Täällä kaksi kessua. Erittäin ihmisystävällisiä ja suhtautuvat vieraisiinkin ihmisiin hyvin - lasten kanssa tulevat myös toimeen. Helppoja kouluttaa kumpikin, uros on vilkkaampi ja koväänisempi, narttu pystykorvaksi todella hiljainen. Itse olen saanut näistä todella miellyttämisenhaluisen kuvan. Lisäksi tuntemani rodunedustajat roikkuvat häntä huiskien koko ajan omistajansa perässä joka paikkaan, turha 'unelmoidakaan' että omani ainakaan karkaisivat vahingossakaan : D
Karvaa kyllä on, mutta kuten mainittiin irtokarvat lähtevät siististi pois siinä harjauksen myötä joten niitä ei pölise pitkin kämppää toisin kuin lyhytkarvaisilla. Imuroimisen lisääntymisestä ei tarvitse huolehtia. Molemmat koirani rakastavat harjaamista joten se tuntuu itsestäkin mukavalta ajanvietolta ja mieluusti uhraan kerran viikossa puolisen tuntia puunailuun.
Ehdottoman hyvinä puolina olen itse pitänyt riistavietittömyyttä, harrastusmahdollisuuksia ja ystävällistä luonnetta, hain siis itselleni seurakoiraa joka pysyisi vapaanakin näköpiirissä ja olisi suhteellisen touhukas, mutta silti hyvä koulutettava. Huonompina puolina lähinnä haukkumiseen ja suureen ruokahaluun pitänyt kiinnittää huomiota.