Kerro 5 sellaista asiaa, jotka sinä olet tehnyt, mutta mitä luulet ettei kovinkaan muu täällä ole tehnyt.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Minä-81
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Minä-81

Vieras
Minulla:

1. Syntynyt yhtenä kolmosista perheesee, jossa oli ennestään jo 7 lasta ja johon syntyi vielä 4 lasta.

2. Ollut 6-vuotiaana näkemässä, kun paras kaveri kuolee tapaturmaisesti.

3. Ollut koulukiusattu jopa opettajien taholta koko peruskoulun ajan.

4. Kuullut koko lapsuuden ajan vanhempien tasolta, että "Sinä olisit saanut jäädä syntymättä, koska meillä on muutenkin liikaa lapsia".

5. Joutunut lapsena 3 eri miehen raiskaamaksi.
 
Onpas sulla rankat 5 kohtaa.

1 olen pystynyt välttämään kaikki huumeet

2 olen välttänyt huumeiden myyjät

3 olen ollut vain yhden miehen kanssa (olen 40v ja ollaan oltu yksissä 13 vuotiaasta)

4 olen ollut lasten kanssa kotona yhtäjaksoisesti 11 vuotta

5 osaan pitää kaapit siistinä ( muuta huushollia välttämättä en ;) )
 
1. en ole kokeillut huumeita ikinä

2. isäpuoleni rakastui minuun (yksipuolisesti)

3. minulla on mieheni lisäksi 4 vakituista rakastajaa sekä muita yksittäisiä juttuja

4. syön pääasiassa makeita herkkuja ja olen silti hoikka

5. olen saanut SM-mitaleita
 
1. asunut lapsuuteni ensimmäiset melkein 8 vuotta pienessä mökissä jossa oli tupa ja kamari ilman sähköjä.
2. ajanut traktorilla rehukuormia pellolta rehusiiloon
3. ajanut autolla oman koiran päälle
4. saanut todistukseen keskiarvon 9.9
5.löytänyt äitinsä lattialta makaamasta viikon makaamisen jälkeen.
 
Tää vaatis muistelua...hmmm..
Olen
-eksynyt Kreikassa 9-vuotiaana.
-nähnyt naapurin naisen makaavan kuolleena pesuhuoneen lattialla.
-ollut liian lähellä lentotukialusta polkuveneellä.:D
-hypännyt benji-hypyn ja kympistä ilman narua, no veteen, mitä sitten.
-tullut melkein ammutuksi revolverillä
 
Viimeksi muokattu:
1. Nukkunut taivasalla Nizzassa.

2. Ollut USA:ssa U2:sen keikalla.

3. Käynyt kolme kertaa ilmaiseksi Disney Worldissa.

4. Käynyt ekan luokan niin, että luokallani on vain 3 oppilasta.

5. Ollut katsomassa ruumiinavausta.
 
1. Painanut yli 200kg

2. Ollut vain yhden miehen kanssa sängyssä

3. Soittanut ystävälle pilapuheluja ja joutunut poliisin puhutteluun

4. Telonut sormeni lapsena niin että se jäi "tyngäksi". On lyhyempi kuin muut sormet

5. Tätä en nyt keksi
 
1) minua on purrut siili
2) olen nipistänyt vahingossa täysin vierasta poikaa
3) olen ollut saunassa kuuluisan suomalaisen mieslaulajan kanssa....hän ilman rihmankiertämään.....
4) en ole tankannut autoa ainakaan 15 vuoteen
5) en itsetyydytä
 
- ollut paikalla kahden eri ihmisen kuolinhetkellä
- käynyt 3 kertaa sterilisaatioyrityksessä
- harrastanut seksiä olympialaisiin osallistuneen urheilijan kanssa
- harrastanut kilpaurheilua SM-tasolla
- leikannut kanojen varpaankynsiä
 
1. Meinannut 2-vuotiaana pudota yhdeksännen kerroksen ikkunasta.
2. Nähnyt 400-grammaisen vauvan.
3. Osallistunut ruumiinavaukseen.
4. Nähnyt alasti ihmisen, jolla on miehen vehkeet ja naisen rinnat.
5. Eksynyt Bronxiin.
 
1. Meinannut tukehtua liukuportaissa kaiteeseen.

2. Saanut kolme orgasmia miehen kanssa sekstaillessa. (Saan kyllä yksinkin niin monta kun jaksan)

3. Ollut lukemattomia kertoja lapsena aikuisten väkivaltaisen riidan "erotuomarina"

4. synnyttänyt kotona. (Ei tarkoituksella)

5. Menettänyt siskoni lapsena, ja melkein myös veljeni
 
1. Syöny jäätelöä 5kk ikäisenä.
2. Lähteny vl-uskonnosta 12-vuotiaana.
3. Käyny yhenlaisella energiaparannuskurssilla.
4. Syönyt kilon tai lähes kilon suklaata päivässä, eikä ees vain yhtenä päivänä...
5. Mietin tätä myöhemmin...
 
1. Peruskoulun päättötodistuksessa keskiarvo on 9.9 jos mukaan ei lasketa "käytös-arvosanaa", joka minulla on 5.

2. En ole ikinä kokeillut huumeita enkä edes polttanut tupakkaa

3. Olen voittanut kilpailusta matkan (arvo 800 e) ja antanut sen ilmaiseksi pois kaverille

4. Olen ollut saman miehen kanssa 14-vuotiaasta, eli myös harrastanut seksiä vain yhden miehen kanssa (olen nyt kolmekymppinen)

5. Olen syönyt päivän ajan pelkkiä kananmunia (10 kpl), en mitään muuta. Lisäksi join vain vettä. Älkää kysykö miksi.
 
Käynyt presidentinlinnassa, siellä työhuoneissa, tanssisalissa ja vessassa.

Lentänyt kuumailmapallolla

Olen ollut helluntaiseurakunnan kirkkorakennuksella rakentamassa mukana

Tanssinut Espan lavalla

Ollut kyydissä pienkoneessa
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
1. Olen 15v teini äidin lapsi (jo aikuinen)
2. Huolehtinut 1v6kk nuoremmasta pikkusiskosta melkein hänen syntymästään (ja on ihan tosi)
3. Lastenvahtina toiminut tyttö edesauttoi jalkani katkeamisessa n. 2 vuotiaana.
4. Hälytin kaksi kertaa apua alle 3 vuotiaana naapurista kun jäimme sisaren kanssa kahden siten, ettei vielä seuraavana päivänäkään ollut kukaan aikuinen paikalla.
5. Olen asunut ja käynyt alakoulun saaressa missä oli vuosien aikana enimmillään 16 pienimmillään 12 oppilasta yhteensä koko koulussa.
Hitsi taitaa tulla vähän liian tunnistettavaa tietoa.
 
1. Ollut purjelentokoneen kyydissä.
2. Ollut turvakodissa asiakkaana ja töissä.
3. Asunut talossa jossa ei ollut sisävessaa eikä juoksevaa vettä.
4. Käynyt näkövammaisten sopeutumisvalmennuskursseja
5. Harjoitellut kävelemään valkoista keppiä käyttäen, sokkolasit päässä.
 
1. mulle on juotettu kermaa lapsena kun olin niin laiha.
2. saanut keitettyy kananmunan keltuaista 2kk ikäisenä terkkarin määräyksellä.
3. appelssiini mehua sama homma ja ikäkin
4. lapsena käytin puolihameissa sekä housuissa henkseleitä ku ei ollu sopivan pieniä ympärysmitaltaan :D
5. teininä liftannut pitkin ja poikin
 

Similar threads

Y
Viestiä
4
Luettu
2K
Aihe vapaa
vierailija
V
L
Viestiä
2
Luettu
1K
Aihe vapaa
Lapsen ravinto 6:sta 24:n kuukauden ikään.
L

Yhteistyössä