Kaverin pakkomielle vie järjen, mitä teen?

Ehkä pitäisi vain kasvattaa selkäranka ja todeta kylmästi kaverilleni että en halua kuulla tästä aiheesta enää mitään ja että jos hän vielä minulle kertoo miten on yrittänyt toisen ihmisen elämää sabotoida niin ilmiannan hänet poliisille tai Jaanalle tai jollekin. Silläkin uhalla että välit menevät.

Mutta kyseessä on kuitenkin rakas ystävä. Ei hän 24/7 jauha Jaanasta ja kostostaan. Hän on aina ollut luotettava, hyvä kuuntelija, myötätuntoinen ja osannut antaa hyviä parisuhdeneuvoja. Meillä on paljon hyviä muistoja. On vain tämä yksi asia joka rassaa... En haluaisi menettää häntä, mutta haluaisin että hän pääsisi yli vihastaan.

Mutta... Kuten kaverini on minulle sanonut, minua ei ole koskaan koulukiusattu, en tiedä millaista se on tai mitä se voi aiheuttaa. Siksikään en tiedä olenko minä oikea ihminen tuomitsemaan.

Kuitenkin... Luulisi että järki kuitenkin sanoisi että on eri asia kiusata jotakuta lapsena kuin kiusata jotakuta aikuisena. Mutta kuten sanoin, minua ei ole koskaan koulukiusattu, vaikka tiedän että se on kamala asia, en ole kokenut sitä.

 

Olikohan se inhimillinen tekijä, jossa juuri oli jakso vainottuna olemisesta. Etsi se ja näytä kaverillesi!

 

Minkäänlainen kiusaaminen ei mitenkään oikeuta tuollaiseen toimintaan. Eikä tuo ole tervettä, vaan vaatii jo luultavasti ihan asiantuntijaapua ongelmiensa käsittelyyn.

Oikeille kiusaajille ei multa heru yhtään sympatiaa, mutta ap:n tapaus ei kuulosta kyllä siltä.

 

Sanoisin kaverille suoraan, että hän on hullu.

Kertoisin Jaanalle kuka on viestien takana :saint:

Ja katkaisisin välit tuollaiseen sekoboltsiin.

Etkös sinä opiskele terveydenhuollon alaa? Eikö teillä opeteta asiakkaiden lähestymistä psykologiselta kannalta ollenkaan?

Minusta tuossa nyt pitäisi jutella aiheesta ystävän kanssa. Ensin vähän myötäillen siitä miten Jaana on pilannut ystävän elämän. Sitten vähitellen ehdottaa, että nyt tarvitsisi puhua jollekin ulkopuolisella asiasta, psykologille siis.

Onko ystävä yh vai onko hänellä mies? Sisko? Äiti? Joku toinen, johon otat yhteyttä ja kerrot miten asiat on. Ystävä tarvitsee apua. Olisi tarvinnut varmasti jo aiemmin, etteivät asiat olisi menneet näin pitkälle. Sinulla myös saattaa olla osuutta asiaan. Eikö sinua missään vaiheessa ole ottanut omantunnon päälle, ettei aikoinaan puolustanut nykyistä ystävääsi? Kiusaaminen on sivullisesta ehkä tuntunut pieneltä, mutta mitä ilmeisimmin se ei ole ollut sitä ystävällesi. Ihmiset suhtautuvat eri lailla asioihin. Voi olla, että mielikuva itsestä ja ihmissuhteista on ollut jo lapsena vääristynyt. Tiedä häntä.

 

[QUOTE="vvv";25910798]Oikeille kiusaajille ei multa heru yhtään sympatiaa, mutta ap:n tapaus ei kuulosta kyllä siltä.[/QUOTE]

Pakko sanoa... Että minusta tämä ei olisi oikein eikä normaalia siinäkään tapauksessa että unohtaisin nämä omakohtaiset "lieventävät asianhaarat, eli miten minä asiat muistan sivullisena, että tällainen kostaminen jostain lapsuuden aikaisista jutuista jatkuu vuosikymmeniä.

Lapsilla ei ole vielä täysin kehittynyt empatiakyky eikä juurikaan järkeä vielä päässä. Kiusaaminen ei ikinä millään muotoa ole oikein mutta pakko sanoa että tämän kaverini tilanteen takia minun on entistä vaikeampi uskoa että vaikka joku joskus olisi ääliö lapsena, se tekisi hänestä automaattisesti koko elämänsä ajan läpimädän ja "pahan" (mielestäni tämä on niin vahva ilmaisu että en käyttäisi kenestäkään) ihmisen.

Taas korostan sitä että minua ei ole ikinä kiusattu, mutta siltikin... Kiusaajatkin ovat vai ihmisiä. Ja lapset lapsia.

Ja älkää nyt ottako niin että kiusaamista millään muotoa puolustelisin. Se on AINA väärin ja siihen pitää AINA puuttua ja se pitää saada loppumaan. Mutta...

Äh. En edes itsekään tiedä mitä oikein selitän. Eihän tämä koko sotku minulle pitäisi edes kuulua mutta kunhan pohdiskelen.

 

Ystävälläni on mies, onnellinen parisuhde ja vakityö ja ylipäätänsä ulkoisesti asiat kunnossa. Miehelleenkin hän on aiheesta kyllä puhunut mutta sen aika rankasti väritetyn version.

Hänellä on ollut masennusta ja on hoitanut sitä ammattilaisen kanssa. Käynyt silloin tällöin terapeutilla ja on kuulema availlut lapsuuden traumojaan siellä. Mielialat on terapiakäyntien johdosta nousseet ja masennus helpottanut, mutta kostonhimo ja katkeruus eivät ole kadonneet minnekään.

Omasta mielestäni ystäväni vain pitäisi lopettaa Jaanan stalkkaaminen, antaa hänen elää omaa elämäänsä ja elää itse omaansa. Mutta hän on niin kiinni siinä että hänen on pakko tietää mitä sen ihmisen elämään kuuluu. Missä asuu, mitä tekee työkseen ja missä, kenen kanssa on suhteessa yms.
Kummallakaan heistä ei ole lapsia, ystäväni tosin on nyt miehensä kanssa aloittanut lapsen yrittämisen mutta se tuskin on mitenkään oleellista tämän asian kanssa.

 

Ilmottaisin Jaanalle, etenkin työnantajalle tehdystä perättömästä palautteesta mainitsisin. Välttelisin kyseistä ihmistä.

 

Yritä käänteispsykologiaa. Kerro, että Jaana on varmasti tyytyväinen, kun huomaa, miten hänen toimintansa on saanut jonkun noin pois tolaltaan. Jaana on voittanut, kun joku kärsii vieläkin. Joka kerta kun Jaana saa postia tms, Jaana hykertelee tyytyväisenä, kun hänen uhrinsa kärsii. Välinpitämättömyys olisi paras kosto, ja kun ystäväsi ei enää ota yhteyttä, Jaanaa vituttaa, Jaana ei enää ole tärkeä.

 

[QUOTE="vieras";25910843]Eikö sinua missään vaiheessa ole ottanut omantunnon päälle, ettei aikoinaan puolustanut nykyistä ystävääsi? Kiusaaminen on sivullisesta ehkä tuntunut pieneltä, mutta mitä ilmeisimmin se ei ole ollut sitä ystävällesi. [/QUOTE]

Kuten aiemmin sanoin, olin oman kaveriporukkani kanssa, en tuntenut kumpaakaan hyvin ja minun silmiini se oli hyvin tasaväkistä riitelyä. Kummallakin oli puolustajia eikä minun silmiini kumpikaan ollut millään lailla altavastaava. Opettajakin puuttui heidän riitoihinsa ahkerasti ja molempia puhutettiin silloin tällöin molempien vanhempienkin voimin.

Tilanteessa niin kuin minä sen muistan, ei ollut erikseen kiusaajaa ja uhria, joten miten olisin voinut tietää kenen puolelle asettua? Miksi ihmeessä olisin asettunut kummankaan puolelle? Jos koko luokka olisi tehnyt niin että alkanut valitsemaan puoliaan ja jos sitten yhtäkkiä enemistö olisi valinnut jostain syystä toisen puolen, niin silloinhan oltaisiin oltu juuri siinä "koko luokka syrjii yhtä". Siihen aikaan luokassa kukaan ei mennyt kummankaan puolelle. Heillä oli omat kaverinsa mutta edes ne eivät muistaakseni riidelleet keskenään. Minun muistojeni mukaan siinä oli vain nuo kaksi. Niiden kaverit olivat jotkut kavereita keskenäänkin.

Kun mietin asiaa näin aikuisena ja kuvittelen tilanteen, niin mielestäni olisin tehnyt hyvin väärin jos olisin niillä tiedoilla mitä minulla silloin oli, asettunut jomman kumman puolelle. Koska kumpikaan ei mielestäni ollut mitenkään heikommassa asemassa. Vuosia myöhemmin vasta kuulin että ystäväni koki tilanteen helvetillisesti ja silloin minä kuuntelin ja lohdutin ja tunsin hirveää myötätuntoa. Vuosia minäkin ajattelin Jaanaa tarinan pahiksena, mutta olen pikkuhiljaa kyseenalaistanut tämän kun tilanne on edennyt tähän mitä se nyt on.

En tiedä mitä MINUN olisi pitänyt tehdä. Tai mitä minun pitäisi tehdä nyt. Kyse on rakkaasta ystävästä ja haluaisin olla edelleen hänen puolellaan koska pidän itseäni luotettavana ja lojaalina ystävänä, mutta kun tarkastelen tilannetta objektiivisesti, se on vaikeaa.

 

Sinä et tunne Jaanaa, eikä kaverisi tiedä jos Jaana tietää.
Jaanalla on saattanut mennä hermot jo aikoja sitten, hän ei vain tiedä kuka se sairas on.

 

Se on sitten ihan realismia, että jos J menee ilman s.posteja yms. poliisille puhumaan vainoamista, niin hänet leimataan hulluksi.

 

Tuo kaverisi touhu on rikollista. Vihjaappa hänelle, että vainoaminen on todellinen rikos, josta voi joutua vastuuseen.

Ehdottomasti asiasta on kerrottava "Jaanalle". Hänen elämäänsä moinen vaino voi aiheuttaa ihan todellisia ongelmia ja traumoja. Mietippä omalle kohdallesi... Voit ilmoittaa, vaikka nimettömänä, jos tuntuu muuten vaikealta.

Lapsuuden kiistat on voitava selvittää (jos niissä selvitettävää on) kasvokkain ja reilusti eikä tuolla tavalla alhaisesti. Koulukiusaus on vakava asia, mutta toisen ihmisen vainoaminen on kammottavaa.

Otathan huomioon, että salaamalla kaverisi sekoilun suojelet rikoksentekijää. Voit tehdä nimettömän ilmiannon myös poliisille.

olet hyvä kirjoittamaan ja kuulostat hienolta ihmiseltä. mikä olet ammatiltasi?

 

[QUOTE="vieras";25910987]Yritä käänteispsykologiaa. Kerro, että Jaana on varmasti tyytyväinen, kun huomaa, miten hänen toimintansa on saanut jonkun noin pois tolaltaan. Jaana on voittanut, kun joku kärsii vieläkin. Joka kerta kun Jaana saa postia tms, Jaana hykertelee tyytyväisenä, kun hänen uhrinsa kärsii. Välinpitämättömyys olisi paras kosto, ja kun ystäväsi ei enää ota yhteyttä, Jaanaa vituttaa, Jaana ei enää ole tärkeä.[/QUOTE]

En usko että tämä toimii, ystäväni nimittäin tuntuu suorastaan toivovan että olsii Jaanan mielessä yhtäpaljon kuin Jaana on hänen mielessään. Hän on aina välillä epäillyt että Jaana stalkkaa häntä samalla lailla kun hän Jaanaa. Eräällä foorumilla hän sai joskus aika kärkästä palautetta tekstiinsä, ja hän kertoi siitä minulle varmana siitä että kyseessä ei voi olla kukaan muu kuin Jaana. Yritin selittää että se nyt on aika epätodennäköistä, mutta...

En tiedä. Voihan se olla että molemmat stalkkaavat toisiaan mutta millä hiton todennäköisyydellä? Miksi ihmeessä?

Ystäväni kerran sanoi että häntä rauhoittaa se että hän tietää missä hänen "vihollisensa" liikkuu ja siksi hän tarkkailee Jaanaa. Kerran hän perusteli tätä että ihan vaan huvin vuoksi googlaa Jaanan nimeä ja nimimerkkejä mitä tietää. Välillä hän väittää että ei häntä edes oikeasti kiinnosta mutta tekee sitä silti.

Hänellä on myös pienoinen pakkomielle saavuttaa enemmän kuin tämä Jaana. Välillä hän mainitsee miten on korkeammasti koulutettu kuin Jaana. Nostaa parempaa palkkaa kuin Jaana. Ja että hänen miehensä on rikkaampi kuin Jaanan mies.

Olen jo kauan aikaa sitten lakannut juurikaan kommentoimasta asioita, mutta välillä hän nostaa asiaa esille. Noin niinkuin ohimennen mainittuna.

 

Mitähän tämä kaverisi tai Jaana tuumaa näistä teksteistäsi?

 

[QUOTE="Daim";25910761]Ehkä pitäisi vain kasvattaa selkäranka ja todeta kylmästi kaverilleni että en halua kuulla tästä aiheesta enää mitään ja että jos hän vielä minulle kertoo miten on yrittänyt toisen ihmisen elämää sabotoida niin ilmiannan hänet poliisille tai Jaanalle tai jollekin. Silläkin uhalla että välit menevät.

Mutta... Kuten kaverini on minulle sanonut, minua ei ole koskaan koulukiusattu, en tiedä millaista se on tai mitä se voi aiheuttaa. Siksikään en tiedä olenko minä oikea ihminen tuomitsemaan.

Kuitenkin... Luulisi että järki kuitenkin sanoisi että on eri asia kiusata jotakuta lapsena kuin kiusata jotakuta aikuisena. Mutta kuten sanoin, minua ei ole koskaan koulukiusattu, vaikka tiedän että se on kamala asia, en ole kokenut sitä.[/QUOTE]

Jos asiat meni niinkuin sanot, ei ole ollut kiusaamista edes. Nyt olet miettimässä hölmöä kompromissia - rankaiset sairasta etkä edes hoida velvollisuuksiasi.

Aloita jostain mt-alan palvelevasta puhelimesta, että saat jotain pohjaa. Kysy neuvoa. Ja toiminta poikki viime kädessä keinolla millä hyvänsä.

 

Ihmevätys olet. Jos tiedät että kaverisi on tehnyt rikoksen niin et ole edes hänelle sitä kertonut ja olet jaksanut 20 vuotta sis kuunnella tuollaista typeryyttä.

Olet provo.

 

[QUOTE="vieras";25910843]Etkös sinä opiskele terveydenhuollon alaa? Eikö teillä opeteta asiakkaiden lähestymistä psykologiselta kannalta ollenkaan?

[/QUOTE]


Joo, mut musta toi Anatolia on harvinaisen hyvä esimerkki ihmisestä, jolla ei ole minkäänlaista kykyä kohdata ihmismäisesti ihmistä, joka ajattelee asioista eri tavalla kuin hän itse.

Rekrytoijana en ehkä hän häntä olisi ensimäisenä palkkaamassa.

 

Mitähän tämä kaverisi tai Jaana tuumaa näistä teksteistäsi?

En yhtään tiedä. Jollain omituisella tavalla melkein toivon että tämä jotenkin "sattumalta" osuisi kaverini silmille ja hän tunnistaisi itsensä silläkin uhalla että välit menisivät. Vaikka ainakaan tietääkseni kaverini ei tällä palstalla seikkaile.

En tiedä tunnistaisiko Jaana itseään jos lukisi nämä viestit. Ehkä tai ehkä ei. Paha sanoa kun en ihmistä tunne.

Ylipäätänsä aloitin tämän ketjun koska en voi purkaa kenellekään tutulleni tätä asiaa. Ja ventovieraat netinkäyttäjät näkevät tilanteen ehkä paremmin kuin minä tai kukaan asianosainen. Toivottavasti. Asiaa on vain vaikea selittää niin kuin asian oikea laita on. Tilanne on niin monisyinen.

 

[QUOTE="Daim";25911196]En yhtään tiedä. Jollain omituisella tavalla melkein toivon että tämä jotenkin "sattumalta" osuisi kaverini silmille ja hän tunnistaisi itsensä silläkin uhalla että välit menisivät. Vaikka ainakaan tietääkseni kaverini ei tällä palstalla seikkaile.

En tiedä tunnistaisiko Jaana itseään jos lukisi nämä viestit. Ehkä tai ehkä ei. Paha sanoa kun en ihmistä tunne.

Ylipäätänsä aloitin tämän ketjun koska en voi purkaa kenellekään tutulleni tätä asiaa. Ja ventovieraat netinkäyttäjät näkevät tilanteen ehkä paremmin kuin minä tai kukaan asianosainen. Toivottavasti. Asiaa on vain vaikea selittää niin kuin asian oikea laita on. Tilanne on niin monisyinen.[/QUOTE]

Minä en tiedä, kysyn vain:
1. Luuletko, että välinne menevät, jos kaverisi lukee nämä vai pidätkö todennäköisempänä, että hän suuttuu sinulle niin valtavasti että vaikeuttaa sinun elämääsi (jopa jollain sellaisella tavalla, mitä tekee muillekin)?
2. Oletko varma, että olet tietoinen kaverisi liikkeistä, siitä ettei hän ns. tarkkaile sinuakin? Sabotoi myös sinun elämääsi esim. puhumalla Jaanalle sinusta paskaa?
3. Täällä netissä voi olla kyllä vastaavaa kokeneita, mutta hyvin sairaiden yksilöiden vuoksi, sellaisesta ei välttämättä kannata puhua - täälläkään.
Erityisesti silloin, jos oikeasti joku stalkkeri kyttää perässä jne.
Oletko ajatellut suojata itseäsi jotenkin?

 

[QUOTE="hupsis";25911139]Jos asiat meni niinkuin sanot, ei ole ollut kiusaamista edes. .[/QUOTE]

En väittäisi näinkään. Kiusaamista kyllä on ollut. Mutta se ei ole niin mustavalkoinen asia. He olivat lapsia, siitä on kaksikymmentä vuotta. Minun (ulkopuolisen) silmiin se oli tasaväkistä riitelyä, mutta kaverini koki sen ilmeisesti (ei kait kukaan huvikseen koko elämänmittaisia traumoja tällaisesta kehitä?) puolivuotisena joka pilasi hänen elämänsä. Hänellä on siis ihan oikeasti ollut masennusta, joka omien sanojensa mukaan juontaa juurensa tästä tapauksesta.

Missä sitten menee kiusaamisen raja? Kaverini antoi kyllä aikoinaan takaisin. Minun mielestäni saman verran mutta omasta mielestään hädin tuskin puolustukseksi. Jaanan versiota tapauksesta en ole koskaan kuullut. Ehkä hän oli kiusaaja, ehkä hän piti itseään kiusattuna. Mistä minä voisin tietää?

Riittääkö sitten kiusaamiseksi se että toinen osapuoli kokee sen kiusaamiseksi? vai pitääkö sen olla kiusaamista ihan jokaisen silmin nähtävästi?

Kyllä, olen sitä mieltä että kaverini oli koulukiusattu. Mutta eri asia se että oikeuttaako se vuosikymmenten lynkkaysmielialaan "kiusaajaa" kohtaan.

 

Minä en tiedä, kysyn vain:
1. Luuletko, että välinne menevät, jos kaverisi lukee nämä vai pidätkö todennäköisempänä, että hän suuttuu sinulle niin valtavasti että vaikeuttaa sinun elämääsi (jopa jollain sellaisella tavalla, mitä tekee muillekin)?
2. Oletko varma, että olet tietoinen kaverisi liikkeistä, siitä ettei hän ns. tarkkaile sinuakin? Sabotoi myös sinun elämääsi esim. puhumalla Jaanalle sinusta paskaa?
3. Täällä netissä voi olla kyllä vastaavaa kokeneita, mutta hyvin sairaiden yksilöiden vuoksi, sellaisesta ei välttämättä kannata puhua - täälläkään.
Erityisesti silloin, jos oikeasti joku stalkkeri kyttää perässä jne.
Oletko ajatellut suojata itseäsi jotenkin?

1: Kenties välit menisivät. Kaverini saattaisi tuntea että en ole hänen puolellaan. Että esitän asiat niin että hän näkyy huonossa valossa. Hän saattaisi tuntea että olen pettänyt hänet. Mutta olen kuitenkin tehnyt sen netissä, anonyyminä. Yksinomaan koska olen huolissani hänestä ja välitän hänestä. haluan että hän pääsee irti katkeruudestaan. En halua uskoa että hän koskaan haluaisi minua satuttaa tai vahingoittaa elämääni. Olemme olleet ystäviä pitkään. Luotan häneen ystävänä. Mutta siltikin mielestäni hän on mennytvähän liian pitkälle tässä asiassa. Tuo kahdenkymmenen vuoden takainen asia vaikuttaa liikaa hänen arkielämäänsä. Siitä on vaikea hänelle sanoa. Olen sanonutkin mutta hän ei kuuntele. En halua hänelle mitään pahaa. Jos hintana että hän ymmärtää pakkomielteensä on ystävyyden menetys, olkoon niin. vaikka en sitä haluaisikaan.

2: Miksi tarkkailisi? Luotan häneen ja hän toivoakseni minuun. Hänellä ei pitäisi olla mitään kaunoja minua kohtaan. En ole hänen vihollisensa eikä hänen tarvitse tietää liikkeitäni. Minulla ei ole häneltä mitään salattavaa. Jaanaan hän ei ole vuosikausiin ollut suoraan yhteydessä omalla nimellään, ja mitä ihmettä hän minusta Jaanalle sanoisi? Emme ole mikään kaverikolmikko erilleen ajautuneena, minulla ei ole minkäänlaista suhdetta Jaanaan, hän on ala-asteen luokkatoveri josta olen vain kuullut juttuja. Minä olen hänelle luultavasti pelkkä ala-asteen luokkatoveri.

3. Kaverini ei ole mikään psykopaatti jokaikiseen ilmansuuntaan. Hänellä on tämä yksi pakkomielle mikä menee himpun verran yli terveen. Haluan auttaa hänet pois siitä. Hän EI ole mikään sekopää kaikilla mahdollisilla tavoin. Hän on aina ollut minulle todella hyvä ystävä. Hän on ollut tunnollinen opiskelija, hyvä vaimo miehelleen, tunnollinen työntekijä ja kaikin tavoin hyvä ja rehti ihminen, tätä yhtä traumaa lukuunottamatta joka vaikuttaa hänen elämäänsä liikaa ja jonka todenperäisyyden kyseenalaistan.

Tästä asiasta on niin vaikea selittää kun annan väkisinkin sen kuvan että kaverini olisi totaalisen sekaisin. Ei se niin ole.

 

"2: Miksi tarkkailisi?"

Ihan vaan, on sellaisia. Luulisi, että kohteena yksi, mutta onkin useampia.
Siitä tuli kysymys mieleen. Sinun tapaustasi en tunne, siksi on vain kyseltävä.

"3. Kaverini ei ole mikään psykopaatti jokaikiseen ilmansuuntaan."

Eipä sellaista ole väitettykään. Eikä sellainen tarvitse ollakaan.
Mutta aivan liiaksi vaikeuttaa yhden ihmisen elämää.

"Tästä asiasta on niin vaikea selittää kun annan väkisinkin sen kuvan että kaverini olisi totaalisen sekaisin. Ei se niin ole. "

On hän, yhdellä alueella (hän ihan oikeasti pilaa yhden elämää kuvittelemalla että tämä yksi ansaitsee pahuuden).
Muuten ja muulloin hän voi olla mitä valloittavin, fiksuin, mahtavin, huumorintajuisin jne. ihminen.
Mutta nuo teot ei ole enää huonoja puolia, vaan voivat johtaa johonkin....kammottavaan...

 

Pitää paikkansa. Hänellä on pakkomielle tähän ala-asteensa "kiusaajaan". Se ei ole tervettä. nämä ovat faktat. mutta hän muuten on ihan tasapainoinen ihminen. Välillä mietin että ehkä hän vain halusi aikanaan löytää jonkun konkreettisen syyn masennukselleen. Jonkun ihmisen jota syyttää. Pahan jota vastaan taistella.

Mutta en ole mikään mielenterveysalan ammattilainen joten näitä teorioitani en ääneen halua sanoa.

 

[QUOTE="Daim";25911477]Pitää paikkansa. Hänellä on pakkomielle tähän ala-asteensa "kiusaajaan". Se ei ole tervettä. nämä ovat faktat. mutta hän muuten on ihan tasapainoinen ihminen. Välillä mietin että ehkä hän vain halusi aikanaan löytää jonkun konkreettisen syyn masennukselleen. Jonkun ihmisen jota syyttää. Pahan jota vastaan taistella.

Mutta en ole mikään mielenterveysalan ammattilainen joten näitä teorioitani en ääneen halua sanoa.[/QUOTE]


"Jaana" voi jo kärsiä. Mm. näin:
-on masentunut
-kärsii vakavasta ahdistuksesta
-tuntee olonsa uhatuksi, vainotuksi, ahdistelluksi
-kärsii kohtuuttomista syyllisyydentunteista ja katumuksesta
-hautoo itsemurhaa, yrittää itsemurhaa, tekee itsemurhan
-ongelmia työpaikalla, ihmissuhteissa, kotona, öisin
-ei luota enää ihmisiin, epäilee itseään ja muita
-kärsii eriasteisista pelkotiloista, vihasta, surusta
-kokee olonsa hyväksikäytetyksi, ei usko tulevaisuuteen
-joutuu käymään psyk.hoidossa ja todistelemaan "vainoa" muille - jopa epäonnistuen jälkimmäisessä

Sanooko/sanoisiko kaverisi, että Jaana ansaitsee tuon kaiken?
Mitähän kaverisi ansaitsee "kostoksi" tuosta vainosta, mitä ei lopeta?
Siis omasta mielestään. Ehkä voisit kysyä sitä kaveriltasi.

 

Ehdottomasti Jaanalle pitäisi kertoa asiasta.

Kukaan ei ansaitse tuollaista hullua stalkkausta vaikka olisi ollut Suomen pahin koulukiusaaja (mikä ei edes ilmeisesti ollut).

Ja kaverisi tarvitsee apua ja kipeästi, mt-apua siis. Mitä jos kertoisit sen miehelle koko tarinan? Jos miehellä on terve järki niin hänestä voisi olla apua.