Hei adele.
""Sehän on sitäpaitsi tosi narsistisen kuuloista, mitä naisista aina sanotaan, eli että heitä pitää huomioida.""
Tarkoitin tuolla sitä, että se kun sanotaan miehille, että nainen tarvii huomiota pysyäkseen hengissä, kuulostaa varmaan miehistä äkkiseltään siltä, että nainen on itseään täynnä oleva riippakivi, joka elää ja hengittää sillä, että saa tekstareita mieheltään.
Ja en pidä siitä, että miehet pitävät naisia rasittavina tuosta syystä.
MIehiä pitää välillä muistuttaa siitä, kuinka riippuvaisia he itse ovat loppujen lopuksi esim. kavereiden hyväksynnästä, ja myös naisista. Eli sama paska eri purkissa, sukupuolten ero on siinä että epävarmuus ilmenee eri tavalla. Epävarmuuden määrää ei voi mitata sillä, jos toinen ottaa kompastuskiveksi tekstarit, ja toinen esim. kyrvän koon.
Tämähän ei ole ongelma kuin riitatilanteissa. Kyllä minä kehtaan nyt sanoa miehelleni , mitä minä suhteessa haluan, ja yleensä teen selväksi, että en oleta että hän tarvitsee samoja asioita. Eli hän EI voi jättää vastaamatta tekstariin jonka minä lähetän, mutta minä voin olla vastaamatta hänen tekstariinsa, koska hän kestää sen.
Ja minä taas en kuormita häntä tekstareilla eli velvollisuuksilla , koska tiedän suuttuvani jos niihin ei vastata. ja hän toteuttaa hassut pyyntöni, ja naureskelee sitten , että olette te naiset hassuja heh heh.
Jos minä taas koen jääväni jollain tavalla alakynteen jossain väitelyssä, riidassa tms. niin mies aina perustelee oman ""järkevyytensä "" sillä, että hänellä on niin rautainen itsetunto, että ei menetä hermojaan jonkun tekstarin päältä.
Tämä on se kaiken a ja o. Eli epätasa-arvoisuus syntyy, kun tunne-elämän ilmenemisen tavat arvotetaan jollain ""järkevyys""-asteikolla yhdestä kymmeneen, ja se mitta on luotu alunperin miehen tarpeisiin..eli nainen on aina järkevyysasteikolla heikommassa päässä mitä tulee tunteiden ilmaisuun
.
Siitä johtuu se, että jos haluaa pärjätä miehen kanssa, niin nainen on se joka joutuu miettimään miehen kautta itsensä eikä toisinpäin. Tämä johtaa myös siihen, että nainen joutuu tavallaan nöyryytettyyn asemaan, joutuessaan ohjailemaan itseään tunteineen, sen sijaan että niiden ilmaiseminen olisi sallittua hänelle sopivalla tavalla ja vielä niin, että hän tulisi ymmärretyksi.
Yleensä jos minä suutun jostakin, niin mies ei kykene ottamaan sitä vastaan, vaan suuttuu itse takaisin kahta kauheammin.
se loukkaa niin, että tekisi mieli repiä siltä pää irti, ja mies ei ikinä ymmärrä mitä pahaa hän on tehnyt.
Mutta riidan lopputulos on AINA se, että minä joudun nielemään omat tunteeni, lepyttämään ja lohduttamaan miehen, ja miettimään huolellisesti kielikeskellä suuta, kuinka voisin esittää hänelle asiani, niin että saisin haluamani ja hän ei suutu eikä häippäse ovet paukkuen.
Miehelläni ei ole mitään aavistusta tästä työstä minkä pinnan alla joudun tekemåään suhteemme eteen, vaan ihmettelee vain, kuinkä järkevä vaimo tuli otettua, kun muiden miesten vaimot on ihan hysteerisiä ja järjettömiä.
Mutta seksi sujuu paremmin kun mies pysyy luuloissaan.
