Keittiöpsykoloogit - miksei oikeatkin

[apua tarvitaan]

Tilanne on se, että minä ja äitini aina olemme olleet etäiset. synnyin huonoon saumaan ja hänellä oli erittäin vaikeaa, kun synnyin. Ainakin tätini mielestä ehkä tämä voisi olla syynä siihen, että ei ole minua hyväksynyt kuten toiset lapsensa.

Tästä seuraa että ei ole välittänyt myöskään meidän lapsista. Ei tässäkää vielä mitään. Tilanne olisi silti ok, jos olisi esim. toiset isovanhemmat. Mutta kun hekin hyvin kaukana, ja kun huomaavat, että meillä ei ole turvaverkkoja toiselta puolelta, hekin ikään kuin kyykyttävät meitä, ja vaativat ja painostavat meiltä juttuja, joita eivät vaadi tai painosta toisilta lapsiltaan. Kun he näkevät, että meidän lapset eivät merkitse toisille isovanhemmille paljon, käyttäytyvät hekin meidän lapsia kohtaan paljon huonommin kuin toisia lapsenlapsiaan. Toki siihen vaikuttaa myös se,että lähellä asuviin muodostuu läheisemmät välit.

Mitä tässä tilanteessa tehdä, että lapset kasvaisivat silti itseään arvostaviksi ihmisiksi?

 

["vieras"]

Vai katsotko tilannettasi omien marttyyrilasiesi läpi?

 

["joo"]

Siinä on isovanhempia enemmän kyse siitä miten te itse heitä kasvatatte. Älkää antako vanhempienne pompottaa itseänne, älkääkä kuitenkaan haukkuko näitä isovanhempia lapsillenne. Vaikka ovat teille etäiset, ei se tarkoita automaattisesti että lapsetkin heitä karsastavat, ellette tosiaan itse tee siitä numeroa.
Sisaruskateus jatkuu toisinaan aikuisiälle, ja aiheuttaa näemmä harmia sitten puolin ja toisin.

 

["a p"]

[QUOTE="vieras";23276112]Vai katsotko tilannettasi omien marttyyrilasiesi läpi?[/QUOTE]

Suunnilleen kaikki äitini tuntevat näyttävät olevan samaa mieltä siitä, että jostain syystä äitini ei ole kiintynyt minuun.

Mitä tulee anoppilan väkeen. Mitä ajattelet siitä, että teidät pakotetaan talkoisiin heidän toisille lapsille, heidän lasten synttäreille, jne jne, mutta ksokkaan ei vaadita toisinpäin samaa?

Kun vietimme esikoisen syntymän jälkeisen ensimmäisen joulun yhdessä, toisille lapsenlapsille oli autollinen lahjoja, mitä olivat "tilanneet". Meiltä ei kysytä ja saavat sukat. ym

Mies on aina ollut täysin pompotteltava mitä tulee isäänsä. Hän on tyypilinen "minä täällä määrään" isä. vastaan ei ole saanut sanoa.

 

["joo"]

Millaiset välit teillä on sisaruksiin? Meinaan vaan että tiedättekö varmaksi ettei heiltä vaadita näitä juttuja, kieltäytyvät vain. Vai ovatko he jossain vaiheessa lyöneet pelin poikki, kertoneet että päättävät itse ja tähän on ollut tyytyminen isovanhemmillakin.

Se on oikeastaan ihmisestä itsestään kiinni mitä tekee toisten "määräyksistä". Jos itse hiljaa hyväksyy että on heittopussina, niin sillei se sitten menee jatkossakin. Tuskin on tahallista pompottelua.

 

["a p"]

[QUOTE="joo";23276134]Siinä on isovanhempia enemmän kyse siitä miten te itse heitä kasvatatte. Älkää antako vanhempienne pompottaa itseänne, älkääkä kuitenkaan haukkuko näitä isovanhempia lapsillenne. Vaikka ovat teille etäiset, ei se tarkoita automaattisesti että lapsetkin heitä karsastavat, ellette tosiaan itse tee siitä numeroa.
Sisaruskateus jatkuu toisinaan aikuisiälle, ja aiheuttaa näemmä harmia sitten puolin ja toisin.[/QUOTE]

Näin juuri olen ajatellut.
Mutta tilanteet ovat erittäin kuormittavia, kun ja jos ei tehdä kuten käsketään, tulevat suu viivana ja kaltoin kohdeltu ilme kun näemme. Tämä taas johtaa siihen että yhteydenpitoja välttelee.

Esim kun meidän kuopus oli taapero, ja menimme käymään, niin anoppi käski hänet kuten toiset lapsenlapset ulos, jotta saamme ihailla miehen veljen lasta. Sinänsä kummallista, koska olimme nähneet tätä lasta yhtä monta kertaa kuin miehen veli oli nähnyt meidän lasta, jonka kummi ovat. Eli tuolla heidän lapsen kastejuhlassa. Kaikki tapaamiset ovat sitä, että meidän pitäisi ja meidän lasten pitäisi ihailla noita toisia lapsenlapsia. Tyyliin, että heidät kutsutaan paikalle ja sitten kaikki kuunnellaan kun he puhuvat ja heiltä kysellään ja he pitävät monta tuntia monologia ja anoppi ja appi ihastuksessaan miten puheliaita ovat ja kun meidän lapset yrittävät sanoa jotain, anoppi ja appi puhuvat päälle. Miehen veljellä siis on suvun ainoa lapsi, joka on eri sukupuolta kuin toiset, ja lisäksi suvun nuorin lapsi.

 

["a p"]

[QUOTE="joo";23276218]Millaiset välit teillä on sisaruksiin? Meinaan vaan että tiedättekö varmaksi ettei heiltä vaadita näitä juttuja, kieltäytyvät vain. Vai ovatko he jossain vaiheessa lyöneet pelin poikki, kertoneet että päättävät itse ja tähän on ollut tyytyminen isovanhemmillakin.

Se on oikeastaan ihmisestä itsestään kiinni mitä tekee toisten "määräyksistä". Jos itse hiljaa hyväksyy että on heittopussina, niin sillei se sitten menee jatkossakin. Tuskin on tahallista pompottelua.[/QUOTE]

Sanotaanko, että 100-prosenttinen en voi olla. Mutta 99% varma olen siitä, että toisten ei edes oleteta tulevan tai menevän tai tekevän. He asuvat lähellä anoppilaa, ja anoppi näkee kaiken heidän silmien lävitse. Matka on ilmeisesti pitempi meille kuin heille jne.

 

["a p"]

siis anoppi itsekään ei ollut nähnyt meidän kuopusta kuin pari kertaa. eivätkä nuo miehen sisaret. Oletin kun menemme käymään, etä lastemme isovanhemmat haluavat viettää aikaa lapsenlasten kanssa jota harvoin näkee. Anoppi oli olettanut taas, että me olemme tulossa katsomaan noita miehen veljen lapsia. Sen nyt näki kaikesta. Vai mitä mieltä olet siitä, joo, että toiset laitetaan ulos ja kaikkien pitää kuunnella koko ajan nonstoppina mitä nuo toiset puhuvat.

 

["joo"]

[QUOTE="a p";23276297]siis anoppi itsekään ei ollut nähnyt meidän kuopusta kuin pari kertaa. eivätkä nuo miehen sisaret. Oletin kun menemme käymään, etä lastemme isovanhemmat haluavat viettää aikaa lapsenlasten kanssa jota harvoin näkee. Anoppi oli olettanut taas, että me olemme tulossa katsomaan noita miehen veljen lapsia. Sen nyt näki kaikesta. Vai mitä mieltä olet siitä, joo, että toiset laitetaan ulos ja kaikkien pitää kuunnella koko ajan nonstoppina mitä nuo toiset puhuvat.[/QUOTE]

Mä menisin lasten kanssa ulos itsekin, ei mua velvoiteta kuuntelemaan juttuja joista en ole itsekään kiinnostunut
Sanoisin että asiallinen keskustelu olisi paikallaan, oon sitä mieltä ettei nää vanhemmat nyt ymmärrä että teitä loukkaa kun ei oteta huomioon.

 

[...]

No melko kinkkinen tilanne. Itse varmaan en juurikaan pitäisi mitään yhteyttä kumpiinkaan isovanhempiin, sillä en näe mitään järkeä kyläillä jonkun luona, jos siitä tulee vain paha olo.
Voisi toimia muutenkin välien parannuksena, jos olette jonkin aikaa ihan omissa oloissa, ette pidä heihin mitään yhteyttä, ette mene käymään vaikka kutsuvat jne... niin ehkä tajuavat, että tekin olette ihan yhtä arvokkaita ettekä mitään kynnysmattoja.

 

[Näin se menee]

Valitettavasti nuo jutut usein siirtyvät seuraavaan polveen. Lapsikatraasta olin itse sellainen väliinputoaja (en tiedä miksi?) ja sitä samaa ovat nykyään omat lapseni äidilleni. Onneksi oma suhde aviomieheeni on vahva ja yhdessä olemme tiivis perhe. Lasten itsetuntoa voi tukea muilla tavoin ja olen esim. omille lapsilleni selittänyt, ettei mummo pahaa tarkoita. Lähempänä olevat lapsenlapset ovat vain läheisempiä, kun he näkevät toisiaan useammin. Isovanhempia en moiti lasten kuullen. Itselle olisi joskus apu ollut tarpeen, kun sairastelin, mutta siitäkin on selvitty. Katkeroitua ei kannata, iloisia asioita ja mukavia ihmisiä löytyy muualtakin.

 

["a p"]

Valitettavasti nuo jutut usein siirtyvät seuraavaan polveen. Lapsikatraasta olin itse sellainen väliinputoaja (en tiedä miksi?) ja sitä samaa ovat nykyään omat lapseni äidilleni. Onneksi oma suhde aviomieheeni on vahva ja yhdessä olemme tiivis perhe. Lasten itsetuntoa voi tukea muilla tavoin ja olen esim. omille lapsilleni selittänyt, ettei mummo pahaa tarkoita. Lähempänä olevat lapsenlapset ovat vain läheisempiä, kun he näkevät toisiaan useammin. Isovanhempia en moiti lasten kuullen. Itselle olisi joskus apu ollut tarpeen, kun sairastelin, mutta siitäkin on selvitty. Katkeroitua ei kannata, iloisia asioita ja mukavia ihmisiä löytyy muualtakin.

Meilläkin menee perheenä hyvin. Stressiä syntyy juuri näistä kohtaamisista. Esim. jos meillä on ollut vaikea ja kuormittava elämäntilanne ja isovanhemmat ovat tulleet käymään, ovat he pääasiassa haukkuneet miten on sekaista ja miten he itse ovat tehneet paremmin. Meillähän ei ole koskaan olut kuin maksullista apua (MLL).

Tällaisia tilanteita esim. kuopuksen syntymä. Uusi tilanne, kun pitää sopeutua hoitamaa 2 lasta yhden sijasta ja osata jakaa aikansa.Kun isovanhemmat kävivät, he pääasiassa kyselivät suu viivana mieheltä, oliko hän tehnyt sitä ja tätä.

Toinen tilanne rakentaminen. Kun tulivat rakennusprojektin aikana käymään, istui anoppi keinutuoliin ja kertoi, miten hän oli tehnyt suunnilleen koko heidän talonsa, kun he rakensivat. Meillä oli sotkuista ja likaista. Olin voimieni äärirajoilla, koska olin lasten kanssa 24/7 yksin.

Mitä muita tapoja tukea tuota itsetuntopuolta voisit mainita?

 

["a p"]

Iloa tuo se, että lapsillamme on keskenään hyvät välit. Ja lapset tuovat iloa meille.

Mutta on erittäin kuormittavaa, että lapsilla on isovanhemmat, jotka eivät hyväksy vaan arvostelevat ja vaativat.

 

["a p"]

Nostan.

 

["Miia"]

Meillä oli niin, että oma isämme taisi olla isoäidillemme "vahinkolapsi" (ennestään oli jo 2 lasta). Isäni ollessaan pieni, hän asuikin osan nuoruudestaan omien isovanhempiensa luona.
Juttu sitten kulkeutui eteenpäin siten, että isoäitimme ei ollut meistä kiinnostunut yhtä paljon, kuin tätini lapsista. Esim. 18-vuotislahjaksi serkkuni sai kristalliastiaston ja minä alushousoja.

Oma perheemme on ollut läheinen ja myös toinen puoli sukuamme. Tärkeintä itselleni on ollut juurikin omat vanhemmat ja heidän asenteensa. Eivät he koskaan meille lapsille näyttänyt omaa harmistustaa siitä, että meitä ei huomioitu yhtä hyvin. Jos he olisivat näyttäneet harmistuksensa meille, olisi se varmasti tuntunut vielä pahemmalta. Tottakai lapsikin sen tajuaa, mutta näin aikuisempana isoäitini käytös ei harmita enää.

Itse olen ainakin kehittänyt viileän suhtautumisen isoäitiini. Hän on vanha jo, mutta silti vierailut hänen luonaan ovat pakkopullaa, jouluisin ja äitienpäivänä. Nyt hän on tainnut itsekin jo tajuta, miten on meitä kohdellut. Isämme kuoli jokin aikaa sitten ja sen jälkeen isoäitimme on koittanut paikkailla välejään minuun ja siskooni. Välejä hän ei pysty enää paikkaamaan, mutta jotain hän on oivaltanut, sillä lapsenlapsenlapsiaan kohtelee jo samanarvoisesti.

 

["a p"]

[QUOTE="Miia";23276742]Meillä oli niin, että oma isämme taisi olla isoäidillemme "vahinkolapsi" (ennestään oli jo 2 lasta). Isäni ollessaan pieni, hän asuikin osan nuoruudestaan omien isovanhempiensa luona.
Juttu sitten kulkeutui eteenpäin siten, että isoäitimme ei ollut meistä kiinnostunut yhtä paljon, kuin tätini lapsista. Esim. 18-vuotislahjaksi serkkuni sai kristalliastiaston ja minä alushousoja.

Oma perheemme on ollut läheinen ja myös toinen puoli sukuamme. Tärkeintä itselleni on ollut juurikin omat vanhemmat ja heidän asenteensa. Eivät he koskaan meille lapsille näyttänyt omaa harmistustaa siitä, että meitä ei huomioitu yhtä hyvin. Jos he olisivat näyttäneet harmistuksensa meille, olisi se varmasti tuntunut vielä pahemmalta. Tottakai lapsikin sen tajuaa, mutta näin aikuisempana isoäitini käytös ei harmita enää.

Itse olen ainakin kehittänyt viileän suhtautumisen isoäitiini. Hän on vanha jo, mutta silti vierailut hänen luonaan ovat pakkopullaa, jouluisin ja äitienpäivänä. Nyt hän on tainnut itsekin jo tajuta, miten on meitä kohdellut. Isämme kuoli jokin aikaa sitten ja sen jälkeen isoäitimme on koittanut paikkailla välejään minuun ja siskooni. Välejä hän ei pysty enää paikkaamaan, mutta jotain hän on oivaltanut, sillä lapsenlapsenlapsiaan kohtelee jo samanarvoisesti.[/QUOTE]

Oma taustani on olla vähän samalla tapaa "vahinkolapsi". Kiitos tästä näkökulmasta.

Itse kun olen miettinyt, että kumpi vaikuttaa pahemmin lapsiin. Se, että on kuin ei mitään, ei ole huomaavinaan eriarvoisuutta, vai että ilmoittaa selkeästi että ei sitä hyväksy ja laittaa kanssakäynnin minimiin.

 

["noh"]

Ympäröi lapsesi heitä rakastavilla ihmisillä. Ystävilläsi, muilla ihmisillä, joiden kanssa olette tekemisissä.

Ja älä itse katkeroidu, jos mahdollista. Tärkein on kuitenkin se käyttäytymis- ja tuntemismalli, jonka sinä välität, ja jos sinun katkeruus välittyy lapsille (ja se välittyy niin-niin helposti, älä yritä pettää itseäsi) niin se on paha, pahempi kuin silloin tällöin nähtävät välinpitämättömät isovanhemmat.

Toki voit koettaa puhua appivanhemmillesi tilanteesta, jos sopiva kohta tulee vastaan.

 

[oma elämä]

En kaikkea lukenut, mutta miksi suostutte toisten kyykytettäviksi ja annatte lapsillenne viestin että teitä saa kyykyttää?
Jos joku ei välitä sinusta tai yrittää hyötyä sinusta, niin jätät tietysti tuollaisen ihmisen omaan arvoonsa. Et ainakaan juokse hänen/heidän pillinsä mukaan.
Ei sukulaisten kanssa ole pakko olla tekemisissä, useampi kun tajuaisi tämän, niin vältyttäisiin monelta itkulta ja vuosien mielipahalta.
Minä heivasin anopin ja miehen veljen perheineen ja niin on paljon mukavempaa, meille kaikille.
Minua ei kohdella huonosti.

 

["a p"]

[QUOTE="noh";23277227]Ympäröi lapsesi heitä rakastavilla ihmisillä. Ystävilläsi, muilla ihmisillä, joiden kanssa olette tekemisissä.

Ja älä itse katkeroidu, jos mahdollista. Tärkein on kuitenkin se käyttäytymis- ja tuntemismalli, jonka sinä välität, ja jos sinun katkeruus välittyy lapsille (ja se välittyy niin-niin helposti, älä yritä pettää itseäsi) niin se on paha, pahempi kuin silloin tällöin nähtävät välinpitämättömät isovanhemmat.

Toki voit koettaa puhua appivanhemmillesi tilanteesta, jos sopiva kohta tulee vastaan.[/QUOTE]

Niin. Ongelmaksi koen, että kun puhun isovanhemmista sävyyn, että kyllä he rakastavat ja välittävät, ja sitten kun lapset menevät käymään, ja pääasia onkin isovanhemmille, että meidän lapset näkevät nämä serkkunsa ja saavat kuunnella heitä ja miten serkut ovat tärkeitä ja läheisiä, kun asuvat lähellä ja käyvät usein ym. Niin onko tämäkään sitten lapsille ihan hyväksi.

Katkera olin jossain vaiheessa. Mutta kun lapset kasvavat, ja se avun tarve ei ole enää niin akuuttia eikä elämä niin rankkaa, niin en ole oikeastaan enää katkera ja hyväksyn asiat sellaisena. Mietin vaan mikä lapsille on parasta.

 

["a p"]

Eli tällä hetkellä en koe olevani katkera. Olen tyytyväinen lapsiini, rakastan heitä ja miestäni.

Hyväksyn pakkopullakäynnit ja etäisyyden ym. Kun anoppilassa jostain asioista on puhuttukin ja eivät asiat muutu. Äidilleni en voi puhua, koska hän ei hyväksynyt lapsena ollenkaan sitä, että vaaditaan tasapuolisuutta tai reiluutta. Hän on mielestään vapaa ihminen ja saa tehdä mitä haluaa. Hän oli oman äitinsä puolelta samalla tavalla kaltoin kohdeltu, ehkä koko sisarusparvessa.

Ongelma se, että vaatimukset meitä kohtaan ovat asiattomat ja epäreilut. Mitä niiden suhteen?

 

["vieras"]

[QUOTE="a p";23277298]Ongelma se, että vaatimukset meitä kohtaan ovat asiattomat ja epäreilut. Mitä niiden suhteen?[/QUOTE]

Teidän pitää toimia vaikeimman kautta eli kieltäytyä vaatimuksista ilman perusteluita. Perustelut eivät ikinä ole riittäviä ja niitä vastaan voi väittää.

 

["a p"]

Epäreiluiksi vaatimuksiksi koen vaatimukset siitä, että vahditaan miten usein me käymme ja missä, mutta samaa ei näille toisille lapsille. Vahditaan ja vaaditaan mitä me teemme ja missä.

Eli sen hyväksyn, että isovanhemmat saavat ostaa mitä haluavat ja kenelle haluavat. Viettää aikansa missä haluavat ja miten haluavat. Auttaa ketä haluavat ja missä haluavat. En vaadi tasapuolisuutta. Yritän elää omaa elämää.

Haluaisin vain että meidät jätettäisiin samalla tavalla rauhaan.

Nämä epäreilut vaatimukset ja toisaalta miten tukea lasten itsetuntoa tässä tilanteessa on se mikä askarruttaa.

 

["a p"]

Lapsiimme liittyen, miten vaikuttaa se, että ei hyväksytä samalla tavalla kuin toiset, arvostellaan ja väheksytään.

Tajusin vasta aikuisena, että äitini äiti (mummo) teki tätä äitäni kohtaan. Ja kohteli myös lapsenlapsiaan jokseenkin eriarvoisesti. Suu meni lähes viivaksi, jos äidistäni kyse. Ihmetteli miten se ja se lapsi jaksaa, vaikka äidilläni paljon raskaampaa. Kutoi juttuja vain muille lapsilleen (nämä tosin aktiivisempia myös itse pyytämään) ym.

 

[oma elämä]

Rajat vedät sinä itse! Ei kukaan osaa lukea sun ajatuksia, tee itsesi näkyväksi ja kuuluvaksi. Lakkaa toivomasta.
Tuet lastesi itsetuntuntoa antamalla mallia ja olemalla rohkea, et muiden talutusnuorassa. Kait sä nyt itsekkin tän tajuat?
Sun itsetuntos vaikuttaa lasten itsetuntoon. Ei sun lasten itsetunto ole muiden harteilla, et voi ulkoistaa tuen ja kasvatuksen antamista. Muita et voi muuttaa, omaa tapaasi toimia voit.

 

["a p"]

Rajat vedät sinä itse! Ei kukaan osaa lukea sun ajatuksia, tee itsesi näkyväksi ja kuuluvaksi. Lakkaa toivomasta.
Tuet lastesi itsetuntuntoa antamalla mallia ja olemalla rohkea, et muiden talutusnuorassa. Kait sä nyt itsekkin tän tajuat?
Sun itsetuntos vaikuttaa lasten itsetuntoon. Ei sun lasten itsetunto ole muiden harteilla, et voi ulkoistaa tuen ja kasvatuksen antamista. Muita et voi muuttaa, omaa tapaasi toimia voit.

Hih. Tottahan tämä kaikki on, kunhan vaan osaisi käytännössä toimia. Ja vaikka minä, niin mies on vielä pahempi tossukka.
Ja kun hän yhden kerran on sanonut vanhemmilleen, että ei ole kivaa, kun ei voi luottaa teihin, niin siitä alkoi anopin itku ja marttyyrielkeet ja appiukon täysi suuttumus meihin ja täydellinen meidän persoonaan ja elämään kohdistuvat asiattomat huomautukset.

Eli käytännössä emme voi sanoa mitään kummankaan vanhemmille.