Onneks täällä ei sentään ollut kuin yksi typerä kommentti noista raha-asioista (sekin tietty liikaa).
Helppo puhua asioista järjellä, kun tiedän miten vaikeeta tää sulle on. Mutta silti. Tuo pieni ja reipas poika on ollut nyt puoli vuotta hoidossa. Hän ei ole siihen täysin sopeutunut, mutta hyvin kuitenkin. Hän tykkää olla enemmän kotona, mutta kukapa ei tykkäisi. Olis aika kamalaakin jos lapsi viihtyis paremmin hoidossa kuin kotona.
Jos nyt jäisit kotiin ja ottaisit pojan kotihoitoon, niin se olisi pienen mielelle vähintään hämmentävää. Ja kun taas puolen vuoden päästä olisi kuitenkin hoitorumba uudelleen edessä, niin se olisi enemmän kuin hämmentävää.
Okei, kuten itsekin sanoit: noin pienen paikka olisi kotona. Mutta kun kerran siihen ei ollut mahdollisuutta, niin nyt pienen parasta on olla päivät hoidossa ja vapaa-ajat perheensä parissa. Oikeastaan ainoa, mitä sä voit harkita, on kysyä töistä voisitko tehdä lyhennettyä työviikkoa. En tiedä onnistuuko se, mutta ainakin voit kysyä. Se olis kompromissi. Poika jatkais hoidossa ja sä saisit olla enemmän pojan kanssa.
Meillä ei esikoinen koskaan sopeutunut päiväkotiin. Vuosi toisensa perään jouduin selittämään miten mun on pakko käydä töissä. Ja aina poika harmitteli niitä kavereitaan jotka sai olla kotona (äideillä oli myös pienempiä lapsia tai olivat perhepäivähoitajia). Kyllä se satutti, ihan loppuun asti. Niinpä olin erittäin onnellinen tehdessäni niinkin radikaalin ratkaisun että otin pojan kotiin kesken eskarivuoden (kun siis itse jouduin saikulle raskauteni kanssa).
Pointtina vaan se, että välttämättä teidänkään pikkuinen ei koskaan sopeudu hoitoon. Hän saattaa olla samanlainen kuin esikoisemme ja toivoa aina ettet menisi töihin. Että olisitte yhdessä kotona. Ei se lopu kuin seinään kun poika täyttää 3 vuotta. Eikä se eroahdistus välttämättä lopu. Teiltä kummaltakaan.
Siksi ihan oikeasti ainoa järkevä vaihtoehto on koittaa systemaattisesti alkaa hyväksymään tämä tilanne. Sinä olet töissä, poika on hoidossa. Sinä rakastat poikaasi, poika rakastaa sua. Ja yhdessä te nautitte kaikista yhteisistä hetkistänne ja satsaatte niihin

.
Susta saattaa tuntua että tuo puoli vuotta, jonka poika on ollut hoidossa, on ollut pitkä kuin nälkävuosi. Voin kuitenkin kertoa että tuo aika on mennyt sangen nopeasti. Vielä nopeammin aika menisi jos nyt irtisanoutuisit ja jäisit pojan kanssa kotiin. Puoli vuotta on NIIN lyhyt aika, oikeesti. Eri asia olis, jos jäisit pidemmäksi aikaa kotiin. Vaikka siihen asti että poika täyttää neljä, tai viisi. Sitten et kyllä saisi enää tukiakaan. Ja poika saattaisi kaivata enemmän virikkeitä kuin mitä kotiympäristö tarjoaa.
Parasta mitä sä voit nyt sille hurmaavalle pikkumiehelle tarjota, on onnellinen työssäkäyvä äiti, jolle perhe ja sen hyvinvointi on tärkeintä. Eli käyt hyvällä omallatunnolla töissä, poika viihtyy sen ajan hyvässä hoidossa ja työpäivän jälkeen vietätte ihanaa perhe-elämää keskenänne. Jouduit toki pakon edessä töihin, se on fakta. Mutta nyt sulla on kyllä melkein samanlainen pakkotilanne: sun on pakko hyväksyä että näin kävi ja lopettaa murehtimasta asiaa :hug: :hug: