kerron ku en voi kertoa muille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja harmissaan
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja joku:
Täällä joku miettii mitä elämästä tulee vauvan kans ku mies on tollanen. Minä mietin mitä tulee elämästä vauvan kans jos koira on tollanen. Vartioiva rotikka, kuten asian ilmaisit. Ja kerroit myös että kännissä et anna miehelle koiraa lainkaan kun on niin vaativa. MItähän mahtaa tulla koiran mieleen ku vauva tulee ja vie sen paikan. Hui.

niin se on ulkona hankala yksilö. kotona se on hellanmussukka. kyllä on mietitty alusta saakka että miten homma hoidetaan ja asiantuntioiden puoleen käännytään jo ennen kuin lapsi tulee taloon. eikä vauva todellakaan vie koiran paikkaa, hän tulee perheeseen vain lisäksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja -Jonttu-:
Anteeksi jo valmiiksi, mutta teidän tilanne ei kuulosta hyvältä yhdistelmältä.

ei kuulostakkaan varmaan niiden korvaan jotka ovat elämässään saaneet helpolla kaiken valmiina.
aina kaikki ei mene oppikirjojen mukaan ja välillä on tehtävä hankalia päätöksiä, vaikkei ne ehkä kaikkien korvaan parhailta kuulostakkaan. mä olen kärsinyt ja paljon, helpotuksen sain vasta kun hyväksyin tilanteen enkä purnaa vastaan. kaikkea ei voi saada. toiset saavat ilmatteeksi, toisten on tehtävä työtä. näin se vaan menee...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja joku:
Täällä joku miettii mitä elämästä tulee vauvan kans ku mies on tollanen. Minä mietin mitä tulee elämästä vauvan kans jos koira on tollanen. Vartioiva rotikka, kuten asian ilmaisit. Ja kerroit myös että kännissä et anna miehelle koiraa lainkaan kun on niin vaativa. MItähän mahtaa tulla koiran mieleen ku vauva tulee ja vie sen paikan. Hui.

niin se on ulkona hankala yksilö. kotona se on hellanmussukka. kyllä on mietitty alusta saakka että miten homma hoidetaan ja asiantuntioiden puoleen käännytään jo ennen kuin lapsi tulee taloon. eikä vauva todellakaan vie koiran paikkaa, hän tulee perheeseen vain lisäksi.

Koira kokee vauvan kilpailijaksi joka tapauksessa ja sille pitää "näyttää paikka". Ja tässä pitääkin olla jämäkkä! Ja tosiaan jos voitte käyttää asiantuntijan apua, se ei ole haitaksi. Niin, ja ehkä tolle miehellesikin voisit joskus "näyttää paikkansa"...;...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
ei kuulostakkaan varmaan niiden korvaan jotka ovat elämässään saaneet helpolla kaiken valmiina.
toiset saavat ilmatteeksi, toisten on tehtävä työtä. näin se vaan menee...

Kyse ei ole helpolla saamisesta, jos tekee lapsia sellaisen kumppanin kanssa, joka ei yksinkertaisesti ole sovelias vanhemmaksi tai tekee lapsen tilanteeseen, jossa olisi tärkeintä ensin ratkaista muut ongelmat. Se on ihan OMA VALINTA. Sä olet valinnut noin, itse olisin (ja olen) valinnut toisin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hohhoijaa:

niinpä, omat valinnat täs on tehty. enkä ole niistä valittanut.
 
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Alkuperäinen kirjoittaja tuplaäippä08:
Ilkeä sanoa mutta olisit sä varmaan voinut sen koiran käydä pissittämässä jo aiemmin, jos miehen tilanne oli tiedossa että on kännissä kuin käki.

Niinpä.

Ja sanonpa vielä tämänkin, vaikka ei kysytty: miksi joku suostuu elämään tuollaisen äijänkutaleen kanssa? :x

Et kai vaan ole mun ystäväni...? :/ *muoks* et oo, niiden koira ei ole rotikka.

No ihmiset on erilaisia, ei varmaan kaikki pystyisi elämään sunkan äijänkutaleen kanssa :)
 
Alkuperäinen kirjoittaja Muumi65:

niinpä. paikka on näytettävä mutta vauva ei vie koiran paikkaa minnekkään. kun kerta olet joku jakamaan neuvoja, niin kerroppa fiksuna miten ihmiselle näytetään paikka?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hohhoijaa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
ei kuulostakkaan varmaan niiden korvaan jotka ovat elämässään saaneet helpolla kaiken valmiina.
toiset saavat ilmatteeksi, toisten on tehtävä työtä. näin se vaan menee...

Kyse ei ole helpolla saamisesta, jos tekee lapsia sellaisen kumppanin kanssa, joka ei yksinkertaisesti ole sovelias vanhemmaksi tai tekee lapsen tilanteeseen, jossa olisi tärkeintä ensin ratkaista muut ongelmat. Se on ihan OMA VALINTA. Sä olet valinnut noin, itse olisin (ja olen) valinnut toisin.

niinpä, omat valinnat täs on tehty. enkä ole niistä valittanut.

:o Justhan sä tuosta valitsemastasi miehestä valitit.

Mutta joo, ettei nyt mene ilkeilyn puolelle, niin lopetan tähän. Oikeasti toivon, että saatte ongelmanne ratkaistua ja asiat järjestykseen ennen lapsen syntymää. Tietenkään sä et saa ongelmia yksinään ratkaistuksi, vaan siihen tarvitaan luonnollisesti myös miestäsi. Toivottavasti miehesi tajuaa, mikä oikeasti on tärkeintä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja d:
Alkuperäinen kirjoittaja åboriginaali:
Alkuperäinen kirjoittaja tuplaäippä08:
Ilkeä sanoa mutta olisit sä varmaan voinut sen koiran käydä pissittämässä jo aiemmin, jos miehen tilanne oli tiedossa että on kännissä kuin käki.

Niinpä.

Ja sanonpa vielä tämänkin, vaikka ei kysytty: miksi joku suostuu elämään tuollaisen äijänkutaleen kanssa? :x

Et kai vaan ole mun ystäväni...? :/ *muoks* et oo, niiden koira ei ole rotikka.

No ihmiset on erilaisia, ei varmaan kaikki pystyisi elämään sunkan äijänkutaleen kanssa :)

niin juuri, mä en ikin vois elää sellaisen "hyvän" miehen kanssa, mitä tääl palstamammoilla tuntuu olevan. sellanen kaljamahanen autonrassaaja mussukka.. no toi nyt oli korkeelentosta, mutta kaikki ei tykkää kaikista. mikä jonku mielest on unelma mies on toisen mielestä jotain oksettavaa. ja en sano että mieheni alkon käyttö on unelmamiheni piirre, mutta sen sanon että mies on muuten täysin unelmamieheni josta en ikinä luovu. hän on nuori, hänellä on kasvun aika kun lapsi tulee ja uskon että hän kasvaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja hohhoijaa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja hohhoijaa:
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
ei kuulostakkaan varmaan niiden korvaan jotka ovat elämässään saaneet helpolla kaiken valmiina.
toiset saavat ilmatteeksi, toisten on tehtävä työtä. näin se vaan menee...

Kyse ei ole helpolla saamisesta, jos tekee lapsia sellaisen kumppanin kanssa, joka ei yksinkertaisesti ole sovelias vanhemmaksi tai tekee lapsen tilanteeseen, jossa olisi tärkeintä ensin ratkaista muut ongelmat. Se on ihan OMA VALINTA. Sä olet valinnut noin, itse olisin (ja olen) valinnut toisin.

niinpä, omat valinnat täs on tehty. enkä ole niistä valittanut.

:o Justhan sä tuosta valitsemastasi miehestä valitit.

Mutta joo, ettei nyt mene ilkeilyn puolelle, niin lopetan tähän. Oikeasti toivon, että saatte ongelmanne ratkaistua ja asiat järjestykseen ennen lapsen syntymää. Tietenkään sä et saa ongelmia yksinään ratkaistuksi, vaan siihen tarvitaan luonnollisesti myös miestäsi. Toivottavasti miehesi tajuaa, mikä oikeasti on tärkeintä.

joo kyllä mä pienet ilkeilyt kestän, ja tiedän mikä tilanteemme on. tossa kirjoitinkin että ollaan nuoria ja kasvetaan vauhdilla henkisesti. jos oltais vanhempia ihmisiä ni tiän ettei mies voisi muuttua edes lapsen myötä.. sellassii on nähty.
 
Alkuperäinen kirjoittaja metsänpeitto:
Mä en nyt ihan täysin ymmärrä, että miksi et voinut lähteä ja jättää koiraa miehen vastuulle?

jos toinen killittää isoilla silmillä jalat ristissä ni ei mul o sydäntä jättää toista. vaik ei olis menny kauaa, mut silti..
 
Yhteistyössä