Keinot vähissä kiukkuilevan 7veen kanssa. :/

[äiti]

Mahdottomaksi mennyt elämä, enkä enää keksi mitä tekisin. Neiti tekee kaiken just niin kuin itseä huvittaa, ja mikään kehu, kiitos, kiristys, rangaistus, lahjonta, uhkailu ei tehoa! Ei järkipuhe eikä hellyys ja halit, eikä raivoaminenkaan.

Luultavasti murrosiässä viimeistään homma karkaa käsistä, jotain pitäisi pystyä tekemään jo nyt, mutta mikä?!! Siis mikään ei tehoa, jos tulee arestia tai jää paitsi jostain kivasta jutusta, niin se on "aivan sama". Lapsi voi mököttää itsekseen vaikka tuntikausia, eikä tunnu lainkaan harmistuvan, jos joutuu jäämään kotiin kun muut menevät jonnekin.

 

[jaana]

meillä juuri se pahin ikä on ollu eskarivuosi ja ekan luokan syksy,kokemus 2 lapsesta.Vaatii kasvatusta ja pitkää pinnaa.

 

[jaana]

meillä juuri se pahin ikä on ollu eskarivuosi ja ekan luokan syksy,kokemus 2 lapsesta.Vaatii kasvatusta ja pitkää pinnaa.

 

[milda]

Saako lapsi tarpeeksi positiivista huomiota, tettkö jotain lapsen kanssa kahdestaan: pelaatte, käytte jätskillä ym. mukavaa
Varmasti voi olla vaikea luonne tai ikä, mutta olen huomannut, että lasten kausikiukut ajoittuvat juuri sellaisiin aikoihin, kun on itsellä kireitä töissä tai jostain syystä muuten viettää vähemmän aikaa lasten kanssa.

 

[vieras]

Mahdottomaksi mennyt elämä, enkä enää keksi mitä tekisin. Neiti tekee kaiken just niin kuin itseä huvittaa, ja mikään kehu, kiitos, kiristys, rangaistus, lahjonta, uhkailu ei tehoa! Ei järkipuhe eikä hellyys ja halit, eikä raivoaminenkaan.

Luultavasti murrosiässä viimeistään homma karkaa käsistä, jotain pitäisi pystyä tekemään jo nyt, mutta mikä?!! Siis mikään ei tehoa, jos tulee arestia tai jää paitsi jostain kivasta jutusta, niin se on "aivan sama". Lapsi voi mököttää itsekseen vaikka tuntikausia, eikä tunnu lainkaan harmistuvan, jos joutuu jäämään kotiin kun muut menevät jonnekin.

Oletko varma ettei harmistu? Hyvin voi esittääkin ettei tunnu missään. Tai sitten teillä on väärät kohteet niille rangaistuksille. Se tuntuu tylyltä, mutta se pitää olla sellainen kohde, että tuntuu. Meillä pelikone, tietokone, "leikkihuonekaranteeni" ym. iästä riippuen ja todellakin toimii.

Myöskin joku yksinkertainen, aina sama ratkaisu on hyvä noihin pienempiin kiukutteluihin. Joko ignooraat tai jos päätät reagoida, annat jäähypenkkiä aina yhden varoituksen jälkeen. 10 min luulisi jo antavan aikaa miettiä. Tai takavarikoit jotain. Ulosmenokielto, kavereita ei kylään jne...varmasti on jotain mikä tehoaa.

 

[vieras]

Meillä ihan sama homma tytön kanssa, joka syksyllä täyttää 8v....

 

[vieras]

Meillä käydään samaa läpi mutta vielä ollaan "niskan päällä" ja mun miehen komennot ja käskyt tehoaa paremmin kuin mun.

Kertokaas tän läpi käyneet että kauan tää vaihe kestää!? Meillä ehkä ollut jo hieman hiipumista mut sitlti ei kuitenkaan...

 

[Ncm]

En pidä itseäni mitenkään erityisen "pehmoäitinä", mutta jos arestit ja muut eivät toimi, minä vaihdan tekniikkaa. Omien lasteni (7v ja 9v) kohdalla yletön tuhmailu ja kiukuttelu johtuu niin kovin usein siitä, että lapsi ei koe saavansa huomiota tarpeeksi. On se sitten totta tai ei, on se totta ainakin lapsen kannalta. Olen saanut sylissä pitämällä paljon parempia tuloksia kuin huutamisella ja kotiarestilla. "Tuu sykkyyn" ja sitten sitä lasta vähän paijaa. Ensi alkuun lapsi voi olla vastahankainenkin ja protestoida, mutta kuitenkin lopulta haluaa olla sylissä, vaikka onkin jo niin iso.

Olen myös antanut ns. vastuullisempia hommia ja niiden suorittamisesta kehunut vuolaasti. Tällainen positiivinen juoni on toiminut meillä ja kääntänyt kitisijät taas aurinkoisiksi ja hyvinkäyttäytyviksi lapsiksi.

 

[chef]

Ootteko te käyneet pöllimässä meidän tytön

Meillä lapsi ei onneksi hypi silmille niin ettei tottele, mutta kaiken tekee "no just, ihan sama" -asenteella niskojaan nakellen ja silmiään pyöritellen :headwall:

Kaipa tää "esimurkkuikä" joskus loppuu...toivottavasti ainakin

 

[Aurinkokunta]

6-7-vuoden ikään ajoittuu usein se "toinen uhmakausi", jolloin lapsi jo kokee olevansa iso... mutta on silti vielä niin pieni kuitenkin.
On esikoulua ja sit ollaan jo koululaisia - ja se tuo paineita lapselle. Olenko mie nyt niin iso, että saan tehdä mitä haluan?
Olenko liian iso menemään syliin? Olenko vielä "pieni" jos haluan haleja ja syliä?
Mitä kaverit sit ajattelee? Ajatteleeko kaikki, että "iso vauva"...

Monesti vanhemmat ja ympäristö korostaa (ehkä osin tiedostamattaankin) esikoululaisen ja koululaisen kohdalla juuri sitä, "olet JO noin iso" / "olet JO koululainen" jne, ja se saattaa toisaalta imarrella lasta, mutta toisaalta myös hämmentää... koska lapsi saattaa kuitenkin pienessä lapsenmielensä syövereissä ajatella, että jos olen JO iso, niin silloin pitäisi jo sitä ja tätä ja ei ole enää "luvallista" olla pieni ja hakeutua syliin, kainaloon ja odottaa, että äiti tai isä kertoo ja tietää kaiken... Pitää osata ja tietää itse.

Ehkä kannattaisi ihan istua rauhassa alas lapsen kanssa ja jutella - sopia asioita: tietyt säännöt, tietyt velvollisuudet, tietyt oikeudet ja tietyt seuraukset, jos homma ei pelaa.
Kysyä lapseltakin, että mikä ois hänen mielestään hyvä seuraamus mistäkin... siis mikä tuntuisi jossain... ja mitä seuraamuksia taas on hyvästä käytöksestä.
Tätä keskustelua en kuitenkaan suosittele minkään kiukkupuuskan lomassa, vaan ihan ajan kanssa hyvänä hetkenä. Kiukunpuuskassa kun lapsi ei ole vastaanottavainen, eikä varmaan vanhempikaan ole helposti kovin rakentavaan keskusteluun parhaimmillaan.

Ja jos asiat ei vaan tunnu ratkeavan, niin ainakin perheneuvola on sellainen paikka, josta voisi kysyä neuvoja. Jos asiat tuntuvat olevan tai menevän umpisolmuun, niin helpompi ne solmut on avata nyt ajoissa, kun sit tosiaan murrosiässä... vaikka se murrosikä saattaa olla sit todella helppokin... tai sit ei, mutta suotta sitäkään on etukäteen surra.
Tärkeintä on saada vaan hyvä pohja murrosiän mahdollisille kuohuille, se helpottaa usein murrosiässä jo paljon.

Tsemppiä!