Kenellä asuntolainaa 200 000€ tai enemmän, paljonko tulot ja menot

"vieras"
Tuo asumiseen kuluvien menojen prosenttuaalinen osuus kokonaistuloihin nähden oli hyödyllinen luku. Kiitos! :flower: Lyhennyssummaa laskiessamme huomioimme tuon korkojen alhaisuuden ja laskimme erien suuruuden käyttämällä korkeampaa prosenttia. Katsoimme siis pankin laskurilla paljonko tulee kuukausittainen lyhennyserä olemaan tuolle tarvitsemallemme summalle 25 vuoden laina-ajalla koron ollessa tämän hetkistä jonkin verran korkeampi. Summa oli sitä luokkaa minkä verran haluamme kuukaudessa lainaa lyhentää ja arvioimme tämän hetkisten tietojen pohjalta realistiseksi toteuttaa. Vielä tarvitsee laskea jääkö rahaa myös säästöön pahan päivän varalle, sillä emme alua elää kädestä suuhun seuraavaa 25 vuotta. Mikäli tulot ei sitten riitäkään, niin lainasummaa on pakko saada pienemmäksi. Säästöjä on, mutta ei kovin merkittävästi.
Pari vuotta sitten saatettiin hövelisti sanoa, että maksimissaan puolet nettotuloista saa kulua asumiseen (= laina, korko, kaikki muut asumisen kulut). Ohjetta näkee vieläkin jonkin verran. Puolet netoista asumiseen on kuitenkin jo todella korkea summa ja ylittää riskirajan eli siinä ei hirveästi varaa jä yllätyksiin. Turvallinen raja jää alle 40 prosentin ja on yksi parhaista ohjenuorista sopivan lainan määrittämiseen. Poikkeuksen tässä tietysti tekee esim. tilanne, jossa nettotulot ovat poikkeuksellisen korkeat ja käteen saattaa jäädä vaikka viisi tonnia asumiskulujen jälkeenkin :)
 
"mää"
Mikä on kunnon työpaikka? Olen matalapalkka-alalla ja työllisyystilanne on tällä suunnalla heikko, joten otan mielelläni vastaan muutakin mielekästä työtä. Kokopäivätyö kuitenkin olisi kyseessä.

Tiedän perheen, jossa yhden yhmisen tuloilla maksetaan vastaavan kokoista lainaa ja lapsia on enemmän kuin meillä, joten ihan mahdoton tuo tilanne ei ole. Heillä kuitenkaan ei käsittääkseni jää pahan päivän varalle säästöön vaan kaikki ns. ylimääräinen menee harvemmin tupsahtaviin laskuihin ja ehkä joskus johonkin pieneen hemmotteluun. Nälkää he eivät kuitenkaan näe ja lapset on hyvin puettuja. Heidän tulojansa en tosin tarkkaan tiedä, mutta selviytyvät kuitenkin.
Sähän olet selvästi jo oman kantasi tehnyt, sun mielestä se onnistuu, niin miksi vielä kyselet. Jos kysyy mielipidettä niin pitäisi myös valmistauta siihen ettei kaikki ole samaa mieltä.
 
"mie"
Jäin miettimään vain tuota, että haluaisitte maksaa lainaa 1000e/kk:ssa. Tuon logiikan mukaan maksaisitte reilun 200000e:n lainaa takaisin 30 vuotta (jos lasketaan 4%:n korolla). (Osuuspankilla on hyvä lainalaskuri, jota kannattaa kokeilla.)
 
stressitön asuja
bruttotulot meidän taloudessa (2henk) yli 6500, 64m2 asunto, ei lapsia, 2 autoa, velkaa yht. alle 100 000 ja laina maksettu toivottavasti nopeasti pois. Rahaa jää hyvin matkoihin ja harrastuksiin.

Vastaavasti 33v työkaveri: asuu ja maksaa lainaa yksin (vanhemmat auttavat taloudellisesti joskus=syöttää), asuu vähän isommassa (uudessa asunnossa), tulot pienemmät kuin minulla ja velkaa 240 000,-. Istuu paljon kotona.
 
Millipidetär
Meillä pian 210000e lainaa kun talo valmistuu ja nettotulot 4100e käteen kuussa yhteensä, 1 lapsi. Lainaa voidaan maksaa 1700e/kk ennenkuin tarvii alkaa jostain karsimaan. Tällä hetkellä kuitenkin alle 1000e/kk maksellaan. Me olemme 27-vuotiaita ja uraamme aloittelemme, tulot tulee tosta nousemaan ainakin toivottavasti :) tai sitten ei osata neuvotella.
 
GUARDIAN FINANCIAL SERVICE
Johtuen talouskriisistä, Guardian Financial Service on laatinut ohjelman auttaakseen vähemmän etuoikeus, taloudellisesti alensi, huono pienituloisimpien, työttömien ja pienyritysten omistajat etsivät pääomitukseen apua ja enemmän.

Guardian Financial Service tarjoaa tällä hetkellä Henkilöasiakkaat, Yritysasiakkaat, yhtiön ja ??henkilökohtaisten lainojen hyvin pieni etu, korko niinkin alhainen kuin 3% vuoden kuluessa ja 30 vuoden takaisinmaksu

kestoisia mihin tahansa päin maailmaa. Annamme lainoista vähimmäisalaan £ 5000,00 on enintään £ 500,000,000.00

Käy meille seuraavat tiedot jos kiinnostaa.

1) Koko nimi:
2) Maa:
3) Lainamäärä Needed:
4) Laina Kesto:
5) Puhelinnumero:
6) Ammatti:


Tarjoamme nopeita päätöksiä ja voi järjestää ehdollisen tarjouksen 48 tunnin kuluessa. Kaikki vastaukset olisi toimitettava yhtiömme Sähköpostit osoite: g.finance.service@live.co.uk Heti kun saamme tämän yksityiskohdan, sitten me käsittelemme lainan hyväksymistä.

Ystävällisin terveisin,
Alan Vincent
Guardian Financial Service
 
gghg
Paljonko teillä on tulot (netto vai brutto) käteen jää tällä hetkellä NOIN 3000€ (vähän alakanttiin ehkä)
Paljonko lyhennätte lainaa kuukaudessa? 1000€ (auto ja asunto)
Minkä kokoinen perhe teillä on? 1 lapsi tulossa
Paljonko menee rahaa ruokakauppaan ja muihin pakollisiin arkiostoksiin? hmm, vaikea sanoa. En oo koskaan laskenu:D
Paljonko menee rahaa vakuutuksiin? autoihin 350€/vuosi ja kotivakuutus 90€/vuosi+ vauvavakuutus n. 270€/vuosi
Montako autoa perheellänne on käytössä? 2
Koetteko elävänne kädestä suuhun vai taloudellisen elämänlaadun hyväksi?
 
"vieras"
Aika tiukoille meinaatte itsenne laittaa. Nyt korot ovat matalat, mutta varmasti tästä vielä nousevat. Me otimme muutama vuosi sitten 250 000 lainaa joka on meille ihan maksimi kun yhteenlasketut bruttotulot on vähän päälle 8000e/kk
 
"vieras"
Asuntolainaa noin 250000 euroa, yhteenlasketut bruttotulot vähintään vähän päälle 9000 e/kk silloin kun molemmat on töissä - nyt äiti on hoitovapaalla. Isä on töissä joten nyt bruttotulot kuussa 4000-10000 euroa, riippuen ihan provikoiden määrästä. Tällä hetkellä lyhennetään (lyhennys+korot) 1000 euroa kuussa, kun minä menen töihin niin 2000 e/kk.

Isompaankin asuntolainaan olisi ehkä varaa, mutta haluamme käyttää rahaa myös muuhun, erityisesti matkusteluun. Sen vuoksi meille riittää asumisessa sellainen "perusmukava" taso (=tällä hetkellä vähän yli 100 neliötä kolmelle hengelle), ei tarvitse olla kultaisia ovenkahvoja eikä marmorisia lattioita eikä ylenpaljon neliöitä =)
 
Soukaina Zair
Olen lukenut useita viittauksia Yahoo ja kärsinyt myös internetin lainoja ja ovat todenneet, että kaikki kertynyt mitään, koska minulla oli ollut huijatuksi tai evätty, mutta kaiken sen jälkeen menin läpi yritin yksi viittaus yahoo by Raymond Brooks noin DATE LAINAT ja ne osoittautuivat antaa minulle lainaa halusin koko ajan.Moraalinen minun Kyse on paitsi sinun ottaa heihin yhteyttä, mutta tiedämme myös että on olemassa Jumala taivaassa että atches meitä jopa syvimmässä meidän ongelmista, niin tärkeintä on yhteys edellä mainittu yrityksellesi ja tarina muuttuu myös.: Dateloanlenders2012@gmail.com

Soukaina Zair
 
"Silja"
meillä on nettotulot 7600 e/kk mutta tykätään miehen kanssa joskus viikon loppuisin vetää kokaiinia ihan rentoutumiseen ja ehkä sänky hommiakin parantamaan niin ei paljon jää käteen kun on kaks lasta jotka on tosi vaikeita
 
velallinen
meillä nettotulot nyt n. 4000-5000e/kk (riippuen kuinka paljon teen keikkatöitä hoitovapaallani), kun palaan töihin on yli 5500e/kk. Lainaa n. 250 000e (ei ongelmia saada lainaa pk-seudulla meillä ollut). perhe 2+2, ruokaan menee kk n. 400-500e, maksetaan lainaa pois 800e/kk, asumismenoihin keskimäärin kuukaudessa (sähkö,vesi, vakuutukset, jäte ym) 300-400e. Rahat riittää hyvin meidän tarpeisiin. Joka kuukausi laitetaan myös säästöön rahaa. Autoja yksi.
 
barrybrowninvestment@live.com
Hei,

Olen yksityinen lainanantaja valmis lainaamaan lainan korko on 2% vuonna määrä $ 10.000 1.000.000 euroa, laina tarjous, annan lainoja kaikille, jotka tarvitsevat lainaa. Minä lainat halpoja ja kohtuuhintaisia??. Olen sertifioitu ja lainanantajan tietueen. Sinun pitäisi minuun yhteyttä s-posti: barrybrowninvestment@live.com

Tämä tieto vaaditaan, jos olet kiinnostunut

Nimesi:
Puhelinnumero:
Maa | Osoite:
Lainan määrä:
Laina Kesto:

kiitos odotan kiireellisiä

Ystävällisin terveisin,

Mr.Barry Brown
 
"Vieras"
Meillä on miehen tulot brutto lähes 5000 e/kk mutta mun tulot olleet 500 / kk koska olen hoitovapaalla. Meillä
3 lasta ja aion olla kotona vielä muutaman vuoden. Lainaa on lyhennetty nyt n 5 v ja olen koko
ajan ollut kotona. Sitten kun siirryn takaisin töihin, ehkä lyhentäminen enemmänkin tai sitten emme. Iha. Alkuperäisen suunnitelman mukaan on lyhennetty koko ajan vaikka vain yhden tuloilla. Lainaa on nyt vähän alle 220 t. Lyhennämme 1300 e/kk, lisäksi vastike on reilu 300 e/kk ja on tosiaan pärjätty.

Mutta elämme säästeliäästi. Emme käy ulkomailla läheskään joka vuosi. Meillä vain yksi auto josta ei ole velkaa.en ole ostanut itselleni juurikaan vaatteita sinä aikana kun olen ollut kotona. En käy kampaajalla kuin ehkä
kerran vuodessa, harrastukset hyvin halpoja, en shoppaile huvikseni, puhun tosi vähän puhelimessa, käydään julkisella hammaslääk ja lääkärissä...

Lasten vaatteet osittain kirpputorilta, en ole kiinnostunut kilpavarustelusta lasten tarvikkeiden ja vaatteiden suhteen. En esim ole kiinnostunut täällä ilmiöksi nousseista kalliista meandi-kutsuilla käynneistä yms. Ei tilata lehtiä, esim hs on tosi kallis. Ei käydä juuri ollenkaan ulkona syömässä. Baarissa ei käydä.


Eli, on se mahdollista mutta vaatii säästäväistä asennetta.
 
mr clamson
Tarvitsetko lainaa yrityksen perustamiseen? Tarvitsetko lainan maksaa pois laskujaan? Tarjoamme tällä hetkellä kasvatus laina, Business laina, asuntolaina, maatalouden laina, henkilökohtainen laina, auto laina jne. Jos tarvitset lainaa ilmoittaa kiinnostuksesi jotta voimme lähettää lisätietoja sinulle.

Ota yhteyttä sähköpostitse clamsinloan@gmail.com
 
Dr Purva Sharegistry
Do you need a loan to consolidate your debt? Are you in need of a loan
to finance or expand your business? or for car purchase, buying a
house and other personal loans ETC we give long term loan for five to
fifty years maximum with 3% interest. You are 100% Guaranteed.
contact us via email address: urgentloan22@gmail.com
BORROWERS APPLICATION DETAILS:
Full Name:________________________
Country:_________________________
State:__________________________
Sex:____________________________
Date of Birth:______________________
Home Address:______________________
Amount Needed:______________________
Loan Duration:_______________________
Cell Phone:_________________________
Monthly income:____________________
Purpose for Loan:___________________
Occupation:_________________________
 
"maria"
Meillä yhteensä 170 000, jaettuna kahteen omaan erisuuruiseen lainaan. Bruttotulot yhteensä reilu 6000. Kaksi autoa ja kaksi lasta. Pärjtään, mutta ei yhtään liikaa ole esim. lomareissuihin tms.
 

Yhteistyössä