kertokaa kokemuksianne

Haluaisin kysyä muilta nuorilta, ja etenkin minua nuoremmilta, millä tavalla teihin on suhtauduttu kun olette alkaneet odottaa esikoistanne?

Minä täytän vielä loppuvuodesta 21, eli en ole todellakaan enää teiniäiti tms, ja silti olen saanut niin ystäviltä, sukulaisilta kuin ammattiihmisiltäkin todella negatiivista palautetta raskaudestani. Alkuun ainoastaa äiti oli mielissään vauvauutisesta; hän olikin koko kevään voivotellut että hänestä ei taida kovin pian mummua tullakaan Muilta tahoilta palaute olikin sitten aina samaa: entäs koulu? entäs oma nuoruus? miten hoidat muksun? mistä rahaa? Ja perään tilitys miten en ole riittävän vastuuntuntoinen, en omaa riittävästi elämäkokemusta, en ole asunut vieraassa kaupungissa, en ole reissannut tarpeeksi, en omaa ammattikoulutusta, ei asuttu miehen kanssa yhdessä, eikä ollut asuntolainaa ja listahan oli loputon...

Kun pidin pääni enkä hankkiutunut muksusta muiden toiveista huolimatta eroon, ihmisten mielipiteet ovat hivenen pehmenneet. Toki monet kavereista eivät enää pidä yhteyttä. Järkytyin muiden asenteista, ja pääsin oman kuntani mielenterveystoimistoon juttelemaan tilanteesta, niin menneisyydestä kuin tulevaisuudesta. Hassua että ammattiihmisten mielestä olen vastuullisempi ja omaan enemmän elämänkokemusta kuin moni kolmikymppinen, ja vaikka koulutus puuttuukin, niin työkokemusta tietoliikenteen parissa löytyy enemmän kuin monella vastavalmistuneella insinöörillä.

Raskaus on ainakin minua herkistänyt ihan mahdottomasti, ja pahoitan mieleni mitä kummallisimmista asioista. Se on kummallista että ensin kannustetaan tekemään lapsia nuorena, mutta sitten ennakkoasenteet on niin ylettömän torjuvat, ettei todellakaan saa nauttia raskausajasta täysin rinnoin. Tälläkin palstalla ikäihmiset käy kerta toisensa jälkeen parjaamassa nuoria äitejä, ja samaan aikaan lehdissä kirjoitellaan hedelmöityshoidoista ja lapsettomuudesta ja siitä miten synnyttäjien keski-ikä on liian korkea. Se on kait sama miten teet, kun väärin menee vaikka päällä seisoisit. En mitenkään tarkoita siis loukata niitä jotka esim hedelmöityshoidoissa käy; meillä on lähisuvussa lapsettomuutta, joten eihän sitä tiedä vaikka se olisi sattunut myös omalle kohdalle, että enää 30 tietämillä ei voisikaan saada lapsia...

 

Itse olen 18 ja minulla on reilu puolivuotias tytär. Minuun on suhtauduttu hyvin, enkä ole saanut kuulla mitään pahaa. Tottakai joskus kuulee noita entäs koulu, ym. juttuja, mutta jätän ne omaan arvoonsa.
Sinä olet sentään jo 21, ihmettelen suuresti, miksi joku pitää sinuakin vielä liian nuorena äidiksi? En olísi kuvitellutkaan, että yli kaksikymppistäkin sanotaan vielä nuoreksi äidiksi, ennen kuin aloin käydä nettipalstoilla, jossa tästä asiasta kinataan jatkuvasti..

 

sanomun sanoneen, että alkuraskaus on pahin. kun ihmiset tottuu, mielipiteet pehmenee, ja isoa mahaa ihastellaan.
un vauva syntyy, on kaikki polvillaan.

mun vanhemmat ei edes puhunu mulle, kun 17-vuotiaana ilmotin odottavani. tai puhu ne, mutta ainoastaan abortista ja päivittäin. :/
varsinkin mun isä oli todella raivoissaan, mutta kuinka ollakkaan, pappa on polvillaan pojan edessä ja tytär on sen silmäterä.

niin ne päät kääntyy....

 

meilläkin isäni sanoi kun vauvauutisen kuuli (äitini soitti hänelle ja keskusteli asiasta jonkin aikaa...) ettei hänestä pappaa tule... siitä meni n.viikko pari eteenpäin niin hän oli yhtä vauvaa koko mies... puhui vaan et sit kun se vauva syntyy niin..... kun poika oli syntynyt, isäni rupesi käymään meillä kylässä vähintään 2kert viikossa..
omat ja miehen sukulaiset ottivat asian onneksi hyvin vastaan, oma mummonikin sanoi että kaikkihan me otetaan vastaan mitä on tullakseen... B) siinä mielessä olen onnellisessa asemassa etten pahemmin keneltäkään ole kuullut mitään negatiivista, tosin tätini (isän puolelta) oli alkuun vähän "viileä" mutta nyt hänkin tykkää poikaa pitää sylissä ym...
joskus on jotkut kyselleet että mitäs sitten KUN (ei jos) menohaluja tulee?! siihen vastaan aina että olen käynyt baareissa (lähes joka v.loppu ennen raskaaksi tuloa) jo 15-vuotiaasta, että eiköhän se riitä jo vähäksi aikaa..
olin siis raskaaksi tullessani 17, 18v 1kk kun poika syntyi... nyt olen 19 ja yritämme jo toista avomieheni (25) kanssa... :heart:

 

Pakko kirjuttaa...sain tyttäreni ollessani 21v. ammattikorkeakoululainen...omanikäiseni suhtautuivat kaikkein nuivemmin siihen, että ylipäätään solmin seurustelusuhteen hyvin nopeaasti ja tulin raskaaksi. Pilasin elämäni ja alkavan urani..kolmekymppiset kaverini tukivat ja pitivät huolta minusta...Toivottavasti saan taas kohta järkyttää uramaailmaa vauvauutisella... Wanha Moira 28v. (ura nousussa...)

 

Itse olin 15 kun tulin raskaaksi ja 16 kun tyttö syntyi toisen tytön sain ollessani 17..nyt olen 18. Ensimmäisen lapsen aikana kyseltiin kouluista ym...Kaverit myös hävis kuultuaan mun raskaudesta..
Onhan täs 2vuoden aikana tullu monelta ihmiseltä kyselyitä koulun suhteen, (ehdin käydä ammatti
koulua vain 2kk), myös omilta sisarruksilta..Mutta muuten sukulaiset on suhtautunut tosi hyvin..
Ja se on kyllä totta et vauvan synnyttyä kaikki on innoissaan=)

 

Olen itse parikymppinen naisenalku ja olemme suunnitelleet avomieheni kanssa lapsen hankkimista =) Minulla jäisi koulut vaiheeseen jos nyt tulisin raskaaksi, mutta ottaisin sen ilo mielin vastaan!! =)
Tässä yksi klisee, mutta elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi ja mietittäväksi, että mitä kymmenen vuoden päästä...
Kaikki nuoret äidit, myös tulevat ovat rohkeita ja osaavat varmasti huolehtia itsestään ja lapsestaan kun siihen kokee itse olevansa valmis!! Ei olekkaan "oikeaa aikaa" tehdä lapsia!! Jos odottaa sitä oikeaa aikaa, eli käy koulut, hankkii työn jne. niin saa odotella jonkin aikaa.
Mutta kukin taplaa tyylillän... =)
Paljon halauksia ja voimia nuorille äideille!! :heart: :hug:

 

Mä olen 17vuotias ja suunnitellaan kihlattuni kanssa lastentekoa, mun siskoni oli 17vuotias, kun sai oman poikansa. Ja olen nähnyt vierestä miten siinä kasvaa. 14vuotias kaverini sai elokuussa pojan... hän on pitänyt lapsesta hyvää huolta ja en ollut uskoa silmiäni kun kaverilla käydessäni näin hänen imettävän poikaansa... toissa kesänä kun vietettiin aika yhdessä hän oli vielä lapsi, mutta nyt on ihan toista maata. On se jännä miten lapsi muuttaa maailman
Itse luulin jo olevani raskaana, kun kuvittelin päässäni kaikki raskausoireet ja menkat oli myöhässä, kun toivon niin kovasti lasta. Mutta eilen sain pettymyksen, kun kuukautiseni alkoi, mutta ei aiota mieheni kanssa lannistua, kyllä se jossain vaiheessa tärppää. Enkä mä ajattele mitä sukulaiseni ja vanhempani sanovat asiasta. Se o mun oma asia. Minkä voi tehdä tänään miksi jättää sitä huomiseksi
:hug: ja voimia sinulle

 

Heippa!

Minä tuolla toisella sivulla kertoilinkin vähän itsestäni, mulla siis vanhin täyttää 17 kesällä, keskimmäinen 15 ja nuorin 11, neljäs on masussa. Minä kannustan teitä kaikkia nuoret äidit, jos tunnette olevanne siihen valmiita niin sitten te varmaankin sitä olette!!! Minä ainakin tunsin aikoinani olevani 16v samoin mieheni. Kaikki sujui hyvin vaikka minulla ei ammattia ollutkaan silloin, luin itseni hoitajaksi kun kolmas lapsi täytti 3. Me ei koskaan siihen mennessä rahoissa pyöritty, mutta pienellä tulee toimeen. Sitäpaisi olen tyytyväinen, kun sain olla lasteni kanssa kotona pitkään. Kaiken sen ammattiin opiskelun kyllä voi tehdä myöhemminkin, Myöhemmällä iällä myös opiskelumotivaatio oli tosi korkealla ja sitä jo tiesi mitä haluaa opiskellakin, varmaan paljon parimmin kun 15-vuotiaana. Sitäpatsi tulevalla vauvalla on niin rakastavat sisarukset, hoitovuoroja on jo varattu...