Hei! Ajattelin kertoa oman tarinani tänne, miten olen kamppaillut omien keloidiarpien kanssa. Otin lävistykset korviini (perus korvislävärit, kaks molempiin korviin) vuoden 2013 talvella. 1,5 vuotta meni niin, ettei minkäänlaisia oireita ja korvareiät paranivat hyvin. Sitten alkoikin tapahtua: vasempaan korvaan oli Turkin reissun jälkeen ilmestynyt herneen kokoinen kohouma. Kävin sitä näyttämässä yksityisellä lääkärillä Joensuussa, totesi vain, että "rasvapatti, koita puristaa tyhjäksi". No, annoin asian olla ja koitin puristella tuloksetta jotakin sieltä ulos.
Pikkuhiljaa alko kasvamaan oikeassakin korvassa patteja, molemmissa korvarei'issä, tosin pienempinä kuin vasemmassa. Vuoden päästä (2015 syksyllä) "rasvapatti-lausunnosta" oli sitten keloidit kasvaneet selkeästi. Menin Joensuussa sitten ihotautien polille, missä totesivat että "keloidit" ja alkoivat hoitaa kortisoni-injektioin ja jäädytyshoidoilla. Kävin seitsemän kertaa, kerran kuussa näissä hoidoissa, ja keloidit senkun jatkoivat kasvamistaan.
Nyt, keväällä 2016 keloidi vasemmassa korvassa oli mitoiltaan 3cm x 2cm x 2 cm, eli aikamoinen kosmeettinen haitta. Mutta nyt on alkanut tapahtumaan! Sain lähetteen Kotkan keskussairaalaan, sillä asun kesän kotipaikkakunnallani Kouvolassa. Siellä aloitettiin "lämpöhoito".
Keloidit puudutettiin puudutusaineella ja keloideihin laitettiin sähköä. Jonkinlainen sähkökoje niillä siellä oli, mistä lähti sitten piuha ja piuhan päässä iso neula, mikä työnnettiin keloidin sisään. Siinä sitten muutaman kerran sähkötti per keloidi, kuulosti siltä kuin hius palaisi, armoton rätinä.

Ei kuitenkaan tuntunut millekään, kun oli puudutus.

Nyt, viikko hoidosta, keloidi on pienentynyt kolmasosaan aiemmasta! Juju on siinä, että sähkötetty keloidi tummuu ja muuttuu rusinan näköiseksi ja lopulta tumma osa putoaa pois. Innoissani odotan tätä putoamista, sillä tästä vaivasta on kärsitty niiiiin pitkään! Ja perus poliklinikkakäynnin hinnalla tän hoidon saa. 2-4 hoitokertaa ja keloidi on poissa. Eikä niiden kokemusten perusteella ollut kasvanu kellekään hoidettavalle takaisin.
Oi onni ja autuus! Kumpa vaan näistä tuloksista kerrottaisiin myös muihin sairaanhoitopiireihin, että saisivat kaikki apua keloideihinsa!