Kaverini kaikkoavat vähin äänin, enkä tajua miksi. :-(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja yksinäinen aapee
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Y

yksinäinen aapee

Vieras
Olen ihan mukava 26 v. nainen, ja minua usein kuvaillaan iloiseksi, positiivisen elämänasenteen omaavaksi ja kaikinpuolin mukavaksi tyypiksi.

Minulla on kuitenkin tosi vähän ystäviä/kavereita, on aina ollut. Ja kaverit tapaavat kaikota selityksiä antamatta. Vuoden sisällä 3 kaveria on vain "hävinnyt", siis ei ole ottanut yhteyttä, ei vastannut puhelimeen tai meileihin kun olen itse ottanut yhteyttä.

Mielestäni kuuntelen toisia, enkä vain puhu omista asioistani. En myöskään arvostele tai hauku kavereitani, enkä muita selän takana koskaan. Jos on jotain vähemmän mukavaa sanottavaa, selvitän aina asiat naamakkain, mahdollisimman rauhallisesti, vältän loukkaamasta muita.

En miettimälläkään osaa keksiä syytä miksi kaverit kaikkoaa. Tuntuu että ihan kaikilla on enemmän ystäviä/ kavereita kuin minulla. Tunnen itseni aika yksinäiseksi tällä hetkellä, eikä ole oikein ketään tarpeeksi läheistä ystävää jolle voisi vaikka soittaa kun on joko iloja tai suruja.

Missä ihmeessä voisi olla vika?
 
Oletko itse sinkku ja kaverisi perheellistyvät, eikä heillä ole aikaa?
-oletko liian nätti, liian kiltti tai liian fiksu? Taviksilla, jotka ovat tavallisen ilkeitä, juoruavia, ja pulleita, on tietysti eniten kavereita, koska samanlainen tykkää samanlaisesta.
 
Voi mulla käyny kassa noin . Ensiksi pidinme yhteyttä enemmän sitten alkoi hiipumaan kikille melkein käynyt näin olisi kyllä mukavaa jos ois aina se kaveri jolle soittaa vaikka ihan muuten vain
 
Alkuperäinen kirjoittaja yksinäinen aapee;23467024:
Vuoden sisällä 3 kaveria on vain "hävinnyt", siis ei ole ottanut yhteyttä, ei vastannut puhelimeen tai meileihin kun olen itse ottanut yhteyttä.

Äst, kolahti. :ashamed:

Mä tein lähestulkoon kaikille kavereilleni noin muutama vuosi sitten. Mulla oli syynä se, että elämäni oli menossa ihan uuteen malliin, kaikki suunnitelmani menivät uusiksi, hukkasin itseni siinä samalla enkä tahtonut olla yhteyksissä "vanhan" elämäni kanssa, vaikka yhteyden ylläpitoa yrittäneet ystävät olivat ihania, eivätkä olleet koskaan tehneet minulle mitään pahaa. Tajusin kyllä jotenkin, että kelpaisin heille edelleen olosuhdemuutoksista huolimatta, mutta oli vain helpointa antaa meilien ja tekstareiden unohtua.

Pari vuotta kestin, sitten ikävä kasvoi niin paljon, että oli pakko alkaa ottaa itse yhteyttä. Yhden ystävän luona kävin melkein heti huomattuani, että hän tahtoi edelleen olla puheväleissä kanssani, vaikka olinkin toimillani loukannut, pyysin anteeksi ja sainkin.

Turhat tuttavuudet jäivät, mutta kaksi ystävää osoittautui muita kallisarvoisemmiksi :) Nolottaa edelleen koko touhu ja tekisi mieli pyytää anteeksi vielä useampaan kertaan, mutta ehkä pääsen nolouden ylitse tässä vielä.

Toivottavasti ap:n ystävät palailevat ajan myötä taas takaisin, heistä voi kuulua pitkänkin ajan päästä. Mulla tämä hiljainen aika opetti nyös kantapään kautta, miten tutustutaan muihin ihmisiin, ellei tahdo olla ihan yksin. Arvokas oppi sekin.
 
Ehkä olet liian neutraali ihminen, hajuton, mauton, väritön...Tarkoitan sitä, että jos et kerran arvostle ketään, hauku ketään, varot aina loukkaamasta muita jne. Siis toki nämä ovat positiivisia asioita ihmisessä, mutta jos ei koskaan ota reilusti kantaa mihinkään, aina varoo sanomisiaan ja yrittää olla kaikkien mieleen, voi olla ettei sinusta oikein ota selvää, oletko lintu vai kala. Silloin ei toinenkaan ehkä uskalla sanoa suoraan mitä ajattelee ja se ei ystävyyttä ajatellen ole kovin hyvä juttu se.
 
Oletko itse sinkku ja kaverisi perheellistyvät, eikä heillä ole aikaa?
-oletko liian nätti, liian kiltti tai liian fiksu? Taviksilla, jotka ovat tavallisen ilkeitä, juoruavia, ja pulleita, on tietysti eniten kavereita, koska samanlainen tykkää samanlaisesta.

Olen perheellinen, en ole liian nätti enkä ruma vaan tavallinen.:-) En ole myöskään liian fiksu tai tyhmä vaan keskiverto siinäkin. En pidä seläntakana puhujista tosiaan enkä tee sitä itse. Olen myös rehellinen ja lojaali ystävilleni, ja empaattinen sekä myötäelävä, jaksan aina kuunnella muiden murheita, ja puhun avoimesti omistakin iloistani ja suruistani, ja asioistani muutenkin.

Jos pitää joku miinuspuoli mainita, niin minulla on lievä keskittymishäiriö, niin että minun on vaikea keskittyä jos "taustahälyä" on paljon. Siksi saatan kysellä joitakin asioita joskus kahteen kertaan, jos olen samalla seurannut vaikka sivusilmällä telmiviä lapsia tms. Mutta kerron kyllä siitäkin avoimesti, ja pahoittelen sitä jos minulta menee joskus joku asia ohi.

Olen kiltti kyllä, mutten liian kiltti, siinä mielessä että osaan pitää puoleni jos tarvis, enkä anna ylitseni kävellä.

Yksi syy vähäiseen ystävämäärääni voi olla ehkä se, että olen itse aika "nirso" ihmisten suhteen, en nimittäin halua ystävystyä ihmisten kanssa joilla tuntuu olevan koko ajan suupielet alaspäin ja valittamista jostain asiasta tai ihmisestä, ja itsessä ei mitään vikaan. En myöskään tykkää ihmisistä jotka kehuskelevat omilla tekemisillään ja vähättelevät muita. Toisinsanoen tykkään mukavista, ystävällisistä ja toiset huomioon ottavista, positiivisista ihmisistä.

En silti pidä itseäni mitenkään parempana, tykkään vain olla sellaisten ihmisten seurassa joiden kanssa ei tarvitse olla koko ajan varuillaan, tai jännittää löytääkö tuo nyt jostain jotain valittamista tai sanomista.

On minulla pari ystävää, mutta asuvat kaukana, eikä nähdä usein. :-(
 
[QUOTE="vieras";23467078]Ehkä olet liian neutraali ihminen, hajuton, mauton, väritön...Tarkoitan sitä, että jos et kerran arvostle ketään, hauku ketään, varot aina loukkaamasta muita jne. Siis toki nämä ovat positiivisia asioita ihmisessä, mutta jos ei koskaan ota reilusti kantaa mihinkään, aina varoo sanomisiaan ja yrittää olla kaikkien mieleen, voi olla ettei sinusta oikein ota selvää, oletko lintu vai kala. Silloin ei toinenkaan ehkä uskalla sanoa suoraan mitä ajattelee ja se ei ystävyyttä ajatellen ole kovin hyvä juttu se.[/QUOTE]

No voisi sanoa että suht uusien tuttavuuksien kanssa olen melko neutraali, se on jonkinlaista varovaisuutta. Teen kyllä kantani asioista selväksi, mutta varon olemasta liian radikaali. En esim. ala saarnata vaistovanhemmuudesta naiselle jonka ajattelen ehkä noudattavan päinvastaisia arvoja, tai polittiisista tai uskonnollisista näkemyksistäni tms., tai haukkumaan jotain ihmistä kovin kulmikkain sanakääntein, saatan sanoa korkeintaan että no, en itse ihan samalla tavalla ajattele, mutta jokaisella on asioista omat näkemyksensä.

Mutta sitten kun tutustun ja ystävyys syvenee, alan hieman rohkaistua ja olemman enemmän oma itseni. En siis teeskentele, olen vaan aluksi hieman varovainen, enkä uutta tuttavuutta päästä heti täysin "lähelle", omaan siis jonkinlaisen suojapanssarin. Mutta kyllä sen sisäpuolellekin lasken, ihmisiä jotka katson sen arvoisiksi.
 
Tuosta kun sanot, että et pidä muista kuin positiivisista ihmisistä... Luulen, että tuossa voi olla yksi iso syy siihen, että jäät aina yksin. Useimmat ihmiset eivät aina jaksa olla kovin positiivisia ja voi tuntua rasitteelta olla tekemisissä ihmisen kanssa, jonka seurassa tulee paine olla aina iloisella mielellä. Itsekin olen hyvin positiivinen ihminen, mutta hyvien ystävien kanssa juuri kaipaan sitä, että saa purkaa myös niitä ei niin kovin iloisia asioita ja tuntemuksia. Suoraan sanoen en jaksaisi olla läheisissä tekemisissä ikuisen ilopillerin kanssa, vaikka itsekin olen suht positiivinen tyyppi. Ehkä siinä tulee myös hieman olo, että toisessa on jotain falskia, ei kai nyt kukaan aina voi olla iloisella tuulella ja ajatella vain hyvää kaikista ihmisistä.
 
[QUOTE="vieras";23467125]Tuosta kun sanot, että et pidä muista kuin positiivisista ihmisistä... Luulen, että tuossa voi olla yksi iso syy siihen, että jäät aina yksin. Useimmat ihmiset eivät aina jaksa olla kovin positiivisia ja voi tuntua rasitteelta olla tekemisissä ihmisen kanssa, jonka seurassa tulee paine olla aina iloisella mielellä. Itsekin olen hyvin positiivinen ihminen, mutta hyvien ystävien kanssa juuri kaipaan sitä, että saa purkaa myös niitä ei niin kovin iloisia asioita ja tuntemuksia. Suoraan sanoen en jaksaisi olla läheisissä tekemisissä ikuisen ilopillerin kanssa, vaikka itsekin olen suht positiivinen tyyppi. Ehkä siinä tulee myös hieman olo, että toisessa on jotain falskia, ei kai nyt kukaan aina voi olla iloisella tuulella ja ajatella vain hyvää kaikista ihmisistä.[/QUOTE]

Ehkä hieman kärjistin, sori. Tarkoitin PERUSpositiivisia, sellaisia ainakin itse tunnen. Niitä joilla on tietty huonoja päiviä ja suruakin, mutta jotka tuppaavat näkemään kuitenkin aina jossain vaiheessa asioista sen valoisamman puolen. En minäkään mitään naminamityyppejä jaksaisi. Äh, kauhean vaikea selittää, mutta uskon että kuitenkin jollain tavalla ymmärsit mitä tarkoitan.:-)
 
Ehkä liiallinen hyvyys karkottaa. Kun on hyvän ihmisen kanssa (siis ihmisen, joka on suora, ei jauha selän takana kakkaa, haluaa toisille hyvää) tulee ehkä itselle paska fiilis, jos ei ole yhtä kiva tyyppi.
 
[QUOTE="vieras";23467125]Tuosta kun sanot, että et pidä muista kuin positiivisista ihmisistä... Luulen, että tuossa voi olla yksi iso syy siihen, että jäät aina yksin. Useimmat ihmiset eivät aina jaksa olla kovin positiivisia ja voi tuntua rasitteelta olla tekemisissä ihmisen kanssa, jonka seurassa tulee paine olla aina iloisella mielellä. Itsekin olen hyvin positiivinen ihminen, mutta hyvien ystävien kanssa juuri kaipaan sitä, että saa purkaa myös niitä ei niin kovin iloisia asioita ja tuntemuksia. Suoraan sanoen en jaksaisi olla läheisissä tekemisissä ikuisen ilopillerin kanssa, vaikka itsekin olen suht positiivinen tyyppi. Ehkä siinä tulee myös hieman olo, että toisessa on jotain falskia, ei kai nyt kukaan aina voi olla iloisella tuulella ja ajatella vain hyvää kaikista ihmisistä.[/QUOTE]

Korjaan vielä, että en niinkään kaihda ihmisiä jotka puhuvat toisista pahaa, jos he kertovat sen näille itselleenkin suoraan, eivätkä esitä muuta. Sellaisia kaihdan, jotka esittävät mukavaa, mutta ovat puukottamassa selkään. Eli tykkään rehellisistä ihmisistä, joilla ei useinkaan ole muista pahaa sanottavaa, mutta jos on,sanovat sen naamakkain, teeskentelemättä muuta. Naisissa on yllättävän näitä, jotka ovat edessäpäin mukavia, mutta takanapäin ihan toista maata. :-(
 
mäkään en tutustu aikuisena enää kovin syvällisesti, aiemmin se oli helppoa..nyt ei ole aikaa. toiset käy baareissa, toiset taas jossain ja en tiedä missä! mieheni ei ole kiinnostunut vierailuista. itse tahtoisin ystäviä! en enää osaa ystävystyä, pölyynnyn elämässäni!
 
[QUOTE="aapee";23467136]Ehkä vika on juuri siinä että olemme niitä "mukavia" tyyppejä. Meitä kehutaan, mutta kukaan ei halua ystäväkseen.:-(

Minusta on jo kouluajoista asti tuntunut tältä.[/QUOTE]

Ehkäpä. Pitäiskö alkaa vähemmän mukavaksi? Olen miettinyt myöskin sitä vaihtoehtoa, että mahdanko olla liian tylsä? Minä nimittäin ainakin olin kouluaikoinakin se 'järkevä', joka ei ihan joka hullutukseen lähteny mukaan, eikä ryypännyt joka viikonloppu..
 
Ehkä liiallinen hyvyys karkottaa. Kun on hyvän ihmisen kanssa (siis ihmisen, joka on suora, ei jauha selän takana kakkaa, haluaa toisille hyvää) tulee ehkä itselle paska fiilis, jos ei ole yhtä kiva tyyppi.

:-O luulisi että se on vain hyvä asia jos joku oikeasti haluaa olla hyvä ihminen, sekä itseään että muita kohtaan.

Kyllä minä huoliani kerron, ja joskus olen hyvinkin pahalla tuulella, mutten niitä fiiliksiä pura ystäviini, vaan kerron niistä.

Perheeni saa nähdä kyllä minun huonoja puolianikin välillä. :-(

En tosiaankaan sano enkä väitä olevani täydellinen ihminen. Mutta tykkään vaan siitä että ollaan AITOJA eikä esitetä muille toista kuin oikeasti ollaan.
 
Voisko johtua tuosta lievästä keskittymishäiriöstä,jos ystävät ei aina jaksa toistaa asioita ja keskustelua?
 
no. onko seurassasi hauskaa? oletko tosikko? vaikutat kyllä tosi kivalta tyypiltä. ehkä kaverit vaan ovat eri aaltopituudella ja sinulle on jossain joitain kivoja kavereita vielä.
 
Ehkäpä. Pitäiskö alkaa vähemmän mukavaksi? Olen miettinyt myöskin sitä vaihtoehtoa, että mahdanko olla liian tylsä? Minä nimittäin ainakin olin kouluaikoinakin se 'järkevä', joka ei ihan joka hullutukseen lähteny mukaan, eikä ryypännyt joka viikonloppu..

Heh, minä taas koulussa kuuluin "hieman omituisten" jengiin. Meitä oli mm. papin hurskas tytär, suurperheen tytär joka julisti 14-vuotiaana menevänsä naimisiin neitsyenä ja käytti meikkinä pelkästään kirkkaan pinkkiä huulipunaa ja sentin kerrosta meikkivoidetta, eikä ollut koskaan kiroilut. Lisäksi oli kympin keskiarvoinen älykkötyttö, vannoutunut hevostyttö, ylivilkas ilopillerisählärityttö, sekä minä, joka oppituntien aikana pääsääntöisesti kirjoitin lennokkaita runoja oppikirjan väleissä lymyileviin runovihkoihini. :-D Me olimme niitä joita ei koskaan kutsuttu mihinkään bileisiin, mutta jotka kaikki periaatteessa olimme "ihan mukavia".

Minä olin se joka oli aina viimeinen hiihtokisoissa, ja joka valittiin viimeisenä pesäpallojoukkueeseen. Joka väänsi itkua taulun luona matikantunnilla, kun piti kirjoittaa läksynä olleet laskut taululle, ja joka loisti runoillaan ja tarinoillaan äidinkielen tunnilla. :-D

Eli kait jollain tavalla "massasta poikkeava" olin, ja tavallaan vieläkin. Ehkä siksi minulla ei koskaan ole ollut suurta kaveripiiriä.
 
Tarvitset vain paikan jossa tavata kavereita! Mieti mistä löydät? Kotona, kahvilla, missä ja miten? Kutsu itse? Keksi joku juttu minne mennä ja kutsu joku niin kauan kunnes tärppää! enkeleitä elämääsi!
 
vaikutat ihan tyttäreltäni, joka on suloinen ihana ihminen, mutta ei vain ystävysty kovin helposti. odottaa että joku löytää hänet sensijaan että etsisi itse ystävän! :)
 
Voisko johtua tuosta lievästä keskittymishäiriöstä,jos ystävät ei aina jaksa toistaa asioita ja keskustelua?

Ainakin yksi, tällä hetkellä vielä "olemassaoleva" ystäväni on sanonut että se ärsyttää välillä, kun täytyy usein sanoa että johan mä sen kerroin sulle... mutta hyvä kun sanoo sen suoraan. En tiedä, kukaan ei ainakaan ole tuota sanonut välien katkaisun syyksi, mutta onhan se täysin mahdollista.
 
sä olet ihan kuin minä! ihan saman ikäinenkin :)

juuri kuvailit samat tuntemukset mitä olen vatvonut tässä viime aikoina.

aika yksinäistä tämä on, kun ei ole kietään jolle soittelee ilot ja surut, haaveilen aina siitä, että löydän samankaltaisen ystävän itselleni kuin itse olen muille. eli ehdottoman luotettava,mukava ja toiset huomioon ottava.

itse olen ajatellut, että olen varmaan kavereiden silmissä tylsä, mulla ei koskaan ole toisista mitään kamalia juoruja.
 

Yhteistyössä