Kellään samanlaista tilannetta?

Periaatteessa kaikki hyvin omassa suhteessa ja ulkopuolellekin varmasti toimiva ja rakastuneen näköinen pari ollaan. Mutta silti tuntuu että jatkuvasti on sellainen olo että tässäkö tämä nyt oli. Olen pari kertaa ihastunut toisiin miehiin ja miettinyt monesti millaista elämä olisi jos olisin vapaa tavoittelemaan ihastustani. Silti kun rupean tosissani ajattelemaan elämää ilman miestäni niin ajatuksena se tuntuu kuitenkin aivan kamalalle.
Onko muita samanlaisia olemassa vai olenko tosi omituinen?

 

Enpä usko että olet omituinen.

Mulla itselläni on aika ailahtelevaiset tunteet ja pikkuhiljaa hyväksyn ettei niitä aina voi kontrolloida.

Sitä vaan pitää harkita ja päättää mitä haluaa tavoitella, ja toimia sen mukaan.
Älä ole liian ankara itsellesi :hug:

 

Mulla oli täsmälleen samanlainen olo kuin sulla reilu vuos sitten. Oltiin seurusteltu reilut kolme vuotta, just muutettu virallisestikin yhteen eikä periaatteessa mitään vikaa suhteessa, mutta ihastuksia alkoi tulla aika paljonkin ja kyllästymisen tunnetta toiseen. Loppujenlopuksi tunne tuli niin vahvaksi, että suhdekin alkoi mennä huonommin ja 3,5 yhdessäolon jälkeen sitten erottiin. Mies ois halunnu vielä yrittää mutta mä en.

Et siis ole omituinen Aika näyttää meneekö tuo ohi vai ei.

 

En voi noin vain lähteä kun naimisissa ollaan ja lapsia on. Siksipä mietinkin tässä että onko tämä nyt oikeasti tässä loppuiäksi, vaikka kamalalta kuulostaakin.

 

onko nyt taas niitä tapauksia,kun vähä tylsää,joten ihastutaas johonki toiseen ja lähetään lätkiin??ei pahalla,mutta mun mielestä tuo on aika lapsellista.mutta onneksi mun ei enää tarvi kestää mitään oikukasta naista,yksi jo satuttanu ihan tarpeeksi..

 

Kuun poika, sanoinhan juuri että en voi lähteä. Kunhan mietin itsekseni näitä asioita. En ole lähdöstä puhunut.

 

et niin.ite aika jyrkkä noissa asioissa,ku ei ollu yhtää kivaa selitellä lapselle että missä äiti on ja ite petyin aika pahasti,mutta yritä tehdä paras mahdollinen ratkaisu,muuta en osaa kyllä sanoa.

 

oi,kiitos..oot kyllä fiksu ihminen kun toisia nimittelet hulluksi,onhan se hyvä kun kerran on varaa nimitellä

 

Mitähän piristystä suhteeseen voisin keksiä kun kuitenkin rakastan miestäni, tuntuu vaan välillä että jotain puuttuu?
En kai oikeasti ole ainoa nainen joka ihastuu satunnaisesti muun kuin oman miehen ulkonäköön?

 

Mitähän piristystä suhteeseen voisin keksiä kun kuitenkin rakastan miestäni, tuntuu vaan välillä että jotain puuttuu?
En kai oikeasti ole ainoa nainen joka ihastuu satunnaisesti muun kuin oman miehen ulkonäköön?

 

Periaatteessa kaikki hyvin omassa suhteessa ja ulkopuolellekin varmasti toimiva ja rakastuneen näköinen pari ollaan. Mutta silti tuntuu että jatkuvasti on sellainen olo että tässäkö tämä nyt oli. Olen pari kertaa ihastunut toisiin miehiin ja miettinyt monesti millaista elämä olisi jos olisin vapaa tavoittelemaan ihastustani. Silti kun rupean tosissani ajattelemaan elämää ilman miestäni niin ajatuksena se tuntuu kuitenkin aivan kamalalle.
Onko muita samanlaisia olemassa vai olenko tosi omituinen?

Ihastunut toisiin miehiin. Tässäkö tämä nyt oli. Vapaa.

Parisuhde nykyisen miehesi kanssa ei ole sinua varten. Älä loukkaa miestäsi enempää, huora. Mene tuulettumaan.

 

Mitähän piristystä suhteeseen voisin keksiä kun kuitenkin rakastan miestäni, tuntuu vaan välillä että jotain puuttuu?
En kai oikeasti ole ainoa nainen joka ihastuu satunnaisesti muun kuin oman miehen ulkonäköön?

kato pornoa? niin ne miehetkin tekee.

 

En kai oikeasti ole ainoa nainen joka ihastuu satunnaisesti muun kuin oman miehen ulkonäköön?

Mä en oikein tajua tätä aloitusta varmaan oikeaoppisesti. Olet siis ihastunut jonkun ihmisen ulkonäköön? Mutta et ole lähdössä mihinkään. Eiköhän asia silloin kunnossa. Katselee miehetkin varmaan kauniita nuoria naisia, ilman että sitä pidetään huonona asiana, pikemminkin olisi epänormaalia, jos eivät katsoisi.
Ainakin jotkut miehet kovasti korostavat näin.
Ihastutko siis ulkonäköön pelkästään, vai muutenkin.

Ja ihan 100% prosenttiseksi provoksi luulen tätäkin, kunnes toisin todistetaan. Koska tämä on niin kliseinen siis. Ja vielä tuo että onko muilla samanlaista...jne Kai se nyt yleistä on, mutta kaikilla ei kyllä tuollaisia ajatuksia.
Vaikka sanottiinhan tuossa myöhemmin, että rakastaa miestään. Ei sitä ekassa viestissä oikein esille tullut.
En halua haukkua ketään tällä viestillä, enkä väheksyä
Onko ap elämäsi tyhjää, onko sinulla mitään omia juttua toisin sanoen.

 

Vähän on vaikea kirjoittaa selvemmin ajatuksia kun ne on ihan sekaisin. Toisaalta rakastan miestäni ja elämä ilman häntä kuulostaa kamalalta ajatukselta. Mutta toisaalta tuntuu että jotain puuttuu, tulee väkisinkin välillä tunne että rakastanko sittenkään tarpeeksi jotta voin loppuelämäni hänelle antaa.

 

Mitähän piristystä suhteeseen voisin keksiä kun kuitenkin rakastan miestäni, tuntuu vaan välillä että jotain puuttuu?
En kai oikeasti ole ainoa nainen joka ihastuu satunnaisesti muun kuin oman miehen ulkonäköön?

kato pornoa? niin ne miehetkin tekee.

Juu tämäkin on nähty ja koettu.

 

että rakastanko sittenkään tarpeeksi jotta voin loppuelämäni hänelle antaa.

ei kai sitä loppuelämää kannata lähteä ratkomaan mitenkään etukäteen. Ei se tee sinusta eikä kenestäkään muustakaan huonompaa ihmistä, jos ei voi loppueläämäänsä toiselle "antaa".
Mistä sen tietää, vaikka mies ehtisi aikaisemmin tehdä jotain muita ratkaisuja. Vaikka luulemme, että tunnemme varmasti oman tohvelisankarimme, niin tosiasia on, että mistään ei voi tietää mitä on tulossa.

Kaikki on jatkuvassa muutoksessa, vaikka päälle päin on liikkumaton vesi.

Tuskin asiat paranevat sillä, että lähtee jotenkin "kokeilumielessä" harrastamaan vähän sitä sun tätä vähän sinne ja tänne. Vaikka mistäpä minä tiedän... Kuitenkin, jos olet rakastunut siihen omaasi, niin onhan sekin jo paljon ja kertoo varmaan omalta osaltaan mikä olisi viisasta...

 

että rakastanko sittenkään tarpeeksi jotta voin loppuelämäni hänelle antaa.

ei kai sitä loppuelämää kannata lähteä ratkomaan mitenkään etukäteen. Ei se tee sinusta eikä kenestäkään muustakaan huonompaa ihmistä, jos ei voi loppueläämäänsä toiselle "antaa".
Mistä sen tietää, vaikka mies ehtisi aikaisemmin tehdä jotain muita ratkaisuja. Vaikka luulemme, että tunnemme varmasti oman tohvelisankarimme, niin tosiasia on, että mistään ei voi tietää mitä on tulossa.

Kaikki on jatkuvassa muutoksessa, vaikka päälle päin on liikkumaton vesi.

Tuskin asiat paranevat sillä, että lähtee jotenkin "kokeilumielessä" harrastamaan vähän sitä sun tätä vähän sinne ja tänne. Vaikka mistäpä minä tiedän... Kuitenkin, jos olet rakastunut siihen omaasi, niin onhan sekin jo paljon ja kertoo varmaan omalta osaltaan mikä olisi viisasta...

Kiitos! Tuo oli hyvin sanottu. Ehkäpä tämä tästä. On suhteessa kuitenkin niin paljon hyvää etten lähde kaikkea rikkomaan pelkän oman epävarmuuteni vuoksi.

 

no et lähde, et tietenkään lähde...
huomio - fantasiat on fantasioita - kai niiitä nyt jokaisella on jossain vaiheessa alkaen teinien idolit, se vaan kuuluu ihmisluontoon, ja tsemppiä.

 

Mä tiedän tasan tarkkaan mistä puhut! mä oon ollu mun miehen kanssa nyt viis vuotta. Me ollaan luonteeltamme aika erilaisia ja alku oli muutenkin vähä vaikee. Ekat vuodet meni silleen, että alkuihastuksen jälkeen mulle tuli aina sellasia epäilysjaksoja. JUURI tuo, että tässäkö tää on, haluanko mä tätä todella. Jne. Ja siihen sitten kun tuli pari kertaa joku mukava tyyppi, joka oli enemmän mun luonteinen. Ja saatoin silleen ihastua tähän, vaikkei koskaan mitään tapahtunutkaan. mutta ihastunut olin pariinkin kertaan toiseen, mikä tietty lisäsi epävarmuutta. Kerroin miehelle näistä tunetista ja totta kai se ahdistu ja pelkäs että mä jätän sen, mutta mä oon sellanen etten voi olla sanomatta asioista. Mutta sitte taas toisaalta tiesin jossain sisimmässäni, että en vois olla ilman mun miestä. No, sitten tuli tosi iso kriisi, tapahtu kaikkea, en nyt ala sen tarkemmin selittää. Silloin puhuttiin erosta jo ihan tosissaan. Ei olla mitään uskovaisia tms, mutta jäkeenpäin on selvinnt, että molemmat oli oikein rukoillut että jotain ratkasevaa voisi tapahtua. Että kaikki menis niinkuin kuuluu. Ja kuinka ollakaan, mä huomasin olevani raskaana... Siinä piti sitten ihan loppuun asti miettiä ja tehdä päätös, mitä haluaa. Ja mä tein. Päätin, että mä haluan olla mun miehen kanssa, koska rakastan sitä kuitenkin ja haluan tämän tulevan perheen olevan kasassa. Nyt meillä on vuoden ikänen lapsi ja kaikki paremmin ku koskaan. Mulla ei ole enää tullut niitä epävarmoja oloja, nyt tiedän, että näin kaiken piti mennä. Se vaan vaati sen, että piti päättää. Ja piti lopettaa se haikailu jonkun muun ja menetetyn perään, keskittyä siihen omaan mieheen ja parisuhteeseen ja tehdä sen eteen töitä. olen nyt onnellisempi kuin koskaan. kerroin tämän, jos tästä ehkä olis sulle apua.

 

Elamassa tulee vastaan risteyksia jolloin asioita on mietittava ja on ihan tervettakin kyseenalaistaa "itsestaanselvyyksia" jotta niita on mahdollista arvostaa.
Ehkapa sinulla/teilla on menossa tai tulossa jotain muutoksia... toihin palaaminen/tyopaikan vaihto/muutto jne? Tai melkein tiedostamatta kaipaat jotain? Enka tarkoita talla vapautta tai uutta miesta vaan jotain muuta... vaikka parempaa koulutusta tai mita vaan.
Sinulla on epavarmuutta mutta sen syy ei ehka olekaan parisuhteessa. Yritat tyostaa ajatuksiasi ja toiveitasi sen kautta. Saitkohan selvaa mita ajan takaa?
Kaiken kaikkiaan, minusta tilanteesi kuulostaa hyvalta mahdollisuudelta omaan ja sita kautta myos parisuhteen kasvuun.

Ala lotkauta korvaasi noille joillekin naisenkipeille luusereille jotka humalassa huutelee taalla.

 

Mietipä ap teidän yhteistä alkua...ensimmäisiä päiviä/kuukausia kun tutustuitte ja aloitte tapailemaan. Minä sain tuosta todella paljon voimia suhteeseen ja uutta näkökulmaa mieheeni. Jotenkin se vaan pääsee unohtumaan minkälaisena näin hänet silloin alussa ja kuinka rakastunut olinkaan. Mitä oli ne asiat miksi niin rakastin häntä?! Itselläni tuli ihan pakahtunut olo rintaan kun mietin noita asioita suhteemme alkuaikoja. Vaikka se puoliso olis muuttunut vuosien saatossa, silti ne yhteiset muistot ja ajatukset ei muutu mihinkään.