Kerro näkemyksesi: poikia tulee suojella enemmän

[Entinen Ksantippa S.]

[QUOTE="Äitikarhu";25656502]Kiitos! Haluaisin kuulla sinulta vielä, mitä ajattelet siitä että pojat olivat rakkaimpia äidillesi. Onko se perusteltua kulttuurisesti/biologisesti? Saanko minä tehdä samoin - onko siitä tulevalle tyttövauvalle haittaa ja pitääkö asioiden mennäkin niin? Tätä dilemmaa yritän tässä hahmottaa.[/QUOTE]

Minä olen vähän huono vertailukohta. Sanotaan näin, että hän olisi saanut minun puolestani rakastaa poikiaan vielä paljon enemmänkin, jos se olisi tehnyt hänestä fyysisesti ja henkisesti terveen ihmisen.

Joten palataan sinuun ja lapsiisi. Kuulostaa siltä, että pelkäät ettet kykene rakastamaan toista lasta yhtä paljon, ja nyt yrität löytää oikeutusta pelollesi.

Raskausaikana pyörii mielessä yhtä sun toista kummaa. On oikeastaan hyvä lausua nuo ajatusmöröt ääneen. Silloin niille ehkä pystyy tekemäänkin jotakin.

Joten ota järki käteen. Oletko valmis uhraamaan suhteesi nuorempaan lapseesi siksi, että tilastollisesti pojilla on jonkin promillen verran heikommat mahdollisuudet selviytyä elossa sukuaan jatkamaan? Vai petätkö nyt ehkä jotenkin itseäsi?

 

["Äitikarhu"]

Pojista minun mielestäni liikaa ajatellaan että poika ei saa olla herkkä. Poika ei saa itkeä, vaan kestää niin kuin mies. Minulle on moni sanonut että "lellin" poikia liikaa kun halaan, suukottelen ja pidän sylissä. Miksi poika ei saa olla herkkä ja ujo?

Mun mielestä pojat ovat saaneet liian vähän rakkautta. Siksi aikuisena miehet patoavat kaiken sisälleen kun pienenäkään ei ole kaikkia tunteita saanut näyttää. Niin tytöt kuin pojatkin taritsevat paljon rakkautta ja syliä. Paljon läheisyyttä ja kosketusta.

Hei petite, kiiitos kun vastasit. Minusta tässä on aika mielenkiintoinen pointti, enkä tiedä mitä ajatella:

1) monet naiset muistavat, että heidän äitinsä rakasti veljiä enemmän tai paapoi heitä. Itse asiassa suurin osa maailman naisista näyttää kokeneen näin.

2) sitten kuitenkin osa naisista kokee, että jos he halaavat poikiaan, heitä arvostellaan tästä. Nämä naiset näkevät, että monet pojat ovat jääneetkin vaille rakkautta! Kysyisinkin, kuka sinulle on osoittanut paheksuntaansa siitä, että hellit poikaasi?

Pelkään, että totuus onkin tämä:

äidit ovat aina antaneet pojille alitajuntaisesti enemmän rakkautta ja ovat sokeita tyttöjen tarpeille. Kun sitten nämä äidit näkevät 30- 50-vuotiaita miehiä, jotka eivät osaa puhua tunteistaan, he tuntevat edelleen suurempaa suojeluvaistoa näitä miehiä kohtaan kuin naisia, jotka myös tuntevat rakkauden puutetta. Tuntuu, että poikiaan hellivillä naisilla on ikäänkuin pohjaton kaivo osoittaa rakkautta pojilleen, mutta tätä pohjatonta rakkauden tarvetta ei nähdä tyttärissä. Tarkoitan siis, että vaikka monet aikuiset naiset kokevat, että heidän lapsuudessaan äiti rakasti veljeä enemmän, he puhuvat yhtä aikaa siitä, että pojat eivät saa tarpeeksi rakkautta. Toistavatko he lapsuutensa kaavaa?

Kiitos hienoista ajatuksista kaikille!

 

["äitikarhu"]

En usko, että "suosimalla" poikalasta saavutat mitään hyvää. Päinvastoin, poika oppii siihen, että hän on jotenkin tärkeämpi ja merkittävämpi kuin sisarensa. Kun aikuisiässä poika sitten kohtaa todellisuuden, on sitä varmasti vaikeampi hyväksyä, kun jos hänet olisi alunperin kasvatettu samanarvoiseksi toisten kanssa.

Kiitos tästä pointista myös. Mieheni on sanonut, että häntä ihan oikeasti on harmittanut aikuisiällä, ettei hänen äitinsä patistanut häntä urheilemaan tai antanut kiipeillä puissa - mieheni on motorisesti suoraan sanoen kömpelömpi kuin minä ja on vasta aikuisiällä löytänyt liikunnan ilon. Hän ei siis hyväksy äitinsä liikaa paapomista ja ainoan poikansa näkemistä "heikkona kultapoikana".

 

["joo"]

Muistan joskus lukeneeni tutkimuksista, joissa on todettu äitien pitävän poikavauvoja enemmän sylissä ja saavan huomiota kuin tyttövauvat. Itse en tietoisesti ole tätä tehnyt, mutta näin jälkeen päin mietittynä tämä on pitänyt paikkansa. Molemmat ovat kuitenkin saaneet sen mitä ovat tarvinneet ja kaivanneet ja enemmänkin, enkä usko että tyttärille on jäänyt mielikuva siitä, että olisivat vähemmän rakkaita, koska näin ei ole. Ehkä tytöt ja pojat vain näin yleistäen tarvitsevat hieman erissä määrin eri asioita.

 

["äitikarhu"]

Joten palataan sinuun ja lapsiisi. Kuulostaa siltä, että pelkäät ettet kykene rakastamaan toista lasta yhtä paljon, ja nyt yrität löytää oikeutusta pelollesi.

Kiitos tälle ja samoin edelliselle kirjoittajalle.

Olen pohdiskeleva ja perinpohjaisesti asioita kaiveleva luonne ja tarkkailen maailman joskus liiankin syvällisesti. Kun odotin esikoistani, tietämättä sukupuolta, tämä poika-tyttö-asetelma jotenkin valkeni minulle ja aloin oikeasti selvittää, onko pojan ja tytön äitydessä jotain syvää, sisälle rakennettua. Tavallaan minusta tuntui ihan karmealta ajatella, että vain oman sukupuoleni vuoksi en olekaan saanut niin paljon syliä ja ymmärrystä kuin veljeni. Aloin miettiä, onko kyse kulttuurisesta asiasta vai ihan puhtaasti biologiasta. Tavallaan näin olikin: vaikka en saanut syliä niin paljon kuin olisin tarvinnut, minulla oli kuitenkin parempi koulutus kuin veljelläni ja olin raskaana - kykenin siis jatkamaan sukua.
Siitä huolimatta minua suretti se, etten äitini sydämessä ollut ehkä yhtä rakas (en tiedä, mutta käsitykseni on tämä). Aloin kuitenkin jostain syystä ajatella, että ehkä tytön ei kuulukaan olla yhtä rakas. Jos on jokin luonnonlaki sille, että poikaa tulee helliä enemmän, niin minkä sille voi - näin suoraviivaisesti sanottuna.

Entinen Ksantippa S arvasit ajatukseni juuri oikein - kyse on siitä, että pelkään mahdollisen tyttären syntymän jälkeen huomaavani, että on oikeasti olemassa tällainen luonnon laki, että huomaan arjessa alitajuisesti tekeväni asioita enemmän pojan eteen. Että tämä on meihin jotenkin biologisesti sisäänrakennettua johtuen juuri niistä syistä joista kerroin ihan ensimmäisessä postauksessani. Että äidin vaisto tunnistaa pojan olevan se heikompi ja tarjoaa siten enemmän lohdutusta, lämpöä ja syliä. Tai en pelkää tätäkään, vaan että tyttäreni kokee tämän vääräksi.

En tiedä saako kukaan kiinni siitä, mitä yritän sanoa, mutta olen tavallaan pohtinut tätä ristiriitaa: minäkin olisin halunnut että minua olisi paapottu ja hellitty yhtä paljon kuin veljeä, mutta entä jos sille asialle ei vain voi mitään - se on jotain äitiyden syvintä ydintä, että heikointa suojellaan (ja heikoin yleensä on siis kaikkien maailman tutkimusten mukaan lopulta poika, ellei tyttärellä ole jotain vammaa tai sairautta).

Haluaisin siis ponnekkaasti katkaista tämän kulttuurisen kierteen jos se on "vain" kulttuurista, mutta entä jos se onkin biologista ja siihen meidän kaikkien naisten on tyytyminen - että koska olemme vahvempia, meidän on iloittava vahvuudestamme ja lakattava murehtimasta äidinrakkauden perään?

Toivottavasti jaksatte vielä raapustaa ajatuksia aiheesta.

Niin ja Ksantippa S, viittasitkin vastauksessasi siihen, että äitisi ei ollut ihan terve henkisesti. Voisiko asian tulkita niin, että henkisesti terve äiti rakastaa kaikkia lapsiaan yhtä paljon, mutta täyttää heidän tarpeensa sikäli, kuin he tarvitsevat - se joka tarvitsee syliä enemmän, saa sitä ja se joka tarvitsee rakkaudenosoituksena vaikka rupatteluhetken maailman politiikasta, saa sitä? Tarkoititko ehkä niin, että jos äitisi olisi ollut henkisesti terve, hän olisi rakastanut kaikki tasapuolisesti? Tämä kuulostaisi erittäin kannustavalta ja lohdulliselta. Kaikki lapset äiti pyrkii pitämään hengissä ja taistelemaan heidän puolestaan, ja kaikkiin hänellä on sama rakkaus, mutta ilmenee vain eri tavoin?

 

["vieras"]

[QUOTE="Äitikarhu";25656721]
Pelkään, että totuus onkin tämä:

äidit ovat aina antaneet pojille alitajuntaisesti enemmän rakkautta ja ovat sokeita tyttöjen tarpeille. [/QUOTE]

Rakkauttakin on monenlaista. Ja rakkauden nimissä tehdään monenlaisia asioita. Onko suojeleminen, paapominen, henkisesti lähellä pitäminen ym. rakkautta vai tuleeko se itsekkäistä tarpeista. Aika moni tuntemani ressukkamies on henkisesti jyräävän äidin poika. Tukahduttaminen on vain sanoitettu rakkaudeksi.

 

["vieras"]

Mun mielestä toi ei ole totta, että pojat olisivat jotenkin synnynnäisesti heikoimpia enkä myöskään usko, että äidinrakkaus, jolla tarkoitetaan paapomista ja loputonta hellimistä ja asettamista ylimpään asemaan tällaista sisäsyntyistä heikkoutta parantaisi.

Mun entisellä anopilla on kaksi poikaa, exäni ja hänen nuorempi veljensä. Hänellä esikoispoika on paapottu ja kuopukselta taas vaadittu. Mun ex ei osaa tänä päivänäkään pitää huolta itsestään eikä hän pystynyt rakastamaan edes lastaan, koska hän rakastaa liikaa itseään (mm. lapsemme ensimmäisenä jouluna oli loukkaantunut koska sai vähemmän lahjoja kuin lapsemme, AIKUINEN MIES!). Hän on vieläkin äitinsä huollettava tapaus. Eikä todellakaan mikään henkisesti vahva. Hänen pikkuveljensä pärjää elämässä loistavasti ja auttaa vanhempiaan sekä isovanhempiaan arjessa. Siitä millaisia tunteita hän tuntee sisällä en osaa sanoa.

Mä en ymmärrä miksi et ap voisi pyrkiä tasapuolisuuteen? Miksi et voisi helliä kumpaakin lasta paljon? Niin että se poika saisi sitä tarvitsemaansa hellyyttä PALJON, mutta myös tyttö saisi sitä PALJON. Mitä jos tuleva lapsesi on poika? Saako hän silloin yhtä paljon hellyyttä kuin isoveljensä?

 

[Keittiönoita]

Ei ehkä kannata lukea liikaa, jos se alkaa ahdistamaan. Jos olet ap päättänyt, että kohtelet kaikkia lapsiasi samalla tavalla, niin voit toteuttaa asian ihan maalaisjärkeä käyttämällä. Suhtaudu lapsiisi yksilöinä eikä sukupuolen mukaan.

 

[oli karkki]

mun on ihan pakko sanoa tähän yksi ajatus mukaan: en tosissani malta uskosa että äitiys olisi sisäänrakennetusti erilaista poikien ja tyttöjen kohdalla, ja että luonto jotenkin pakottaisi tai oikeuttaisi rakastamaan tyttöään vähemmän. rakkaudettomuus vaikuttaa tyttöön siinä missä poikaankin. Itse olen lapseton, mutta mututuntumalta lapsi saisi multa rakkautta rajattomasti, olkoon tyttö tai poika. mutta rakkautensa on hyvä pukea teoiksi lapsen persoonan tarvitsemalla tavalla. arkaa rohkaistaan ja kannustetaan, sairasta lasta hoidetaan, ja syliin pääsee aina kun haluaa.

miten ihmeessä perustelet sen että äidin biologisessa mielessä tulisi pitää parempaa huolta pojistaan kuin tytöistään? olet esittänyt joitain syitä että keskinmäärin pojat on ns heikompia, mutta mitä jos tyttösi onkin sitten synnyttyään se, joka tarvitsee enemmän tukea? lapsesi ovat kuitenkin yksilöitä, niin entäpä jos hoitaisit ja hoivaisit heitä yksilöinä?

 

["joo"]

Oman lusikkansa soppaan tuo varmasti myös se monesko lapsi sisaruskatraasta on kyseessä.
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=uut10406&p_teos=uut&p_osio=&p_selaus=
Panostammeko esikoisiin enemmän kuin seuraaviin lapsiin? Jäävätkö keskimmäiset vähemmälle huomiolle? Paapotaanko pienintä liikaa?

 

[Lilii lisänimetön]

En usko että äiti osaa kaikkia lapsiaan rakastaa täysin yhtä paljoa, saati osoittaa sitä tasapuolisesti (tämä aihe on vähän tabu).

Lapsetkin ovat persoonia, ja äiti vain ihminen. Sama pätee kaikkiin ihmissuhteisiin: joitakuita on helpompi rakastaa, ja kaikilla ei ole keinoja osoittaa sitä haastavampaa rakkautta.

En usko, että perheen sisällä kyse on sukupuolijaosta, että poikalapsia rakastaisi enemmän tai heille osoittaisi helpommin rakkautta, vaan ihan persoonien yhteensopivuudesta.

 

[Entinen Ksantippa S.]

Hei, Äitikarhu.

Omalta kohdaltani asia on juuri niin kuin arvelitkin: jos äitini olisi saanut elää terveenä, olisi hänellä ihan varmasti riittänyt voimavaroja enemmän jokaiselle lapselleen. Ehkä hän olisi siitä huolimatta suosinut poikia monen sukupolvensa naisen tapaan, mutta luulen, että minä olisin silti saanut enemmän tarvitsemiani asioita.

Mielestäni nykyajan tavassa selvittää lapsen sukupuoli etukäteen on tietty riski, varsinkin niiden ihmisten kohdalla, joilla on ollut sukupuolensa takia kipeitä kokemuksia omassa lapsuudessaan. Siinä päätyy helposti rakentamaan asetelmia jo odotusaikana - joko toistaakseen tai muuttaakseen historian kulkua.

Sen sijaan, että vertaisi itsensä ja lapsen suhdetta oman vanhempansa ja itsensä suhteeseen, kannattaisi pyrkiä sulkemaan edellinen sukupolvi ulkopuolelle ja nähdä vain kaksi lasta: juuri syntynyt lapsi, ja se lapsi, joka sinun sisälläsi yhä on. Kumpikin näistä lapsista ansaitsee yhtä lailla hellyyttä ja hyväksyntää.

 

["äitikarhu"]

Ei ehkä kannata lukea liikaa, jos se alkaa ahdistamaan. Jos olet ap päättänyt, että kohtelet kaikkia lapsiasi samalla tavalla, niin voit toteuttaa asian ihan maalaisjärkeä käyttämällä. Suhtaudu lapsiisi yksilöinä eikä sukupuolen mukaan.

Eräs kätilö sanoi minulle, että osoitan jo nyt suurta äidinrakkautta lastani kohtaan kun tunnen niin vahvaa vääryyttä siitä, että äidit paapoisivatkin poikiaan enemmän. Tuntuu vain, että netti on niin valtavan täynnä tätä "äidinpoika", "äidit paapovat poikiaan" -näkemystä että minulla on todellisia vaikeuksia hahmottaa, mitä tällaisella näkemyksellä oikeasti tarkoitetaan.

Olenkin yrittänyt etsiä netistä myös toista näkemystä (tyttöjen vahvaa rakastamista) tukevia esimerkkejä, kuten Mary Reed, joka sai kolme ampumahaavaa kehoonsa suojatessaan esikoistytärtään tilaisuudessa, jossa kongressiedustaja Gabrielle Giffordsia ammuttiin. Mary Reedilla oli tilaisuudessa myös 13-vuotias poikansa mukana, mutta kyllä hän ainakin suojeli tytärtään luodeilta sen sijaan, että olisi ajatellut, että "poikani tarvitsee minua, enkä voi ottaa riskiä että minulle tapahtuisi jotain". Hän siis uhrasi itsensä tyttärensä suojakilveksi sen sijaan, että olisi turvannut oman elämänsä kyetäkseen jatkamaan elämää poikansa äitinä. Lopulta Reed tosin onneksi pelastui, kuten tyttärensäkin.

Olisiko nyt jonkinlaisen yhteenvedon paikka?

Olen ymmärtänyt vastaajien kertomista, että jokaista lasta terve, henkisesti ja fyysisesti tasapainoinen äiti rakastaa yhtä paljon, mutta joillain pojilla - kuten joillain tytöillä - on enemmän tarvetta läheisyydelle, suojelulle ja halauksille? Jonkun lapsen kanssa on myös helpompaa olla. Jos poika ei osaa kävellä 10 kuukauden iässä, häntä kannetaan tai talutetaan, mutta se ei tarkoita että häntä rakastettaisiin enemmän kuin isosiskoa, joka käveli 9 kuukauden iässä. Ja että kun poika saa 18-vuotiaana ajokortin, on ehkä normaalia, että äiti huolehtii ja pelkää poikansa puolesta enemmän koska näkee tämän kaasuttelevan nasta laudassa - samalla kun hänen yhtä rakas tyttärensä ajaa tarkasti liikennesääntöjä noudattaen. Ehkä äiti taas on sydän syrjällään tyttärensä mennessä synnyttämään esikoistaan, kun taas pojan mennessä vaimonsa tueksi ei äidin tarvitse pelätä poikansa vammoja synnytyksessä. Onko kyse näinkin yksinkertaisesta asiasta?

Kerron lopuksi vielä yhden havainnon, joka on kyllä hyvin raju ja ei sovi herkimmille. Tämä kertoo kuitenkin ehkä parhaiten siitä, että hoiva ja lapsen halailu täytyy tehdä lapsen ehdoilla, ei äidin omia traumoja paikatakseen. Luin eräästä psykiatrian alan lehdestä, että äitinsä surmanneet miehet ovat melko harvinaisia, mutta he ovat kaikki ns. peräkammarin poikia. Heidän suhteensa äitiin on ollut riippuvainen, ja he ovat asuneet 30-vuotiana lähes kaikki kotona äitinsä kanssa. Äidit ovat olleet hyvin kiintyneitä poikiinsa, takertuvaisella tavalla. Näillä aikuisilla pojilla ei ole ollut tyttöystäviä eikä kavereita ja heillä on heikot sosiaaliset verkostot. Olisiko niin, että vaikka miehet ehkä ovatkin sen prosentin heikompia terveydessä ja muussa, niin heidän onnellisuuttaan ei lisää se, että heidän heikkouttaan tuetaan - vaan vahvuutta ja elämässä pärjäämistä?

 

["Bettiina"]

[QUOTE="vieras";25656671]Mun mielestä sun teksti oli surullista lukea ja jotenkin itse pidän näitä poikalasta palvovia ja paapovia äitejä jollain tasolla vähän sairaana. Ne on just niitä maailman hankalimpia anoppeja tulevaisuudessa, kun kukaan nainen ei ole tarpeeksi hyvä heidän pojalleen.

Todella surullista, jos kuvittelet poikalapsen paapomisen olevan oikeutettua. Miksi sitä hellyyttä ei riittäisi molemmille? Miksi teet toisen lapsen jos sulla ei ole sydämessä yhtä paljon tilaa sille toiselle, ainakaan jos se on tyttö?

Tyttölapsille tosi surullista, että vielä tänä päivänäkin pojat ovat arvostetumpia ja hellitellyimpiä. Jos usea nainen ajattelee kuin sinä ja myös miehet usein arvostavat enemmän poikiaan.[/QUOTE]

Minä paapon poikaani aika tavalla - sillä minusta maailma on julma paikka.

 

[Keittiönoita]

äitikarhu: Joo, yleensä ihan maalaisjärjellä varustettu äiti kantaa lastaan, jos lapsi ei vielä osaa itse kävellä. Eikä sillä ole sukupuolen kanssa mitään tekemistä. Sitä tarkoitinkin aiemmassa, että kannattaa suhtautua lapsiinsa yksilöinä. Yksi - sukupuolesta riippumatta - saattaa mieluummin katsella maailmaa äidin sylissä istuan ja toinen taas haluaa olla suuna päänä kokeilemassa ihmeellistä maailmaa. Tue lastasi hänen tarpeidensa mukaan ja unohda tutkimukset sukupuolten välisistä eroista. Mulla on esikoinen nyt 25 v ja kuopus 20 v ja jo heidänkin elinaikana monissa asioissa tutkimustulokset ovat muuttuneet. Jos haluaa elää tutkimustulosten mukaan, kannattaa muistaa, että 10 vuoden päästä voit huomata tehneesi täysin väärin, koska uudemmat tutkimustulokset osoittavatkin jotain ihan päinvastaista kuin aiemmat

 

["Äitikarhu"]

Lisään tosin vielä yhden perustelun. Jos kyse on puhtaasta biologisesta tarpeesta jatkaa sukua (eli rakastamme lapsiamme, koska sen avulla geenimme menevät eteenpäin), niin tämä selittäisi, miksi pojista pitäisi pitää paremmin huolta kuin tytöistä.
Nainen kykenee tuottamaan vain rajallisen määrän jälkeläisiä (hän synnyttää ne kaikki itse),
kun taas mies kykenee saamaan jälkeläisiä useamman naisen kanssa ja siis tuottamaan heitä enemmän. Tämähän ei nyt ihan nyky-Suomessa pidä paikkaansa (paitsi että meilläkin miehillä on hieman enemmän lapsia kuin naisilla), mutta tällaiset ajatukset tavallaan pelottavat minua, että jos me kuitenkin toimimme jotenkin alitajuisesti suosimalla poikia? Ja että se jopa olisi "oikein"? Tosin eihän nyky-Suomessa hyväksytä avioliiton ulkopuolisia suhteitakaan, vaikka nekin olisivat biologisesti perusteltavissa (paljon jälkeläisiä).

Vastikään todettiin nimittäin myös se, että äidinäiti on läheisin isovanhempi. Biologisestihan tämäkin on perusteltavissa: äidinäidillä on suurin varmuus siitä, että lapsenlapsi on hänen jälkeläisensä. Isänisä on epävarmin. Tämäkin on täysin biologinen perustelu. Entä jos poikien helliminenkin on täysin biologista?

Ehkä mietin aivan liian raskaasti tätä asiaa.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Bettiina";25657192]Minä paapon poikaani aika tavalla - sillä minusta maailma on julma paikka.[/QUOTE]
Tästä ei ole kovinkaan kauaa, kun esikoiseni (25 v tyttö) oli kirjoittanut Facebookissa seinälleen: "Kiitos äiti, kun et kasvattanut minua pumpulissa." Maailma on julma paikka, mutta siellä lapsen pitää kuitenkin elämänsä elää.... niin mukavaa kuin äidin kannalta olisikin, jos lapsi voisi elää elämänsä pumpulissa ja äiti vailla huolta jälkeläisistään.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Äitikarhu";25657236]Lisään tosin vielä yhden perustelun. Jos kyse on puhtaasta biologisesta tarpeesta jatkaa sukua (eli rakastamme lapsiamme, koska sen avulla geenimme menevät eteenpäin), niin tämä selittäisi, miksi pojista pitäisi pitää paremmin huolta kuin tytöistä.
Nainen kykenee tuottamaan vain rajallisen määrän jälkeläisiä (hän synnyttää ne kaikki itse),
kun taas mies kykenee saamaan jälkeläisiä useamman naisen kanssa ja siis tuottamaan heitä enemmän. Tämähän ei nyt ihan nyky-Suomessa pidä paikkaansa (paitsi että meilläkin miehillä on hieman enemmän lapsia kuin naisilla), mutta tällaiset ajatukset tavallaan pelottavat minua, että jos me kuitenkin toimimme jotenkin alitajuisesti suosimalla poikia? Ja että se jopa olisi "oikein"? Tosin eihän nyky-Suomessa hyväksytä avioliiton ulkopuolisia suhteitakaan, vaikka nekin olisivat biologisesti perusteltavissa (paljon jälkeläisiä).

Vastikään todettiin nimittäin myös se, että äidinäiti on läheisin isovanhempi. Biologisestihan tämäkin on perusteltavissa: äidinäidillä on suurin varmuus siitä, että lapsenlapsi on hänen jälkeläisensä. Isänisä on epävarmin. Tämäkin on täysin biologinen perustelu. Entä jos poikien helliminenkin on täysin biologista?

Ehkä mietin aivan liian raskaasti tätä asiaa.[/QUOTE]
Luultavasti

 

["vieras"]

ehkä se on just se paapominen mikä sen "heikkouden" aiheuttaa? Musta tyttöjä ja poikia ei tarvitse kohdella mitenkään eri tavoin ainakaan tietoisella tasolla (tiedostamatta sitä varmaan kuitenkin niin tekee). Mutta kyllä lämpimästi suosittelen, että kannustaa poikiakin keskustelemaan tunteista (ihan niinkuin tyttöjäkin). Siitä on paljon hyötyä elämässä )

 

["Bettiina"]

Tästä ei ole kovinkaan kauaa, kun esikoiseni (25 v tyttö) oli kirjoittanut Facebookissa seinälleen: "Kiitos äiti, kun et kasvattanut minua pumpulissa." Maailma on julma paikka, mutta siellä lapsen pitää kuitenkin elämänsä elää.... niin mukavaa kuin äidin kannalta olisikin, jos lapsi voisi elää elämänsä pumpulissa ja äiti vailla huolta jälkeläisistään.

Tulevaisuudessa aion kannattaa hänen opiskelujaan ja muistuttaa joka käänteessä ehkäisystä, sillä miehen osa vanhemmuudessa on kurja. Jos alaikäinen poikani saattaisi jonkun tytön raskaaksi, joutuisimme maksumiehiksi miehen kanssa mutta emme välttämättä koskaan saisi nähdä lapsenlastamme (näinkin on Suomessa käynyt).

Tässä maassa miehen tulee olla kova ja rakentaa perheelleen talo. Miehen tulee ryypätä ja pitää pornosta ja näyttää mieheltä - kärjistän, tiedän.

Minä sanon pojalleni, että kyyneleet eivät ole mikään heikkous ja että mitä tahansa teetkin, se ei tee sinusta vähempää miestä. Sanon että olet tärkeä sellaisena kuin olet ja että sinulla on oikeus olla isä jos isäksi tulet tai oikeus sanoa että isäksi et halua (eli käyttää ehkäisyä, vaikka kahta kondoomia päällekäin). Sanon, että tasa-arvo ei ole sitä että nainen saa kaiken minkä mieskin mutta mies ei mitään.

Ja niin edelleen. Näin minä poikaani paapon, mutta aivan yhtä hellästi paapon tytärtänikin.

 

["vieras"]

Toi sun biologialla selitelty perustelu oli kyllä ontuva. Mä olisin ainakin pettynyt, jos mun poikani levittäisi siementään ympäriinsä. Suvun jatkuminen ei muutenkaan mielestäni mene yksilön onnellisuuden edelle. Mun lapset voivat siis mun puolesta olla vaikka lisääntymättä, jos haluavat siten elämänsä elää. Mun mielestä lisääntymistä pitäis muutenkin rajoittaa, esim. max kahteen lapseen. Koska maapallo ei kestä tätä väestönkasvua.

 

[Keittiönoita]

[QUOTE="Bettiina";25657350]Tulevaisuudessa aion kannattaa hänen opiskelujaan ja muistuttaa joka käänteessä ehkäisystä, sillä miehen osa vanhemmuudessa on kurja. Jos alaikäinen poikani saattaisi jonkun tytön raskaaksi, joutuisimme maksumiehiksi miehen kanssa mutta emme välttämättä koskaan saisi nähdä lapsenlastamme (näinkin on Suomessa käynyt).

Tässä maassa miehen tulee olla kova ja rakentaa perheelleen talo. Miehen tulee ryypätä ja pitää pornosta ja näyttää mieheltä - kärjistän, tiedän.

Minä sanon pojalleni, että kyyneleet eivät ole mikään heikkous ja että mitä tahansa teetkin, se ei tee sinusta vähempää miestä. Sanon että olet tärkeä sellaisena kuin olet ja että sinulla on oikeus olla isä jos isäksi tulet tai oikeus sanoa että isäksi et halua (eli käyttää ehkäisyä, vaikka kahta kondoomia päällekäin). Sanon, että tasa-arvo ei ole sitä että nainen saa kaiken minkä mieskin mutta mies ei mitään.

Ja niin edelleen. Näin minä poikaani paapon, mutta aivan yhtä hellästi paapon tytärtänikin.[/QUOTE]
Mä en ehkä kutsuisi tuota paapomiseksi vaan realismiksi Mulle paapominen tarkoittaa sitä, että lapsen puolesta tehdään asiat eikä lapsen tarvitse kantaa mistään tekemästään tai tekemättä jättämästään vastuuta itse. Ja sitä, että lasta ei mitenkään valmisteta elämäänsä vaan asiat tulevat hänelle yllätyksenä...esim se, että elareita joutuu maksamaan, jos isäksi ryhtyy.

 

[Kerron]

Niin paljon tekstiä, että huhhuh. Ja silti minun mielestäni saisit unohtaa kaiken tuon höpönlöpön ja keskittyä nyt vain rakastamaan ja suojelemaan molempia lapsiasi - sukupuolesta viis! Älä tee asioista vaikeampia kuin ne ovatkaan.
Ja siis: mielestäni poikia EI tule suojella enemmän, ajatuskin siitä, että sukupuolen perusteella pitäisi suosia toista enemmän, on kammottava ja vanhanaikainen.

 

["Uskomatonta"]

Kuules ap. Kaikki lapset niin tytöt kuin pojatkin tarvitsevat yhtä paljon rakkautta ja hoivaa.
Jos SINUN äitisi on rakastanut sinua vähemmän kuin veljeäsi ja sinulla näköjään on edelleen tuo jäänyt traumaksi sisällesi, niin voisitko ajatella, että olet älykkäämpi kuin äitisi ja rakastat myös pientä tyttöäsi samoin kuin poikaasi.

Sitä mietin, että kerroit sinulla olevan erittäin suuri rakkaus ja huolenpidon vaisto ja paapominen tätä esikoistasi kohtaan ja nyt raskaana jo mietit, että saatko jättää toisen lapsen vähemmälle huomiolle jos se on tyttö, NIIN MIKSI MENIT tekemään toisen lapsen.
Miksi tehdä lapsi, jota hyljeksii ja kohtelee toisenluokan kansalaisena veljeensä nähden.
Lapset vaistoavat tämän kyllä

JA pojat eivät ole herkempiä ja haavoittuvaisempia. Vaan sinunlaisesi äidit tekevät heistä tällaisia ylettömällä paapomisella, jos pojan kasvattaa normaalisti, niin siitä tulee vahva ihminen.
Lakkaa se poikasi ylemääräinen paapominen ja yritä nyt saada itsellesi järkeen, että hoivaat ja rakastat 100 prosenttisesti myös tulevaa tyttöäsi tai sitten rukoilet, että saisit toisen pojan

 

[Merengue]

Heh, no onhan miehet hiukka ressukoita pääsääntöisesti. Mun äidillä on vähän sellainen näkökanta hommaan, että tytöt ovat vahvempia ja ovelampia yms.
Mun mielestä on vähän väärässä tuossa asiassa. Ja ehkä vähän oikeassakin.

Mulla on vain kolme poikaa, jokaista olen kovasti hellinyt ja se on selvästi heitä vahvistanut. Mutta, jos olisin tytön saanut, olisin taas tuntenut varmaankin erilaista suojelunhalua, ehkä jotain samaistumista saman sukupuolen takia.