Kenellä yritysvaihe kestänyt kauan, miten jaksoitte olla positiivisia?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "tiinamaria"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

"tiinamaria"

Vieras
Yritystä ei ole kylläkään takana vasta kuin 1,5 vuotta (esikoinen haaveissa) mutta silti on tuntunut jo ainakin yli puoli vuotta ettei tästä mitään tule ja pitäisikö jo unohtaa. Harmittaa kun olen niin kateellinen (itken salaa ja esitän olevani onnellinen) kun tutut ympärillä tulevat raskaaksi niin helposti. Nyt jo kahdelle sellaiselle tutulle syntynyt vauva jotka ovat aloittaneet yrityksen meidän jälkeen. Toinen näistä vielä sanoi muutama vuosi sitten ettei halua lasta vielä pitkään aikaan, ehkä joskus tulevaisuudessa. Keskustelu jäänyt hyvin mieleen, koska itsellä oli aivan mieletön vauva kuume jo silloin mutta mies ei ollut valmis. Miten sitä saisi taottua päähän, ettei todellakaan ole minulta pois kun toiset saavat lapsia. Tänään taas yksi kaverini ilmoitti olevansa raskaana (niin ja toisella yrityskerralla tärppäsi). Tietysti sanoin onneksi olkoon fraassit ja kyselin vointia hymyssä suin. Mutta kunhan pääsin pois muiden näköetäisyydeltä tuli itku ja toivottomuus. Miksi ei ikinä me.

Aika lapsettomuustutkimuksiin olisi ensikuussa mutta mies alkanut puhumaan ettei halua tietää jos vaikka vika löytyisikin hänestä. Hänen mielestään on luonnotonta hoitaa lapsettomuutta lääkkeillä tai vastaavilla ja on sitä mieltä että on parempi olla tietämättä mistä lapsettomuus johtuu. Yhdessä olemme olleet 8 vuotta ja nyt mietin miten voin jatkaa jos tiedän ettemme lapsia tule saamaan. Toisaalta tuntuu etten lapsia halua kenenkään muunkaan kanssa.

Miten siis te joilla kesti pidempään tämä yritysvaihe jaksoitte tsempata itseänne ja suhtautua aidon iloisesti muiden "hyviin uutisiin"? Millä tuon miehen saisi houkuteltua tutkimuksiin vai annanko vain olla?
 
Meillä tärppäsi 2 vuoden yrittämisen jälkeen ensimmäisessä kierrossa sen jälkeen, kun olin heittänyt mielessäni pyyhkeen kehiin, päättänyt keskittyä uraani ja omaan kuntoiluuni. Eli naisen kroppa on välillä ihmeellinen. Meillä lapset ovat tulleet silloin, kun ne on suotu, mitä enemmän olen tahtonut, sen vähemmän olen saanut.
 
Noh: Miten onnistuit heittämään pyyhkeen kehään? Olen koittanut kehitellä uusia harrastuksia ja suunnitella unelma matkoja yms. mutta ei vaan onnistu. Itsellä ainakin niin kovat ovulaatio ja menkkakivut, että kierrossa vain noin 6 päivää jolloin alavatsa ei olisi tärinä arka. Kivut alkoivat kun lopetin e-pillereiden syömisen ja jotenkin en osaa unohtaa asiaa kun urheilu harrastuksista on pitänyt luopua melkein kokonaan kun kipu on suurimmanosan ajasta sietämätöntä. Olen ainakin oppinut kävelemään rauhallisesti koska vähän kovempikin kävelyvauhti lyö kipua alavatsalle niin useana päivänä.
 
meillä kesti noin vuoden ennen kuin plussattiin. syynä tähän mulla todettu kilpirauhasen vajaatoiminta. heti kun arvot saatiin kohdalleen, tuli positiivinen tulos :)
 
[QUOTE="aloittaja";24168614]Noh: Miten onnistuit heittämään pyyhkeen kehään? Olen koittanut kehitellä uusia harrastuksia ja suunnitella unelma matkoja yms. mutta ei vaan onnistu. Itsellä ainakin niin kovat ovulaatio ja menkkakivut, että kierrossa vain noin 6 päivää jolloin alavatsa ei olisi tärinä arka. Kivut alkoivat kun lopetin e-pillereiden syömisen ja jotenkin en osaa unohtaa asiaa kun urheilu harrastuksista on pitänyt luopua melkein kokonaan kun kipu on suurimmanosan ajasta sietämätöntä. Olen ainakin oppinut kävelemään rauhallisesti koska vähän kovempikin kävelyvauhti lyö kipua alavatsalle niin useana päivänä.[/QUOTE]

onko sulla tutkittu endometrioosin mahdollisuutta, kivut viittaisivat siihen??
 
Ei ole tutkittu endometrioosia tarkemmin ultrassa ei ainakaan näkynyt mitään poikkeavaa (tosin ei kuulemma välttämättä näy ultraäänellä). Tarkoitus oli perehtyä tähän asiaan naistenklinikalla ensikuussa mutta en nyt tiedä voinko yksin mennä jos mies ei halua lapsettomuustutkimuksia. Aika on varattu (lähete kirjoitettu) lapsettomuuspolille kummankin nimellä.
 
Me ootettiin reilu 5v. Ei siinä se ekat 1,5v tuntunu missään. En kai mä sitten ole sellanen "mulle heti nyt kun mä haluun"-tyyppi. Joka kasaa elämänsä sen lapsenteon ympärille. Oltiin jo totuteltu ajatukseen että meille ei sitten lasta tule ja suunniteltu elämää eteenpäin kun eräs aamu sitten...En tiedä oisko tutkimukset auttaneet koska silti luomuna onnistui vaikka se aikaa ottikin.
 
Miedän 3-v yritys palkittiin hääpäivää edeltävänä päivänä positiivisella tuloksella. Tulos nyt 9kk ja häärää tossa lattialla. :D
Vastaisin että ei me aina oltukaan positiivisia ollenkaan, kyllä se epätoivo ja itku oli usein mukana pelissä. Oltiin saatu aika jo IVF:lle kun, tarkasti ovistikkujen myötä, tärppäs jostain ihme syystä. Ei tarvitse olla reipas ja positiivinen, antaa itkujen ja pimeiden aikojen tulla ja olla. Eihän sitä oo kuin ihminen. Luulin ettei minusta koskaan tule äitiä, ja tässä sitä nyt ollaan. Tämän tällaisen hässäkän läpikäyneenä tiedän, että se 1,5v on jo pitkä aika eikä siihen auta sanat. Siihen auttaa vauva eikä mikään muu. Toivon todellakin että teilläkin käy yhtä hyvin kuin meillä. Hirmu paljon tsemppiä, itkekää itkut ja käykä siellä epätoivon partaalla. Se kuuluu asiaan.
 
[QUOTE="vieras";24168632]Me luovutettiin 2,5 vuoden ja yhden keskenmenon jälkeen ja pistettiin suunnitelmat uusiksi, tulinkin sitten vahingossa raskaaksi.[/QUOTE]

Ja siis tää raskaus on jatkunut nyt 35 viikkoa... Eli kai meille nyt vihdoin on vauva tulossa. :D
 
Minua auttoi siinä pahimmassa ahdistuksessa se, että annoin aidosti itselleni luvan tunteilleni. Tämä tarkoitti sitä, että annoin jokaisen raskausuutisen viedä itsessäni läpi koko se tunneskaala, pettymys, viha, suru, ahdistus, epätoivo. Jossain vaiheessa olo alkoi hieman helpottua ja aloin puhumaan myös lähimmäisilleni tästä vaikeasta asiasta. Sekin helpotti vaikka aina ennen halusin vain olla hiljaa. Ja sen haluan sanoa, että vaikka kaikki sanoisi ettei se toisen lapsi ole itseltäni pois, annoin itselleni luvan tuntea niin kuin se olisi minulta pois ja olo helpotti. Lapsettomana on niin vaikeiden tunteiden kanssa tekemisissä etten lopuksi enää jaksanut ajatella vain muita. Sain olla turhautunut ja vihainen ja mielettömän hyvästä syystä, lapsettomuudesta!
 

Yhteistyössä