty, että kumpi tulossa).

Vähän haaveilen Tulan kantorepusta, onko kellään siitä tai jostain muusta kantorepusta kokemusta/suosituksia? Kantoliinoja en jaksa alkaa sitoa, haluaisin jonkun helpon kantovälineen, että vauva kulkisi kotihommissa ja esikoisen kanssa touhutessa kätevästi mukana.
 
  • Tykkää
Reactions: KirJoh89
Täälläkin rakenneultran jälkeen aloin käydä kaappeja läpi, että mitä kaikkea löytyy ja mitä vielä tarvitaan. Vaunut ostettiin käytettynä totesin, että ensimmäisiä kuukausia varten ei tarvita yhtään mitään, kun kaikki ensivaatteet oli meillä jo esikoisen kanssa niin neutraaleja (ei siis tiedetty, että kumpi tulossa).

Vähän haaveilen Tulan kantorepusta, onko kellään siitä tai jostain muusta kantorepusta kokemusta/suosituksia? Kantoliinoja en jaksa alkaa sitoa, haluaisin jonkun helpon kantovälineen, että vauva kulkisi kotihommissa ja esikoisen kanssa touhutessa kätevästi mukana.
Tulasta ei kokemusta, mutta on kyllä tosi kehuttu!

Meillä on ollu Stocken My Carrier, mutta en osannu pitää sisätiloissa sitä - oli niin jykevä. Toi oli kyllä muuten hyvä, meillä on miehen kanssa paljon kokoeroa niin sai hyvin säädettyä! Sisälle itekin mietin jotain kankaista, kevyempää, mutta liina meni ihan hukkaan kuopuksen kanssa, kun en jaksanu ikinä solmia…
 
Täälläkin rakenneultran jälkeen aloin käydä kaappeja läpi, että mitä kaikkea löytyy ja mitä vielä tarvitaan. Vaunut ostettiin käytettynä totesin, että ensimmäisiä kuukausia varten ei tarvita yhtään mitään, kun kaikki ensivaatteet oli meillä jo esikoisen kanssa niin neutraaleja (ei siis tiedetty, että kumpi tulossa).

Vähän haaveilen Tulan kantorepusta, onko kellään siitä tai jostain muusta kantorepusta kokemusta/suosituksia? Kantoliinoja en jaksa alkaa sitoa, haluaisin jonkun helpon kantovälineen, että vauva kulkisi kotihommissa ja esikoisen kanssa touhutessa kätevästi mukana.
Meillä on Ergobaby omni 360, on ihan tosi hyvä. Sopii ilman mitään erillisiä tukia 3.2kg alkaen aina 20kg saakka. Voi kantaa edessä, sivussa lonkan päällä ja selässä. Ollaan tykätty, joskin uskon että vauvan kanssa tuun käyttämään vielä enemmän kuin mitä esikoisen kanssa on käytetty. Nyt ne vapaat kädet tulee olemaan vielä enemmän jees, kun on toinenkin kenen perään kattoa.😊
 
Olikohan täällä muita Majakkasairaalassa synnyttäviä? Joka tapauksessa, Yle Areenasta löytyy esittelyvideo! Synnärille mennään noin 5 minuutin kohdalla 😄

Olikohan täällä muita Majakkasairaalassa synnyttäviä? Joka tapauksessa, Yle Areenasta löytyy esittelyvideo! Synnärille mennään noin 5 minuutin kohdalla 😄

Minä ainakin 😊 Juu mäkin katoin ton. On kyllä hienoa päästä tuonne synnyttämään, upeat tilat ja kaikki mietitty viimeisen päälle 👍
 
Olikohan täällä muita Majakkasairaalassa synnyttäviä? Joka tapauksessa, Yle Areenasta löytyy esittelyvideo! Synnärille mennään noin 5 minuutin kohdalla 😄

Täällä myös majakassa synnyttävä! Ihan hotellitunnelmaa siellä :D
 
Täällä koettiin kauhun hetkiä aamusta, kun olin aivan varma että tihkuu lapsivettä. Herätessä ja istumaan noustessa lorahti pari kertaa täysin juoksevaa kirkasta nestettä ja sit myöhemmin vielä tihkui vaaleanpunertavaa. Kävin sairaalassa tarkastuksessa, mut lapsivesitesti oli sitte kuitenkin neg ja ultrassa kaikki vaikutti hyvältä. En tajua miten voi valkovuoto olla tuollaista, mut näemmä voi. Jäi silti vähän pelko päälle enkä uskalla hengittää vapaasti vielä hetkeen.
 
Ounou, paljon tsemppiä sinne @hanba ❤ Kuulosti kyllä ihan lapsivedeltä, mulla ainakin kun on lähtenyt tihkumaan loppuraskaudessa, on ollut juuri tuollaista. Varmasti pelästytti, mutta hyvä kun kaikki hyvin ja hyvä kun asia tarkistettiin nopeasti.

Kyllä tässä saa sydän syrjällään olla koko ajan, ja toivoo vain että päivät ja viikot menisi vauhdilla eteenpäin. Mulla ollu kohta viikon verran voimakasta paineentunnetta ja polttelua sekä alavatsassa että koko alapäässä, ja koko ajan vatsa on kivikova, enimmäkseen tää on varmaan siis harjoitussupistelua mutta siis voi kestää useita tunteja tai koko päivän kerrallaan. Todella epämukava ja huolestunut olo. Sain huomiselle nyt ajan neuvolalääkärille. Toivottavasti on vain harmitonta täälläkin.
 
Yhteistyössä