Kaverin ero mietityttää

Oikeastaan ei pidä puhua kaverista, kyse on ystävästä. Hyvästä sellasesta.
Mutta enivei. Eroprosessi alussa vielä. Mies haki eroa yllättäen. Uusi suhde hänellä. Kaksi lasta. Aika isoja jo (10 ja 6) asuvat äidin kanssa mutta isäkin yrittää parhaansa mukaan olla lasten kuvioissa mukana.

Mä olen toki ystävän puolella ja mieshän se sika oli kun vieraisiin lähti. Mutta varon silti visusti puhumasta pahaa lasten kuullen. Mun mielestä mustamaalaaminen on huono juttu vaikka tää ero nyt selvästi oli miehen syy.

Lisäksi mua vaivaa se että ystävä antaa kaikki lapsille periksi. Käytännön esimerkki. Olen näitten lasten kanssa välillä iltaisin (ystävällä iltatyö) ja kun piti käydä kirjastossa niin tämä tuumasi että "kysyn että käykö" siis häh? Jos kirjat on palautettava niin kirjastoon mennään. Ihmetteli myös tullessaan kotiin puoli kymmenen jälkeen että kuinka lapset suostui mennä nukkumaan. Olin vähän :O syötiin iltapala ja pestiin hampaat ja... En antanu vaihtoehtoja. Hän kutsuu tätä "lasten ehdoilla menemiseksi" joka kuulemma auttaa lapsia erosta selviämisessä. Musta vaan näyttää että annetaan lapsille periksi ni äiti on kiva ja iskä (joka pitää tiukemmin säännöistä ja rajoista kiinnni) tylsä. Näitä juttuja on paljon. Mutta kukaan ei jaksa lukee enempää. Ajatuksia?

 

Ja ystävä arvostaa, kun levittelet hänen yksityisasioitaan nettipalstalla.

 

Joo. Paska ystävä oon. Mutta kuitenkin se jolle voi soittaa vaikka yöllä. Joka rientää apuun aina kun vaan pystyy. Kunhan kysyin ku täällä noita eron läpi käyneitäkin pyörii jonkun verran. Mutta kun nyt kerran tunnnistit kenen asioita täällä juoruan niin vinkkaa ihmeessä hänelle!

 

Tuo on melko yleistä erotilanteissa, että halutaan vähän lepsuilla lapsille. Yleensä isät tekee tuota, heh. Mutta sortuu siihen helposti äiditkin, sillä kuka nyt haluaisi olla se "pahis vanhempi" toiseen nähden? Ei se ole helppoa muistaa rajojen olevan rakkautta eikä liiallinen lahjominen, lepsuilu jne ole pidemmän päälle hyväksi lapsille.
Usein siihen herätään sitten myöhemmin kun ongelmia alkaa tulla kasvatuksen suhteen.. mutta useimmiten tuo tasoittuu ja rajat palautuu entiselleen ajan myötä, kun erosta on toivuttu ja tapaamiset ym on kunnossa. Arki koittaa lähes aina erotilanteiden jälkeen taas, erilaisena mutta pääpiirteiltään samanlaisena.

 

Tuo on melko yleistä erotilanteissa, että halutaan vähän lepsuilla lapsille. Yleensä isät tekee tuota, heh. Mutta sortuu siihen helposti äiditkin, sillä kuka nyt haluaisi olla se "pahis vanhempi" toiseen nähden?

Meillä tuo on aihe, joka hiertää vähän välejä uusperheessä. Mies on lapsilleen turhan lepsu ja mina olen sitä mieltä että pitää pistää huonosti käyttäytyvät lapset ruotuun ennen isoja ongelmia.
vastaus on usein että "en viitsisi kun lapset on minun luonani niin vähän". Joo.
Itse omien lasten kohdalla saan jatkuvasti kuulla että "isän luona on kivampaa kun se sitä ja tätä..." eli yleistä on se, että lapsia kohdellaan helläkätisemmin eron jälkeen kuin "ydinperheessä". Miehelläni on erosta kylläkin jo seitsemän vuotta ja minulla melkein kolme, eli ihan eilen eivät erot ole tapahtuneet.

 

Tää äiti oli ydinperheen aikana hyvin tarkka rutiineista ja rajoista ja nyt lipsuu kaikessa. Mutta kai se korjaantuu ajan myötä tosiaan.

 

Ystäväsi tuskin jaksaa keskittyä muuhun kuin selviämiseen itsensä kanssa. Tilannehan on kamala ja jos ero on tullut yllätyksenä, niin ystävälläsi voi olla myös jonkin sortin shokkitilanne. Näyttää reippaalta, pärjää ulkoisesti, mutta tosiasian tunnustaminen vielä pahasti kesken.

Lapsista on helpompi puhua ja osoittaa heille ymmärrystä, mitä ystäväsi kaipaisi todennäköisesti lapsia kipeämmin. On hyvä, että näet tilanteen olevan ystävälläsii nyt hajallaan. Teet hienosti, että olet hänen apunaan ja luomassa rajoja lapsille. Ymmärrän huolesi, mutta erotilanne on pitkä prosessi ja et voi kuin olla tukena ystävällesi- jos siis haluat olla.

Anna ajan vielä vähän kulua ja koeta sitten nätisti jutella lasten tilanteesta. Ystävänä näet paljon ja teet silloinkin oikein, jos mietitte ystävän kanssa lasten pärjäämistä.

En nyt hirveästi kehuisi ystäväsi miestä jäm'äkkyydestä. Hänellä tilanne on helpompi, joten miksei mies ota lapsia hoiviinsa joksikin aikaa ja ystäväsi voisi rauhassa miettiä elämäntilannettaan? On jotenkin niin hölmöä, että tässäkin äijä purjehtii uusiin naisiin ja jättää exänsä selviämään lasten kanssa arjesta sekä rikkoo vielä exänsä sydämen. Kivakiva!

Ja hyvä, ettet hauku lapsille lasten isää. Ovat joka tapauksessa isänsä lapsia ja sinä se kolmas, ulkopuolinen. Pääasia, että tuet ja olet auttamassa arjessa

 

Ehkä voisit yrittää puhua ystävällesi. Juuri nyt muutosten keskellä lapset tarvitsisivat rajojanja ja rutiineja. Tuon ikäisille on varmaan kova paikka että isä on muuttanut pois, ja siihen päälle vielä vastuu päättää omista nukkumaanmenoista ja muista
.. ei hyvä.

 

Meillä tuo on aihe, joka hiertää vähän välejä uusperheessä. Mies on lapsilleen turhan lepsu ja mina olen sitä mieltä että pitää pistää huonosti käyttäytyvät lapset ruotuun ennen isoja ongelmia.
vastaus on usein että "en viitsisi kun lapset on minun luonani niin vähän". Joo.
Itse omien lasten kohdalla saan jatkuvasti kuulla että "isän luona on kivampaa kun se sitä ja tätä..." eli yleistä on se, että lapsia kohdellaan helläkätisemmin eron jälkeen kuin "ydinperheessä". Miehelläni on erosta kylläkin jo seitsemän vuotta ja minulla melkein kolme, eli ihan eilen eivät erot ole tapahtuneet.

Sanoisin kyllä, että tapahtuu tuota aika paljon ihan ydinperheessäkin... Miehet (mun kokemuksen mukaan) vaan antavat helpommin periksi ja hemmottelevat enemmän... Eivät jaksa vääntää joka asiasta ja pitää tiukasti rajoista kiinni. Meillä mä olen se pahis jota on toteltava. Ja muksut tietää sen myös. Isältä saa helpommin luvan ja rahaa ja autokyydityksiä ja ja ja ja ja .... Mutta toisaalta mun kanssa ei myöskään temppuilla ja kiukutella naurettavuuksista samoin kuin isän kanssa. Joka on sitten kyllä välillä ihan pulassa ...
Meillä aika avoimesti tälle myös nauretaan ja asialla vitsaillaan...

 

Joo. Kyllä me varmaan vielä puhutaan moneenkin otteeseen. Nyt on varmaan turhaa kun tosiaan tilanne vielä "tulenarka" (eli kovin tuore). Mulla on itsellä jo murkkuikäisiä lapsia ja yksi aikuinenkin lapsi eli tavallaan mä olen äitinä käynyt läpi enemmän, mutta erosta mulla ei ole kokemusta. Enkä mä oikein muutenkaan katso olevani pätevä neuvomaan jokainen äiti on varmaan asiantuntija omien lasten suhteen. Mutta mä koitan olla niille muksuille välittävä aikuinen niin ku ennen eroakin. Samoilla pelisäännöillä myös. (kävin siis lasten kanssa iltasin myös heidän yhteisessä kodissa).

Tilanne on arka ja hankala. Mutta musta tuntuu että nykyinen meininki kostautuu viimeistään murkkuilun alettua. Vaikka siihen on onneksi aikaa eli varmaan tilanne seestyy ennen sitä.