kerron teille koska ei ole muita

  • Viestiketjun aloittaja "kesäkukka"
  • Ensimmäinen viesti
"kesäkukka"
elämä on ollu pelkkää ahdistusta. pienestä lähtien äiti on "pelotellut" kaikenlaisella jos teet sitä tai tätä saat sen ja tuon taudin ja siihen voi kuolla ym ym. sitten alkoi koulukiusattuna oleminen, alkoi ala-asteella ja kesti ammattikoulun loppuun asti. Tosin en sitä loppuun asti saanut suoritettua koska lintsasin niin paljon. sopii miettiä miksi lintsasin. kaikki luulee e ttä laiskuus vaivas. kukaan ei uskonut että minua kiusattiin. kun ei ollut mitään konkreettista todistetta siitä, psyykkistä kiusaamista tiedättehän tyttöjen välistä sellaista. joka ikinen mies johon ole yrittänyt tutustua on torjunnut minut ja jälkeen päin ovat vielä jaksaneet minulle siitä "vittuilla" miten joku minun kaltainen luuseri on voinut edes yrittää heitä. itsetuntoni on ollut aina nollassa. sitten tapasin kyllä yhden miehen jolle tulin raskaaksi ja hän jätti minut, jäin yh.ksi.

nyt minulla on parempi mies ja kaksi lasta. toisen lapsen jälkeen olen alkanut potemaan ahdistuksesta, masennuksesta. muutaman kerran olen saanut jonkun paniikkihäiriötä muistuttavan kohtauksen. minusta on tullut luulotautinen. pelkään kuolemaa. ajattelen että nyt kun olen edes jotain saanut sekin otetaan minulta pois eli minä kuolen jotta en saisi olla mieheni ja lasteni kanssa. joskus kun otan vitamiinitabletin saatan miettiä monta tuntia otanko vai enkö ota. mietin saanko allergisen reaktion ja kuolen siihen. olen saanu allergisia reaktioita antibiooteista josta yksi oli todella paha ja vaati sairaalahoitoa. tämä kummittelee vielä mielessä ja aiheuttaa pelkoja. lisäksi minulla on paha jännitysniska mutta ennen olin ihan varma ja vieläkin joskus pelkään että se onkin aivoveritulppa tai aivokasvain vaikka kaikki kummat oireet todennäköisesti niskasta johtuvia. e-pilleritkin jäänyt käyttämättä pelkojen takia.

kiitos että sain edes teille kertoa tästä! tahtoisin miehellenikin kertoa näistä mutta olen aika varma ettei hän voisi ymmärtää näitä.
 
ev
Mulla vähän samaa. Minulla on liian iso onni, pelkään etten ole ansainnut tätä ja tämä kaikki tavalla tai toisella otetaan minulta pois. Että joko miehelle tai lapsille käy jotain tai että minä kuolen.

Mulla kanssa niska AINA kipeä, johtuen duunistani, ja pelkään aina kanssa kaikkia juttuja...

Olen niin monta vuotta tästä kärsinyt että olen jo oppinut jonkin verran hallitsemaan pelkotiloja, mutta ei tämä elämää ole, kun en osaa nauttia mistään.
 
"vieras"
hei ap kerro ihmeessä miehellesi! ei hän välttämättä voikaan täysin ymmärtää (eikä pidäkään) mutta ainakin voit jonkun kanssa käsitellä asioita ja purkaa ikäviä tunteita. Kyllä itse ainakin koen tärkeäksi että saan jakaa puolisoni kanssa niin ilot kuin surutkin. Ainakaan moisia tunteita ei kannata salata toiselta. :) tsemppiä!
 
sadsda
suosittelisin teille molemmille hakeutumista mielenterveyspalveluiden kautta jonkinlaiseen terapiaan. esim huono itsetunto heikentää kyllä elämisen laatua rutkasti ja kuitenkin terepian avulla siitäkin on mahdollisuus eheytyä...rakentaa itselle terve minäkuva.

tsemppiä jokaiseen päivään...
 
Minä en ole ollut mitenkään erityisen kiusattu, joskin taustani vuoksi syrjitty ja nälvitty koulussa. Olin kuitenkin ujo ja arka - tavallaan samalla tavalla pelännyt monia juttuja. Nykyään pelottaa jokin huono karma, joka mun miehessä taitaa olla, nimittäin kaikille sen entisille tyttöystäville (2kpl) on sattunut jotain kauheaa, toinen on melkein kuollut. Hyh, odotan omaa vuoroani.

Tilanteesi ei taida auttaa toteaminen "höpöhöpö, pelkäät turhaa". Olet vain liian tietoinen asioista, sillä onhan totta että riskejä piilee vähän siellä ja täällä. Onko sinulla liikaa aikaa, kun ehdit moisia murehtia? Jos näin on, keksi itsellesi enemmän tekemistä. Tuuletu välillä, urheile jne. Kun pitää kropan ja mielen kiireisinä, muunkin kuin kodinhoidon parissa, ei tuommoisille ajatusprosesseille jää aikaa. Elämisen ja vapautumisen myötä pelkosi varmasti kaikkoavat. Kerro rohkeasti miehellesi, asiat paisuvat pään sisässä liian suuriksi jos niitä pyörittelee siellä yksinään!
 
ap..
pelkään vaan jos kerron miehelleni että hän alkaa näkemään minut ihan erilaisena ihmisenä. Torjuu mut samalla tavalla kun kaikki muutkin miehet. Lisäksi hän tuntuu olevan niitä ihmisiä jotka ei usko masennuksiin, ahdistuksiin ym vastaaviin.
 
ev
suosittelisin teille molemmille hakeutumista mielenterveyspalveluiden kautta jonkinlaiseen terapiaan. esim huono itsetunto heikentää kyllä elämisen laatua rutkasti ja kuitenkin terepian avulla siitäkin on mahdollisuus eheytyä...rakentaa itselle terve minäkuva.

tsemppiä jokaiseen päivään...
Mä oon ollut psyk.polin asiakas jo monta vuotta. En voi sanoa että olisi saanut mitään apua terapiasta. Ehkä minulla on "vääränlainen" terapeutti. Hän vaan kuuntelee minua, ei ohjaa tai auta näkemään asioita muulla tavalla. Ei se ota mitään kantaa mihinkään mitä sanon. Se vaan kuuntelee.
 
No onhan tuossa hyvääkin, selvästi rakastat perhettäsi. Teillä nyt pari pientä muksua, se on sellaista herkkää aikaa. Väsymys voi myös aiheuttaa pientä häikkää. Ja sehän vaan on tosi, että menettämisen mahdollisuus on joka päivä. Siis että menettää lapsen tai lapsi äidin tms.
Vaikket olisi kovin uskovainen, niin voisitko ottaa iltarukouksen käyttöön. Siitä voi tulla sellainen olo, että on tehnyt jotain perheen hyvinvoinnin eteen.
 
ap..
rukoileminen kuuluu kyllä elämääni. Vaikka olenkin viimeaikoina ruvennut epäilemään uskonko enää.

Ehkä minä olen liian herkkä ihminen?

En muista että kukaan olisi ikinä kehunut minua.

En ole edes saanut opiskeltua itselleni ammattia kun ei ole minkäänlaista itsetuntoa eikä uskoa itseeni. Lisäks koulukiusaaminen muistuu mieleen pahasti jos koulunpenkille lähden.
 

Yhteistyössä