Keiden mielestä avioero ei nyt ole ihan niin maailmanloppu tai että parisuhteessa...

[divoorse]

pitäisi kitkuttaa siihen asti että suunnilleen roikutaan toistensa kaulassa kuristamasa.

Mun mielestä avioeroista on tehty liian suuri numero,siinähän on vain kyse että kaksi aikuista eivät tule niin toimeen,ja vaikka olisi lapsiakin niin silti...miksi pitää heidänkään vuoksi yrittää,he kyllä vaistoavat vanhempien ongelmat.

 

[jj]

niin no jos 2 ihmistä haluaa "tulla toimeen" niin eihän avioliitto mikään pakko ole. en ajatellut toiste mennä naimisiin, enkä toissalta erota nykyisestäkään. Yhteiset lapset pitäisi mnotivoida paria pitämään suhde ja perhe rakastavana. Ei niin että lapsien takia vielä yritetään... Ei naimisiin mennä siksi että rakastaa toista, naimisiin mennään koska haluaa olla toisen kanssa koko loppuelämän, ja se on vähän eri juttu.

 

[Bonaire]

ei ole maailmanloppu eikä huonossa suhteessa kannata kitkuttaa edes lasten takia..lapset kyllä vaistoaa,jos vanhemmat eivät ole onnellisia yhdessä..naimisiin menin rakkaudesta,ero tuli kuitenkin 13 yhteisen vuoden jälkeen..ei mitään järkeä olla yhdessä,jos rakkautta ei enää ole ja on ns. kasvettu erilleen..

 

[eronnut]

Ei ole mailmanloppu. Olen eronnut ja päivääkään en ole katunut enkä usko että koskaan tulen katumaankaan. Lapsia löytyy menneestä avioliitosta.

 

[Jaska-]

Pötypuhetta

Ainoa mistä lapsi välittää on se että vanhemmat ovat yhdessä.

Jos perheessä ei riidellä poikkeuksellisen paljon niin lapsi ei välitä.
Heille riittää että vanhemmat ovat paikalla ja arkiasiat rullaa kutakuinkin oikein.

Ihmisillä, etenkin eronneilla, on tapana rationalisoida asioita ja keksiä selityksiä miksi ero ei olisi ollut negatiivinen asia lapsille.

Se on negatiivinen.
Se ei tietysti tarkoita sitä etteikö lapsi siitä pääse yli tai että edes oireilisi paljoa/pitkään.

 

[Kowalski]

Pötypuhetta

Ainoa mistä lapsi välittää on se että vanhemmat ovat yhdessä.

Jos perheessä ei riidellä poikkeuksellisen paljon niin lapsi ei välitä.
Heille riittää että vanhemmat ovat paikalla ja arkiasiat rullaa kutakuinkin oikein.

Ihmisillä, etenkin eronneilla, on tapana rationalisoida asioita ja keksiä selityksiä miksi ero ei olisi ollut negatiivinen asia lapsille.

Se on negatiivinen.
Se ei tietysti tarkoita sitä etteikö lapsi siitä pääse yli tai että edes oireilisi paljoa/pitkään.

Luin joskus tutkimuksesta, joka tukee teoriaasi.

Siltikin aion olla itsekäs paska ja viskata miehen pihalle jos sen naama alkaa tosissaan ketuttamaan . Eli ero ei olisi mulle elämää suurempi asia; harmittaisi hetken aikaa, sitten pää pystyyn ja kohti uusia haasteita.

 

[mun]

Olin mieheni kanssa 16 vuotta yhdessä, 11 naimisissa. Ajattelin olla loppuelämäni. Lopussa kävi jo niin takkuiseksi, että alkoi olla paha olla. Yritettiin kaikkemme. Hoettiin mantraa, ettei erota jne. No, erottiin. Ja elämä muuttui aivan upeaksi! Ihan olla ja elää. Ei miehessä kamalasti vikaa ollut. Liian erilainen kuin minä. Teininä sitä ei osannut aavistaa, millainen toinen on aikuisena. Yksin on oikein hyvä elää lasten kanssa. Tosiaankaan ero ei ollut maailman loppu. Ero oli uusi ihana elämä. Lapset näkevät isäänsä ja ovat onnellisia. Minun puolestani isä voisi muuttaa vaikka naapuritaloon, mutta ihana emännöidä koti yksin.