oli tänään. Oli mun vaarin muistotilaisuus, hänet on tuhkattu jo aikaisemmin ja tänään suvun ja ystävien kesken vietettiin muistotilaisuutta. Vaarini ois tänään täyttänyt 75v jos ei olisi päässyt taivaan isän luokse vuoden loppupäivinä...
Kirjoitinkin täällä siitä kun en tuntenut surua, mutta tänään se sitten iski. Meillä ei ollut kovin läheiset välit, siis ei nähty usein, mutta silti aina välillä... ja nyt kaduttaa, että ois voinut enenmmänkin nähä.
Muistotilaisuus oli osittain myös hilpeä, ainoat itkut ihmisiltä tuli adressien lukuhetkellä ja puheiden pito hetkellä ja kun kuunneltiin vaarin lempi virsi, maan korvessa kulkevi lapsosen tie, ei ollut uskovainen, ei ees kuulunut kirkkoon, mutta toi virsi oli ainoo mistä piti.
Poikani olivat aika hämmentyneitä kun tädit, ja mummi ja isomummi ym alkoivat yhtäkkiä itkemään, minä purin huulta jotten olisi itkenyt. ja itkinkin vasta kotona kun pojat jo nukkuivat. Olin kertonut mistä oli kyse, mutta eivät tainneet silti kunnolla ymmärtää... eivät ole koskaan olleet hautajaisissa tms. surullisissa tilaisuuksissa
:'( :'( :'(