Keisarileikkaus saako jos synnytys pelottaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ÄIIIIIIIIIIIIITi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Saa jos pitää päänsä. Tuttavan kaikki 3lasta on pelkosektiolla syntyneitä.

Minut ylipuhuttiin ensimmäisen kohdalla alatiesynnytykseen. Seuraavat lapset olenkin sit saanu sektiolla ihan yhteisymmärryksessä lääkäreiden kanssa.
 
Kyllä saa :), eikä ollut edes vaikeaa. Sektioissa tapahtuneet komplikaatiot ovat usein seurausta kiireellisestä tai hätäsektiosta, eivät suunnitellusta sektiosta.
 
Minä kävin pelkopolilla KAKsissa ja sain leikkausajan 2 viikkoa LA:n JÄLKEEN mutta lapsi päättikin syntyä ennen sitä ja jouduin/pääsin synnyttämään IHAN NORMAAALISTI!!!Että näin KAINUUN KESKUSSAIRAALASSA!!!!!!!!!!:eek::X3:
 
Minä kävin pelkopolilla KAKsissa ja sain leikkausajan 2 viikkoa LA:n JÄLKEEN mutta lapsi päättikin syntyä ennen sitä ja jouduin/pääsin synnyttämään IHAN NORMAAALISTI!!!Että näin KAINUUN KESKUSSAIRAALASSA!!!!!!!!!!:eek::X3:

Mulla leikkausaika n. vkoa ennen laskettua. Jos synnytys olisi käynnistynyt ennen tätä, papereissani luki, että sektio tehdään myöskin siinä tapauksessa. Jos kuitenkin olisi käynnistynyt ns. syöksysynnytyksenä, ei sektiota olisi voitu minulle varmuudella taata. Näin Naistenklinikalla.
 
Sektion kokeneena, suosittelisin alatiesynnytystä. Sektiosta toipuminen on tosi hidasta. Kokonaan tunnen toipuneeni vasta 9 kk leikkauksesta. Lisäksi jää ikuinen arpi. Rankka leikkaus, pelkään kyllä enemmän että uudelleen joutuu sektioon kuin että alateitse synnyttämään. Äidit jotka synnytti alateitse oli jo kolmen päivän päästä ihan ok, hoitamassa vauvojaan. Minä makasin kivuissa sängyssä ja jokainen nousu oli kuin puukolla vedetty mahaan, silti piti lapsi hoitaa.
 
Sektion kokeneena, suosittelisin alatiesynnytystä. Sektiosta toipuminen on tosi hidasta. Kokonaan tunnen toipuneeni vasta 9 kk leikkauksesta. Lisäksi jää ikuinen arpi. Rankka leikkaus, pelkään kyllä enemmän että uudelleen joutuu sektioon kuin että alateitse synnyttämään. Äidit jotka synnytti alateitse oli jo kolmen päivän päästä ihan ok, hoitamassa vauvojaan. Minä makasin kivuissa sängyssä ja jokainen nousu oli kuin puukolla vedetty mahaan, silti piti lapsi hoitaa.

Suunniteltu sektio on eri juttu, pelkosektio. Alatiesynnytykseen pakottaminen aiheuttaa synnytyksenjälkeistä masennusta ja kiintymyssuhdeongelmia. Suosittelen.
 
Kyllä Porvoossa ainakin mä sain. Eka synty alateitse, toka sektiolla, vaadin sen ite. Jäi iso trauma esikoisen syöksy(?)synnytyksestä ja kolmannen asteen repeämästä. Siitä toivuin 6kk. Sektiosta toipuminen on kivuliasta ja hidasta sekin. Mulle jäi kuitenkin suunnitellusta sektiosta hyvä fiilis, just kun kaikki meni niinkuin oli kuvitellutkin. Kolmas meidän lapsi tulikin sitte pelkopolin kautta alateitse, mistä jäi ihan huippufiilis. Korjaava kokemus ja täyden kympin synnytys.

Mutta kyllä saa. Suomessa ei ketään voi pakottaa synnyttämään alateitse, tietty ne yrittää sitä, sillä sektio on yhteiskunnalle 4x kalliimpaa.
 
kyllä saa ainakin kysissä. heti ensimmäisessä neuvolassa otin asian puheeksi ja sain lähetteen pelkopolille ja täytettäväksi kaavakkeen jossa pelosta kyseltiin. sen täytin täysin rehellisesti ja kerroin mm. että meinasi lapsi jäädä pelon takia kokonaan tekemättä jne.
jo ensimmäisellä poli käynnillä pienen hetken kanssani juteltuaan kätilö oli vakuuttunut että sektio on minulle tarpeen. ei hän toki sitä voi luvata. mutta se oli hänen näkemys.
seuraavalla kerralla tapasin ensin kätilön ja sitten lääkärin. hänkään ei yrittänyt puhua minua kummemmin ympäri tms. ihan ok käynti oli. en muista montako käyntiä vielä oli ennen viimeistä jossa päivämäärä sovittiin. ainakin 1 oli välissä koska siinä aika sovittiin alustavasti muutama päivä ennen l.aikaa.
viimeisellä kerralla leikkaus sovittiin laskettuun aikaan. ja minulle kyllä luvattiin sektio myös vaikka synnytys käynnistyisi tuota ennen.
kaikesta jäi hyvä ja positiivinen mieli. vaikka olin kaikkia kauhutarinoita mm. täältä lukenut. pyh.
ja suunniteltu sektio sekin oli miellyttävä kokemus, jos nyt noin voi sanoa :D kaikki meni hyvin ja jokainen(paitsi heräämön ämmät, terkkuja kysiin) kohteli silkkihansikkain :) leikkauspäivänä ylös, yöllä jo yksin vessaan ja siitä pikaista paranemista. ei ollut ongelmia. kivut vähäiset(lääkettä otin toki alkuun), haava parani hienosti jne.
 
Sain kun itkin. Aluksi eivät meinanneet antaa vaikka edellinen synnytys ei käynnistynyt ollenkaan ja jouduin kiireelliseen sektioon 42+ viikoilla melkein viikon käynnistyksen jälkeen.

Suunnitellussa (rv40,0) kaikki meni paremmin kuin kiireellisessä ja toipuminen oli nopeaa. Olin lähes kivuton koko ajan sektion jälkeen. Siis burana/panadol yhdistelmän kanssa.

Nkl:llä tämä, ja oli muuten myös siellä heräämössä joku sadistinen mulkku töissä :D. Muuten kaikki oli tosi mukavia ja kotiuduttiin tosi nopeasti, 2 vrk jälkeen sektiosta.
 
Mekin olis päästy kotiin 2 vrk jälkeen mutta haluttiin ottaa varman päälle että paraneminen etenee ja esikoisen vanhempina perhehuoneessa tuntui turvallisemmalta se 3 yö ;)
 

Kuumimmat

Yhteistyössä