Kertoako kaksosuudesta selviytyjälle

Olen tullut tämän asian kanssa "julkisuuteen". Olin syyskuussa Inhimillisen tekijän jaksossa Enkelivauvat (joka on edelleenkin katsottavissa yle areenassa) kertomassa poikiemme tarinan. Perheestämme on juttu tällä viikolla ilmestyvässä Lapsen Maailma lehdessä ja pidän julkista blogia Elämää ja enkeleitä - kotiäiti elävälle ja kuolleelle lapselle.

Miksi teen tämän kaiken? Laitan itseni ja sydämeni alttiiksi elämäni herkimmässä asiassa?

Ensimmäinen ja alkuperäinen syyni oli levittää tietoa TTTS:stä, jonka uhreiksi poikamme joutuivat, sillä edelleenkin lapsia kuolee tietämättömyyden vuoksi Suomessa tuohon tappavaan syndroomaan. Meidän toinen lapsemme onnistuttiin pelastamaan asianmukaisella hoidolla. Se, osataanko syndrooma diagnisoida ja hoitaa asianmukaisesti johtuu valtavasti siitä, missä päin Suomea sattuu asumaan.

Toisen poikamme kuolemasta tulee kuluneeksi pian vuosi ja tämän kuluneen vuoden aikana minulle on tullut myös toinen syy toimia julkisesti.

Se on tiedon levittäminen surusta. Niin uskomattomalta kuin se saattaa kuulostaakin, hurjan monella on varsin suppea tietämys surusta ja ihmisen tunteista ylipäätään. Moni luulee esimerkiksi, että ilo ja suru tai kiitollisuus ja suru olisivat toisensa poissulkevia, mikä ei pidä paikkaansa. Moni myös tuntuu ajattelevan, että sureminen alkaa silloin kun jotain kamalaa tapahtuu ja loppuu parin kolmen kuukauden kuluttua. Todellisuudessa sureminen saattaa alkaa vuosia kamalan tapahtuman jälkeen eikä välttämättä lopu koskaan. Suru ei tule itsestäänselvästi eikä se lopu itsestäänselvästi, eikä sitä voi hallita tai kellolla ajastaa.

Saagatar & Valo ja Toivoenkeli

 

Kiitos saagatar tiedonlevityksestäsi!

Sitten on vielä sekin että jos vanhemmat surevat menetettyä lasta tai sikiötä, niin se suru kyllä vaikuttaa kyllä elossaolevaan lapseenkin. Siksi mielestäni lapsellekin on hyvä kertoa menetyksestä.

http://www.mll.fi/vanhempainnetti/kipupisteita/perheen_kriisit_ja_muutokset/laheisen_kuolema/

 

Tärkeä asia heille, joita asia koskee, niin kaksosuus kuin surukin.

 

Minusta saagattaren tilanne on ihan eri asia kertoa toisesta kaksosesta, kun tuo toinen vauva on kuitenkin syntynyt vaikka sitten kuolleena.

Jos toinen kaksosista mene kesken ihan alkuvaiheessa (näin saattaa tapahtua jopa 10-15% kaksosraskauksista) niin en kyllä kertoisi sisaruksesta mitään.

 

Minä kertoisin.

Kertoisin lähinnä samasta syystä kuin pidän erityisen tärkeänä että omalle viisivuotiaalleni puhutaan paljon ikäisestään siskonlapsesta, jonka kanssa kasvoi varsin tiiviisti yhdessä elämänsä ensimmäiset 15 kuukautta.
Ajattelen sen niin, että ellei tytär saisi perheen arkipuheista tietää Lylestä ja oppisi "oikealla tavalla muistamaan" niin hän kantaisi kenties koko ikänsä sisällään kaipuuta ja ikävää, jonka lähtökohtaa ei tunnistaisi.
Tietäminen ei tee asiaa suruttomaksi, mutta toivottavasti suojaa siltä, että etsisi aikanaan täytettä "tyhjään kohtaan" vääristä paikoista.

 

Minä kertoisin.

Kertoisin lähinnä samasta syystä kuin pidän erityisen tärkeänä että omalle viisivuotiaalleni puhutaan paljon ikäisestään siskonlapsesta, jonka kanssa kasvoi varsin tiiviisti yhdessä elämänsä ensimmäiset 15 kuukautta.
Ajattelen sen niin, että ellei tytär saisi perheen arkipuheista tietää Lylestä ja oppisi "oikealla tavalla muistamaan" niin hän kantaisi kenties koko ikänsä sisällään kaipuuta ja ikävää, jonka lähtökohtaa ei tunnistaisi.
Tietäminen ei tee asiaa suruttomaksi, mutta toivottavasti suojaa siltä, että etsisi aikanaan täytettä "tyhjään kohtaan" vääristä paikoista.

Mutta Lylehän on ihan eri asia kuin alkuraskaudessa keskenmennyt toinen sikiö, joka tulee vuotona ulos. Samoin kuin sellainen vauva jonka äiti on joutunut synnyttämään ja jolle on hankittu hautapaikka.

Vai kerrotteko muistakin keskenmenoista niin että ne ovat lasten kuolleita sisaruksia? Minullakin keskenmenoja taustalla mutta en laske näitä lapsikseni. Jotkut laskevat, mutta minusta lapsi joka on jo saaanut kasvot, kädet ja jalat on eri asia kuin alkuvaiheen keskenmeno.v

 

[QUOTE="vieras";22828746]Mutta Lylehän on ihan eri asia kuin alkuraskaudessa keskenmennyt toinen sikiö, joka tulee vuotona ulos. Samoin kuin sellainen vauva jonka äiti on joutunut synnyttämään ja jolle on hankittu hautapaikka.

Vai kerrotteko muistakin keskenmenoista niin että ne ovat lasten kuolleita sisaruksia? Minullakin keskenmenoja taustalla mutta en laske näitä lapsikseni. Jotkut laskevat, mutta minusta lapsi joka on jo saaanut kasvot, kädet ja jalat on eri asia kuin alkuvaiheen keskenmeno.v[/QUOTE]

Minä en ole kertonut varhaisista keskenmenoista lapsille, mutta luultavasti kertoisin kyllä mikäli keskenmennyt olisi toinen kaksosista. Ihan sen vuoksi, että en tiedä mistä tunnemuistimme alkaa. Solutasolta kenties jopa?
(Myönnän että voimakkaasti spekulatiivista)

 

Tästä kertoo sekin, että kaksosvauvat nukkuvat paremmin aivan toistensa lähellä, samassa sängyssä alkuun. Kuinka kauan kohtumuisti kestää, sitä en tiedä, veikkaisin puolta vuotta.

 

itse kertoisin yksöisraskauksien keskenmenoista lapsilleni heidän lähennellessä täysikäisyyttä tai viimeistään siinä vaiheessa, kun ovat itse lapsentekoiässä ellei jotain erityistä aihetta asian kertomiselle ilmene jo aiemmin. Alttius keskenmenoille kun voi olla perinnöllistä, siksi heidän olisi hyvä tietää (etenkin tyttöjen, mutta kertoisin pojillekin).

Kaksosuudesta, jossa toinen lapsi on tullut vuotona pihalle kertoisin jossain vaiheessa, en osaa nyt määrittää milloin. Kuitenkin siten, että lapsi sen jo ymmärtää ja on riittävän vanha ottamaan sellaista tietoa vastaan.

Mikäli wombtwin-sivustolle koottuihin tutkimuksiin on uskominen (ja miksei olisi) niin jonkinlainen solutason muisti tai kauaskantoinen alitajunta tai miksi sitä nyt sitten haluaa kutsua, meillä ihmisillä vaikuttaisi olevan, mutta tietyllä epäilyksellä tietenkin kannattaa suhtautua kaikkeen. En vain näe mitään erityistä syytä suorilta käsin kiistääkään tutkittua tietoa ja aikuisten ihmisten omakohtaisia kokemuksia.

Mielenkiintoista olisi kuulla, miksi "vieras" ei kertoisi asiasta lapselleen? Miltä ajattelisit varjelevasi tai suojelevasi häntä?

 

itse kertoisin yksöisraskauksien keskenmenoista lapsilleni heidän lähennellessä täysikäisyyttä tai viimeistään siinä vaiheessa, kun ovat itse lapsentekoiässä ellei jotain erityistä aihetta asian kertomiselle ilmene jo aiemmin. Alttius keskenmenoille kun voi olla perinnöllistä, siksi heidän olisi hyvä tietää (etenkin tyttöjen, mutta kertoisin pojillekin).

Kaksosuudesta, jossa toinen lapsi on tullut vuotona pihalle kertoisin jossain vaiheessa, en osaa nyt määrittää milloin. Kuitenkin siten, että lapsi sen jo ymmärtää ja on riittävän vanha ottamaan sellaista tietoa vastaan.

Mikäli wombtwin-sivustolle koottuihin tutkimuksiin on uskominen (ja miksei olisi) niin jonkinlainen solutason muisti tai kauaskantoinen alitajunta tai miksi sitä nyt sitten haluaa kutsua, meillä ihmisillä vaikuttaisi olevan, mutta tietyllä epäilyksellä tietenkin kannattaa suhtautua kaikkeen. En vain näe mitään erityistä syytä suorilta käsin kiistääkään tutkittua tietoa ja aikuisten ihmisten omakohtaisia kokemuksia.

Mielenkiintoista olisi kuulla, miksi "vieras" ei kertoisi asiasta lapselleen? Miltä ajattelisit varjelevasi tai suojelevasi häntä?

En koe että ihan alkuvaiheen keskenmeno on sellainen asia mistä haluaisin kertoa pienelle lapselle. Tavallaan voi saada kertomalla aikaan myös kaipuun johonkin sellaiseen, mistä ei muuten osaisi kokea puutetta tai mitä ei osaisi kaivata. Minä rajaisin omalta kohdalta kertomisen siihen että onko kyse keskenmenosta vai kohtukuolemasta. Keskenmenosta kertoisin vasta aikuiselle.

Mun ystäväni kertoi lapsena äitinsä saaneen keskenmenon vähän ennen kun tuli raskaaksi ja sai hänet. Ystävä oli jäänyt pohtimaan sitä että jos tuo raskaus ei olisi päätynyt keskenmenoon häntä ei olisi. Eli kaikissa tapauksissa se kertominen ei edes ole rakentavaa, vaikka saattaa kertojalleen olla helpotus että asiasta voi puhua. Mutta onko lapsi se kenen kanssa siitä puhutaan, en tiedä.

 

Mä en kyllä ole koskaan kokenut mitään kaipuuta siskoa tai veljeä kohtaan, vaikka kaksosraskautena oli homma alkanutkin.

Mutta kertoisin varmaan jos itsellä noin kävisi, joskus aion kertoa tytölle häntä edeltäneistä raskauksista, jotka meni kesken.

 

Itsekin kertoisin varhaisesta keskenmenosta varmaankin vasta teini-ikäiselle ellei siihen sitten tulisi jotain erityistä syytä jo aiemmin. Teini-iässä kun suurimmalla osalla ihmisiä on kaikenlaisia tuntemuksia ja jos tieto omasta kaksosuudesta voi niitä jotenkin helpottaa niin hyvä niin. Wombtwin-sivuston tutkimusten mukaanhan näillä ihmisillä on taipumusta masennukseen, yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden kokemuksiin ja ellei heille kerrota kaksosuudesta niin eivät myöskään pysty tuntemuksiaan siihen yhdistämään, jolloin tuntemukset voivat johtaa paljon suurempiin ikävyyksiin.

Jäin miettimään, että mitä pahaa siinä on, jos miettii, että mikäli äiti ei olisi saanut edellisessä raskaudessa keskenmenoa niin minua ei välttämättä olisi? Eikös elämä ole kaikin puolin sellaista. Jos äitini ja isäni eivät olisi sattumalta tavanneet niin minuakaan ei olisi tällaisena kuin olen.

 

Hmmm. Kun todetaan, että on suurentunut riski johonkin niin se ei toki tarkoita sitä, että kaikki, jotka ovat (tässä tapauksessa) kaksosia, kokisivat niin. Sinun kannaltasi on hyvä juttu, että et ole kokenut kaipuuta, yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta, ahdistuneisuutta etkä muutakaan joihin kaltaisillasi on suurentunut riski joutua.

 

Hmmm. Kun todetaan, että on suurentunut riski johonkin niin se ei toki tarkoita sitä, että kaikki, jotka ovat (tässä tapauksessa) kaksosia, kokisivat niin. Sinun kannaltasi on hyvä juttu, että et ole kokenut kaipuuta, yksinäisyyttä, ulkopuolisuutta, ahdistuneisuutta etkä muutakaan joihin kaltaisillasi on suurentunut riski joutua.

En koe olevani kaksonen, vain isosisko 5 vuotta nuoremmalle naisen alulle.
Minusta olisi tullut kaksonen, muttei sitten tullutkaan. Se ei mielestäni tee minusta mitenkään erilaista yksösiin nähden, enkä pidä itseäni minkään "kaltaisena" Onneksi minua ei ole mihinkään tällaiseen kaksosmuottiin edes yritetty laittaa, vaan olen saanut kokea asian ihan niin kuin haluan, eli en oikeastaan mitenkään.
Näkisin varmaan asian eri tavalla jos toinenkin sikiö olisi kehittynyt vauvaksi asti.

 

Hmmmm. Sinä koet asian noin ja joku toinen kokee toisin. Sinäkin kuitenkin tiedät, että raskaus josta olet saanut alkusi on alkanut kaksosraskautena ja tuon sivuston mukaan niin olisi hyvä tehdäkin, eli kertoa asiasta. Jokainen sitten omana yksilönään asettaa asian sille sopiviin raameihin tai jättää raamittamatta kokonaan. Vanhempien tehtävä ei ole laittaa lasta mihinkään muottiin, ainoastaan kertoa hänelle hänen taustastaan. Aivan niin kuin sinunkin kohdallasi vanhempasi ovat toimineet.

 

itse kertoisin yksöisraskauksien keskenmenoista lapsilleni heidän lähennellessä täysikäisyyttä tai viimeistään siinä vaiheessa, kun ovat itse lapsentekoiässä ellei jotain erityistä aihetta asian kertomiselle ilmene jo aiemmin.

Kuulostaa viisaalta. Minun vanhempani joutuivat keskeyttämään yhden raskauden ei-perinnöllisistä lääketieteellisistä syistä. Äidiltäni en koskaan ehtinyt asiaa suoraan kuulla, mutta isäni kertoi minulle kun aloin odottaa esikoistani. Se oli mielestäni luonnollinen hetki käsitellä omaa ja perheen historiaa, ja samalla sain selvyyden joihinkin vastaamattomiin kysymyksiin. Tieto toi rauhan.

 

Kannattaa tosiaan kertoa. Mä ainakin suuttuisin, jos mulle ei kerrottais tommosta asiaa.

 

nosto

 

En koe tarpeelliseksi kertoa lapselleni, että hän on oikeasti yksi kolmosista. Mitä rakentavaa siitä hänen elämässään voisi olla. Turhaan vaan kuluttaisi aikaansa miettien, millaisia ne kaksi muuta olisivat olleet.

 

Oletko Elladonna lukenut tätä ketjua? Ehkä kannattaisi, ihan lapsesi tähden...

 

Ihminen on niin monimuotoinen kaikkine alitajuntoineen, että ehdottomasti kertoisin ja haluaisin myös itse tietää, jos olisin ollut ens alkuun äitini kohdussa yhden tai useamman alkion/sikiön kanssa.

Mun mielestä on ei-rakentavaa salata tällaisia asioita ja etenkin omilta lapsiltaan. Jokaisella ihmisellä tulisi olla oikeus tietää mahdollisimman paljon omasta historiastaan, tapahtui se kohdussa tai kohdun ulkopuolella.

 

[QUOTE="vieras";22861804]Oletko Elladonna lukenut tätä ketjua? Ehkä kannattaisi, ihan lapsesi tähden...[/QUOTE]

Nimenomaan lapsen tähden en kerro. Jäisi vain mieltä vaivaamaan ja eihän sitä tiedä, miten raskaasti hän asian ottaisi.

 

Voi isommalle lapselle tai mieluummin nuorelle kertoa, mutta ei tehdä kuolleesta mitään kammottavaa enkelivauvaa, jota muka lapsenkin pitäisi surra ja johon muka lapselle olisi joku melkeinpä yliluonnollinen yhteys.