kengistä kysymys

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Meillä on Ecco kävelykengät, nauhalliset joissa vähän vartta ja hylkivät vettä ja likaa. Eli sellaiset ensiaskel-kengiksi sopivat, tukevat hyvin pikku jalkoja jotka oppivat vasta muutama viikko sitten kävelemään :heart:
Lisäksi kumisaappaat. Niillä ajattelin että pärjätään syksy. Ja jos ei pärjätä niin sitten mennään kauppaan ostoksille. Varastoon en muuta ole kuitenkaan ostanut, poika nyt vähän yli vuoden vanha ja jalka kasvanut muutaman kuukauden sisään kaksi numeroa joten vaikea arvioida mikä koko menee taas parin kuukauden päästä. Luulisin että vähän kasvu tasaantuu, mutta 99,9% varmasti eivät nämä kengät mene enää keväällä.
 
Meil noi kengät on kangaroosin lenkkarit, kuoman talvikengät ja kumppareita on itse asiassa kahdetkin, toiset vuorella ja toiset ilman (vuorelliset saattaa jäädä kyllä pian jo pieniksi).

Mutta pitäiskö mun jonkunlaiset välikengätkin vielä ostaa? Tarkotus on talvella ostaa sitten jotkut toiset talvikengät jotka pitäis myös vettä. Joulun jälkeen oli tarkotus ne ostaa kun menee sitten päiväkotiin. Ei osaa vielä ostaa sopivia.

Mut siis pärjäiskö noilla sinne jouluun?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Valaja:
Kyllä meillä mennään kesä- tai talvikengillä ja kumpparit lisäksi. En ala enää syys/kevätkenkiä hankkimaa noille, kun ilmankin pärjää.

Joo.. no eiköhän mekin sitten pärjätä. ei raaskis hirveitä summia pistää kenkiin mitkä on todennäköisesti keväällä jo pienet.
 
Mä kans kenkien kattelu puuhissa. Nyt menossa nuo sivut, kun vaan kaupasta löytys ni sais kokeilla ettei tarttis arpoa kokoa http://www.brandos.fi/lasten-kengat-38/
vähän vaan mietityttää et mitkä, kun haluan et on hyvät ja tukevat (hintakin näyttäisi sitten olevan aika kova :/ ) Pienen lapsen jalka kuitenkin kasvaa hurjaa vauhtia, mut ei viitti niitä pilata huonoilla kengillä. Mut jotkut korkeampi vartiset ja lämpimät talveksi ja nyt syssylle pitäis ostaa jotkut kävelykengät entiset on jäämässä just pieniksi.
 
Ihan perus kävelykenkiä ei siis ole ?, ne olis kyllä hyvät jalankin kannalta, kun eipä nuo kumpparit+lenkkarit oikein tukea anna
syksyksi ostaisin kosteussuojatut
 

Yhteistyössä