Kerho vai virikehoito päiväkodissa pian 4v lapselle??

  • Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Ravistettava: mun likka on ollut pakanauskovainen jo kohta 10 vuotta, vaikka kävikin niin pyhäköulun kuin seurakunnan kerhon.
Ja mä olen ollut ateisti lapsesta saakka, vaikka mut kastettiin, olen käynyt seurakunnan kerhon, rippikoulun ja konfirmaationkin saanut.

Ja varmaankin juuri siksi en halua, että lapseni osallistuu minkään uskonnon opetukseen ennen kun on tarpeeksi kypsä päättämään siitä, mihin haluaa uskoa.
 
koppis
Alkuperäinen kirjoittaja Keittiönoita:
Alkuperäinen kirjoittaja koppis:
Itse valitsisin kerhon, jos se todellakin on 3 h kahtena päivänä viikossa. Meillä oli esikolla vain 2 h 2 pv:nä viikossa ja seuraavalla vain kerran viikossa 2h (mutta en siltikään harkinnut mitään "viriketarhaa", jossa liikaakin virikkeitä ja pöpöt jyllää).
Likan toimintaterapuetti aikoinaan sanoi, että tulevaisuuden kannalta parhaat virikkeet saa kotoa.
Varmasti! Mutta tuollainen kerhoilu voi olla kotonaoloon kiva piristys. Ja varsinkin, jos omassa pihapiirissä ei oo kavereita.
 
Ihan mielenkiintoista
että väestörekisteriin kuuluvalle perheelle voidaan aina ehdottaa evankelisluterilaiseen kerhoon menemistä ja jopa ihmetellä, jos se ei kelpaa. Ehdottaisitteko tosissanne evankelisluterialiselle perheelle jehovan todistajien pitämää kerhoa tai sitä muslimien kerhoa? Ei niissäkään varmasti sen enempää uskontoasiaa jauheta, mutta silti, ehdottaisitteko?

Joskus tuntuu, että uskontokuntiin kuuluvat, etenkin valtauskontosellaiseen, ylenkatsovat meitä muita ihan tyhmyyttään.
 
Keittiönoita
Alkuperäinen kirjoittaja koppis:
Mutta tuollainen kerhoilu voi olla kotonaoloon kiva piristys. Ja varsinkin, jos omassa pihapiirissä ei oo kavereita.
Tuo on ihan totta. Mulla kuopus täyttää nyt 17 v ja olen tässäkin taloyhtiössä huomannut sen, että suurin osa yli 3-vuotiasta ei ole päivisin kotona vaan päiväkodissa. Vaikka äiti onkin vauvan kanssa kotona. On ihan ymmärrettävää, että kotona olevalla lapsella ei tänä päivänä pahemmin kavereita ole. Siis edes kaupungissa.

sockervadd
Alkuperäinen kirjoittaja Charlottis74:
Alkuperäinen kirjoittaja sockervadd:
Kerho ehdottomasti!

Tuo virikehoito on sellaisille lapsille sopiva jolla on uusavuttomat ja epäsosiaaliset äidit/isät.
Ja näin sanoo lapseton :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall: :headwall:

:LOL: joo, olen lapseton, mutta kai mullakin voi olla jotain kokemusta lapsista yms?
 
Toki, mutta vanhemmuudesta sulla ei ole minkäänlaista kokemusta.

Voisitko nyt täsmentää, miksi olen uusavuton ja epäsosiaalinen? :whistle:
 
sockervadd
Uusavuton: Ei osaa järjestää lapselleen virikkeitä.
Epäsosiaaalinen: Ei voi luoda lapselleen kaverisuhteita esim leikkipuistoissa, avoimessa päiväkodeissa, harrastuksissa, tuttavien lasten kanssa yms.

Ja tarkoitin sen hiukan huumorilla :) Toki ymmärrän tilanteita, esim pikkuveli meni virikelapseksi kuntoutusmielessä ja se teki hänelle hyvää.
 
Alkuperäinen kirjoittaja sockervadd:
Uusavuton: Ei osaa järjestää lapselleen virikkeitä.
Epäsosiaaalinen: Ei voi luoda lapselleen kaverisuhteita esim leikkipuistoissa, avoimessa päiväkodeissa, harrastuksissa, tuttavien lasten kanssa yms.
Jokainenhan meistä osaa järjestää virikkeitä lapsilleen, mutta lapsiryhmäksi en voi muuttua, enkä samanikäiseksi leikkikaveriksikaan.

Leikkipuistossa käytiin, alueen toinen puisto oli aina tyhjillään, toisessa oli puistotätitoimintaa missä lapset olivat 1½-2 v, pari 2½-vuotiasta ehkä joukossa jos kävi tuuri.

Avoin päiväkoti: ei ole sellaisia tällä paikkakunnalla.

Harrastukset: iltaisin, 45 minsaa kerrallaan, kerran viikossa eli liian vähän. Eikä jumppa tai samba (niitä kokeiltiin) tarjonneet lapselle sosiaalista kanssakäymistä, liikunnan kannalta ne kyllä olivat kiva juttu.

Tuttavien ja naapureiden lapset ovat *tadaa* siellä päiväkodissa päivät. Eikä vierailu tuttavien luona suht samanikäistä lasta tapaamassa edelleenkään korvaa sitä lapsiryhmän jäsenyyttä, ilman äitiä olemista (tärkeä taito oppia) ja ohjattua toimintaa minkä vuoksi päiväkoti ja kerhot ovat niin hyviä ja tarpeellisia. Moni ystäväni on vielä lapseton.

Ja koska sellaista kerhoa, jossa ei Jeesus käy, ei ole täälläpäin, niin pitkän harkinnan ja etsimisen jälkeen tämä laiska ja uusavuton äiti päätti laittaa esikoisensa virikehoitoon päiväkotiin, eikä ole katunut.
 
sockervadd
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:

Ja koska sellaista kerhoa, jossa ei Jeesus käy, ei ole täälläpäin, niin pitkän esikoisensa virikehoitoon päiväkotiin, eikä ole katunut.
harkinnan ja etsimisen jälkeen tämä laiska ja uusavuton äiti päätti laittaa

No kyllä mä tuon ymmärrän.
Mutta turhan monet ajattelevat sitä virikehoitoa ensimmäisenä vaihtoehtona, että siellä on lapselle tekemistä ja kavereita.

Ja kyllä tästä maasta löytyy päiväkoteja joissa virikelapset vievät "oikean hoitolapsen" paikan ja sitten työssäkäyvät vanhemmat joutuvat kuskaamaan toiselle puolelle kaupunkia lastaan tai osa perheen lapsista joutuu eri päiväkoteihin, mutta teillähän taisi olla kuitenkin päivähoitoasiat hyvin siellä, ettei koske teidän lasta :) Mutta joidenkin lasten kohdalla kuitenkin näin :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ravistettava:
Alkuperäinen kirjoittaja sockervadd:
Uusavuton: Ei osaa järjestää lapselleen virikkeitä.
Epäsosiaaalinen: Ei voi luoda lapselleen kaverisuhteita esim leikkipuistoissa, avoimessa päiväkodeissa, harrastuksissa, tuttavien lasten kanssa yms.
Jokainenhan meistä osaa järjestää virikkeitä lapsilleen, mutta lapsiryhmäksi en voi muuttua, enkä samanikäiseksi leikkikaveriksikaan.

Leikkipuistossa käytiin, alueen toinen puisto oli aina tyhjillään, toisessa oli puistotätitoimintaa missä lapset olivat 1½-2 v, pari 2½-vuotiasta ehkä joukossa jos kävi tuuri.

Avoin päiväkoti: ei ole sellaisia tällä paikkakunnalla.

Harrastukset: iltaisin, 45 minsaa kerrallaan, kerran viikossa eli liian vähän. Eikä jumppa tai samba (niitä kokeiltiin) tarjonneet lapselle sosiaalista kanssakäymistä, liikunnan kannalta ne kyllä olivat kiva juttu.

Tuttavien ja naapureiden lapset ovat *tadaa* siellä päiväkodissa päivät. Eikä vierailu tuttavien luona suht samanikäistä lasta tapaamassa edelleenkään korvaa sitä lapsiryhmän jäsenyyttä, ilman äitiä olemista (tärkeä taito oppia) ja ohjattua toimintaa minkä vuoksi päiväkoti ja kerhot ovat niin hyviä ja tarpeellisia. Moni ystäväni on vielä lapseton.

Ja koska sellaista kerhoa, jossa ei Jeesus käy, ei ole täälläpäin, niin pitkän harkinnan ja etsimisen jälkeen tämä laiska ja uusavuton äiti päätti laittaa esikoisensa virikehoitoon päiväkotiin, eikä ole katunut.
meillä on hieman sama ongelma. Tyttö on vasta 1v 2kk
mutta super hyper aktiivinen ja seuraa kaipaava.
Käydään MLL perhekerhoissa, nyt sitten avoimessa aloitettaan BabyBailatinoa kokeillaan.
Täällä onneksi on mahdollisuus sellaiseen
Alkaa hieman jännittää että miten tulevaisuudessa kun tyttö kasvaa ja toinen syntyy että viihtyy kotona.

En kuitenkaan haluaisi päivähoitoon laittaa, mutta miten sitten vastasyntyneen kanssa maaliskuussa pääsee niin paljon menemään.
Tarkotus on 3 vuotiaaksi ainakin pitää kotona mikäli kaikki menee niinkuin suunnittelin
Näissä puistoissa kukaan ei liiku, tosi harvoin joku on. Vauva tutut jotka on tytön ikäisiä niin menevät hoitoon.
Päivisin kesällä tyttö leikki koululaisten kanssa pihassa, mutta nyt on koulu alkanut

sitten naurattaa tua virikelapsi vie työssäkäyvän vanhemman lapsilta paikan.

No mikä oikeus on viedä pikkusta hoitoon vaan sen takia että äiti pitää elintason korkealla?
yhtä hyvä/paha asia se on.
Turha tulla nostamaan itseään korkeammalle jos pakko päästä heti töihin kun lapsi on syntynyt.

Virikepaikoille on yhtä hyvät perusteet kun työssäkäyvien vanhempien (poikkeuksia on mutta ei vedetä kaikkia tähän samaan kastiin).
Silti yritän pitää lapseni kotona ja keksiä omien voimavarojen mukaan tekemistä.

Niin kun ravistettava sanoi, ei se äidn leikki seura aina riitä. Kyllä niitä ystäviä tarvitaan sosiaalisen verkon ylläpitämiseen piennellkin
 
Alkuperäinen kirjoittaja sockervadd:
Ja kyllä tästä maasta löytyy päiväkoteja joissa virikelapset vievät "oikean hoitolapsen" paikan ja sitten työssäkäyvät vanhemmat joutuvat kuskaamaan toiselle puolelle kaupunkia lastaan tai osa perheen lapsista joutuu eri päiväkoteihin, mutta teillähän taisi olla kuitenkin päivähoitoasiat hyvin siellä, ettei koske teidän lasta :) Mutta joidenkin lasten kohdalla kuitenkin näin :(
Työssäkäyvien vanhempien lapset ovat etusijalla kun päiväkotipaikkoja jaetaan. Ei-työssäkäyvien vanhempien lasten hoitohakemukset ovat ns. passiivisessa jonossa, eli jos ja kun tilaa tulee, niin lapsi saa hoitopaikan. Kun hakee hoitopaikkaa tarpeeksi ajoissa, ja oikeaan aikaan vuodesta, on paremmat mahdollisuudet saada lapsi siihen päiväkotiin mihin hänet haluaakin.
Jos joissain kaupungeissa tilanne on kaoottinen, niin virikelapset (pari hassua prosenttia kaikista hoidossa olevista lapsista) eivät ole siihen syynä, vaan päättäjät jotka eivät panosta päivähoitoon tarpeeksi.
 
Ootko päiväkodissa töissä? tai ollu?

toi on siis ihan totta.
Oon monessa PKssa ollut ja eripulilla suomea. Niin etelässä kuin lännessä jne.

ja eipä siellä niitä "virikelapsia" montakaan ole mun eteen tullut.
Ja yleensä jos on niin on aika painavat syytkin ollut.
Eli kaikki "kiireelliset" menee edelle.

on vaan hassua kun monet perheet tuo niin viimetippaan hakemuksen ja valittaa kun ei saa paikkaa sieltä mistä haluaa.

Se on kyllä jo sairasta että jos lapset joutuu eri paikkoihin. Mutta siitä on turha syyttää "virike lapsia" niillä paikoilla olisi jo joku toinen jos ei hän.
Eli ajoissa liikkeelle ja jos ei toimi niinku pitäis niin sitten etsitään muusta syyllinen kun "virikelapsista"
 
Netskuli:
Joskus vuosia sitten, aikaa ennen ulkomaille muuttoa ja lapsia, olin parissa päiväkodissa töissä. Ystäväpiirissä on lastentarhanopettajia ja päiväkodin johtaja, ja näistä asioista ollaan juteltu aika ajoin heidän kanssaan.
 
ateisti
Minä, ateistivanhempien lapsi, kävin lapsena seurakunnan kerhossa ja tykkäsin siitä kovasti. :) Ei tuollaiset evlut.-kerhot oo mitään aivopesua. Mä ainakin kuuntelin niitä Raamatun tarinoita samoin kuin satuja, eikä ruokarukous minusta vieläkään ole mitenkään negatiivinen juttu. Ihan hyvä vaan hiljentyä ja rauhoittua ennen ruokailua. Itse siis olisin valmis laittamaan lapseni seurakunnan kerhoon. Tosin se tuntuu tietysti vähän pöljältä, kun en kuitenkaan itse ole uskossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ateisti:

Meilläkin hiljennytään ja rauhoitutaan ennen ruokailua, mutta miksi siihen tarvittaisiin rukous? :snotty: Meillä, kuten päiväkodissakin, on ruokaloru =)

Aivopesuahan kerhot eivät ole, mutta silti haluan että minä ja mieheni (sekä joissain tapauksissa myös isovanhemmat) olemme ne, jotka kertovat lapsille uskonasioista, perheemme eri vakaumukset huomioon ottaen.
 
Yhteistyössä