Toukokuu 1999. Viimeinen ilta Turkissa, työkaverit järjesti jäähyväisbileet mulle ja kahdelle luokkakaverilleni (työharjoittelussa oltiin). Juotiin, paljon. En edes tiedä mitä kaikkea, mutta luulisin että kaikkea mahdollista :snotty:
Aamulla heräsin siihen, kun kaveri hakkaa huoneeni ovea ja sanoo että taksi odottaa. Senhetkinen poikaystävä makasi vieressä ja ihmetteli että mitä kettua...Matkalaukku oli pakattu jo edellisenä iltana, mutta jostain syystä olin avannut sen ja levittänyt kamat ympäriinsä. Eikun paniikissa tunkemaan tavaroita takaisin laukkuun, totesin että ei onnistu kun olo on niin hutera, ja jätin osan kamoista poikaystävälle (olin tulossa takaisin vajaan kuukauden päästä kuitenkin).
Taksissa alkoi oksettaa, selvisin kuitenkin bussiasemalle saakka, siellä ryynäsin pusikkoon :x
Puolentoista tunnin bussimatka lentokentälle oli järkyttävä. Elämää suurempi päänsärky. Oksetti. Bussi pysähteli välillä, ja jossain Aydinin bussiaseman kammottavissa vessoissa (reikä lattiassa) oksentelin. Bussissa nukuin, oksensin, nukuin, oksensin. Kirkkaankeltaista, kamalan makuista sappinestettä!
Kotimatka kesti yli 15 tuntia. 15 helvetin pitkää ja tuskaisaa tuntia. Lennettiin Dalamanista Istanbuliin, jossa koneenvaihto. Istanbulista Müncheniin, jossa koneenvaihto. Münchenistä Helsinkiin, jossa koneenvaihto, ja sieltä Turkuun. Laatta lensi lähes tauotta Müncheniin saakka, sitten alkoi vatsa rauhoittua, päänsärky kesti kamalana varmaan pari kolme päivää :|
Vannoin, etten juo enää koskaan. Vitut. Join silti, ja kun saman vuoden lokakuussa lähdin taas samaa reittiä kotiin niin olo oli kutakuinkin samanlainen :$ :x , lisäksi henkinen vitutus siksi etten "enää koskaan" pääse asumaan Turkkiin. Vaikka palasin sinne heti seuraavana kesänä ja sinne jäin =)